Onko ADHD:lla tekemistä huonon kasvatuksen/rajattomuuden kanssa?

Muut ovat sitten muuten vaan villejä/ylivilkkaita. Ehkä vanhemmat ei sitten jaksa kieltää koko ajan jos ei vaan tunnu mikään menevän perille? Tai sitten on vaan sattunut kuriton kasvatus yhdistymään ADHD-perheeseen.



Lasten käytös on sitä luokkaa että minun on välittömästi mentävä pihalle pitämään 6v ja 8v lasteni puolia kun naapurin lapsia ilmaantuu meidän tontille...



ap

muttei meidän muiden kanssa mene oireiden kanssa yhteen.

... muttei meidän muiden mielestä mene oireiden kanssa yhteen.

erottaa toisistaan.



Kyllä varmasti on rasittavasti käyttäytyviä, ylivilkkaita lapsia, joilla varhainen vuorovaikutus ja sen puutteet ovat aiheuttaneet kyseisen tavan olla ja toimia. Vuorovaikutuskokemukset muovaavat aivoja ja niiden välittäjäaineiden toimintaa, mikä voi näkyä juuri ylivilkkautena. Myös liian vähäinen uni ja rajattomuus voi näkyä ylivilkkautena, mikä MUISTUTTAA ulkoisesti adhd-käyttäytymistä. Mutta ei siis ole adhd.

ja siihen rajattomuuteen...



En ole ADHD enkä sellaisen äiti mutta ammattikasvattaja kylläkin

nimikkeen olet hommannut??

ADHD liittyy kyllä usein perheen rikkinäisyyteen, yksinhuoltajuuteen ja siihen rajattomuuteen... En ole ADHD enkä sellaisen äiti mutta ammattikasvattaja kylläkin

järkyttävää yleistämistä.

se ei synny siitä ettei lapsille ole rajoja.

Itse olen ammatiltani erityislasten ohjaaja ja teen paljon töitä ADHD lasten kanssa. He nimen omaan tarvitsisivat paljon tarkemmat rajat ja ohjeet toimintaansa. Tottakai rajattomuus ja kaiken sallimen lisäävät usein ADHD lapsen villeyttä ja riehumista, mutta eivät ne sitä aiheuta. Toki ADHD lapsiakin on erilasia ja jotkut taas voivat olla ajoittain hyvinkin rauhallisia ja sisäänpäin kääntyneitä ja yksinäisiä.

Meillä töissä olen usein havainnut että pari todella villiä ADHD lasta voi saada koko lapsi ryhmän sekaisin, varsinkin jos kyse on vielä suht pienisä lapsista (alle 10v.). Ehkä naapurissasikin on samaa ilmiötä ja vanhemmat ovat väsyneitä siihen että muut lapset joiden pitäisi olla paremman sanan puutteessa "normaaleja" käyttäytyvät villiintyessään kun ADHD lapset eivätkä kuuntele ollenkaan.

vaikeuttavat neurologisesti poikkeavan lapsen mahdollisuuksia menestyä. Mutta eivät ne aiheuta neurologista poikkeavuutta. Toisinaan lievästi "poikkeava" voi hyvässä kodissa tulla hyvinkin menestyväksi ihmiseksi. Mutta lievistäkin ongelmista voi tietyssä ympäristössä tulla vaikeita.

itselleen saati lapsilleen, rajattomuus voi siirtyä seuraavalle sukupolvelle, kuten neurologinen poikkeamakin.

Huonosti kasvatettuja tai pikemminkin kasvattamattomia lapsia on diagnisoitu vähän hepposin perustein.

että eräältä naiselta pitäis ottaa ADHD-poika huostaan.

Mä uskon että sen diagnoosin saaneen lapsen kanssa pystyy elämään suht normaalisti jos sen kanssa tekee töitä. Mutta omalla lepsuudella ei mihinkään tuloksiin pääse tai sitten vain huonoihin.

Se poika tulee olemaan vielä tosi iso ongelma ja ongelmissa, kiitos äidin!

Onko oikeasti suomen kansa näin tyhmää ja sivistymätöntä. Jollakulla vielä aikaa stalkata jotain toisen lasta noin tarkkaan. Ota selvää asioista kiitos.

Ehkä on niin, että esim. ADHD:hen on aivoissa jonkinlainen "herkkyys" ja ympäristö voi sitä vahvistaa tai hillitä. (Esim. tuo tietokonepelien vaikutus diagnoositiheyteen.) Joillain se taipumus on vahvempaa, joillain heikompaa, eli ADHD voi tulla näkyviin, vaikka viimoisen päälle kasvattaisi. Mieheni suvussa on maallikkonakin ajatellen asperger-piirteisyyttä, mutta ei virallisia diagnooseja, mutta miehen lapsi kun asui eron jälkeen äidillään, alkoi käytös muuttua vaikeaksi ja lopulta sai jonkin diagnoosin laaja-alaisesta autismin kirjoon kuuluvasta kehityshäiriöstä, jossa aspergerin piirteitä. No, välit mielenterveysongelmaiseen äitiin menivät niin pahoiksi, että nykyisin lapsi ei näe äitiään enää lainkaan. Yllätys yllätys, diagnoosi purettiin, koska ei ihan tavallisesti käyttäytyvä lapsi sitä mihinkään tarvitse. Eli vaikka jonkinlainen synnynnäinen "herkkyys" ilmeisesti oli, tietyssä ympäristössä alkoi käyttäytyä "autistisesti", mutta kun ympäristö poistettiin, oireet hävisivät. Diagnoosiin käsittääkseni vaaditaan, että oireita on useammassa kuin yhdessä ympäristössä, mutta pitkään lapsi oireilikin vain kotona. Kun äiti riittävän monta vuotta oli itse ongelmaisena "terrorisoinut" lapsen mielenterveyttä, alkoi oireita tulla esim. koulussakin. En näe sitä mitenkään ihmeellisenä. Tottakai arkijärjellä ajateltuna se oireilu leviää niihinkin ympäristöihin, missä oireiden laukaisija ei ole paikalla, ei ihmisen mieli mikään on/off-toimintoinen kai ole. Eli kun luen tekstejä, joissa arvellaan oireiden syntyvän perimän ja ympäristön yhteisvaikutuksesta, en voisi olla enempää samaa mieltä :)

Jos ADHD kerran on neurologinen sairaus, niin miksi lapsille ei tehdä neurologisia tutkimuksia diagnoosin tueksi?

[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:25"]

Jos ADHD kerran on neurologinen sairaus, niin miksi lapsille ei tehdä neurologisia tutkimuksia diagnoosin tueksi?

[/quote]

Miten niin ei tehdä? Meillä tutkimukset aloitettiin neuropsykologisilla tutkimuksilla ja siitä seuraavana lasten neurologille!

[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2013 klo 09:25"]

Jos ADHD kerran on neurologinen sairaus, niin miksi lapsille ei tehdä neurologisia tutkimuksia diagnoosin tueksi?

[/quote]

Miten niin ei tehdä? Meillä tutkimukset aloitettiin neuropsykologisilla tutkimuksilla ja siitä seuraavana lasten neurologille!

[/quote]

Tiedän ADHD-diagnoosin saaneita lapsia, joille diagnoosi on tehty ilman tutkimuksia... Oirelistaa ruksimalla suurin piirtein ovat saaneet diagnoosin. Täysin järjetöntä!

Sain itse ADHD-diagnoosin 29-vuotiaana. Minulta puuttuu ylivilkkaus mutta muuten olen oireineni kuin oppikirjasta. 

Vaikka sain lääkityksen ja terapiaa, kovin työ on siinä että opettelen ikäänkuin elämään uudestaan ja poisopin ADHD-tavoistani. Ennen diagnoosia en saanut ikinä mitään valmiiksi ja lopulta en osannut enää ryhtyäkään mihinkään kun osasin odottaa sitä etten pysty keskittymään. Lääkityksen avulla pystyn keskittymään, mutta se ei tee asioita puolestani, vaan minun pitää ihan itse ryhtyä ja aloittaa, ja se on ihan yhtä vaikeaa kuin ennen lääkitystä.

Voi olla että ADHD-lapsi on ehtinyt elämänsä aikana oppia huonon käytöksen niin, että diagnoosinkin jälkeen menee vuosia opetella olemaan ihmisiksi. Varmasti on myös sellaisia aikuisia, jotka lyövät hanskat tiskiin diagnoosin jälkeen ja käyttävät sitä tekosyynä huonolle käytökselle. Ja saattaa olla, että jokunen vanhempi saa puhuttua lapselleen diagnoosin vaikka oikea syy on kurin puute. Tällaisia tapauksia en ainakaan itse ole kuitenkaan nähnyt.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2010 klo 16:00"]

Itselläni kaksi poikaa, jotka tutkittu ja kummallakin dg.
Lääkäri on vain yksi tekijä ja lääkäri toimii aina moniammatillisen tiimin kanssa.
Lääkäri tekee alkututkimuksen ja moniammatillinen tiimi testaukset.
Esikoisella kehitysvamma ja hällä ollu 3 diagnoosia, ennenkuin dg tarkentui kehitysvammaksi.
Kuopus adhd piirteinen, ollut myös dg monimuotoinen kehityshäiriö ja nyt dg dyfasia puheen ymmärtämisen häiriö ja meille sanottu, että dg tulevaisuudessa on lukihäiriö.
Oppimishäiriöt näkyy nuorempana moninaisia oireina. Meillä kuopus juuri oli ylivilkas ja levoton pienenä ja vaikutti todellakin adhd lapselta. Nyt eskari iässä ja dg tosiaan dysfasia.

[/quote]

Kyllä diagnoosi on mahdollista saada huijaamallakin, niinkuin aika moni muukin diagnoosi. Voi mennä valittamaan selkäkipuja vaikkei oikeasti sattuisikaan jne. Se vaatii kuitenkin tietoista valehtelua ja asioiden keksimistä koko sen pitkän prosessin ajan kun lasta tutkitaan, enkä usko että kovin moni vanhempi sellaiseen ryhtyy. Varsinkin jos on kyse vanhemmista jotka eivät edes jaksa kasvattaa lastaan, on vaikea kuvitella että he jaksaisivat käydä koko ruljanssin läpi, ellei lapsi ole oikeasti sairas.

KIva toi yleistys että ADHD on yh:n lapsella..Miten tähän sopii se, että toisella lapsella on ja toisella ei..

Vastaan nyt tähän vaikka ei kokemusta ADHD:stä, meilläkin diagnoosi vaihdettiin koska "äiti niin halusi" perusteluna oli että laaja-alaisen kehityshäiriön omaaville ei ole mitään vertaistukea tarjolla kuten esim dysfasia tai ADHD sairauksille on omat liittonsa, jotka järjestävät sopeutumisvalmennuskursseja.

Tärkeintähän on saada sille lapselle se tarvittava tuki ja myös vanhemmille, jotta he jaksaisivat.

Onkohan se nyt niin, että ihminen jolla ei ole ADHD lasta, ei sitä millään voi ymmärtää? Miksiköhän aine, joka aktivoi muita, rauhoittaa ADHD lasta? Olen esim.tuntenut yhden lapsen vauvasta asti. Hän ei ole koskaan valittanut, kiusannut, tapellut. Hän on aina ollut energinen, hirvittävän aktiivinen, kiipeilly, liikkunut ihan mahdottomasti, hyvä itsetunto, rohkea, upea urheilija. Joku hänessä on, että ihmiset helposti inhoavat häntä. Siis aikuiset. Hän ei alistu. Hän myöhästelee, unohtelee yms. Varsinkin itseään täynnä olevat ihmiset inhoavat häntä, jo lapsena.