Miksi uskovia saa pilkata mutta hirveä haloo syntyy jos homoseksuaalisuuden sanotaan olevan syntiä?
Kommentit (68)
Se koskee jokaista kansalaista. Ja lain rikkoja ansaitsee tuomionsa.
Mielipiteitä on kuitenkin joka lähtöön eikä niissä tulla koskaan pääsemään yhteisymmärrykseen. Mutta suvaitsevaisuuden lähtökohta on ihmisarvo ja sen kunnioittaminen, oli esim. seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa. Ja oli uskovainen tai vakaumuksellinen, niin laki on kaikille sama.
Ihmettelen kuitenkin suuresti joidenkin uskovaisten (kuulun itsekin kirkkoon) homouden tuomitsemista. Niin, onhan Raamattu vain ihmisten kirjoittama teos, josta sitten jokainen on löytänyt omat tulkintansa parin tuhannen vuoden saatossa.
Näistähän on kiistaa ihan kirkon sisälläkin. Kuitenkin biologinen totuus on, että homoseksualiisutta on ollut aina niin eläin- kasvi- kuin ihmiskunnassakin. Se on vaan "taivaan" tosi. Se on ihan luonnolista. Jotenkin välillä pelottaakin, kun nämä uskonnot ylipäänsä ovat olleet ja ovat yhä mukana niin monissa sodissa, kahnauksissa, ristiretkistä ja noitavainoista puhumattakaan.
Itse olen joskus miettinyt, että kuinka moni suomalainen ev. lut perheeseen syntynyt liittyisi kirkkoon, jos se olisi tehty vapaavalintaiseksi? Siis, ettei syntymästä asti siihen "joutuisi". Onneksi nykyään saa myös erota, sitä olen itsekin miettinyt ja lapsilleni aiheesta puhunut (kun ei ole niin kauheasti kirkko antanut, tuomita siellä kyllä osataan ja seläntakana puhua!).
t. äiti 43 v. lapset 16, 14 ja 10v.
Toisille kirkko ja usko antaa elämään sisältöä, toisille taas ei. Kirkon sisälläkin tapahtuu pahuutta niin kuin kaikkialla muuallakin ja siihen tulee puuttua. Täydellistä yhteisöä ei ole olemassakaan, eikä täydellistä ihmistä.
että uskovat ovat mielestäni syyttä pilkan kohteena, ja on väärin hyväksyä tämä, sekä opettaa sama malli lapsillemme.
Uskovat eivät ikinä sano vaikkapa saatananpalvojista tai ateisteista, että olette idiootteja, kuten uskovaisten vastustajat. Eivät kiusaa ketään, vaan perustelevat kantansa omien arvojen mukaan.
Ei uskovien vastustajat ole pekkaa pahempia.
Agnostikko
Ajatellaanpa valkoisen heteromiehen vuosittainen voimannäyttömarssi pääkaupungin pääkadulla. Osallistujia vaikkapa 100.000 (suhteessa pitäisi tietysti olla paljon enemmän vielä).
Millaisia ajatuksia tämä teissä herättäisi?

Seuraavaksi bi- marssi, kolmenkimppamarssi, eronneiden ja karanneiden marssi, pettäjien marssi, petettyjen marssi, lapsiperheiden marssi (suurperheiden marssi), lapsettomien marssi, jne jne. Lista on loputon kun sympatiaa ja hyväksyntää haetaan. :)
Uskovat eivät ikinä sano vaikkapa saatananpalvojista tai ateisteista, että olette idiootteja, kuten uskovaisten vastustajat. Eivät kiusaa ketään, vaan perustelevat kantansa omien arvojen mukaan.
Idiootiksi ei tosiaan ole sanottu. Mutta syntiseksi, pahaksi, helvettiin kuuluvaksi, moraalittomaksi paskiaiseksi vailla minkäänlaisia arvoja, huoraksi ym. on kyllä uskovaisten taholta minua sanottu.
Niin netissä kun IRL. Aikoinaan Asematunneli oli oikein loistava paikka tällaisten kuulemiseen. Nykyään taitaa olla hevareita/gootteja niin paljon katukuvassa, että pidetään suu supussa...
kiusaamaan. Uskontoja on toki monia, osa antaa vain Jumalalle päätäntävallan tuomitsemisesa.
Agnostikko
Uskovat eivät ikinä sano vaikkapa saatananpalvojista tai ateisteista, että olette idiootteja, kuten uskovaisten vastustajat. Eivät kiusaa ketään, vaan perustelevat kantansa omien arvojen mukaan.Idiootiksi ei tosiaan ole sanottu. Mutta syntiseksi, pahaksi, helvettiin kuuluvaksi, moraalittomaksi paskiaiseksi vailla minkäänlaisia arvoja, huoraksi ym. on kyllä uskovaisten taholta minua sanottu.
Niin netissä kun IRL. Aikoinaan Asematunneli oli oikein loistava paikka tällaisten kuulemiseen. Nykyään taitaa olla hevareita/gootteja niin paljon katukuvassa, että pidetään suu supussa...
Loanheittäjiä mahtuu kaikkiin sakkeihin.
mutta sen korostaminen on kylla ihan oma valinta.
jonka tarkoituksena on vain aiheuttaa toiselle pahaa mieltä. Uskovaiset toimivat omien arvojensa mukaan. Uskontoja on tuhansia, joten en tiedä kaikkien tarkoitusperiä, mutta ikävää pilkata toisia uskontojen perusteella, suurin osa heistä on hyviä ihmisiä.
Agnostikko
ja melkein kaikki uskovaiset eivät toimi niiden ohjeiden mukaan.
Ajatellaanpa valkoisen heteromiehen vuosittainen voimannäyttömarssi pääkaupungin pääkadulla. Osallistujia vaikkapa 100.000 (suhteessa pitäisi tietysti olla paljon enemmän vielä).
Millaisia ajatuksia tämä teissä herättäisi?
ja homoseksuaalisuuttaan joutuu usein peittelemään. (p.s. homo != haluaa panna kaikkia miehiä; lesbo != haluaa panna kaikkia naisia)
Ja monet uskovaiset, joita tunnen, eivät itse tätä hyväksy ja pitävät minua syntisenä, mutta kuitenkin hyväksyvät minut ihmisenä, eivät kiusaa tai pilkkaa, vaikka ovatkin eri mieltä.
Agnostikko
huorittelu sekä helvetin tulella pelottelu ei vai aiheuta pahaa mieltä?
jonka tarkoituksena on vain aiheuttaa toiselle pahaa mieltä. Uskovaiset toimivat omien arvojensa mukaan. Uskontoja on tuhansia, joten en tiedä kaikkien tarkoitusperiä, mutta ikävää pilkata toisia uskontojen perusteella, suurin osa heistä on hyviä ihmisiä.
Agnostikko
mutta sen korostaminen on kylla ihan oma valinta.
Vaikka homoja olisi ollut kautta aikojen, sitä korostetaan yli äyräitten. Joka tuutista tulee homoaiheista jorinaa. Tv syytää sitä ylenmäärin, valitaan mister homoja, järjestetään kulkueita yms. yms. Ja jos joku ei kumarrakaan heitä kohti niin saa syyttävän katseen. Jokin muoti-ilmiö se nyt on kun kaikkialla tästä aiheesta hössötetään.
Keskiluokkainen nainen määrittelee Suomessa nykyisin kaiken hyväksyttävän käytöksen seksuaalisuudesta perherakenteisiin.
Nauraisin koska valkoisella heteromiehellä on kaikki valta maailmassa
Ajatellaanpa valkoisen heteromiehen vuosittainen voimannäyttömarssi pääkaupungin pääkadulla. Osallistujia vaikkapa 100.000 (suhteessa pitäisi tietysti olla paljon enemmän vielä).
Millaisia ajatuksia tämä teissä herättäisi?
ja homoseksuaalisuuttaan joutuu usein peittelemään. (p.s. homo != haluaa panna kaikkia miehiä; lesbo != haluaa panna kaikkia naisia)
pitääkö siksi pilkata homojakin? Eikö uskovia ole pilkattu uskonsa tähden kautta aikain, jo Paavalin kirjeistä alkaen?
Eikö Uuden testamentin pääajatus ole erilaisuuden hyväksyminen?
vammaisia, siihenkin löytyy Raamatusta monta kohtaa uskon tueksi?
piti minua moraalittomana hirviönä, kun en kastanut lastani. Pahinta mitä äiti voi lapselleen tehdä, on riistää tältä mahdollisuuden Jeesuksen helmaan.
Eivät katsos uskovaiset ketään hauku tai pilkkaa. Hyviä ihmisiä ovat.