Lue keskustelun säännöt.
MIKSI et kysele toiselta ihmiseltä mitään?
21.07.2010 |
Jotkut ihmiset eivät koskaan kysy toiselta mitään, ei kuulumisia, ei mitään. Tällainen sosiaalinen ja kyselevä ihminen haluaisi tietää miksi ei?
Tapasin lomalla 47 v sukulaisnaisen, joka on tällainen. Näen häntä n. kerran vuodessa, hän on hyvin puhelias ja kertoi kaikkea, mitä on tullut tehtyä. Juttelimme 1,5 tuntia. Kertaakaan hän ei kysynyt miehestä, ei lapsista, ei lomanvietostamme, ei mitään siitä miksi kommentoin joitain asioita niin kuin kommentoin.
Minä itse kysyin häneltä mitä miehelle kuuluu, miten poika tykkää armeijasta, onko kissat vielä elossa tms. Mutta hän ei siis kysynyt minulta yhtäkään kysymystä, laitoin ihan merkille, koska hän on aina sellainen.
Todettakoon vielä, että minä itse halusin tavata tämän ihmisen, eli lähdin tapaamaan häntä, koska niin harvoin näen. Minusta hän on ihan hauska tyyppi.
Voin toki spekuloida, miksi hän ei mitään kysynyt. Mutta kun olen ennenkin tavannut näitä ihmisiä, jotka puhuvat paljon, mutta eivät kysele. Erilaisella sosioekonomisella taustalla, eli mikään kateuspykälä ei siis päde. Siksi etsin av-mammaa, joka on tällainen - MIKSI et kysele?
Minä itse olen luontaisesti kiinnostunut toisesta ihmisestä, siksi en tätä ihan ymmärrä. Toisekseen en minäkään aina ole kiinnostunut toisen ihmisen asioista, mutta katson käytöstapoihin kuuluvan, että vähintään jonkun kysymyksen hänelle esitän.
Kommentit (81)
kyllä yhtä tyhjän kanssa kysellä ja jutella vaan kohteliaisuuttaan, vaikka oikeasti ei kiinnosta paskaakaan. Kyllähän sen yleensä kuulee äänestäkin, kiinnostaako oikeasti vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä yhtä tyhjän kanssa kysellä ja jutella vaan kohteliaisuuttaan, vaikka oikeasti ei kiinnosta paskaakaan. Kyllähän sen yleensä kuulee äänestäkin, kiinnostaako oikeasti vai ei.
Miksiköhän suomalaiset ovat saaneet jurottajan ja töykeän kansan leiman? Miksi suomalaiset taas viihtyvät esim. Thaimaassa? Siksi, kun siellä KOHTELIAISUUTTA (ja rahan toivossa) ollaan kiinnostuneita muista.
Valtaosalla suomalaisista ei ole käytöstapoja, eli kun ei kiinnosta, se myös näytetään. Hävettää teidän puolesta.
Tätä on tutkittu, ne jotka kokivat tulleensa huomioiduksi (esim. kohteliaisuudet) käytätytyivät myös muita kohtaan huomaavaisemmin ja auttavaisemmin kuin ne jotka olivat saanete osakseen töykeyksiä tai huonoa ja välinpitämätöntä kohtelua. Lisäksi kohtelias ja huomaavainen ihminen sai muilta parempaa kohtelua kuin töykeä ja tyly, mikä on tietysti ihan luonnollista. Eli ei todellakaan ole yhtä tyhjän kanssa olla kohtelias muille.
Luin tutkimuksesta muutama kuukausi sitten, valitettavasti en enää muista mistä.
kyllä yhtä tyhjän kanssa kysellä ja jutella vaan kohteliaisuuttaan, vaikka oikeasti ei kiinnosta paskaakaan. Kyllähän sen yleensä kuulee äänestäkin, kiinnostaako oikeasti vai ei.
Miksiköhän suomalaiset ovat saaneet jurottajan ja töykeän kansan leiman? Miksi suomalaiset taas viihtyvät esim. Thaimaassa? Siksi, kun siellä KOHTELIAISUUTTA (ja rahan toivossa) ollaan kiinnostuneita muista.Valtaosalla suomalaisista ei ole käytöstapoja, eli kun ei kiinnosta, se myös näytetään. Hävettää teidän puolesta.
onkin jaloa olla kohtelias rahan toivossa..olisiko sinusta kiva, jos miehesi kyselisi kuulumisiasi vain kohteliaisuuttaan, vaikka oikeasti olet maailman tylsin ihminen ja hän haluaa vain helppoa seksiä? Mua hävettää sun puolesta.
Olen kiinnostunut kovasti ystävien elämästä mutta en kysele. En halua olla tungetteleva vaan odotan että ystävät kertoo itse elämästään minkä haluavat. Ajattelen etteivät ehkä halua kertoa asiasta josta kysyn.
Ympäripyöreästi kysyn mitä kuuluu yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse otan mieluummin vastaan hyvän palvelun joka on annettu tipin toivossa kuin paskan mutta "rehellisen" palvelun.
Ja minusta esim. parisuhteeseen ja ystävyyssuhteisiin kuuluu toisen huomioon ottaminen. Ja siihen kuuluu taas se, että joskus tekee vähän tylesmpiäkin asioita. Itse en esim. ole yhtään kiinnostunut miehen harrastuksesta noin sinänsä, mutta kun toinen tule eintoa puhkuen kotiin niin toki kysyn että tapahtuiko jotain erityistä ja annan toisen hehkuttaa, sanonpa vielä että tosi hienoa, hyvä! Ja mies tekee saman, kyllä sitä voi kuunnella toiselle tärkeitä asioita vaikka ne eivät aina olisikana itsestä maailman kiinnostavimpia. Ehkä meidän parisuhteemme on siksi voinut erinomaisesti jo 15 vuotta.
onkin jaloa olla kohtelias rahan toivossa..olisiko sinusta kiva, jos miehesi kyselisi kuulumisiasi vain kohteliaisuuttaan, vaikka oikeasti olet maailman tylsin ihminen ja hän haluaa vain helppoa seksiä? Mua hävettää sun puolesta.
suora vastaus: kova kyseleminen tulkitaan usein utelemiseksi ja se vaivaannuttaa.
Eli minusta tenttaaminen ei ole keskustelua. Keskustelua on sanoa jotain, antaa toisen sanoa siihen, ja jatkaa siitä. Siis vaikka sanoa mielipide ja kuulla, mitä toinen sanoo ja vastata siihen. Puhua aika yleisellä tasolla ja antaa ihmisten itse kertoa, mitä heille kuuluu - sillä syvyydellä ja tarkkuudella, joka heille itselleen sopii.
Taustaksi sen verran, että olen ammatiltani tv-uutisten toimittaja ja kyselen ihan työkseni... eli sinänsä osaan hyvinkin kysyä - en vain pidä jatkuvaa kyselemistäkään hyvänä keskustelutapana ja kohteliaana (mitä ap tuskin siis tarkoittikaan, mutta kyselemisen asteesta ON siis olemassa yksilöllisiä mielipiteitä).
Kiinnostusta toisen elämään voi siis osoittaa monella muullakin tavalla kuin kysymällä. Antamalla toiselle suun vuoron, kommentoimalla toisen kertomaa (siis niin, ettei vaihda aihetta saati ala puhua omista asioistaan).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tämmöinen ystävä. Hankala jutella, kun pitää vain toiselta kysyä ja itse ei viitsi selittää mistään kovin kauan, kun ei ole varma mitä toinen haluaa kuulla.
Tämmöisille tyypeille tiedoksi, että harva loukkaantuu mistään kysymyksistä. Suomessa tabuja aiheita ovat vain uskonto ja raha-asiat. Ja ujoille rohkaisuna, että tämä on helpoin keino olla sosiaalinen, kysellä kuulumisia muilta! Sitten ei tarvitse kuin kuunnella ja nyökytellä.
Ei siis ole niinkään kyse siitä, mitä kysyy, vaan siitä, onko keskustelu pelkkää tenttaamista.
Ja noiden ääripäiden välille varmaan suurin osa meistä sijoittuu ;-)
Tunnen itse kuitenkin pari ihmistä, joiden kanssa olo on tosi ikävää, kun he aloittavat kyselyn heti, eivät koskaan sano itsestään juuri mitään, ja tulee olo, että toinen oikein silmät kiiluen kärkkyy jotain "intiimiä" minusta, jonka voi sitten tarjoilla eteenpäin juoruna. Että kyllä: osa loukkaantuu sellaisesta ääripäästä.
-43-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tenttaamisesta ollut kyse vaan kohteliaasta tavasta kysellä muiden kuulumisia. Eli ei toki kokoajan kuulustella. Tämä toisten asioiden ohittaminen osoittaa valitettavasti välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä toiselle.
suora vastaus: kova kyseleminen tulkitaan usein utelemiseksi ja se vaivaannuttaa.
Eli minusta tenttaaminen ei ole keskustelua. Keskustelua on sanoa jotain, antaa toisen sanoa siihen, ja jatkaa siitä. Siis vaikka sanoa mielipide ja kuulla, mitä toinen sanoo ja vastata siihen. Puhua aika yleisellä tasolla ja antaa ihmisten itse kertoa, mitä heille kuuluu - sillä syvyydellä ja tarkkuudella, joka heille itselleen sopii.
Taustaksi sen verran, että olen ammatiltani tv-uutisten toimittaja ja kyselen ihan työkseni... eli sinänsä osaan hyvinkin kysyä - en vain pidä jatkuvaa kyselemistäkään hyvänä keskustelutapana ja kohteliaana (mitä ap tuskin siis tarkoittikaan, mutta kyselemisen asteesta ON siis olemassa yksilöllisiä mielipiteitä).
Kiinnostusta toisen elämään voi siis osoittaa monella muullakin tavalla kuin kysymällä. Antamalla toiselle suun vuoron, kommentoimalla toisen kertomaa (siis niin, ettei vaihda aihetta saati ala puhua omista asioistaan).
mua ärsyttää jos joku kysyy "mitä kuuluu?" sitten vastaukseni jälkeen ei viitsi itse kertoa kuulumisiaan vaan odottaa että kysyn. voi ilman kysymystäkin alkaa juttelemaan. inhottavia tilanteita ne missä joka kysymyksen jälkeen pitäis esittää uusi. kiinnostaa kaikki tutut ja heidän asiansa mutta ärsyttää jos joutuu kaivamaan joka asian.
kyselen hiukan ja toivon että kertoisi itse lisää ja laajemmin. esim. miten reissu meni? tai muuta mutta en ala kyselemään liian henkilökohtaisia. en esim kehtaa kysyä onko jollain eronneella uutta kumppania
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älykäs ihminen osaa kysyä ja kysyy myös oikealla tavalla, ihminen joka ei kysele, on aina joko tyhmä, leuhka, häiriintynyt tai mikä pahinta - noiden kaikkien yhdistelmä.
En tykkää, enkä jaksa ihmisiä, jotka eivät ole sosiaalisesti herkkiä ja kylliksi rohkeita ja nokkelia kysyäkseen elämästäni ja ajatuksistani. Vastaavasti tietenkin oletan, että he kertovat itsestään ja heiltä voi kysellä kaikkea.
Itse kerron ja kyselen paljon; en ollenkaan ymmärrä, että kyselemisessä voisi olla jotain sopimatonta, päinvastoin; ihmisesthän rakastavat sitä, että joku on nimenomaan heidän asioistaan kiinnostunut.
Joskus esim. kirjastotäti oli mulle, ihan yllättäin, todella töykeä ja siksi kysyinkin, takanani olevasta jonosta huolimatta, että "miksi olet niin ilkeä minulle? Mikä minussa tai käytöksessäni ärsytti sinua niin paljon, että sanoit mulle noin ilkeästi?"
Täti lähes halvaantui; ei sanonut mitään, piti katsensa tiukasti kirjoissa ja jonossa takanani oli aivan hiljaista.
Mitä tästä ajattelette? Oliko sopimatonta kysyä?
Helpottipa suuresti jännitystä ja pelkoa kun nro 25 leimasi minutkin tyhmäksi ja tunneälyltäni vajaaksi...
Eli syyt minulla:
-jännittäminen, sosiaalisten tilanteiden pelko. Unohdan seurassa kaikki ne keskustelun aiheet jotka etukäteen mietin. Jälkeenpäin tulee mieleen että niin munhan piti kysyä tuolta siitä ja siitä jutusta... ja sitten hävettää.
- Pelkään myös olevani epäkohteliaan utelias: mitä jos kysyn jostain mistä toinen ei halua puhua?
- olen hiljainen ja jään siksi isommassa porukassa helposti ilman suunvuoroa. Useat keskustelukumppanit tai häiriötekijät hajottaa myös mun huomion niin, että en pysty oikein osallistumaan keskusteluun tai edes seuraamaan.
Minua kuitenkin pidetään miellyttävänä ja ystävällisenä ihmisenä esim. työyhteisössä. Pärjään hyvin työelämässä mutta ns. vapaat sosiaaliset tilanteet on tosi vaikeita. Vahvuuteni ovatkin muualla ja onneksi myös ikä on tuonut itseluottamusta sen verran että selviän itseni kanssa ;-)
Tapasin äsken kaverini ja olen tosi tyytyväinen, kun muistin kysellä häneltä hänen ajankohtaisia juttujaan, ainakin jotain. Paljon jäi varmaan kysymättäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tenttaamisesta ollut kyse vaan kohteliaasta tavasta kysellä muiden kuulumisia. Eli ei toki kokoajan kuulustella. Tämä toisten asioiden ohittaminen osoittaa valitettavasti välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä toiselle.
suora vastaus: kova kyseleminen tulkitaan usein utelemiseksi ja se vaivaannuttaa. Eli minusta tenttaaminen ei ole keskustelua. Keskustelua on sanoa jotain, antaa toisen sanoa siihen, ja jatkaa siitä. Siis vaikka sanoa mielipide ja kuulla, mitä toinen sanoo ja vastata siihen. Puhua aika yleisellä tasolla ja antaa ihmisten itse kertoa, mitä heille kuuluu - sillä syvyydellä ja tarkkuudella, joka heille itselleen sopii. Taustaksi sen verran, että olen ammatiltani tv-uutisten toimittaja ja kyselen ihan työkseni... eli sinänsä osaan hyvinkin kysyä - en vain pidä jatkuvaa kyselemistäkään hyvänä keskustelutapana ja kohteliaana (mitä ap tuskin siis tarkoittikaan, mutta kyselemisen asteesta ON siis olemassa yksilöllisiä mielipiteitä). Kiinnostusta toisen elämään voi siis osoittaa monella muullakin tavalla kuin kysymällä. Antamalla toiselle suun vuoron, kommentoimalla toisen kertomaa (siis niin, ettei vaihda aihetta saati ala puhua omista asioistaan).
Luitko kommenttiani kunnolla?
Sanoin mielestäni aivan selvästi, että mielenkiintoa voi osoittaa hyvin monella tavalla, muutoinkin kuin kysymällä suoraan.
Ja juu: tenttaamisesta ei ap varmaan puhunut, mutta kun jokainen ihminen saattaa kokea tenttaamiseksi eri asioita.
-43-
että siinä lukee kommentoida toisten kertomaa, mutta silti se vain on toisen aliarvostamista, jos ei halua tietää toisesta mitään, joten kannustan edelleenkin harjoittelemaan sitä taitoa.
tenttaamisesta ollut kyse vaan kohteliaasta tavasta kysellä muiden kuulumisia. Eli ei toki kokoajan kuulustella. Tämä toisten asioiden ohittaminen osoittaa valitettavasti välinpitämättömyyttä ja ylimielisyyttä toiselle.
suora vastaus: kova kyseleminen tulkitaan usein utelemiseksi ja se vaivaannuttaa. Eli minusta tenttaaminen ei ole keskustelua. Keskustelua on sanoa jotain, antaa toisen sanoa siihen, ja jatkaa siitä. Siis vaikka sanoa mielipide ja kuulla, mitä toinen sanoo ja vastata siihen. Puhua aika yleisellä tasolla ja antaa ihmisten itse kertoa, mitä heille kuuluu - sillä syvyydellä ja tarkkuudella, joka heille itselleen sopii. Taustaksi sen verran, että olen ammatiltani tv-uutisten toimittaja ja kyselen ihan työkseni... eli sinänsä osaan hyvinkin kysyä - en vain pidä jatkuvaa kyselemistäkään hyvänä keskustelutapana ja kohteliaana (mitä ap tuskin siis tarkoittikaan, mutta kyselemisen asteesta ON siis olemassa yksilöllisiä mielipiteitä). Kiinnostusta toisen elämään voi siis osoittaa monella muullakin tavalla kuin kysymällä. Antamalla toiselle suun vuoron, kommentoimalla toisen kertomaa (siis niin, ettei vaihda aihetta saati ala puhua omista asioistaan).
Luitko kommenttiani kunnolla?Sanoin mielestäni aivan selvästi, että mielenkiintoa voi osoittaa hyvin monella tavalla, muutoinkin kuin kysymällä suoraan.
Ja juu: tenttaamisesta ei ap varmaan puhunut, mutta kun jokainen ihminen saattaa kokea tenttaamiseksi eri asioita.
-43-
perheen isä masentunut narsisti ja äiti muuten juro. Kukaan ei kysy ikinä mitään, vaan pitävät vuorotellen monologeja.
Minusta aivan urpoa, en jaksa minäkään enää olla heistä kiinnostunut.
keskustelun, joka ei etene ilman, että kumpikin vuorotellen esittää kysymyksen. Mä kysyn mitä kuuluu, mutta en heitä sen yksityiskohtaisempia kysymyksiä keskustelun alkuun. Tuon kysymyksen jälkeen molemmat (normaaliälyiset) osapuolet yleensä kertovat päällimmäiset kuulumisensa ja sen jälkeen keskustelu saattaa soljua pitkään ihan ilman erityisiä kysymyksiäkin.
Toki joskus kysyn, että mitä siinä ja siinä jutussa kävi. Tai missä olitte vaikka juhannuksen? Mutta noin yleensä pidän hirmuisen väkinäisenä keskustelua, joka ei etene ilman jatkuvia kysymyksiä.
Sit mulla on vielä sellainen ongelma, että mä voin puhua ihan kaikki asiani kipeästä abortista lähtien melko helposti, mutta en osaa hahmottaa, missä muilla menee se raja. Tuntuu, että oman lapsen ikä on joillekin jo liian intiimiä mainittavaa. Mä en ihan oikeasti osaa hahmottaa, mitä uskaltaa kysyä joiltain tosi varovaisilta ihmisiltä. Tiedän nimittäin monta, joille väärän/ajattelemattoman kysymyksen esittäminen johtaa veriseen loukkaantumiseen
Tunnistan todella itseni siitä.
Pidän yhteyttä paljon ihmisiin ja soittelen heille. Osoitan kiinnostusta ja kyselen ja kehun heitä. Samalla odotan, että miksi he eivät kysele minulta, mitä minulle kuuluu.
Sitten kiukuttelen miehelle marttyyrina, että kukaan ei ole kiinnostunut minusta. Kaikki vain haluavat kertoa itsestään minulle ja omista asioistaan. Ovatpa ihmiset itsekkäitä paskoja.
Tiedostan tämän, sillä minulla on huono itsetunto ja pelaan ystävillä sitä peliä, että yritän antaa itsestäni kuvan, että olen kiinnostunut ja autan heitä. Sitten kuitenkin odotan, että joku olisi edes hiukan kiinnostunut minusta.
Mutta jos en soittele heille ja kysele koko ajan jotain ja kannusta heitä kertomaan itsestään, minuun ei pidä kukaan yhteyttä. Tai saattaisi pitää. Mutta toisaalta en halua kertoa isestäni, koska siitä tulee paha olo jos paljastan itsestäni liikaa.
On kivempi olla niskan päällä ja muka auttaa aina toisia ja olla heille se todella empattinen kaveri, joka ei anna itsestään mitään ja kenelle he ovat aina hiukan velkaa, koska se olen minä, joka kuuntelen heitä.
En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta näin tämä vain menee.
Noloa myöntää, mutta en kysy, koska en muista mitä ihmiselle yleensä kuuluu.
Työni ja opiskelujeni kautta olen tavannut todella paljon ihmisiä, suku ja miehenikin suku on hyvin laaja, puhumattakaan muista kavereista ja tuttavista.
Tavatessani jonkun en aina edes muista mistä tunnen hänet saati hänen henkilökohtaisia asioitaan. En siis voi kysellä kuulumisia (muuten kuin ihan yleisellä "mitä kuuluu?" -tasolla) paljastamatta muistamattomuuttani. Siksi kerron yleensä omista kuulumisistani aika tarkastikin, kuten mitä vaikkapa lapsilleni kuuluu. Toivon toisen tarttuvan aiheeseen ja kertovan omien lapsiensa kuulumisista. Näin toivon välttäväni kiusallisen tilanteen, jossa toinen huomaa, etten muista hänestä mitään. Ja ajattelen, että myöskään hän ei muista asioita, joten kerron oma-aloitteisesti ja yritän välttää kiusallisen tilanteen myös hänen puoleltaan.
Noloa, myönnän. Mutta kapasitettini ei vain riitä muistamaan kaikkien ihmisten asioita. Yritän silti keksiä jotain yleistä kysyttävää, jotta toinen tuntisi minun olevan kiinnostunut.
Mistä sinä tiedät mitä ap tarkoitti? Halusiko hän avata ketjun jossa voidaan pohdiskella miksi jotkut eivät lähttele tekstarilla onnitteluviestejä? Tai miksi joku tuttu ei tykkää sun status-päivityksestä??
Käsittääkseni ei.
Minä en kysele toisilta mielestäni sosiaalisissa tilanteissa tarpeeksi koska olen ujo. Kerron kyllä kysyttäessä omia kuulumisiani laveastikin mutta en omaa sitä sosiaalista älyä että vastavuoroisesti kyselisin toisen kuulumiset.