MIKSI et kysele toiselta ihmiseltä mitään?

Jos sinä uteliaana tykität kysymyksiä, tällainen ihminen on tyytyväinen siihen, että keskustelu soljuu muutenkin.

Toiselta ihmiseltä kuulumisien kysely ei todellakaan ole utelemista, kuuluu käytöstapoihin joka jo alaluokalla opetetaan. Itse olen päättämässä seurustelusuhdetta mieheen joka ei koskaan ole kysynyt minulta mitä minulle kuuluu, kuinka työpäivä meni saati koskaan ei ole kysellyt mitä lapsilleni kuuluu.Paras oli kun tyttäreni sai elinikäisen sairauden niin ei koskaan ole viitsinyt kysyä kuinka minä jaksan saati tyttäreni. Tahdon sosiaalisemman miehen enkä mitään mörköä. Mitä paskalla kun ei peltookaan.

Olen vähän erilaisessa kulttuurissa kasvanut, sellaisessa jossa ihmiset ottaa oman tilansa ja puhuvat päällekkäin jne. Minä ehkä vähän vieläkin itse noudatan sellaista että pidän omaa kapelliani ja oletan että joku sen keskeyttää kun on asiaa. Kyllä minua kiinnostaa muidenkin asiat mutta oletan että he itse ottavat ne puheeksi jos haluavat niistä puhua - niin minä itsekin teen, enkä odota että toisten täytyy minusta kyselemällä lypsää ne asiat ulos.

ja itsekin perusluonteeltani. Olen yrittänyt opetella tavasta eroon, mutta välillä tuntuu tosi vaikealta ja teennäiseltä alkaa kyselemään toisten asioita. Syynä ei ole kiinnostuksen puute tai itsekeskeisyys vaan se, että tuntuu epäkohteliaalta tunkea nenäänsä toisten asioihin. Yleensä tavallaan odotan, että toinen tekee keskustelunavauksen jostain aiheesta, ennen kuin uskallan alkaa kysellä tarkemmin. Liika tunkeilevaisuus on minusta tökeröä, ja välillä on tosi vaikea arvioida mikä kenellekin on liikaa. Yritän siis omalla tavallani huomioida muita ihmisiä olemalla utelematta liikaa. Ikävää, että se taas joistakin tuntuu epäkohteliaalta :/

Mulla on ollut monesti tän asian kanssa hämmennyksiä erilaisista katsantokannoista johtuen. Itse koen hienotunteiseksi sen, että kukin kertoo melko oma-aloitteisesti elämästään mitä hyväksi kokee ja olen tosi varovainen utelemaan. Jotkut ystäväni taas ovat kokeneet sen kiinnostumattomuudeksi, kun ei esitä suoria kysymyksiä. Tasapainoile siinä sitten :)



Varmaan sekin vaikuttaa, että minäkin olen kasvanut melko puheliaiden ja tilaaottavien ihmisten ympäröimänä, jossa keneltäkään ei tosiaan tarvitse nyhtää mitään vaan ennemmin ottaa omaa tilaansa.

Olen todella seurallinen ja puhelias, paljon ystäviä. Minä en koskaan kysy mitään. Jos ihminen haluaa jostakin keskustella, se mielestäni onnistuu ilman alkukyselyäkin, kertokoot kukin mistä haluaa. Minua suunnattomasti ärsyttää eräs puolituttu joka ei anna itsestään mitään, kyselee vaan muka kiinnostuneena koko ajan kuuntelematta kuitenkaan ja omista asioistaan ei halaistua sanaa puhu ellet itse tenttaa takaisin. Tämä samainen ihminen kyllä kertoo muiden asioista ja aina hänestä saa sen kuvan, että on hyvä ja läheinenkin tuttu tämän poissaolevan ihmisen kanssa.

Kyllä ihmisen pitää pystyä keskustelemaan ilman että toinen utelee. Ja oletan että jos joku ei puhu oma-aloitteisesti, silloin ei myöskään halua puhua, ja on epäkohteliasta udella.

Mulla on kanssa yksi tuollainen tuttava, joka ei koskaan kerro omista asioistaan paljoakaan, mutta haluaa tietää kaiken muiden asioista. Esim. jos molemmilla on ollut vaikka uuden vuoden juhlat, kuittaa omansa vaan sanomalla että 'meni ihan kivasti' ja sitten tenttaa minulta kaikki mitä meidän juhlissa tapahtui keitä oli kuka joi mitäkin mitä oli tarjolla jne. Todella ärsyttävää.

olen välillä juuri tällainen:

jotka ummet lammet kertovat omista asioistaan, mutta eivät osoita kiinnostusta toista kohtaan, tai kääntävät kaikki keskusteluaiheet itseensä.

Tottakai koska olen älykäs ja haluan huomioida keskustelukumppanini yritän yleensä myös kysellä sopivaksi katsomallani intensiteetillä (juuri sosiaaliset taitoni tekee sen, että usein aistin toisesta minkä verran ja minkä tyyppisiä kysymyksiä kyseiseen keskusteluun sopii). Osaan siis kysellä ja usein sen teenkin. Mutta välillä ei vaan jaksa... Joskus etenkin vapaammassa seurassa sorrun hölöttämään vain ja ainoastaan itsestäni, mutta onneksi teen sen huumorilla ja hauskalla kerronnalla höystettynä, joten monet jaksavat sitäkin itsekeskeistä ja omanapaista selitystä kuunnella. Tottakai jotkut myös inhoavat tuollaista käytöstä ja minua sen takia, mutta aina ja kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää. Korostan vielä, että useinmiten jaksan käyttäytyä oikein, eli puhun paljon, mutta myös kyselen ja huomioin eri tyyppiset keskustelijat.

... ja tuskinpa se selittyy pelkästään keskustelutekniikallasi.

Ja toivonkin heidän kertovan. Kuuntelen tosi mielelläni. Koen kuitenkin itseni tungettelevaksi, jos kyselen. En ole ihan täysin kyselemätön, mutta kysyn tosi vähän. Ei todellakaan liity siihen, etten olisi kiinnostunut kuulemaan niitä asioita! Se on lähinnä arkuutta.

ja omista asioistaan, mutta toisten asiat eivät kiinnosta yhtään.

että jos en halua jostain omasta asiasta puhua, niin en siitä asiasta toiselta myöskään kysele. Jos en halua muistella lapsuutta, niin yritän välttää puheen kääntämistä siihen suuntaan, siksi en kysele.

Joskus olen tavannut ihmisen, jonka kanssa en halunnut puhua, välttelin, mutta eikös tämä udellut kaikkea mahdollista. Oletin, että kun vastailen niukasti ja en kysele, niin tajuaa häipyä.

Jos sinä uteliaana tykität kysymyksiä, tällainen ihminen on tyytyväinen siihen, että keskustelu soljuu muutenkin.

Ei kysele mitään mutta ei kauheasti kerrokaan juttuja. Vierailuilla aina vaivautunut tunnelma.

Mutta sitten on tämä yksi ihmistyyppi, joka ei edes halua kuulla muiden elämästä, kertoo vaan omastaan.

Jos vaikka aloittaa, että sainpa kyynpureman tuossa alkukesällä, niin toinen keskeyttää ja aloittaa jutun eilisestä paarmanpuremastaan.

Olen todella seurallinen ja puhelias, paljon ystäviä. Minä en koskaan kysy mitään. Jos ihminen haluaa jostakin keskustella, se mielestäni onnistuu ilman alkukyselyäkin, kertokoot kukin mistä haluaa. Minua suunnattomasti ärsyttää eräs puolituttu joka ei anna itsestään mitään, kyselee vaan muka kiinnostuneena koko ajan kuuntelematta kuitenkaan ja omista asioistaan ei halaistua sanaa puhu ellet itse tenttaa takaisin. Tämä samainen ihminen kyllä kertoo muiden asioista ja aina hänestä saa sen kuvan, että on hyvä ja läheinenkin tuttu tämän poissaolevan ihmisen kanssa.

jotka ummet lammet kertovat omista asioistaan, mutta eivät osoita kiinnostusta toista kohtaan, tai kääntävät kaikki keskusteluaiheet itseensä.



Mutta pelkkä kyselyn puute voi tosiaan kertoa myös siitä, että ei halua olla utelias, kokee ehkä itseenkin kohdistuvat kysymykset kiusallisiksi. Meillä työpaikalla eräs vanhempi naishenkilö vaistoaa/lukee rivien välistä ihmisistä helposti asioita, esim. toisen työntekijän lapsettomuudesta, ja sitten kyselee näistä suoraan. Mielestäni tuolloin olisi kohteliasta pitää epäily omana tietonaan. Itse vaistosin saman asian muutamista keskusteluista, mutta ei olisi tullut mieleenkään mennä kipeää yksityisasiaa suoraan kysymään.



Sitten jos oma elämäntilanne on erilainen, ei välttämättä osaa oikein kysyä. Esimerkiksi eräs minun ystäväni kerran sanoi, kuinka häntä vähän harmittaa, kun en koskaan kysy hänen vanhan koiransa vointia. Itselle ei oikeesti olisi edes tullut mieleen, että sitä voisi kysyä, kun en ole paljon ollut eläinten kanssa tekemisissä. Ymmärrän kyllä, että koira on ystävälleni tärkeä, mutta ei vaan ollut tullut mieleen kysyä vointia..



Kohteliasta olisi kuitenkin kysyä yleisesti, mitä teille kuluu, miten teidän loma on mennyt tms.

En vain OSAA kysyä! En tiedä mitä kysyä, ajattelen vähän niin että jos haluaa kertoa niin kertoo kyllä kysymättäkin, niin teen itse. Ja jos on kyse sii puolitutuista niin heidän asioistaan tosiaan en edes välitä. Mutta ystävien asioista toki välitän, ja näen heitä harvoin kun asuvat kaukana, mutta en kehtaa udella kovin tarkkaan kuulumisiaan, ajattelen että jos haluavat kertoa niin sitten kertovat.

vaikka nykyaan olen yrittanyt kylla alkaa kysellakin. Kylla mua kiinnostaa ja haluan kuulla kuulumiset, mutta mut on lapsena opetettu tai koulutettu hiljaiseksi. Ei saa udella! Ala kysele! Ala urki! Vanhemmilta ja perheelta ei koskaan saanut vastauksia suoriin kysymyksiin, vain jos kierteli ja kaarteli ja oli hiljaa.



Siita sitten tuli tapa, niin pysyva, etta vasta aikuisena hoksasin, etta kuulumisten kysyminen on kohteliasta, ei tuppautumista.

Tai kysyn tyyliin "mitä kuuluu" ja annan vastaajan itse päättää mitä haluaa kertoa. Jos hän alkaa innokkaasti kertoa vaikka lapsistaan, saatan kysellä tarkemmin, mutta erikseen en kysy.

Minua ahdistaa utelu ja kysely, kun itsellä on asioita, joista ei halua avautua. Kun en voi tietää toisesta, mitä hän haluaa kertoa, jätän utelematta. Kyllä minua kuulumiset kiinnostaa, mutta annan itse kertoa.

Ja syyn myönnän rehellisesti olevan se ettei mua kamalasti kiinnosta tiettyjen ihmisten kuulumiset. Tykkään kyllä puhua aika avoimestikin omista asioistani. Joskus on tilanteita, joissa olis ehkä kohteliasta kysyä toiselta esim. miten joku reissu tai loma on mennyt, mutta oon niin itsekeskeinen ihminen etten oikeasti yleensä edes muista, että tämä toinen on ollut jossain reissussa. Joskus saatan kysästä kuulumisia, mutta ne menee (kamala myöntääkään) toisesta korvasta ulos enkä niitä enää hetken päästä muista.

heti hyökkäävät kysymyksineen kimppuuni, kun olemme pari sekuntia kohdanneet. Menen ihan äimäksi aina tähän mitä sinulle nyt oikein kuuluu yleiskysymykseen. Mielestäni voisi nyt jotain muuta ensiksi vähän jutella eikä heti alkaa urkkimaan toisen asioita. Ja kyselijätyyppi ei ole sitä how do you do-tyyppiä vaan ihan tinkaamalla odottaa vastauksia.



Varmaan jo huomasitte, etten ole mikään innokas omista tai perheeni asioista kertoilija. Yleensä siis jotenkin niin hämmennyn noista kyselyistä, että yritän parhaani mukaan vastata ja siinä hötäkässä jää toiselta kysymykset kysyttyä. Tämä tietysti koskee niitä tilanteita, joissa yllättäen tavataan ja aika on rajallista. Sovituissa tapaamisissa ehdin sitten kysellä toiseltakin jotain.

ärsyttää ihmiset ketkä eivät osaa puhua tai kertoa mitään itse, vaan kaikki täytyy osata kysyä ja kiskoa väkisin. Parasta keskustelua on mielestäni sellainen missä molemmat puhuu niistä asioista mistä haluaakin puhua ja molemmat myös kuuntelee kun toinen puhuu. Ei kenenkään tarvitse kysyä mitään.

Ja toinen mikä ärsyttää valtavasti on sellainen, että sanotaan jotakin vain puoliksi ja odotetaan keskustelukumppanin kyselevän loput, esim. "kävin työhaastattelussa!" ja sitten ollaan hiljaa ja odotetaan että toinen kysyy että aijaa, missäs kävit, miten meni jne.. Miksei voi vaan heti kertoa koko juttua??

Mulla on yksi tällainen kaveri joka ei osaa kertoa mitään itse vaan kaikki pitäisi osata kysellä erikseen, enkä minä ainakaan jaksa koko ajan kysellä, joten hänen asiat jää sitten usein puhumatta.