Te joilla 2 poikaa, toivoitte kuopuksesta tyttöä, mutta poika tuli, miten olette "selvinneet"?

vaan halusin kaksi poikaa. Elämä on paljon helpompaa, kun lapset ovat samaa sukupuolta. Samoja vaatteita voi käyttää, ja pojilla on yhteiset poikien jutut, ovat todella hyvät kaverit keskenään, eivätkä tarvitse vanhempiaan viihdytysjoukoiksi kun pelaavat ja leikkivät yhdessä jatkuvasti. Mielummin kaksi poikaa kuin poika ja tyttö!

Minulla oli ajatus, että toisen täytyy olla tyttö, koska molempia sukupuolia "pitää olla". Mielestäni raskaudet olivat hyvin erilaisia ja olin ihan varma, että toinen on tyttö. Ostin punaista ym. Koko ajan kuitenkin salaa toivoin, että toinekin olisi poika, en osannut kuvitella itsäni tytön äidiksi. Helpotus oli suuri, kun rakenneultrassa kuulimme, että poika tulossa. Toki hienoinen pettymys, koska edelleen hieman ajattelin, että molempia pitäisi olla ja toisaalta lapsilukumme oli päätetty. Mutta meni nopeasti ohi enkä sen jälkeen voinut kuvitellakaan olevani muuta kuin kahden pojan äiti.

En oikeastaan ajatellut edes toisen lapsen sukupuolta. Halusin vain lapsen ja toinen poika tuli. Todella onnellinen pojistani. Eikä näillänäkymin tule lisää lapsia. Enkä koe kaipaavani mitenkään tyttölasta.

Olin varma että toinen lapsi on tyttö. Ultrassa näkyi poika, olin NIIN VITUN PETTYNYT, että itkeä pillitin varmaan viikon putkeen.



Nykyään en voisi kuvitella, ettei meillä olisi tuota toistakin ihanaa poikaa, johon rakastuin ihan heti ja vähän aiemminkin kun sain kriisin käsiteltyä...



Jos meille nyt tulisi kolmas, taitaisin taas ennemmin toivoa poikaa :-)

Meillä siis lapsiluku on kanssa kaksi, enempää ei tule. Ajattelen pitkälti samanlailla, että toisaalta kaksi poikaa on myös helpotus, on seuraa, ehkä samat intressit jne. Olen kuitenkin miettinyt myös tulevaisuutta tosi pitkälle, kun lapset ovat aikuisia... Kaipaanko omaa tytärtä silloin? Äidin ja tyttären suhde on kuitenkin aina spesiaali. Saanko poikiini samanlaista yhteyttä, heistä samanlaista seuraa?? Mitä mietitte tästä?



-ap

Meillä kolme poikaa ja kolmannen synnyttyä tuli heti tunne, että poika sen pitikin olla. Kolmessa pojassa riittää vauhtia ja välillä tuntuu, että jään jalkoihin, kun mieskin innostuu mukaan painileikkeihin. Mutta ihania nuo pojat ovat. Joskus käy kuitenkin mielessä, että neljäs lapsi olisi tervetullut, mutta en taida uskaltaa, kun ei voi tietää, että on terve ja ehkä kuitenkin salaa toivon, että neljäs olisi tyttö.

ja toivon odottavani kolmatta, en ole vielä varma asiasta. kolme on meidän lapsiluku, enempää ei tule.

minua hieman pelottaa jos kolmas olisi poika. en tiedä osaisinko olla pojan äiti. en osaa painia, en leikkiä autoilla, en riehua. osaan kyllä pinkit prinsessahörhelöleikit ja kikatukset.

pelottaa, että tuntisiko poika itseään hyväksi tyttöjen seurassa. ehkä olisi kaikista helpointa, jos saisin kolmannen tytön. vaikka kanssaihmiset päivittelisikin että ettekö te vieläkään tehneet sitä poikaa :D

Nyttemmin olen ajatellut, etten edes uskalla kolmatta ajatella, koska jos olisi tyttö, miten sopisi mukaan. Olisiko aina ulkopuolinen tai tehtäisiinkö me vain tyttöjen juttuja. Toisaalta juuri jotain naistenlehteä lukiessani tuli mieleeni, etten koskaan pääse "äiti-tytär-päivään" tmv. ja se hiukan kirpaisi. En kyllä ole ollut kovin läheinen oman äitinikään kanssa koskaan, etten tiedä, osaisinko olla oman tyttärenkään kanssa erilaisempi mitä poikien kanssa.

Meillä siis lapsiluku on kanssa kaksi, enempää ei tule. Ajattelen pitkälti samanlailla, että toisaalta kaksi poikaa on myös helpotus, on seuraa, ehkä samat intressit jne. Olen kuitenkin miettinyt myös tulevaisuutta tosi pitkälle, kun lapset ovat aikuisia... Kaipaanko omaa tytärtä silloin? Äidin ja tyttären suhde on kuitenkin aina spesiaali. Saanko poikiini samanlaista yhteyttä, heistä samanlaista seuraa?? Mitä mietitte tästä? -ap

pääasia että lapsi on terve? Täällä vollotatte kun saitte "väärää" sorttia kun jotkut olisivat iki onnellisia teidän asemassanne että lapsi on ylipäänsä terve. Ei kai sillä nyt loppuen lopuksi oo mitään väliä onko ne tyttöjä vai poikia? Kaikkien pitäisi olla yhtä rakkaita

kuinka pinnallista on ajatella että pettyy jos on väärää sukupuolta vanhemman mielestä ja vielä kyselee että rakastuiko heti lapseen vaikka tuli väärä sukupuoli. Ehkä ajattelen asioita aika erilailla koska meidän pojalla on ollut leukemia ja eletty sen ehdoilla 2,5 vuotta, jännitetty meneekö kaikki hyvin vai ei. Joo, ei liity tähän, mutta ehkä elämässä on vähän isompiakin huolia kun lapsen "väärä" sukupuoli. Ehkä sitten ei kannattaisi tehdä lisää lapsia jos pettymys on niin kova että täytyy miettiä tollaisia asioita.

Esikoinen on reilu 2v. poika ja nyt odotetaan toista lasta. Toivon todella paljon toista poikaa, ihan siitä syystä, että uskon, että kahdella pojalla pienellä ikäerolla olisi sitten yhteiset leikit ja kiinnostuksenkohteet. Esikoinen on ainakin sellainen äidin hurmuripoika, että toinen samanmoinen olisi erittäin tervetullut=D.

Toisaalta voisin kuvitella, että jos esikoinen olisi tyttö, niin toivoisin toisenkin olevan tyttö.

Rakenneultraa odotellessa..

Eikä 11 vetää marttyyrikorttia esiin leukemialla. Tough luck.



Sanoin juuri ekan vietin alussa, mitä ajattelen asiasta. Vaikka asiat onkin tärkeysjärjestyksessä (enkä nyt ala sinulle luettelemaan kaikkia elämäni kauheuksia, miksi ne ovat siinä järjestyksessä missä ovat), voi ja saa tällaisia asioita pohtia ennen lapsen syntymää.



Vielä kerran; ei ole kyse Vääristä Sukupuolista. Kyse on tunteista, asenteista, tottumuksesta, ajatuksista, suhtautumisesta... etukäteen fiilistelystä.



Relatkaa.



-ap

Meillä on kolme poikaa. Jo toisesta toivoin kiihkeästi tyttöä ja olin koko odotusajan varma siitä, että tyttö on tulossa. Loppuetreillä ultrassa sukupuoli selvisi ja pojan tulo varmistui, mutta se olikin yllättävän helppo uutinen ottaa vastaan. Lapsilukumme piti olla siinä. Haave tytöstä jäi kuitenkin elämään ja kun sitten sain mieheni ylipuhuttua kolmanteen lapseen, koska se tyttö pitäisi vielä saada, odotin ja toivoin tosiaan kolmannesta tyttöä. Kävin puolivälissä privaatssa rakenneultrassa ja pojan vehkeet näkyivät. Petyin enemmän kuin olisin ikinä voinut uskoa. Itkin pari viikkoa hullun lailla, surin menetettyä äiti-tytär -suhdetta ja elämänjatkumon katkeamista, siis kaiken sen perimätiedon yms, joka siirtyy äidiltä tyttärelle. En halunnut saada kolmatta poikaa. Raskaus oli muutenkin vaikea, mutta toki rakastin syntynyttä poikaani. Kriisi kesti kuitenkin kauan, varmasti pari-kolme vuotta meni, ennen kuin olin oikeasti ylpeä katraastani ja saatoin kaikille suureen ääneen kertoa, että mulla on kolme, siis KOLME POIKAA! Tunnen edelleen suurta sielujen sympatiaa kaikkien pelkkien poikien äitien kanssa ja tiedän, että he, joilla on tyttöjä, eivät voi tätä poikaäitiyden tunnetta koskaan jakaa. Se on toisaalta ylpeyttä ja toisaalta surua, mutta ketään pojistani en tietenkään pois antaisi. Tyttären kaipuu on ja pysyy, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi noita jo kouluikäisiä poikiani yhtään vähempää, päinvastoin.



Tästä siis selviää kyllä, mutta se voi myös ottaa aikaa. Suurelle yleisölle on turvallisinta sanoa, että sukupuolella ei ole väliä, koska tunteet ovat herkässä ja kommentteja saa joka tapauksessa hyvin paljon ja monenlaisia. Mutta on sukupuolella väliä. Ei kukaan ole joku vaan, minäkin olen hyvin nainen ja jokaisen sukupuoli vaikuttaa ihan kaikken elämässämme, hyvässä ja pahassa. RAkkaita kaikki lapset ovat, sitä äidinrakkautta ei muuta eikä poista mikään. Lapsen terveys, sairaus, vammaisuus tai vammattomuus on ihan eri asia eikä sekään vähennä rakkautta yhtään, päinvastoin! Kukaan ei halua vammaista lastaan vaihtaa vammattomaan, ei varmasti. se, joka noin väittää, ei taida tietää yhtään, mistä puhuu!

Toisesta toivoin tyttöä kun häntä odotin. Mutta kun hänet ensi kerran näin rakastuin heti enkä ole koskaan sen jälkeen toivonut että hän olisi tyttö. Nuorimmaisen kohdalla olen tyytyväinen että on poika ettei jää isovelikaksikon leikkien ja juttujen ulkopuolelle. Uskon että lapsille on mukavinta että ovat samaa sukupuolta. Hetkittäin tuntuu haikealta etten koskaan ole tyttären äiti. Kiitollinen olen siitä miten olen saanut tutustua tosi monipuolisesti poikien maailmaan kun jokainen poikamme on kuitenkin ihan omanlaisensa eli vaikka on jo yksi poika toisen kanssa on erilaiset jutut. Sukupuolesta riippumatta mielestäni on hieman erilaista olla äiti jokaiselle lapselle.

Meillä esikoinen on poika ja toivoin kakkosesta tyttöä. Petyin saadessani pojan, mutta tuo tunne hävisi nopeasti. Kolmas olikin sitten toiveiden mukaisesti tyttö, ja on kyllä ihanaa kun on molempia sukupuolia talossa. Nyt odotan neljättä ja olin hyvin onnellinen kuullessani, että meille tulee toinen tyttö. Jotenkin en olisi enää jaksanutkaan yhtään poikaa...

Esikoisesta toivoin tyttöä, mutta sain aivan ihanan pojan, enkä osannut olla katkera. Toisesta ajattelin, että pojasta olisi enemmän seuraa esikoiselle, mutta toisaalta olisin kyllä halunnut tytön. Kun poika syntyi, en ollut pettynyt, mutta anoppi näytti suoraan pettymyksensä ja monet muutkin kertoivat "surunvalittelunsa". Nyt, kun pojat ovat 5- ja 6-vuotiaita ja leikkivät tosi kivasti keskenään, olen iloinen, että molemmat ovat poikia.



Kolmannen piti sitten olla se koko suvun odottama tyttö, mutta ultrassa selvisi, että taas on poika tulossa. Ultran jälkeen olin pettynyt, mutta jo samana iltana osasin taas iloita masussa olevasta vauvasta. Pojat olivat aivan innoissaan, kun kuulivat tulevasta pikkuveikasta ja nyt jo itsekin ajattelen, että en varmaan osaisi tyttöä hoitaakaan. En ole koskaan ollut mikään prinsessatyyppi ja ovathan nuo pojat niin ihania...



Olen iloinen, että sukupuoli selvisi jo ennen lapsen syntymää, niin osaan sitten heti iloita uudesta vauvasta ja koko sukukin tietää, että tulossa on kolmas poika, joten anopillakin on aikaa sulatella asiaa, eikä tarvitse tulla synnärille kertomaan surunvalitteluja...



Tytön äitiä minusta ei taida koskaan tulla, mutta osaan varmasti olla ylpeä kolmesta pojastani :)

Haaveilen kolmannesta lapsesta. Jos meille kolmas vielä tulisi niin toivoisin mieluummin hänenkin olevan poika. Kiitollinen toki olisin ja olen lapsistani sukupuoleen katsomatta. Moni ei saa yhtään lasta koskaan vaikka kuinka toivoisivat.

en tarkoittanut ettei tollaisia asioita saa miettiä. Eikä ole marttyyria ajatella että elämässä on pahempiakin asioita kun saada samaa sukupuolta oleva toinen lapsi. Ompa kylmästi todettu "tough luck" kun pieni lapsi sairastuu vakavasti. Totesin kuitenkin ettei se tähän liity ja mainitsin sen sen takia että elämässä on isompiakin huolia.

esikoinen oli poika ja kun toinen poika syntyi,rakastuin silmänräpäyksessä:) En siis ollut tippaakaan pettynyt toiseen poikaan. Hän niinkuin esikoinenkin,on oma ainutlaatuinen persoonansa,enkä ikinä vaihtais tyttöön. Kolmas lapsemme on tyttö ja hänkin sytytti äidinrakkauden samantien. En ajattele et sukupuoli olis väärä. Meille on tulossa neljäs lapsi ja hän on veikattu pojaksi. En ole pettynyt vaan otan kiitollisena vastaan pienen pojan,meidän kolmannen.

lapsista pitää ollakin kun todellakaan kaikki niitä ei edes saa. Ihanaa että useat kuitenkin ajattelevat niin ettei sillä ole väliä. Kamalaa kuinka joillekin tämä voi olla kauhea katastrofi.