Lopettakaa äitinne haukkuminen, syyttäkää joskus isää kurjasta elämästänne

Mutta ei hänkään tahallaan saanut hermoromahdusta..

Se joi ittensä hengiltä vähän aika sitten.



Noh, eipä tuo mun lapsuudessa nyt kovin paljoa maisemissa ollut, erosivatkin kun oli 4v.



Ei ollut mukava mies ja useimmiten päissään.

nyt se vanhana ja raihnaisena vinkuu, kun en jaksa sitä käydä kauaa katselemassa ja passaamassa.

Täällä haukutaan ehkä enemmän äitejä, koska suurin osa kirjoittajista on naisia. Jos miehiltä kysyttäisiin, he haukkuisivat isiään. Joten ihan yhtä lailla lokaa saavat niskaansa molemmat.



Minun on hankala omaa isääni haukkua, koska hän kuoli jo ollessani lapsi. Äidistäkään ei ole moitteen sanaa sanottavana, mitä lapsuuteen tulee. Nyt aikuisiällä sen sijaan äiti ärsyttää, koska hän ei osaa päästää irti, vaan päsmäröi joka helkutin asiassa.

äiti ärsyttää.Kandee katsoa itse peiliin ja miettiä, mikä sen ärsytyksen perimmäinen syy mahtaa olla.

pelkäsin, enkä uskaltanut kertoa hänelle yhtään mitään. En koskaan esim. kertonut että kuukautiset alkoivat 12 vuotiaana. Keräsin likaiset alushousut kaappiin piiloon ja pesin käsin silloin kun satuin olemaan yksin.

Nyt kun itse on äiti, niin tuo tuntuu todella surulliselta, äitini ei kuitenkaan ole mikään kauhea tyyppi, ja nykyään arvostan häntä enemmän.

Isä ei koskaan suuttunut mistään, oli paljon rennompi ja heitti kaikesta vitsiä.

Siksi, että meillä äiti on ollut aina se hirviö, joka on kohdellut muita miten huvittaa ja isi on ollut kiva ja oikeudenmukainen.



Monellakaan äidillä vaan ei riitä pää hyvään äitiyteen. Meidän äiti on ollut aina äärettömän kunnianhimoinen ja jossakin vaiheessa se kai huomasi, ettei pystkään olemaan joka rintamalla 100 %:n täydellinen äiti. Todellisuus iski vasten kasvoja ja se masentui ja alkoi juoda. Persoonallisuus muuttui, kulissien ylläpito korostui entisestään mitä pahempi sotku taustalla oli ja me lapset jouduimme sietämään kaikennäköistä paskaa.



Isi on koettanut sinnitellä täyspäisenä enemmän tai vähemmän mt-ongelmaisen äidin rinnalla.

näkynyt, kun lapsi olin. Isäni ei kuitenkaan pahoinpidellyt, vähätellyt ja tehnyt minusta nollaa yms, kuten äitini teki. Tässä asiassa en voi isääni syyttää.

kaiken hyvän. Asumme kaikki yhdessä ja isä tekee lasten kanssa paljon asioita (jopa enemän kuin minä). Minulle kuitenkin kerrotaan ilot ja surut, haetaan kannustusta ja lohdutusta.

Minä olen usein idiootti ja tyhmä, kiukun purkausten kohde.

Koti on kuitenkin se paikka jossa toivon lasteni näyttävän kaikki tunteensa. Pärjäävät sitten paremmin maailmassa, muiden ihmisten kanssa.

Rankkaa ja usein ajattelen suutuspäissäni, että häivyn. Rakastan kuitenkin elämääni ja lapsia.