Lue keskustelun säännöt.
Kauhukertomukset synnytyksistä-pelotellaanko ensisynnyttäjiä turhaan?
21.06.2010 |
Synnytin kolme kuukautta sitten ensimmäisen lapseni. Synnytys kesti 11 tuntia ja ponnistusvaihe tunnin. Vauva syntyi imukupilla, koska vauvan pään asento oli jotenkin väärin ja hidasti synnytystä. Sain epiduraalipuudutuksen kohdunsuun ollessa melkein täysin avautunut. Minulle tehtiin välilihanleikkaus.
Kokemukseni synnytyksestä oli oikein hyvä. Kivut olivat avautumisvaiheen lopussa ennen epiduraalia kovia, mutta eivät sietämättömiä. Epiduraali ei mielestäni edes kovin hyvin auttanut kipuihin. Myös ponnistaminen oli mielestäni luonnollista. Olin luullut, että imukuppisynnytys on erityisen kivulias, mutta en tuntenut oikeastaan lainkaan kipua, kun vauva tuli ulos.
Etukäteen luulin synnytystä paljon hankalammaksi ja erityisesti paljon kivuliaammaksi. Onko niin, että jotkut naiset jopa suurentelevat kauhukertomuksia synnytyksistään?
Ymmärrän, että synnytyksiä on erilaisia ja ihmiset kokevat asioita eri tavoin. Minua kuitenkin harmittaa, että aivan turhaan stressasin synnytyksestä, joka osoittautuikin melko helpoksi. Ja ennen kaikkea saimme aivan ihanan vauvan!
Millaisia kokemuksia muilla?
Kommentit (12)
Voi kun anoppi olisi jättänyt kertomatta omia kokemuksiaan, ym. Turhaa pelkoa lietsovat ensi kertalaiselle.Niin, kiintoisaa anoppi kyllä kertoi synnytyksistään, mutta ei niistä ihanista vauvoistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin että eipä naiset niistä mukavista synnytyskokemuksista kerro toisilleen kun pitää näyttää kuinka paljon on itse kärsinyt..
tää on taas tätä kilpailua tässäkin asiassa
Niitä on aina ihana lukea! On hienoa, että synnytyksestä voi jäädä luonnollinen kuva, auttaa uskomaan, että ehkäpä minullakin on vielä toivoa jos joskus toisen lapsen saan. ;)
Itselleni jäi pelko ekasta synnytyksestä, joka oli pitkä ja hankala (epiduraalin laitto epäonnistui, sydänäänet laskivat, ponnistusvaihe 1,5h ym). Nyt haluaisin lisää lapsia mutta tällä hetkellä pelko on oikeastaan ainoa asia joka estää toisen lapsen yrittäimisen aloittamisen.
En tykkää yhtään synnytyksen kauhutarinoiden kertomisesta, on turhaa pelotella. On kuitenkin hyvä että (ensi)synnyttäjä tietää realistisesti synnytyksen kulusta ym. Helppoa synnyttäminen ei ole, mutta kestettävää kuitenkin, mikäli se etenee ilman suurempia komplikaatioita.
Itse en yllättynyt niinkään synnytyskivuista, vaan siitä, millaisia tuntemuksia kestin ja mistä selvisin! Nyt vaan arvelluttaa, että entäpä jos seuraavalla kerralla en enää kestäkään.. Vaan ehkäpä tämä tästä! :)
Näin synnyttäjä osaa varautua pahimpaan.
Minusta pitäisi puhua myös enemmän kuinka hankalaa imetys voi olla. Siitä annetaan kuva että "tissi suuhun ja vauva imee". Totuus kuitenkin on yleensä aivan jotain muuta (nännit menee rikki, vauvalla väärä imuote, rintatulehdukset...).
Olisi tosi mukavaa jos ihmiset oikeasti toisivat enemmän esiin näitä positiivisia synnytyskokemuksia, jos sellaisia heiltä löytyy! Itse näin synnytyspelkoisena kuulisin niitä erittäin mielelläni. :)
t. 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
seuraava on tulossa marras-joulukuun vaihteelle. :) Synnytys oli minusta raskas, oli tosi höykytetty olo ja kyllä se kipu oli jotain mitä en ole missään koskaan kokenut. Repesin, välilihaa leikattiin, menetin kovasti verta. Mutta silti siitä jäi hyvä mieli ja menen ihan mielissäni synnyttämään uudestaan. Kovasta kivusta huolimatta. Tämänkin kertomuksen voi sitten ottaa kahdella lailla, joko kauhutarinana tai kannustavana tarinana, miten sitten kukin haluaa.
oma synnytys oli pitkä ja vaikea eikä jäänyt traumoja menisin uudestaan vaikka heti... ainut mikä minua jäi vaivaamaan oli se että minulla se touhu ei loppunut synnytykseen, jouduin käymään kaavinassa, sain sen hemmetin päänsäryn, poika joutui teholle noi on ainuita asioita joita pelkään en sitä synnytystä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luulin, että muiden synnytyskertomukset ovat vähän liioiteltuja. En ole koskaan niin suurta kipua tuntenut kuin synnyttäessä. Epiduraalin ajan oli ok olo molemmissa synnytyksissä, mutta kun sen teho loppui... Ensimmäinen synnytys päätyi sektioon parin tunnin kärvistelyn jälkeen. Toisessa synnytyksessä ponnistusvaihe kesti yli 2 tuntia ja päätyi imukuppiin. Hengissä kuitenkin selvisi, vaikka välillä oli olo, etten kestä enää. Kyllä sen kivun muistaminenkin laimenee. Mitään traumoja ei synnytyksestä jäänyt. Tunsin kuitenkin olevani hyvissä käsissä.
Mutta kyllä se synnytys niin rankka kokemus oli, mitä muut ovat mulle kertoneet.
en kerro pahemmin mitään synnytyksistäni. Jos joku kysyy niin vastaan jotain lyhyesti. Positiiviset synnytyskokemukset voivat myös aiheuttaa raskaanaolevalle ahdistusta ja pelkoa. Vai kukahan haluaa kuulla, että synnytys oli ylihelppo, sairaalaan oli tosi kiire kun vauva meinasi syntyä kotiin ja synnytys kesti kokonaisuudessaan vajaa tunnin.
Olisi tosi mukavaa jos ihmiset oikeasti toisivat enemmän esiin näitä positiivisia synnytyskokemuksia, jos sellaisia heiltä löytyy! Itse näin synnytyspelkoisena kuulisin niitä erittäin mielelläni. :)
t. 5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on hyvä, että kaikenlaisista synnytyksistä puhutaan. Jos puhuttaisiin vain niistä helpoista ja itselle osuukin kohdalle se vaikea, josta jää jopa pitempiaikaisia vaivoja tai on muuten traumaattinen, kokisi tällainen äiti varmaan helposti olonsa vieläkin pahemmaksi, kun luulisi olevansa jotenkin kummajainen ja jopa epäonnistunut. Eikä saisi puhua muille synnytyksestään.
Pientä hienotunteisuutta ei-synnyttäneitä kohtaan kannattaa silti harrastaa. Monilla on synnytyspelko hyvin ymmärrettävästi, eikä sitä kannata lietsoakaan. Minulle useampikin kaveri kuittasi aika lyhyesti rankemmat synnytyksensä odotusaikana. Voi vaikka mainita, että se oli vähän rankempi synnytys. Ja todeta, että jutellaan asiasta myöhemmin ja vaikka mainita, että ei halua toisen turhaan hermoilevan, kun sellainen on kuitenkin harvinaista.
mutta se olikin paljon helpompi kuin osasin odottaa. Pelkäsin eniten ponnistusvaiheen tuntemuksia ja repeämistä sekä episotomiaa.. Mun synnytys alkoi vesien menolla ja eteni siitä sitten supistuksiin. Ennen epiduraalin laittoa oli tiukin hetki, supistukset alkoivat olla niin kivuliaat että tuntui etten kestä niitä kauaa ja olin vasta n. 4 tai 5 cm auki.
Epiduraali vei kivut melkein heti ja myös joudutti kohdunsuun avautumista kun pystyin rentoutumaan. Aika pian kätilö sanoi että voin hiljakseen alkaa työntelemään vauvaa ulos ja sitten pian alkoikin oikea ponnistusvaihe. Se ei sattunut, vaan tuntui kovalta kakkahädältä. Pienehkö tyttö syntyi n. 20 minuutin ponnistamisen jälkeen. Minulle tehtiin episotomia, mutta en juurikaan revennyt. En tuntenut leikkausta enkä haavan ompelua. En ollut hirveän väsynyt ponnistuksen jälkeen, kävelin itse suihkuun kun istukka oli syntynyt ja haava ommeltu.
Parasta kaikessa oli tietenkin vauva jonka sain heti rinnalle ja syliin, mies kylvetti tyttäremme.
Oli tosissaan helpompaa kuin osasin odottaa. Ja todella ikimuistoista :) Älkää pelätkö, kaikki voi mennäkin tosi mukavasti :)
valitettavasti kauhu toteutui omalla kohdallani ja kauhea kokemus oli. Minusta taas ensisynnyttäjille kaunistellaan asioita esim. neuvolassa. Monille ihan "tavallinen" synnytyskin on traumaatinen asia, jonka koettu kipu ja sekavuus ei ole muuhun verattavissa.