Lapseton (vapaaehtoisesti) palstalla, onko kysyttävää

kompensoin sillä. ap

en halua sellaista elämää mitä lapsi tuo tullessaan

vaan silti et inhoa tätä ihmisryhmää. Inhottaminen ei ilmeisesti sitten ole ollenkaan sama asia? Inhottavatko sinua samalla ei-inhoamistavalla myös esim. eri kansallisuudet tai jonkun toisen ikäiset ihmiset?

Ollaan 37v molemmat mieheni kanssa. Ja sitten tulee näitä, että ette tiedä mistä jäätte paitsi jne. Minusta on vaan aivan mahdoton ajatus, että hankkisin lapsen, jos ja kun minua lähinnä inhottaa pienet lapset ja vauvat. Miksi ehdon tahdoin kokeilisin miten jaksan oman lapsen kanssa, ei ole ollenkaan sellaista elämää mistä olen haaveillut

vastuusi sirtyy jollekin toiselle. Saat palkkaa vastuusta. Olet helposti korvattavissa.

kompensoin sillä. ap

Sitten tuli ero ja löysin uuden ihanan miehen.

Tunsin olevanin nainen tämän miehen rinnalla, en sisko tai äiti vaan nainen.



Tuo mies herätti vaistoni ja vauvakuumeeni heräsi.



Ehkä ap miehesi on sinulle huono?

Oletteko ehkä kaukaista sukua?

Normaalisti kunnon mies herättää naisessa vauvakuumeen ja lapsensaanti on väistämätön.

ajatellen järkisyitä 35 v ja 38 v ikäisenä. Onneksi sain ja olen kyllä kuullut, että monella muullakaan ei ole ollut vauvakuumetta, kun lapsen yrittämisestä on päätetty! Ikinä en olisi tiennyt mitä elämä antaa, jos en olisi saanut näitä lapsia!



Vielä sinkkuna ja 30 vuotiaana mieleeni jäi minulle tuntemattoman yli 80 vuotiaan naisen sanomana, että "Yritä sinä saada lapsia. Minä heräsin siihen liian myöhään. Olen ymmärtänyt viimeiset 30 vuotta, että mitä olen vapaaehtoisesti lapsettomana menettänyt"

Eihän sitä kukaan täällä sano, mutta näin on. Jonkinlainen (biologinen) tyhjyyden tunne lapsen kautta täyttyy, mutta sen jälkeen on miljoona uutta askaretta ja häsellystä ja vaivaa. Lapsen kehitystä on hieno seurata aitiopaikalta ja on mukava tuntea jännää läheisyyttä, jota ei muiden ihmisten kanssa tule, mutta oma rauha ja itsemääräämisoikeus on mennyttä. Mutta allekirjoitan silti joiltain osin Johnny Deppin tokaisun esikoisensa jälkeen: "Ai tästä elämässä on kyse, now I get it."

Lapsesta tulee nimittäin elämäsi suurin rakkaus.

sääli jos ap on liian vanha siihen. Mies varmasti löytää nuoremman synnyttäjän lapselleen.

mies minut jättää 20 avioliittovuoden jälkeen viisikymppisenä lapsettomuuden takia.



Mieti vähän

Lapsesta tulee nimittäin elämäsi suurin rakkaus.

meillä on kohta neljä lasta ja silti elämäni suurin rakkaus on mieheni. Ei rakkaus puolisoa kohtaan ole samanlaista kuin rakkaus lasta kohtaan. Ja ainakin mulla tuntuu riittävän rakkautta ja kiintymystä sekä lapsille, että puolisolle. Ja saahan ne lapset rakkautta myös isältään, ettei sekään ole niin yksipuoleista....

Ne aatteet ja ihanteet jotka olivat nuorena eivät enää tunnu samalta. Ihminen myös fyysisesti muuttuu täysin erilaiseksi. Solutkaan ei ole enää samat kuin 20 vuotta sitten.



Tämän takia moni ei tee pidempiaikaisia päätöksiä sillä ne ovat täysin absurdeja, kun ottaa huomioon mitä kaikkea elämässä voi tapahtua.



Viisaana ja elämää kokeneena suosittelisin pitämään aina "ovia" auki ja elämään tilanteen mukaan. Lapsien saantia ei kuitenkaan voi lykätä liian pitkäksi aikaa, sillä ikä tulee vastaan ja joillakin jo 30 vuotiaana voi olla liian myöhäistä. Monella tälläinen "ovi" on jo sulkeutunut.



Tämä asia on minulle hyvin tuttu ja tunnen paljon miesystäviä (yli 40 vuotiaita) jotka ovat myöhemmin harmitelleet lapsetonta elämäntyyliä. Näistä 14 miehestä vain yksi on tyytyväinen ja 9 on jo hankkinut nuoremman naisen. Heidän vaimojen mielipiteitä en tiedä ( ovat kuulemma itkeneet pettymystään) Hyvin yksinäisiä kohtaloita.



Suosittelisin pitämään niitä ovia auki. Miehelle se on helpompaa, naisen ovet sulkeutuvat noin 40 ikävuoden tienoilla.



Lisääntyminen ja irstailu on elämän tarkoitus. Se tulisi ymmärtää vähintään 30 vuotiaana. Jos sitä ei ymmärrä niin se on voi voi.

viettiä. Ei se mitään auta. On se kumma jos mies ei sitä voi minulle ääneen sanoa, jos haluaa niin kovasti lapsia. Vaikea uskoa.



Kyllä minun elämän tarkoitus on ihan joku muu kuin irstailu ja lisääntyminen.

Totean vain, että päätös vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on mun mielestä yhtä suuri päätös kuin lasten hankkiminenkin ja molempia tulisi yhtä lailla kunnioittaa.

t. yhden äiti

ärsyttäviä kysymyksiä siitä että koskas sinä hankit perheenlisäystä?



Tai jos tutut tietävät ettei ole edes tarkoitus hankkia, niin tuleeko ihmettelyjä että miksei?

Ollaan 37v molemmat mieheni kanssa. Ja sitten tulee näitä, että ette tiedä mistä jäätte paitsi jne. Minusta on vaan aivan mahdoton ajatus, että hankkisin lapsen, jos ja kun minua lähinnä inhottaa pienet lapset ja vauvat. Miksi ehdon tahdoin kokeilisin miten jaksan oman lapsen kanssa, ei ole ollenkaan sellaista elämää mistä olen haaveillut

Mikä on sinulle tärkeää 60 vuotiaana entä 80 vuotiaana? Tärkeintä mitä silloin koet tehneesi elämäsi varrella? Mielikuvitusta peliin please.

Olen vihitty papin aamenella, on kummilapsi, jonka jälkeen erosin kirkosta. 60- ja 80-vuotiaana ovat samat asiat tärkeitä mitä nytkin (ystävät, mukava ruuanlaitto, harrastaminen, matkustelu jne). Olen elänyt onnellisen elämän, eikö siinä ole tarpeeksi =)

ja harkinnut lapsia? Mitä ajatuksia silloin kävit läpi?

Koskaan vaan se ajatus ei saa voittoa ja nyt kun olen tämän ikäinen, niin en voi tässä elämäntilanteessa ja tämän ikäisenä enää kuvitellakaan raskautta. Minusta ideaali tilanne olisi ollut saada lapsi / lapset 20-vuotiaana ja nyt olisin jo siinä tilanteessa, että lapsi muuttaa pois kotoa.