Pituusennusteen paikkaansapitävyys
Onko teidän lapsilla tai itsellänne pituusennuste pitänyt paikkansa?
Minä olen 1 cm pidempi ja 2 sisartani on tasan sen pituisia kuin ennuste.
Kommentit (19)
ja tytölle annettiin ennuste saman pituiseksi.
Nyt on 19v ja 162cm :)
Välillä vaan tuntuu, että joillekin on annettu ennusteeksi 2 metriä ja sitten lapsesta tulee 150 senttinen. Luulis, että jossain vaiheessa huomataan, että jotain häikkää on.
ja antaa vain osviittaa tulevasta. En siis pidä sentin-kahden heittoa minään, vaan olen sitä mieltä, että ennuste osui oikeaan.
että lapsena (2-vuotiaana) oman aikuispituuteni arveltiin olevan 168 cm. Jo yläasteella kasvoin 172-senttiseksi, ja se on pituuteni tänäkin päivänä. Eli meni suunnilleen oikein sekin :)
Lasten ennusteista ei vielä tiedä muuta kuin että keskimmäinen oli alkuun +1 -käyrällä, nyt kaksitoistavuotiaana ihan keskimittainen.
muuten meidän nuorimmaisesta tulee 190cm! hiukan lyhyempi sais olla.
ja jotkut vanhemmat uskoo niihin liikaa.
ja olen 168 cm. Eli ennuste ei minusta kovin hyvin onnistunut.
ja nykyisin pituus ennustetaan lapsen 1-vuotispituuden sekä äidin ja isän pituuden perusteella.
Ei sitä, että sellaista haluaisinkaan :)
Vanhimman tyttöni ennuste on 175cm. Saa nähdä toteutuuko. Nyt on melkein 14v ja 170cm.
Kahden nuoremman ennuste on 165cm. 12v on nyt 154cm ja 10v on 147cm. Epäilen, että 12v jää ennusteesta.
Meillä kolme lasta eikä olla mitään ennusteita saatu. Tokihan niistä kasvukäyristä näkee mihin pituuteen suunnilleen päätyy, jos samalla käyrällä kasvaa. Meillä terveydenhoitaja on vaan todennut, että pitkiä tulee lapsista, mutta mitään sen tarkempaa ei olla asiasta keskusteltu. En tosin ole erityisemmin kysynytkään. Ihan sopivankokoisia tulevat olemaan :)
Kyllä ennustetaan edelleen! ja nykyisin pituus ennustetaan lapsen 1-vuotispituuden sekä äidin ja isän pituuden perusteella.
Ovat lopettaneet sen jo ajat sitten täällä turhana. Ennusteet ovat sattumanvaraisia ja usein aivan vääriä.
Meillä tytön pituusennuste oli että tulisi 186cm ja pojasta 205cm että näin...
mutta sehän nähdään, vaika en asiaa uskokaan. tuskin vain
eivät pidä paikkaansa.. Meidän kuopuksesta tulisi sen mukaan vain 170 cm ja sen on mieheksi aika vähän.. Mutta toisaalta juuri 1-v tienoilla allergiat vaikuttivat hänen pituuskasvuunsa huonotavasti, joten ehkä hän kirii sen aikanaan.
Oma pituusennusteeni oli 2-vuotiaana 180 cm, olen 170 cm. Pojasta tulisi netin pituuskasvuennustelaskurin mukaan 187 cm, toivottavasti tulee yli 180 cm.
ei ole luotettava - paitsi jos lapsi on ikäisekseen todella pitkä ja hujoppien lapsi, niin sitten on tietysti helppo ennustaa, että pitkähän tästä tulee... Ja tietenkin päinvastainen ennuste hyvin lyhyelle lyhyiden vanhempien lapselle.
Mulle ei varsinaisesti ennustetta annettu, mutta aina sanottiin neuvolassa, että pitkä tyttö tästä tulee. Mutta ala-asteella aloinkin kasvaa pituutta nopeasti ja kehittyä fyysisesti aikaisemmin kuin muut, ja lopputuloksena olen aikuisena nippa nappa keskipituinen.
etteivät ne huomioi "kasvuvauhtia". Tai siis jotkut kasvavat nopeasti, mutta kasvu pysähtyy aikaisemmin ja toiset vastaavasti maltillisemmalla tahdilla, mutta kasvu jatkuu paljon pitempään. Itse olin näitä nopeasti kasvavia ja aikaisin kehittyviä, joten ei minusta tullut ollenkaan niin pitkä kuin ennustettiin. Kannattaa varmaan huomioida vanhempienkin kasvutapa lapsen ennustetta pohdittaessa.
ei ole luotettava - paitsi jos lapsi on ikäisekseen todella pitkä ja hujoppien lapsi, niin sitten on tietysti helppo ennustaa, että pitkähän tästä tulee... Ja tietenkin päinvastainen ennuste hyvin lyhyelle lyhyiden vanhempien lapselle. Mulle ei varsinaisesti ennustetta annettu, mutta aina sanottiin neuvolassa, että pitkä tyttö tästä tulee. Mutta ala-asteella aloinkin kasvaa pituutta nopeasti ja kehittyä fyysisesti aikaisemmin kuin muut, ja lopputuloksena olen aikuisena nippa nappa keskipituinen.
ja antaa vain osviittaa tulevasta. En siis pidä sentin-kahden heittoa minään, vaan olen sitä mieltä, että ennuste osui oikeaan.
Meillä molemmat teinit on sen pituisia, kuin 2-vuotisneuvolassa arveltiinkin: pitkiä hujoppeja :)