Pettämisgallup: Kuinka moni?
Ollaan juuri ystäväni kanssa kiistelty pettämisen yleisyydestä. Joissakin kaveripiireissä se tuntuu olevan todella yleistä, toisissa taas kaikki ovat (ainakin vakuuttavat niin) periuskollisia. Onko kyse vain siitä, että jotkut porukat puhuvat asioista avoimemmin ystävilleen -vai onko sittenkin niin, että koko ajan puhutaan siitä kuinka yleistä pettäminen on, vaikka tosiasissa suurin osa on uskollisia? Olisi siis kiinnostavaa mikä on otanta tällä palstalla ex tempore.
Aloitan itse: olen pettänyt miestäni toisen kanssa. Vain yhden ihmisen, mutta se tapahtui monta kertaa. (Ja pieni täsmennys: en ole ylpeä siitä.)
Kommentit (48)
Mieli on kyllä tehnyt ja tilaisuuksia ollut. Ihastunut olen ollut monestikin. Mun mies petti mua, kun oltiin oltu yhdessä 20 vuotta. Sen jälkeen olen ajatellut, että ihan sama, vaikka itsekin pettäisin. Ja luulen, että sekin päivä vielä koittaa.
enkä myöskään muinaisia poikaystäviäni.
Mikä selittää tuon että joissan porukoissa kaikki tuntuu pettävän ja sitten taas on kaveripiirejä joissa ollaan uskollisia. Tai tiedä sitten päätyvätkö samojen arvojen ja harrastusten ihmiset yhteen vai tekeekö seura kaltaisekseen. En usko että kyse on niin siitä ketkä on avoimenpia vaan ihan siitä että samassa kaveriporukassa on yleensä aika asamat arvot.
Nykyistä en ole pettänyt, enkä petä... exän kanssa puuttui kunnioitus, molemminpuolin
(16-vuotiaasta) enkä ole koskaan pettänyt, eikä hänkään ole. Koko laajasta kaveripiiristäni tiedän vain yhden pettämistapauksen.
Exää petin kyllä (asuimme yhdessä, mutta emme olleet edes kihloissa).
olen, vaikka kuinka monta kertaa...
olen vajaa nelikymppinen rouva, toista kertaa aviossa, välissä olin viis vuotta vapailla markkinoilla. Poika ystäviä oli muutamia ennen ensimmäistä aviomiestä ja eron jälkeen tapailin useita miehiä ennenkuin kolahti tämä oikea ;-)
En ole koskaan ollut uskoton seurustelukumppaneilleni enkä aviopuolisoilleni. En ole myöskään sekstaillut varattujen vonkaajien kanssa, ällö ajatus!
Varsin laajassa ystäväpiirissäni tiedän kaksi uskotonta naista ja kaksi miestä, nämä kaikki neljä ovat edelleen toistakymmentä vuotta kestäneissä suhteissaan, en tosin menisi väittämään, että onnellisesti!
- Tässä liitossa. Olemme olleet yhdessä 7 vuotta.
Olen kai liian realisti. Vaimoni on ollut rakastunut ennen minua pariin mieheeh, on sekstaillutkin. Ei varmaankaan ole pettänyt ketään. Hän ei siis kuitenkaan ole yksiavioinen kun kerran rakastui aina uudestaan. Joten on melko todennäköistä että se vielä tapahtuu eikä se ole mulle ylitsepääsemätön fakta. Hän on minun puolisko ja toivon että jaksaa olla vielä pitkään. Hän saa tutustua ihmisiin ja pitää hauskaa. Joten sillä tavalla perinteisesti en kokisi tulleeni petetyksi. Ajattelen että onnellinen ja hyvä elämä vaatii eri ihmisillä erilaisia kokemuksia. En halua sanella ehtoja jotka tekisi onnettomaksi. Joku toinen taas haluaa olla katkeraan loppuun asti uskollinen ja saa siitä sen tietynlaisen tyydytyksen vaikka parisuhde ajoikin umpikujaan, lapset joutui kahden kodin elämään, hyvä kumppanuus katosi ja on taas uusi alku edessä. Miksei. Ehkä vaimo voisi olla tyyppiä joka karkaa ekan mielenkiintoisen tyypin mukaan. No, siihen ei kyllä ehtojen latominen auta. Niin, vapaus on rakkautta, arvostusta ja rohkeutta. Ehkäpä vaimoni voi siis nauttia useamman hymyn, kiihkon ja ihastumisen täyteisen hetken lyhyen elämänä aika. Ehkä hän ei halua mitään sellaista. Itse vaan arvostan niin paljon että haluan sen vapauden antaa.
Onneks mikään av:n gallup ei kuitenkaan kerro pettämisestä yhtään mitään, paitsi että se kiinnostaa puheenaiheena.
En ole pettänyt miestäni enkä usko hänen pettäneen minua. Yhdessä on oltu 10 v.
Alle parikymppisenä petin poikaystävääni. Se oli sille ihan oikein, koska oli pettänyt minua.
En tiedä, että kukaan ystävistäni olisi pettänyt miestään tai toisinpäin.
Ehkäpä jossain piireissä pettäminen on yleistä ja se myös arkipäiväistyy eli tulee hyväksytymmäksi.
pettanyt lahes kaikkia seurustelukumppaneitani ja tapaillut useita samanaikaisesti, mutta nykyistä miestäni ja lasteni isää en koskaan, eikä tulisi mieleenikään. On ihanaa tietää vihdoin mitä oikea rakkaus on, ja tietää mihin ei enää koskaan halua takaisin.
Muistelisin, että tilastojen mukaan 50% miehistä pettää ja 40% naisista. Naiset ottavat kovasti tasa-arvoisesti kiinni miehiä.
Itse en ole pettänyt yhtään poikakaveriani koskaan (tai no riippuu siitä mikä pettämiseksi lasketaan, joku voisi vetää herneen nenään vaikka mun miespuolisista ystävistäkin) ja en myöskään tiedä mieheni pettäneen.
nykyistä aviomiestäni.
Yhdessä ollaan oltu jo parikymmentä vuotta ja tuostakin kriisistä selvittiin.
en ole mitenkään ylpeä asiasta, mutta siihen liittyi niin paljon kaikenlaista muutakin, ettei niitä tässä voi selittää.
Omassa kaveripiirissäni olen kyllä ihan kummajainen, sain jyrkän tuomion niin siskoiltani kuin niiltä muutamalta parhaalta ystävältäni, jotka asiasta saivat tietää.
Eli en siis allekirjoita väitettä, jonka mukaan pettämistä tapahtuu tietyissä piireissä, joissa arvot kohtaavat.
En ole pettänyt enkä koskaan tule pettämään. En usko yhtäkään joka sanoo rakastavansa kumppaniaan ja pettää. Ja vaikka ei rakastaisi niin pitäisi sen verran kunnioitusta olla toista kohtaan että niin kauan kun on yhdessä ei petä!
Läheisemmistä kavereistani kahden viidestä tiedän pettäneen miestään, toinen näistä vuosien varrella useita kertoja eri miesten kanssa, toinen ainoastaan kerran, risteilyllä.
näköjään täällä yli puolet on pettänyt mikä mun mielest on hirveän iso luku :S Ajatella kuinka suuri mahollisuus valita pettäjä. Eikö ihmiset enää välitä toisistaan? Minäminäminä.
Meillä on hyvin pitkä suhde, ja olemme molemmat nuoria. Sallisin pettämisen myös miehelleni. Olin kokematon kun aloimme suhteeseen. Rakastan miestäni syvästi, kaikesta huolimatta.
Tosin myönnän myös, että syy pettämiseeni on selvästi tietynlainen läheisyyden ja hellän koskettelun puute, nämä toiset ovat antaneet näitä enemmän minulle kuin oma mieheni pitkiin aikoihin.
Pettämiseni on tapahtunut aina humalassa, ja suhteessa on tuolloin ollut kriisi meneillään. Eli luultavasti oireilen nyt siis minulle huonoa parisuhdetta, luulenkin että tarvitsisin toisenlaisen miehen. Lapsia on kolme, sen takia kai tässä vielä ollaan...
Seksiin asti en usko koskaan lipeäväni.