Lue keskustelun säännöt.
En voisi kuvitella tappelevani perinnöistä veljieni kanssa
22.07.2010 |
Tiedä sitten muuttuuko mieleni, mutten osaa ainakaan kuvitella niin käyvän..
Olemme edelleen todella läheisiä, minä ja kaksi veljeäni. Näemme vähintään kerran viikossa.
Vanhempani ovat melko varakkaita, mutta voisin sanoa että vaikka veljeni saisivat kaiken ja minä en mitään, en alkaisi tästä riiheämään (ja tokihan näin ei voi käydä, lain mukaankaan)
en ikinä rahan vuoksi vaarantaisi välejäni veljieni kanssa.
Kommentit (26)
Nyt on jo siinä uskossa varmasti ettei tarvi maksaa ja käyttää teitä hyväkseen. Kaikkeen ei tarvi alistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ainoa tyttö ja äiti lupas korunsa mulle jo kauan sitten. No, veljen tytär nyt kuulemma niitä koruja aina katselee ja käyttää ja on sanonut että sitten kun mummu kuolee niin ne korut on hänen. Joo, en mä tappelemaan rupea, pitäkööt ne, mutta kyllä se silti vähän kysii. Ja muutenkin mun puolesta muut saa pitää kaiken, tuskin edes perunkirjoitukseen meen. Oon muutenkin lopen kyllästynyt koko sukuuni, ne riitelee keskenään ja mun pitäis olla joku tuomari niiden välillä. Sit mut haukutaan kaikkien toimesta, jos johonkin jotain sanon tai vaikka en sanoiskaan mitään. Niin ja kun ollaan sössitty raha-asiat niin mun pitäis olla pankki joka pelastaa pulasta. Että olkoon mun puolesta, omistani koitan kasvattaa erilaiset sisarukset, sellaiset jotka oikeasti välittää toisistaan, eikä vaan yritä hyötyä muista.
Rintaperillisillä on aina oikeus lakiosaan ellei jotain todella raskauttavaa ole esteenä
Itseäni ei niinkään pelota, että riitautuisin veljeni kanssa, vaan että hänen vaimonsa yrittää haalia enemmän, kuin olisi oikein. Veljen vaimo on ns. tyypillinen ainoa lapsi, joka on todella kova raha-asioissa ja laskee kaiken ihan arjessakin, ettei vaan kukaan saa enempää kuin heidän perhe. Tämä siis koskee kaikkea, kuten montako kertaa kukain soittaa kenellekin ja kuinka monta päivää lapset saavat olla mummolassa käymässä jne. Vaimo itse on saamassa ainoana perijänä mm. omakotitalon, kesämökin, osakkeita jne., kun taas meillä on tulossa paljon vähemmän omaisuutta. Joillekin se oma etu on vaan niin tärkeää.
Ei meillä mitään suurta ongelmaa siskon kanssa ollut mutta kuitenkin jotain mitä en olisi arvannut.
Toinen on ero ja oma koti.
Olimme sulassa sovussa kun kaikki oli hyvin niin mieheni kanssa sopineet, että jos ero tulee niin hän jää lasten kanssa omakotitaloomme.
Lasten parasta ajattelin.
No ei se ihan noin mennyt.
niin heidän puolisonsa saattaa aiheuttaa hankaluuksia.
Itsellä meni niin, että isän kuoltua 10 v sitten, en edes tiedä mitä kukakin sai. Itse en saanut mitään, koska sanoin, etten halua siitä pesästä mitään. Joten en sitten nähnyt perunkirjoituspapereita. Sisko pyysi nimen valtakirjaan, jolla "hoiti" asiaa.
Äitini varmaan kuolee seuraavaksi, enkä halua häneltäkään mitään. Ei olla oltu yhteydessä moneen vuoteen, oli sen verran vaikea lapsuus. Saa nähdä miten se perunkirjotus sitten menee.
Miehen suvussa vanhemmat ovat jo jakaneet omaisuutensa, enkä minä sieltä mitään halua, jos pikkutavaroita jaellaan.
Olen monessa muussakin asiassa aina luopumisen kannalla. En ole rikas, mutta en välitä toisten omaisuudesta. Kerran erosin miehestä, jonka kanssa oli yhteinen kesämökki, sanoin että saat pitää sen mökin, mutta mies oli reilu ja antoi puolet siitä mökin arvosta rahassa. Olihan se kiva juttu, mutta en olisi alkanut tappelemaan asiasta.
mutta toivon ettei mun vlejeni sellaista tekisi. En kyllä kääntäisi toistakaan poskea...