Lopettakaa äitinne haukkuminen, syyttäkää joskus isää kurjasta elämästänne

Moni äiti on ns. ihan hyvä äiti mutta jos pintaa vähän raaputtaa sieltä löytyy kaikenlaista.

Esim. munkin äiti on ns. ihan hyvä äiti mutta taitaa itseasiassa olal melkoinen narsisti tai jotakin sellaista. En pysty vieläkään olemaan sen kanssa tekemisissä ahdistumatta. Isäni ei ahdistanut eikä painostanut mua koskaan. Se merkitsi paljon! Sain olla se mikä olen.

Äiti kohteli meitä lapsia tasapuolisesti, mutta isälle veli meni aina etusijalle.

Vielä nykyäänkin isä odottaa, että minä ja äitini olemme hänen ja veljeni palvelijoita.

Minun esim. pitäisi hoitaa veljenkin lapset, tehdä heille ruuat jne., jos veli sattuu tulemaan mökille ilman vaimoaan. Ja kun en suostu, olen kuulemma hankala.

Vanhan mallin mukaisesti isä kävi töissä (3-vuorotöissä), äiti hoiti huushollin ja lapset ja meni töihin vasta kun perheen kuopus täytti 10. Äiti on ollut marttyyri koko elämänsä ja koko perhe on saanut siitä kärsiä.

Isä oli tavallaan itestään selvästi pönttö. Hän oli etäinen ja kompleksinen ja neuroottinen kaveri. Aika pian opin, ettei isän lupauksiin kannattanut luottaa ja hän oli vanhemmistani se henkisesti heikompi. Isältä oli turha odottaa mitään sympatiaa tai ymmärrystä.



Siksi häntä on vaikea syytelläkään.

Isät on etäisempiä ja siten heihin voi suhtautua välinpitämättömästi.

En ole äitiäni ikinä mistään syyttänytkään, hän on ollut elämässäni se tärkeä luotettava aikuinen.



Isä sairastaa bipoa ja "lääkitsee" itseään mm. alkoholilla :/ Ei hän ole koskaan ollut mulle isähahmo, ei ikinä.

On täällä monella muullakin ollut vaikeaa, mutta turha tässä on ketään syytellä. Itse vastaan omasta elämästäni ja kannan siitä vastuun. Paljon on lapsuudessani negatiivisia asioita tapahtunut, joista osaa kannan pakostakin ainiaan mukanani, mutta syyttely ei auta ketään. Olen elämääni tietyt eväät saanut ja niillä mennään. Tästä eteen päin kuitenkin se olen minä, joka teoistani vastaa. Ei vanhempani.

Sukupuoliroolit ovat murtumassa, ja se on hyvä asia. Siinä missä on purettu työelämän lasikattoja, on perheen lasitaloja purettu harmillisen vähän, vaan moni nainen kokee edelleen luontaiseksi oikeudekseen rajata miehen perhe-elämän statistiksi.



Olen todella iloinen siitä, että asenteiden tasolla asiaan on pikkuhiljaa tulossa muutos.



Toivon, että lainsäädäntö ja viranomaisten toimintakin saadaan joskus hilattua keskiajalta kohti nykyaikaa.

voin syyttää molempia.tyhmiä luusereita.äidilt perin läskigeenit.isält tyhmyyden...

mut so what.koska on ollu kurja lapsuus,voin olla vittumainen,välinpitämätön,rikkoo lakia.niin teenkin.

useimmiten äiti hoitaa talouden ja lastenhoidon



eli isät käy töissä ja makaa sohvanpohjalla lopun aikaa tai juoksevat omissa harrastuksissaan



eli ei ole suhdetta isään ollenkaaan, ei komenna ei ohjaa ei tee mitään yhdessä lastan kanssa jne eli mistä vois valittaaa



äiti ohjaa neuvoo pitää kuria kasvattaa laittaa tekeeen kotitöitä, leikkii pelaa lastan kanssa jne



näin se menee

läheisintä ihmistä tulee usein morkattuakin. Ikävä kyllä. Itse en syytä mistään. Olen yrittänyt antaa anteeksi ja vapautua katkeruudesta.

Mun lapsuudessa isä oli aika yhdentekevä. Kävi töissä ja sitten oli kotona joskus palauttamassa kuria meihin lapsiin. Tuntui välittävän aidosti, mutta oli harvoin läsnä oikeasti. Äiti on meidät kasvattanut ja ollut paikalla puhaltamassa kun on kaaduttu pyörällä. Ehkä siksi hänellä on suurempi vaikutus.

Välejä ei ole ollut noin 10 vuoteen, vaikka äitiäni (vanhempani ovat yhdessä) tapaan aika usein ja soitellaan. Isä teki elämäni lapsesta saakka vaikeaksi, kiusasi eikä todellakaan kuin isä vaan kuin pahainen pikkuveli, jolla oli kuitenkin aikuisen valtuudet.



Sissus. Olin menlkein 30, kun vihdoin aloin seurustella ja menin naimisiin. Mieheni on ihana ja täysi vastakohta isälleni. Isä oli silkka paskiainen.



Nyt kun käyn läpi lapsuuden tavaroitani ja erityisesti kirjojani, löydän niistä haparoivilla kirjaimilla kirjoitettuja lauseita:



Isä on paska!

Tapan isin kun olen iso.

Isä on iso paska.



Nyt vihdoin olen siinä pisteessä, että se paska on minulle kuin kuollut. Häntä ei ole enää elämässäni. Äiti olisi voinut pontevammin pitää mun puolia, ja tästä asiasta on riidelty viimeiset 15 vuotta. Äiti luistaa kaikesta vastuusta: "olen niin tyhmä. ei minulta voi odottaa enempää."

moni syyttää kaikesta äitiä, vaikka ei tajua mitä kaikkea äiti on ehkä joutunut kestämään sen isän takia. Äitiä on tietenkin helpompi syytellä kaikesta, jos hän ollut kasvatuksesta päävastuussa ja isä syrjemmällä. Kannattaa välillä ihan oikeasti miettiä ketä syyttää ja mistä.

moni syyttää kaikesta äitiä, vaikka ei tajua mitä kaikkea äiti on ehkä joutunut kestämään sen isän takia. Äitiä on tietenkin helpompi syytellä kaikesta, jos hän ollut kasvatuksesta päävastuussa ja isä syrjemmällä. Kannattaa välillä ihan oikeasti miettiä ketä syyttää ja mistä.

isä oli se joka lohdutti kun illalla möröt hyppi silmille, isä puhui kuin aikuiselle, ainoastaan kerran isä on suuttunut ja huutanut minulle ja siskolle ja silloin oltiin 18 ja 15v ja ihan aiheesta komensi käyttäydyttiin kuin 5-vuotiaat.



Äiti piti kurin ja kasvatti, mutta isä oli turva, tosin varmasti nuukana miehenä ei olisi vaatteita yms ostanut vaan oltaisiin saatu kulkea ryysyissä.

Jostain kumman syystä äidit saavat aina kaiken paskan niskaansa ja ihan vain siksi kun ylipäänsä ovat olleet läsnä!

äidissäni ei muuta vikaa kuin se että alistui...

Mielelläni avaudun tähän.



Isäni oli hirmuvaltias ja melkoinen tyranni. On sotkenut vähäisetkin taipumukseni sosiaaliseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa. Piti yllä pelon ja masennuksen ilmapiiriä kotonamme. Elämä oli yhtä piilottelua ja nurkkia pitkin luikkimista. Äitini oli ahdistunut pitkään. Sanoisin että eroon asti.



Isäni ei ollut mikään fucking nice guy ja nyt vituttaa armottomasti katsoa kun hän uuden rakkauden löydettyään on mitä mainioin jätkä (sanoisin että hän on kyllä ihan oikeasti muuttunut lapsuuteni päivistä,mikä tietysti ketuttaa vielä enemmän).

ja äiti saa paskan niskaansa kun ei vienyt meitä lapsia turvaan. Ehei, hän edelleen kommentoi että 'niin ne naapurit päivitteli miten mä kestin sitä menoa, no ei se tuntunu tietenkään ittestä niin pahalta kuin ehkä naapuriin kuulosti'. Ei sit ajatellu yhtään miltä meistä lapsista tuntui siinä vieressä.. Kaikilla kolmella mt-ongelmia vielä nelikymppisinä, työstetty niitä kukin tavallamme.