En voisi kuvitella tappelevani perinnöistä veljieni kanssa

mutta tehdessämme perinnönjakoa tilintarkasta, joka sen teki sanoi, että ei ole eläissään nähnyt yhtä sopuistaa perinnönjakoa.



Joten ilmeisesti ei mikään ihme, että taistellaan.

Ei muutenkaan olla riidelty mistään aikuisiällä, toivotaan vain parasta toisillemme.



Miehellä on kaksi veljeä ja oli pöyristyttävää, kun toinen miniä laukoi mulle, että kun anoppilan väki kuolee, se on sitten nopeimman oikeus. Tsiisus!

voisi kuvitella riiteleväni rahasta veljieni kanssa. En myöskään usko, että mies rupeaa riitoihin siskonsa kanssa.

sitten minä sain 40 000 e ja siskoni 2 milj. e ja kummasti mieli muuttui.

Mä olen ainoa tyttö ja äiti lupas korunsa mulle jo kauan sitten. No, veljen tytär nyt kuulemma niitä koruja aina katselee ja käyttää ja on sanonut että sitten kun mummu kuolee niin ne korut on hänen. Joo, en mä tappelemaan rupea, pitäkööt ne, mutta kyllä se silti vähän kysii. Ja muutenkin mun puolesta muut saa pitää kaiken, tuskin edes perunkirjoitukseen meen. Oon muutenkin lopen kyllästynyt koko sukuuni, ne riitelee keskenään ja mun pitäis olla joku tuomari niiden välillä. Sit mut haukutaan kaikkien toimesta, jos johonkin jotain sanon tai vaikka en sanoiskaan mitään. Niin ja kun ollaan sössitty raha-asiat niin mun pitäis olla pankki joka pelastaa pulasta. Että olkoon mun puolesta, omistani koitan kasvattaa erilaiset sisarukset, sellaiset jotka oikeasti välittää toisistaan, eikä vaan yritä hyötyä muista.

jossa yksi sai 100 000 e ja neljä muuta noin 500 000 e. Minusta ei ihan reilua, mutta noin se ihan laillisesti meni.

PElkään kauheasti miten tulee käymään, kun perinnöjako tulee. En ole ollut veljeni kanssa tekemisissä 7 vuoteen, mutta hän on todella pinnallinen. Hän löi äitiäni viimeksi kun kävi heillä muutama vuosi sitten, koska äiti ei antanut hänelle rahaa, kun oli Mersusta velkaa ja "huono" taloudellinen tilanne.



Itse asun vuokralla ja odotan velkajärjestelyä yritykseni mentyä nurin.



Mutta katsotaan sitten...?En tiedä yhtään, onko vanhemmillani testamenttia, mutta pitää varmaan kysyä, vaikka se onkin aika vaikea aihe.

eivät aikaansaa ikäviä säröjä sopuun.

siis esim. ennakkoon joka sitten varsinaisessa jaossa vähennetään?

siis esim. ennakkoon joka sitten varsinaisessa jaossa vähennetään?

Tämä kesä on antanut merkkejä toiseen suuntaan.



Ostimme mieheni kanssa vanhempieni kesämökin käypään markkinahintaan. Heille jäi käyttöoikeus.



Veli pesueineen lykkäsi mökille itsensä ennalta määräämättömäksi ajaksi vanhempieni ja meidän ollessa siellä. Ei mitään ollut heillä mukana kuin vaatteet ja kalavehkeet. Mieheni veneellä ajeltiin mielin määrin, ei ostettu tilalle bensaa. Ruokaa eivät tuoneet mukanaan eivätkä käyneet kaupassa.



Viikon siinä katselin menoa ja kuuntelin mieheni jäkätystä asioiden tilasta ja ilmoitin että heidän on nyt lähdettävä. Nyt sitten ollaan siinä tilassa että veli ei puhu mulle. Suuttui ilmeisesti loppuiäkseen minulle.



Että taitaa olla riitaa tiedossa sitten aikanaan. Kuvittelin että veljen kanssa voi sopia asioista aivan helposti, mutta eipä taida olla niin. Ehkä se siitä joskus leppyy ja asiat saadaan sujumaan..

kyllä se keski-iässä usein muuttuu. Lapsuuden katkeruudet ja kateudet nousevat pintaan... ja siihen mennessä on tajunnut, että RAHALLA ON VÄLIÄ. Lasketaan, mitä kukin on saanut elinaikana. Sitä tekee töitä elääkseen ja pitäisi omillekin lapsille antaa pesämunaa, niin alkaa perinnötkin maittaa. Niin se vaan on.



Itse olen miettinyt, että meillä saattaa tulla kränää, kun minä saan nyt elinaikana enemmän vanhemmilta kuin veljeni. Isot asiat menee tasan veljen kanssa, mutta pienempiä summia: satasia ja tonneja, saan minä enemmän. Toisaalta kääntöpuolena minä autan vanhempia jatkuvasti, käyn kylässä ja otan heidät mukaan perheeni elämään. Veli ei ole kuin kerran kutsunut kolmen vuoden aikana vanhempia edes kahville, vaikka asuvat muutaman kilometrin päässä. Pikkuhiljaa huomaa, että minä olen alkanut saada enemmän, kun vanhemmat ovat huomanneet pelin hengen veljeni puolelta.

ymmärrän myydä kaiken omaisuuteni ja käyttää rahat itseeni. EIpä jää jaettavaa perintökään.

eikä meille ole suurta jaettavaakaan tulevaisuudessa, ehkä onneksi.



Miehen puolelta nyt jo pelottaa. Rikas setä jolla ei ole rintperillisiä, on testamentannut asunnon miehelleni (arvo n.120-150t), lisäksi on tulossa jokin rahasto miehen ja hänen veljen jaettavaksi. Muutoin samassa tasossa olevat sukulaiset (mieheni tädin lapset) jäävät perinnöttä. :O

Mies on tosin ainut, joka on pitänyt yhteyttä, auttaa käytönnönasioissa, käydään sedällä säännöllisesti, haetaan häntä meille kylään, hän kokee, että meidän lapset on hänen "lapsenlapsiaan", mies kun on lähes poika hänelle. Eli tavallaan ymmärrän, miksi on tuohon ratkaisuun tullut.

Mutta silti pelkään asian selviämistä ja siitä seuraavaa kyräilyä.. :/

riidat on aina sitä suurempia, mitä vähemmän jaettavaa on.



Kunnollinen, yksityiskohtainen testamentti olis paras. Ja sellainen, jonka sisältö olisi suurin piirtein ilmoitettu kaikille asianosaisille jo etukäteen.

Mitään yhtä nöyryyttävää ja noloa en tiedä. Toivoisin, että vanhempani käyttäisivät omaisuutensa itse ennen kuin tarvitsee alkaa perintö jakamaan.

Mummoni kuoltua en ole pystynyt hänen rahoihinsa koskemaan. Tuntuu niin pahalta törsätä toisen haalimaa omaisuutta. Rahat lepäävät tilillä, ehkä lahjoitan hyväntekeväisyyteen.

hoitaa paljon perinnönjakoasioita työssään. Sanoi että lähes jokaisessa perheessä on ilmiriita pystyssä kun toisestakin vanhemmasta aika jättää. Monet tappelevat ihan pienistäkin asioista, tyyliin joku kahvikuppi josta on korva tippunut pois. Kuppi jota kukaan ei ole mielellään ottanut vanhempien eläessä, nyt siitä tapellaan kynsin hampain...

ja astialla ovat myös lapsenlapset. Meidän suvussa yksi perintöriita kesti 30 vuotta ja miehen suvussa puolet suvusta ei puhu toisilleen. Ja siis osa jälkimmäisistä tyypeistä on jo itsekin sen ikäisiä, että hauta kolkuttelee.

mut perinnönjaossa tilanne on toinen, ihan senkin vuoksi että voitte kaikki olla vielä pois tolaltanne vanhempien menettämisestä ja se tilanne on äärimmäisen herkkä, paitsi ihan puhtaille väärinkäsityksille, myös reilulle ahneudelle. Kuolema ei aina tule vasta silloin kun vanhemmat on iäkkäitä ja sairaita, se voi tulla yllättäen, juuri silloin kun tällaisia asioita ei ajatella ollenkaan. Ja mä veikkaan, ettei tästä maailmasta löydy yhtään ihmistä, jonka sisarusrakkauteen muka ei vaikuttai se, että tulee väärin kohdelluksi perinnönjaossa. On pikkasen vaikea pitää sisaruksiaan hyvinä ihmisinä, jos tajuaa että nämä ihanat ihmiset on härskiksti pissanneet silmään ja miettineet vain omaa etuaan.



Meillä on nyt tilanne, että miehen vanhemmat on menehtyneet, ja nämä kuolemat on tulleet täydellisenä yllätyksenä. Kaikki on ihan sekaisin, ja perinnönjaosta tulee pitkä ja toivottavasti sopuisa. Mut ongelmia on monta; omaisuudessa on esimerkiksi tontti, jonka arvo on n. kymmenen kertaa enemmän kuin koko muun omaisuuden arvo yhteensä. Yksi sisaruksista haluaa vain tämän tontin, ja esittää että hän jalona ihmisenä haluaa vain pienen palasen maata että saa rakentaa sille talonsa. Oikeasti hän tietenkin myy tuon, ja yritti pimittää muiltä sen oikeaa hintaa. Hän myös haluaa asianajajakseen oman kaverinsa. Kenelläkään muulla ei ole kokemusta perinnönjaosta, ja tässä on vielä kahdet perunkirjoitukset päälekkäin. Mä voin sanoa suoraan, että vaikka kaikki yrittäis parhaansa, niin välit tulee kiristymään. Ihan siksi että kaikki näiden asioiden käsittely nostaan pintaan paljon surua ja muistoja, jotka tekee noista tilanteista hyvin tunnepitoisia. Silloin yksikin väärä vitsi voi pilata koko tapaamisen.

eikä tapeltu lainkaan perinnnönjaossa. Mutta näin myöhemmin ärsyttää kun velipoika (meitä on kaksi tyttöä ja poika) ei maksa omaa osuuttaan yhteisestä kesämökistä ja on muutenkin velkaa siskolle.

Ihan hyvä palkka on mutta on todella onneton raha-asioissa. En ihan ymmärrä miksi meidän säästäväisten siskojen pitää kärsiä sen holtittomasta rahankäytöstä.