Kokemuksia amwayn toiminnasta?
Onko täällä kellään kokemusta amwayn toiminnasta, siis tuotteiden myynnistä ja voiko sillä todellakin tienata niin hyvin kun siitä kerrotaan? Siis että alkuun on työtä enemmän tietysti, mutta suhteessa melko pienellä työllä jopa jotain pari tonnia kuukaudessa kun on sillä ns. ylimmällä tasolla?
Kuulostaa pikkasen liian helpolta ollakseen totta, toisaalta en usko, että yksi parhaimmista ystävistäni huijaisi tai muutkaan ystäväni.
Kommentit (73)
ja piti parit esittelyt minunkin luona. Sen jälkeen alkoi painostus lähteä liikkeeseen mukaan, mutta olen kieltäytynyt. Hän puhuu uudesta elämästä, saanut uskonnollistyyppistä kosketusta, kursseja Vuokatissa, ulkomailla, Australiassa.
On soitellut myös monille tutuilleni ja yrittää houkutella mukaan toimintaan.
Jos hän on saanut sisällön elämälleen, niin hyvä on. Eivät kaikki kuitenkaan halua samaa kuin hänelle sopii.
Kun tapaamme sattumalta vaikka kaupassa, ilahtuu näkemisestäni, mutta alkaakin puhua Amway-liikeideasta.
Teen mieluummin matalapalkkatyötä hyvien työkavereitten kanssa kuin olen mukana liikeideassa, joka on vastoin ajatusmaailmaani. Enkä edes pitänyt tuotteista.
kun alkoivat myymään AMWAY:tä. Jos haluat luopua ystävistäsi, suosittelen lämpimästi.
Kyllä Amway on luotettava.
Tarkempaa tietoa saat maanantaina klo 19.30 hOTELLI PRESIDENTIN AUDITORIO. hELSINKI
Kyllä.
Eli toimiiko Herbalife samalla periaatteella?
Mahdoton tuputus ja värväys nyt keväällä menossa, painonhallinnan nimissä !
[quote author="Vierailija" time="19.07.2010 klo 21:59"]
Jos puolet ihmiset täältä palstalta olisi Amwayssä, niin masentuneitä ja katelisiä ihmisia olisi puolta vähemmän suomessa. Kummat ovat enemmän aivopestyjä - amwayssä olevat vai muut? Tuotteet ovat hyviä kotiinkannettuna tukkuhintaan, ravatkaa te muut lähikaupoissa, ei se ole kielettyä... Sitäpaitsi ei sinne toimintaan mene mitään hirveitä summiakaan, tääsä laskelma:
Amwayn sivutoiminen myyntiedustaja
Työaika:
- Puhelinmyynti: yksi tunti/päivä kerran viikossa eli 1 tunti viikossa.
- Tunnissa ehtii soittaa 20 kontaktille ja heistä viisi suostuu lyhytesittelyyn. (20
kontaktia/viikko)
- Lyhytesittely: 1 kpl/päivä, 4 kpl/viikko, matkoineen 4 tuntia viikossa.
- Liiketoimintaesittely eli avoin kokous (korvaa yhden lyhkärin): 1 kpl/viikko,
matkoineen ja kahvituksineen 2 tuntia viikossa.
- Omatoiminen opiskelu kaseteilta ja lukemalla kirjoja yms.: 20 minuuttia/päivä *3
päivää/viikko = 1 tunti/viikko.
- Viikoittainen työaika on yhteensä 8 tuntia viikossa.
Kontakteja ehtii käydä tuon esimerkin mukaan lävitse noin 1.000 kpl vuoden aikana. (50
viikkoa*20 kontaktia/viikko = 1.000 kontaktia)
Kulut/ensimmäinen vuosi sivutoimisena verkostomarkkinoijana:
- Aloituspaketti/vuosimaksu 129.- plus35.-/vuosi (10.75/kk I vuosi, 2,90/kk, II vuosi)
- Puhelut 50 min. (puheaika/h) *4 viikkoa = 200 minuuttia. Lisäksi puhelut sponsorille,
tiimille ja uusintasoitot ehdokkaille, 300 minuuttia/kk, (15 minuuttia/päivä viitenä
päivänä viikossa) yhteensä 500 minuuttia/kk, puhepaketilla vuoden 2005 hinnoin
yhteensä 17.90 euroa/kk.
- Matkat 5 pv/viikko* Omalla
autolla esim. 5*10 km/viikko = 50 km/viikko eli 4*50 km = 200 km/kk ja pelkät
bensakulut ympärivuotiseen ajoon kaupunkialueella 8 litraa/100 km eli 16 litraa/kk
*1.25 €/l = noin 20 euroa/kk.
- Kahvitukset eli tarjoilut ehdokkaille: (mm. liiketoimintaesittelyn sisäänpääsymaksut)
5*2.50 = 12.50 euroa/kk.
- Markkinointimateriaali, mainokset, käyntikortit, opetusmateriaali, yms.
Oy: 25 €/100 kpl käyntikortteja): 10 euroa/kk.
- Koulutus ja tapahtumat 10.- (open)+ 22.- (seminari): 32.-/kk
- Kulut ovat yhteensä arvioituna noin 60 euroa/kk
Yritäkää saada jotain muuta sillä sijoituksellä! En ymmärä mistä ja miten tämmöisiä negatiivisia ihmisia syntyy, eivät ymmärä koskaan mistään mitään!Ja miksi hirveästi kiinnostaa, paljonko joku sillä tienaa, ei lappalainenkaa kerro monta poroa sillä on, vaikka kysytkin suoraan. Kai he sitten tienaa, jos niita niin paljon kerran on ja he ketkä lopettavat, niin ei ne pärjää paljon muuallakaan. Ja huomatkaa - enemmän on tyhjä aikaa kirjoitella ja valittaa palstoilla luusereilla, eikä amwayssa olevilla. Ihme touhu..
[/quote]
Olipa kyllä alakanttiin laskelmat :D. Todelliset kulut on kyllä paljon suuremmat..
Perinteistä jenkkien verkostokusetusta. Bisne bisnes plaan. Jättää pettyneitä ihmisiä taakseen. Huono maine maailmalla. Varkoaa....
Amwayn hurmoshenkinen värväystilaisuus, jossa siviilivirassaan ison kaupungin arkkitehtina päivätyönsä tekevä mies piirteli kaaviokuvia fläppitauluun silmät kiiluen ja posket punoittaen. Kun yritti kysyä emännältä enemmän, alkoi kiertely ja kaartelu ja omituinen puolinaisen salailun ilmapiiri. Ei kyllä vakuuttanut millään lailla, silti kuulin yhden värvättävän naisihmisen supisevan sivummalla värvääjilleen: "Kyllä mä voisin tätä koittaa ..." Huomasin heti, miten huteralla pohjalla kyseinen toiminta lepäsi, kaikki amway-uskovaiset olivat höplästävedettyjä ja yrittivät saada muita mukaan siihen liemeen.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 01:02"]
Amway ei maksa sulle mitään. Vaan amway on tukku mistä itse tilaa tuotteet. Samallalailla ihmiset ostaa cittarista tuotteet kun kauppias ensin tilaa ne tukusta ja tukkuun ne tulee maajantuojalta ja maahantuoja tuo ne sieltä mistä ne tehdään! Amway on itse tekijä ja tukku... eli maahantuoja jää välistä pois kokonaan. Jos sä ostat kynän citymarketista 1e hintaan niin se on maksanut kynän tekijälle 0,20s. Maajantuoja ottaa siitä kynästä 0,40s eli kynä maksaa ns.oikeasti sen 0,60s ja cittari myy sen 1e niin cittari saa voittoo sen 0,40s!
Tai jos sä ostat tuotteen amwayltä niin tuotteet ostohinta on alh:lla esim. 10,00e ja asiakas haluu ostaa sen niin voit myydä sen itse vaikka 8,00e koska välissä ei ole maahantuojaa joka ottaa välistä! Olet itse se kauppa ja saat itse määrätä hinnan kunhan se on vähittäis hinnoissa. Amwayllä ei ole salaisuuksia, kaikki on laillista! Me maksetaan verot tuotteista eli myynnistä. Samallalailla kun esim.parturit liikkeensä myynnistä eli alv:in! Samallalailla parturi myy lorealin tuotteita. Onko ne kalliita? On! Yksi shampoo pullo voi maksaa jopa 60e! Hirveesti porukka kysyy rikastuuko amway toiminnalla? Noh jos itse niin haluat. Rikastuuko kosmetologi kun myy tuotteita? Kyllä! Rikastuuko arkkitehti kun on rakentanut tai suunnitellut talon? Kyllä! Ei hän kukaan huutele palkkamääräänsä mitä saa palkkaa?! Myynti tuotto on palkkaa... mitä enemmän myyt tuotteita sitä enemmän hyödyt! Näin se menee! Miksi suomen Unisef ois mukana jos amway ois huijausta? Tsi miksi pop muusikot tai näyttelijät ovat mukana jos tää ois huijausta? Madonna on yks joka käyttää amwayn tuotteita!
[/quote]
Eipä taida ihan noin yksinkertaisella kaavalla mennä tuon kynän matka valmistajalta kuluttajalle, mutta turhahan sitä on yrittää selittää aivopestyille kulut
oman toiminimen tai yrityksen perustamisen jälkeen. Tuo meni vähän yli että voit ostaa 10€ tuotteen amwayltä ja myydä sen eteenpäin 8€:lla ja sitten maksat siihen 10€ tuotteeseen toimituskulut n.10€ eli silloin sinulla on 20€ tuote jonka sitten myyt eteenpäin 8€ koska kukaan ei maksa siitä enempää kun vastaava tuote maksaa kaupassa n.4€ vaikka siinä välissä on pitkä ketju ennen kauppiasta.
Siitä sitten laskemaan ja sittenhän tulee laskea vielä jos satut myymään sen 20€ sinulle maksavan tuotteen eteenpäin 8€:lla sinulle tulevat kulut koska olet siinä vaiheessa yrittäjä :)
Nuo tuollaiset firmat tekevät paljon rahaa sillä, että myyvät myyjilleen seminaareja (joihin on paine osallistua) ja kaikenlaista kallista opetusmateriaalia. Näin erään dokumentin, jossa kerrottiin Amwayn edeltäjän, siis aiemmin firmalla oli toinen nimi, jota en nyt yhtäkkiä muista, tehneen omaisuuteensa nimenomaan tuolla kurssimateriaalilla ja kursseilla, jotka ovat siis kalliita, vaikka ovat suunnattuja Amwayn jälleenmyyjille.
Meillä on ollut ja on edelleen joitain Amwayn tuotteita, koska mieheni ostaa niitä tuttavaltaan. Tuotteet ovat hyviä. Kodin puhdistusaineet kestävät todella pitkään, koska ovat tiiivisteitä. Kosmetiikka, siis ihonhoitotuotteet olivat hyviä, kun yhden sellaisen setin hankin. Samoin oliiviöljyä meillä on jatkuvasti käytössä sieltä - isot, riittoisat pullot ja hyvä laatu.
Pidän henkilökohtaisesti eniten sellaisesta kotimyynnistä, jossa keskitytään itse tuotteiden myyntiin (Tupperit ja Mary Kay, esim.) eikä haalita kaksin käsin muita mukaan ja ravata niissä ylistyskokouksissa.
Toki näitä on TUppereilla ja MK:llakin, mutta niissä on jonkinlainen järki mukana ja niistä puuttuu se hihhulointi.
https://www.facebook.com/Ei-verkostomarkkinoinnille-439692966091163/timeline/
Sivulla paljastetaan huijarit sekä jaetaan tietoa. Tarkoituksena kertoa, mistä monissa yrityksissä (BetterLife, Amway, Zinzino ym.) on todella kyse.
En ole hetkeen nähnyt niin tyhmiä ihmisiä kuin amwayhin hurahtaneet.
Cm esimerkki aivan hatusta vedetty, yritysasiat aivan jostain avaruudesta ja laskutoimitukset täysin lotottuna.
Näissä ei ole todenperäisyyttä nimeksikään.
Sivusta seurasin vuosikausia tällaista amway pelleilyä, näytin välillä mustaa valkoisella laskutoimituksia ja yrittäjyyden maksuja. Nyt on ollut pari vuotta ihan hiljaista. En viitsi lyödä lyötyä ja kysyä että elelläänkö sitä nyt tuhansien eurojen kk-tuloilla jotka tulevat amwaylta. Ei näy enää amwayn tuotteitakaan.
Tuotteista sen verran että kahvi oli pahaa. Hammastahna ihan ok, ylihintainen oikein reilusti (enkä edes haluaisi että hammastahna kestää vuoden tms. O_o ) Pesuaineet ihan tavallisia, käytettyäni totesin keskivertoa huonommiksi, parempia saa halvemmalla lähikaupasta. Shampoot samoin. Pastaa kehuttiin ihan älyttömästi, ihan samaa durumvehnää se oli kuin lähikaupankin :) Oliiviöljy samoin, molemmat ylihintaisia laatuun nähden. Meikkejä ostin, pari luomiväriä kokeeksi kun kehuttiin että "näissä on pigmenttiä ihan erilailla kuin MISSÄÄN MUISSA maailman merkeissä... Kakan marjat, väriä ei huomannut juuri ollenkaan, se vähäkin ropisi tunnin päästä pois. Roskiin joutivat kalliit meikit. Samalla hinnalla saa oikeasti laadukkaita meikkejä.
Tuossa nyt pari esimerkkiä. Samoin huomasin että aluksi kaveri sai paljon apua ylemmältään, mutta kun ne huomasivat että perheellä on vain vähän rahaa, eivätkä löytäneetkään myyjiä miljoonittain, jättivät kuin nallit kalliolle.
Että sellaista "yhteisöllisyyttä".
Unohdin tuohon ylle kirjoittaa (kuten tuolla ylempänä joku oli jo Suomen osalta tuumannutkin) että kai kaikki näitä myisivät jos tämä oikeasti olisi järkevä juttu.
Jenkeissä tilastot osoittavat että verkostomarkkinoinnin osuus kaikesta kaupasta on vain alle yhden prosentin, joten kai se sielläkin olisi "myyvempää" jos toimisi. Joku innokas amway-hörhö yritti minulle selittää kuinka amwayllä on markkinajohtajan asema jossain pesuaine- ja energiajuomamerkissä. Salli mun nauraa noilla myyntiluvuilla...
Jossain tutkimuksessa olikin että kaikkien amwayn myyjien keskivertotulo oli jenkeissä 40 dollaria. Ja tämäkin bruttotulo...
Huolimatta siitä miten n 1% menestyy ja saa vyffendaalia, ei liiketoimintakumppaniksi ryhtyessä saa tarpeeksi tietoa pyramidijärjestelmässä etenmisestä ja niiden velvoitteista. Tulo ei välttämättä jatku lopun elämääsi jos et tee velvotteita joista tietää vasta kun etenee asiassa.
Kehotan tästä aiheesta kiinnostuneita lukemaan Petteri Haipolan tekemää tutkimusta verkostomarkkinoinnista.Laaja tutkimus linkkeineen ja lähdetietoineen. Löytyy googlettamalla.
"Et ole kokeillut verkostomarkkinointia: et tiedä, mistä puhut!"=>En ole myöskään hypännyt alas kalliolta syvään rotkoon, mutta tiedän silti, että se on kuolettavan vaarallista.