Miten lapset viihtyy/pärjää maatilalla?

mulla on sellainen kokemus etten ole koskaan ollut juuri missään hommissa mukana ja olen jotenkin ulkopuolinen...

samalla saa kuunnella näiden akkojen loputonta valitusta siitä ettei ole tekijöitä sille tai tälle työlle, ja ihannoivia juttuja kaikista aktiivisista ja osaavista "työ-ihmisistä".

vuodenajat rytmittävät elämää aika paljon. Lapsista kasvaa ahkeria ja työtä pelkäämättömiä sekä "maalaisjärkisiä" ihmisiä. Jos tarkoitit ammatteja sillä, että "mitä lapsista tulee", mä tunnen opettajia,lääkäreitä, diplomi-insinöörejä, maanviljelijöitä, puuseppiä, sähkömiehiä, kauppiaita ainakin, jotka ovat maatilankasvatteja.

"ahkeria ja työtäpelkäämättömiä" - miksi minä sitten olen tuon vastakohta?

Itse olen viettänyt asunut täysi-ikäiseksi asti elämäni maatilalla, samoin siskoni ja veljeni. Nykyisin asun Helsingissä ja opiskelen Helsingin yliopistossa, sitä ennen Tampereella. Siskoni muutti ulkomaille opiskelemaan ja veljeni suoritti ammattikoulututkinnon. Meille kaikille on yhteistä se ettemme pelkää raskaita tai likaisiakaan töitä, viihdymme eläinten kanssa ja olemme tottuneet siihen että vanhemmat ovat sidoksissa töihin 365 päivää vuodessa, eikä isoja hankintoja tai ulkomaanmatkoja lapsuudessa juuri tehty. Meitä on aina kannustettu opiskelemaan niin paljon kuin mahdollista.



Itse olen aika hiljainen ja jalat-maassa tyyppinen nainen. Viihdyn maaseudulla, mutta rakastan kaupungissa asumista. Siskoni taas on pää-pilvissä tyyppinen ihminen - seuraa viimeisintä muotia ja rellestää ison kaveriporukan kanssa aina kun mahdollista, kuitenkin kova paiskimaan töitä. Veljeni on rauhallinen, puuhastelee omiaan mutta ei ikinä alkaisi maajussiksi.



Tällaisia meistä on tullut! :)