Lue keskustelun säännöt.
Onko tässä oikeasti syytä huoleen vai kuvittelenko vain? (miehen käytöksestä pohdintaa)
01.07.2010 |
Mieheni on minun ensirakkauteni ja yhteistä taivalta on takana useita (vähän vajaa 15v) vuosia. Tulin yllättäen raskaaksi (ehkäisy petti) ollessani 18v ja saimme kaksoset. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ensin en sitä edes tajunnut vaan luulin oloni johtuvan vain väsymyksestä/univelasta. Tavallaan sattumalta ymmärsin, ettei kyse ole vain univelasta ja hakeuduin lääkärille ja vei oman aikansa ennen kun löytyi sopiva lääkitys ym. ja olo alkoi olla normaali. Kaksoset olivat tuolloin jo 2v.
Mieheni sen sijaan vastusti kun aloin tavata ystäviäni taas melko useinkin ja palasin harrastusteni pariin. Mies oli tottunut siihen, että olen aina kotona ja se näytti sopivan hänelle. Aina mies kyseli tarkkaan mitä olin tehnyt missäkin jne. ja välillä käytöksensä vaikutti jopa uhkaavalta ja siltä, ettei usko kertomaani. Keskustelimme tästä ja mies lupasi hyväksyä, etten ole kotona aina, tuo ei ole vieläkään toteutunut, tosin hetkellisesti menee aina paremmin kunnes mies alkaa taas udella ja käyttäytyy uhkaavasti.
Vuosien saatossa olemme saaneet kolme lasta lisää, mutta minusta vaan alkaa tuntua, ettei mieheni tuosta muutu ja että hän on alistanut minut, koska en enää kestä niitä kuulusteluja niin en pahemmin käykään enää missään ja voin henkisesti todella pahoin ja usein tuntuu siltä, että olen vankilassa. Niin kauan kun olen kotona 24/7 mies on tyytyväinen, mutta jos haluan omaa aikaa niin se on pahasta. Kaksin ollaan kyllä käyty lomailemassa ja sillonkin mies on todella ihana.
Olen tästä puhunut omille vanhemmilleni ja kahdelle todella hyvälle ystävälleni, mutta kaikki ovat sanoneet, että kuvittelen vain ja ettei kannata erota tuollaisen pikkuasian takia. Minä en vaan ole enää sama ihminen, joka olin ennen miestäni. Luonnollisesti olen aikuistunut, mutta en voi enää olla oma itseni miehen seurassa vaan minun on pakko "miellyttää" häntä, jotta ei tule riitaa.
Kaipaan entistä aikaa, jollon sain olla oma itseni ja tavata ystäviäni ja käydä harrastuksessani ilman kuulustelua jälkikäteen. Nyt jos lähden niin tiedän jo valmiiksi, että kotona odottaa kiukkuinen mies, joka haluaa tietää tekemiseni minuutilleen.
Kommentit (45)
Mutta lisään vielä kokemuksesta seuraavaa...
Te olette sitoutuneet toisiinne varhain, ennen kuin olette kasvaneet aikuisiksikaan kunnolla. Kasvu ja kehitys jatkuu kuitenkin oikeastaan koko elämän ajan.
Miehesi sai tottua varhaisina vuosinaan siihen, että sinä olet hänestä riippuvainen ja heikompi astia. Hänen ei ehkä tarvinnut kantaa huolta riittääkö hän. Itsetunto ei ehkä joutunut terveelläkään tavalla koetukselle hitusen vertaa.
Nyt tilanteenne on muuttunut. Ja naisena voin kertoa, että sinun itsevarmuutesi ja itsenäisyytesi kasvaa tuosta vielä lisää. Jos ette hoida suhdettanne ja haavojanne, ajaudutte umpikujaan. Uskoisin, että miehesi on syvällä sisimmässään peloissaan, että menettää sinut, hän on hätääntynyt, muttei kehtaa tai uskalla myöntää sitä. Tätä asiaa ei voi muuttaa sillä, että sovitte, että ei sitten kiristellä hampaita, kun käyt jossain. Muutoksen on oltava syvällisempi.
Tilaneenne ei kuitenkaan ole mitenkään outo ja kummallinen. Sitä ei tarvitse salailla tai hävetä. Tavalla tai toisella vaikeuksia tulee kaikille, monet eroavat, toiset jatkavat onnettomina yhdessä. Koska ei uskalleta sanoa hei meillä on nyt uusia asioita, joille emme oikein osaa mitään ja ennen kaikkea ei uskota ihmisen kasvamiseen, onnelliseen tulevaisuuteen yhdessä. Ei uskota siihen, että on ongelmat ei ole yhtään tippaa sen kummallisempia kuin muillakaan. Eikä uskota siihenkään, että on olemassa asiantuntijoita, jotka kymmenien vuosien ja satojen avioparien kokemuksella osaavat auttaa ja avata solmuja. Ja tiedättekö, kyse ei välttämättä ole edes kovin suurista asioista.
Jos haluatte onnellisemman yhteisen elämän menkää Pieksämäen tai Hartolan avioliittoleirille tai ottakaa Ranssin pariskuntaan.
Avioliitolle avun hakeminen ei ole mitään onnettomien luusereiden hommaa. Mikään parisuhde ei ole täydellinen ja hyvästä voi saada vieläkin ihanamman. Monet menevät leirille joka vuosi. Ei siksi, että olivat kriisissä vuodesta toiseen, vaan siksi että on aivan mahtavan ihanaa tulla läheiseksi oman puolisonsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ei hätää, mä rakastan sua, en mä ole minnekään katoamassa ja etsimässä ketään uutta, haluan vaan tavata kavereita".
Miehesi käytös on väärin, lapsellista ja varmasti joskus pelottavaakin. Minulle tuli vaan heti mieleen että miehesi voi pelätä että olet jättämässä hänet. Eli että kyse ei ole "pelkästä" mustasukkaisuudesta vaan ihan aidosta, vatsanpohjassa inhottavasti jomottavasta pelosta. Pelosta siitä että lapset menettävät ydinperheen. Isä menettää päivittäisen yhteyden lapsiinsa. Mies menettää sinut. Rupesitte seurustelemaan kovin nuorena ja sinulta jäi ns. "nuori aikuisuus villine menoineen lähes täysin elämättä" kun saitte kaksoset niin nuorina. Miehesi voi oikeasti pelätä että aiot nyt aikuisena kolmekymppisenä vetää elämän risaiseksi, etsiä uuden miehen ja lähteä viettämään sitä uutta nuoruutta jos miehesi vaan päästää sinut kodin ulkopuolelle. Siksi hän koittaa kontrolloida menojasi.
Naurettavaa ja ei näin tietenkään miehesi saa toimia! Mutta oikeasti. Oletteko koskaan keskustelleet siitä (silloin kun olosi ei vielä ollut niin kamala kuin nyt) että et sinä halua perhettänne rikkoa. Nythän on jo käynyt niin että kun tästä ei ole puhuttu niin olet mielessäsi rikkomassa perheen. Eli tavallaan miehesi on oikeassa. Olen aika varma että jos jollain menokerrallasi tapaisit miehen joka veisi jalat altasi niin olisit jättämässä nykyisen miehesi heti. Löytäisit vieraasta miehestä ja sylistä sen rohkeuden lähteä. Hyvin suuri osa naisista (ja miehistä) lähtee vasta sitten kun se uusi on löydettynä mutta sitten myös lähtee ja pikaisesti.
Olen kyllä sanonut miehelleni, etten ole häntä jättämässä tai rikkomassa perhettämme vaan että haluan tavata ystäviäni ja käydä harrastuksessani jne. Ei siitä ole mitään apua ollut kun hetkellisesti ja taas alkaa samat kuulustelut.
Ja tuohon nyt en voi muuta sanoa edelleenkään kun ettei mies suostu parisuhdeterapiaan lähtemään eikä näe suhteessamme mitään vikaa/ongelmaa joten miten ihmeessä voin jatkaa tässä liitossa??? Näin ei voi jatkua enää, en yksinkertaisesti jaksa ja ihan varmasti lapsetkin kärsivät tilanteestamme.
Vaikka aloimme seurustella nuorena niin en minä kyllä silti mielestäni jäänyt paitsi siitä villistä nuoruudesta. Ehdin mm. ennen kaksosia opiskella ammatin (oppisopimuskoulutuksella) ja olin vakituisessa työssä kaksosten syntyessä. Nyt olen työn ohessa kouluttautunut lisää.
Minä en haluaisi erota, mutta ei ole paljon vaihtoehtoja kun mies ei näe suhteessamme mitään ongelmaa eikä siksi suostu lähtemään terapiaan tmv. En myöskään ainakaan vähään aikaan kaipaa uutta miestä elämääni, tästä liitosta toipumiseen menee varmasti aikaa ja kun kaksi nuorinta lasta ovat vielä melko pieniä niin en halua siksikään tähän uutta miestä. Rakastan miestäni kaikesta huolimatta, mutta ikävä kyllä se pelkkä rakkaus ei aina riitä.
ap
"Ei hätää, mä rakastan sua, en mä ole minnekään katoamassa ja etsimässä ketään uutta, haluan vaan tavata kavereita".
Miehesi käytös on väärin, lapsellista ja varmasti joskus pelottavaakin. Minulle tuli vaan heti mieleen että miehesi voi pelätä että olet jättämässä hänet. Eli että kyse ei ole "pelkästä" mustasukkaisuudesta vaan ihan aidosta, vatsanpohjassa inhottavasti jomottavasta pelosta. Pelosta siitä että lapset menettävät ydinperheen. Isä menettää päivittäisen yhteyden lapsiinsa. Mies menettää sinut. Rupesitte seurustelemaan kovin nuorena ja sinulta jäi ns. "nuori aikuisuus villine menoineen lähes täysin elämättä" kun saitte kaksoset niin nuorina. Miehesi voi oikeasti pelätä että aiot nyt aikuisena kolmekymppisenä vetää elämän risaiseksi, etsiä uuden miehen ja lähteä viettämään sitä uutta nuoruutta jos miehesi vaan päästää sinut kodin ulkopuolelle. Siksi hän koittaa kontrolloida menojasi.
Naurettavaa ja ei näin tietenkään miehesi saa toimia! Mutta oikeasti. Oletteko koskaan keskustelleet siitä (silloin kun olosi ei vielä ollut niin kamala kuin nyt) että et sinä halua perhettänne rikkoa. Nythän on jo käynyt niin että kun tästä ei ole puhuttu niin olet mielessäsi rikkomassa perheen. Eli tavallaan miehesi on oikeassa. Olen aika varma että jos jollain menokerrallasi tapaisit miehen joka veisi jalat altasi niin olisit jättämässä nykyisen miehesi heti. Löytäisit vieraasta miehestä ja sylistä sen rohkeuden lähteä. Hyvin suuri osa naisista (ja miehistä) lähtee vasta sitten kun se uusi on löydettynä mutta sitten myös lähtee ja pikaisesti.
"Ei hätää, mä rakastan sua, en mä ole minnekään katoamassa ja etsimässä ketään uutta, haluan vaan tavata kavereita".
Miehesi käytös on väärin, lapsellista ja varmasti joskus pelottavaakin. Minulle tuli vaan heti mieleen että miehesi voi pelätä että olet jättämässä hänet. Eli että kyse ei ole "pelkästä" mustasukkaisuudesta vaan ihan aidosta, vatsanpohjassa inhottavasti jomottavasta pelosta. Pelosta siitä että lapset menettävät ydinperheen. Isä menettää päivittäisen yhteyden lapsiinsa. Mies menettää sinut. Rupesitte seurustelemaan kovin nuorena ja sinulta jäi ns. "nuori aikuisuus villine menoineen lähes täysin elämättä" kun saitte kaksoset niin nuorina. Miehesi voi oikeasti pelätä että aiot nyt aikuisena kolmekymppisenä vetää elämän risaiseksi, etsiä uuden miehen ja lähteä viettämään sitä uutta nuoruutta jos miehesi vaan päästää sinut kodin ulkopuolelle. Siksi hän koittaa kontrolloida menojasi.
Naurettavaa ja ei näin tietenkään miehesi saa toimia! Mutta oikeasti. Oletteko koskaan keskustelleet siitä (silloin kun olosi ei vielä ollut niin kamala kuin nyt) että et sinä halua perhettänne rikkoa. Nythän on jo käynyt niin että kun tästä ei ole puhuttu niin olet mielessäsi rikkomassa perheen. Eli tavallaan miehesi on oikeassa. Olen aika varma että jos jollain menokerrallasi tapaisit miehen joka veisi jalat altasi niin olisit jättämässä nykyisen miehesi heti. Löytäisit vieraasta miehestä ja sylistä sen rohkeuden lähteä. Hyvin suuri osa naisista (ja miehistä) lähtee vasta sitten kun se uusi on löydettynä mutta sitten myös lähtee ja pikaisesti.
sairaalloisen mustasukkainen. et ole antanut aihetta hänelle epäillä mitään (esim. pettämistä), mutta silti epäilee ja kyselee. Nyt on miehellä ongelma, ei sinulla. Miehen pitää myöntää ongelma ja koettaa päästä sen yli, et voi olla aina kotona häntä varten. Puhukaa.
Käykö mies itse paljon ulkona ?