Vihaan anoppiani!

ei tarjoa mitään, kun menemme sinne. Lasin vettä saa, jos erikseen pyytää. On sanonut, että ei kuitenkaan osaa tarjota oikeanlaista niin ollaan sitten ilman.



Anoppi ei ikinä osta lapsille mitään, ei edes ihan pientä. Sanoo, että ei osaa, varmaan ostaa jotain väärää ja sitten tulee sanomista, hän ei osta sitten mitään.



Ei ikinä puutu siihen, mitä lapset tekevät. Ei kiellä, ei kehu, ei katso perään. Sanoo, että ei hän uskalla muiden lapsia komentaa, tulee vielä sanoneeksi pahasti.



Kun sinne menee, niin se istuu ja hymyilee kuin lehmä, ei kysele mitään, koska sanoo pelkäävänsä, että luulette, että hän haluaa puuttua asioihin. Siellä puhutaan vain tv-ohjelmista tai julkkiksista, ei mistään "oikeasta".

Olen samaa mieltä, että miehesi pitää ensisijaisesti sanoa asioista, joista olette sopineet, että anoppi ei pääse päättämään tai puuttumaan. Mutta älä piiloudu miehesi selän taakse. Muuten hän alkaa käyttää sinua tekosyynä tyyliin "juuri puhuin ja kyllä vaimosi hyväksyi tämän." Korostakaa enemmän sanaa me. Me olemme sopineet, meidän koti, meidän säännöt, me emme pidä, meidän lapset jne.



Olkaa jämäköitä mutta myös kohteliaita. Kun anoppi ostaa kuopukselle jäätelön , kiitätte kohteliaasti, annatte lapsen maistaa ja sen jälkeen joko syötte sen itse tai heitätte roskiin ja selitätte ihan nätisti, miten näin pieni ei teistä voi syödä koko jäätelöä mutta että varmaan sitten vähän isompana. Päättäväisyyttä ja kohteliaita fraaseja peliin. Voitte vaikka kotona sopia, millä sanoin estätte anopin ylikävelemiset. Silloin ne on helpompi toteuttaa (ajattelen tässä miestäsi, joka selvästi pelkää aiheuttaa äidilleen pahaa mieltä). Ja toistakaa niin usein, että alkaa oikeasti mennä perille. Ei, kokonainen suklaapupu on liikaa meidän kuopukselle. Saa siitä vatsataudin. Ensi kerralla voisit ostaa jotain pienempää esim. kaurakeksejä tms. Jos oikeasti ei mene jakeluun, niin viekää itse anoppilaan niitä kaurakeksejä, jolloin kuopuskin saa jotain makeaa mutta ei silti liikaa. Ja ylimääräiset jätätte sinne ja sanotte, että näitä voi kuopukselle tarjota.



Näin me tehtiin. Eikä ikinä tullut mitään riitaa vaan anoppi otti opikseen. Mies tosin oli vähän turhankin suorasanainen äidilleen (etkö jo tajua, kun viimeksi sulle rautalangasta väännettiin, että meidän puolivuotias ei syö suklaakeksejä vaan maissinaksuja ja jos ei mene jakeluun, niin meitä ei sitten täällä näy...). Oli sitten mulle helpompi olla sovitteleva, ja välit säilyivät.

niin olisit itkenyt, että kaikki muut serkut sai suklaapupun, mutta meidän lapsesta ei anoppi välittänyt, antoi vain pupukortin.



Niin tai näin, aina anoppi tekee väärin.

ostaan minun lapselleni kaikenlaista, syöttää jätskiä ja suklaata, tekevät yhdessä kaikenlaista ja minä tiedän, ettei se lapsi siitä rikki mene.



Veljeni lasta äiti ei ota edes syliinsä, ettei vain tekisi jotain väärin. Tälle äiti ei ikinä tarjoa kahvipöydästä mitään, ei koskaan osta vaatteita, ei leiki kanssaan. Veljen vaimo teki alusta alkaen selväksi, että hän määrää, mitä tehdään, ja isoäiti joko tottelee tai sitten ei näe pojan lapsia ollenkaan.



Äiti ei ikinä ota yökylään veljen lasta, vaikka on pyydetty. Sanoo, että ei jaksa kotonaan pomppia toisen määräysten mukaan, hankkikoot muualta lapsilleen hoitajan. Ulkoisesti heillä on ihan kohteliaat välit.

Vaikka ymmärrän äitiäsi, häviäjä tässä on se lapsi. Onpa kivaa huomata, miten serkku saa huomiota, haleja, leikkejä - hän ei mitään. Ja varmaan syykin on selvillä: kun mummi vihaa äitiä. :(



Onpa hyvä kosto.

Vaikka ymmärrän äitiäsi, häviäjä tässä on se lapsi. Onpa kivaa huomata, miten serkku saa huomiota, haleja, leikkejä - hän ei mitään. Ja varmaan syykin on selvillä: kun mummi vihaa äitiä. :( Onpa hyvä kosto.

Alusta alkaen oli ei-ei-ei, aina väärin. Lasta ei osattu pitää sylissä, ei leperrellä oikein, ei mitään. Äiti oppi äkkiä, että tälle lapselle ei saa sanoa mitään, ei antaa mitään, ei huomioida, koska mitä tahansa teki niin aina äitinsä napsahti väliin.

Jos vihaamista on se, että tottelee miniän tahtoa niin kai se sitten on vihaa. En minä itsekään ota serkkua meille, kukana kun tulee 28-sivuinen ohjekirja.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka ymmärrän äitiäsi, häviäjä tässä on se lapsi. Onpa kivaa huomata, miten serkku saa huomiota, haleja, leikkejä - hän ei mitään. Ja varmaan syykin on selvillä: kun mummi vihaa äitiä. :( Onpa hyvä kosto.

Alusta alkaen oli ei-ei-ei, aina väärin. Lasta ei osattu pitää sylissä, ei leperrellä oikein, ei mitään. Äiti oppi äkkiä, että tälle lapselle ei saa sanoa mitään, ei antaa mitään, ei huomioida, koska mitä tahansa teki niin aina äitinsä napsahti väliin.

Jos vihaamista on se, että tottelee miniän tahtoa niin kai se sitten on vihaa. En minä itsekään ota serkkua meille, kukana kun tulee 28-sivuinen ohjekirja.

Vanha ketju mutta: salli mun nauraa! Seuraan lähietäisyydeltä erään tuoreen isoäidin toimintaa - vauvankipeä mummo ja ensikertalainen äiti, välit tällä hetkellä poikki. Aivan kuvottavaa miten voi kypsään ikään ehtinyt nainen, joka on äiti itsekin, seota toisen naisen lapsesta. Nykyään minuun ei uppoa yksikään marttyyritarina kuinka julma miniä on niin hankala jne. Apu (siis A P U eikä vauvan omiminen ja miniälle keljuilu, kaikkitietävä asenne) on tervetullutta vauvaperheisiin mutta EI omia tarpeitaan tyydyttävän sekomummon roolissa!

Tämä mummo josta kerrot, on pelkästään niin naurettavan ylpeä, ettei kestänyt nuoremman naisen rajojenvetoa ja siksi hylkii nyt tätä lasta. Eli aivan täysi pelle koko akka, tuo äitisi.

Vierailija kirjoitti:

ei ehkä määrää,mutta on ihan vitun ärsyttävä paska tyyppi. koira on selkeesti hänelle tuhat kertaa tärkeämpi kuinj ihana 1 vuotias hyväntuulinen lapsi. välimatkaa 300km ja kun mennään kylään niin koko ajan höösää koiraansa ,ei edes 5 minuuttia jaksa antaa lapselle kunnolla aikaa.PASKA TYYPPI.

Kyllä mäkin höösäisin vaikka naapurin talitinttiä jos mulle tulis tuommonen miniä! :D

Sori nyt vaan.