Milloin laivalta täytyy viimeistään lähteä pois?
Ollaan lähdössä Siljalla Tukholmaan Helsingistä ja ei haluttaisi lähteä ensimmäisessä ryysiksessä pois kun mukana on pieniä lapsia. Laiva tulee Helsinkiin klo 9:55 ja meillä olisi junavaihtoehdot eteenpäin klo 10:55 tai 12:15. Mitään sen ihmeempää ei ajateltu enää Helsingissä tehdä joten aika lailla suoraan mennään varmaan laivalta rautatieasemalle.
Klo 11 lähtöön pitäisi varmaan lähteä heti 9:55 maissa että saadaan kimpsut ja kampsut ja porukat ajoissa asemalle mutta 12:30 lähtö innostaisi enemmän. Toisaalta silloin haluttaisiin olla varmaan laivalla johonkin 11 asti. Onnistuukohan vai ajavatko heti pois?
Kommentit (16)
on maihinnousuaika, siis samalla tavalla aikataulutettua touhua kuin laivaan mennessä. Ajavat kyllä pois, siivoojien pitää päästä siivoamaan jne.
siivoojat tulevat heti. Oikeesti !!! Te pakkaatte tavarat ennen kun laiva tulee satamaan ja lähdette muitten mukana pois. Kun ei ole mitään tullijuttujakaan, ei ne jonot kauaa kestä.
Mutta voittehan te tulla hitaasti pois laivasta ja tähtäätte tohon 12.15 junaan. Ekat ratikat ovat ihan tukossa, pienien lapsien kanssa on ehkä kivempi kävellä rautatieasemalle kun mennä siihen kamalaan tungokseen.
Tässä tilanteessa kun teillä ei enää ole uutta matkaa tulossa, eli takaisin Tukholmaan, teidän käyttämä hytti pitää niin nopeasti kuin mahdollista saada kuntoon seuraavia varten.
Joten kyllä siinä joutuu lähtemään suht nopeasti pois, ainakin hytistä. Ehkä hytissä voi olla n. tunnin satamaantulosta, mutta silloin pitää kyllä olla kamat pakattuna ja pystyä lähtemään välittömästi jos siivooja tulee oven taakse.
ostatte vaikka mansikoita torilta, niin saatte aikaa kulumaan ja menette siihen 12 junaa. Laivaan ei voi jäädä, koska siivoojat tulee. Tai voi kai siellä käytävillä olla, onhan ne ruotsalaismatkustajatkin siellä jotkut koko päivän. Mutta hytistä täytyy lähteä.
Eli että luukut eivät ole koko päivää auki. Soita sinne laivafirmaan ja kysäise.
laivassa koko päivän? Eivätkä nouse Helsinkiin maihin, kuten suomalaiset Tukholmaan?

Tuohon ekaan ehditte vaan tunkemalla heti ensimmäisten joukkoon ja siitä taksijonoon ja rautatieasemalle. Lähdette rauhallisesti laivasta pois puoli tuntia satamaan saapumisen jälkeen viimeistään hytistä ulos ja jonossa viimeisten joukossa ulos laivasta. Siitä sitten kun pääsette ulos ja ratikkaan tai taksiin on kello 11.00 ellei enemmänkin eli kauaa ette ehdi rautatieasemalla seisoskella.
Eli että luukut eivät ole koko päivää auki. Soita sinne laivafirmaan ja kysäise.
kyllähän ruotsalaisetkin risteilijät saa mennä edestakas, kyllä laivalta saa monta tuntia poistua.
Muistelet jotain 15 v vanhoja asioita Tallinnan laivoilta.
laivassa koko päivän? Eivätkä nouse Helsinkiin maihin, kuten suomalaiset Tukholmaan?
ostatte vaikka mansikoita torilta, niin saatte aikaa kulumaan ja menette siihen 12 junaa. Laivaan ei voi jäädä, koska siivoojat tulee. Tai voi kai siellä käytävillä olla, onhan ne ruotsalaismatkustajatkin siellä jotkut koko päivän. Mutta hytistä täytyy lähteä.
laivalla tietenkin, mutta hytti täytyy luovuttaa.
Ehditte kyllä mainiosti kun lähdette laivasta vaikkapa 10.15 (silloin aula on jo ihan tyhjä) ja menette 10.55 junaan.
aikaa poistua laivalta. Lähinnä tarkotin sitä, että ei kaikki ruotalaiset lähde helsinkiä kiertämään, vaan saattavat olla koko päivän laivalla. Eli laivalla voi kyllä olla vaikka siihen yhteentoista asti.
Kiitos vastauksista. Taidetaan lähteä joskus 10:15 aikaan eli suht. pian mutta ei heti ja kävellä sitten torin (?) kautta rautatieasemalle. Onko se siinä jossain lähellä matkan varrella?
Joo. Maalaistollo olen. :-D
ap
hytistä "ajetaan" pois riippuu myös hyttiluokasta Commandorasta ei ajteta heti pois.
Laivalta voi myös siirtyä rauhassa, hytistä tavarat pakattuna, siirät kamat aulaan, katsotte kuinka ihmiset siirtyvät kävelysiltaa pitkin ja jonot vähenevät, lapset käy vielä sanomassa hei, heit leikkitädeille/sedille, vikat ostokset leluputiikista, hups kello onkin jo 11:oo!
Kävelette kohti rautatientoria, torin läpi, monen kivan pienen putiikin, espanpoikki jätskikiskan läpi, käytte viellä vaikka stoccalla. Hups kello on jo 14:oo!
Terkuin, perhe joka matkustaa laivalla noin 6 x vuodessa.
Upu