Pettämisestä :/ Mitä tekisit?
Erittäin hyvä ystävä kertoi minulle ja miehelleni pettäneensä vaimoaan heidän yhteisessä kodissa viime viikonloppuna. Vaimo oli reissussa. Heillä on erittäin rankat lapsettomuushoidot takana,ilman tuloksia. Minusta tuntuu ihan kauhealle, en tiedä mitä teen ja miten suhtaudun heihin. Tuntuu pahalta tietää tälläinen asia ja salata se naiselta koska jos itse olisin hänen asemassaan haluaisin tietää. Silti en halua hänelle enään yhtään enempää kärsimystä ja pahaa oloa. Unohdanko vain koko asian? Luottamus meni kyllä tähän mieheen täysin vaikka hän on ollut todella hyvä ystäväni.
Kommentit (45)
suhteen jatkumisen kannalta on mielestäni se, kertooko pettäjä tapahtuneesta itse ja miten hän siihen suhtautuu. Minun tapauksessani tullessani petetyksi pettäjän välinpitämätön suhtautuminen varmisti, ettei mahdollisuuksia ollut. Välinpitämättömyydellä tarkoitan sitä, ettei häntä tuntunut haittaavan rysän päältä kiinni jääminen eikä hän kertonut asiasta katuvana itse tai vaihtoehtoisesti kärvistellyt omantunnon tuskissaan salaisuutensa kanssa. Se, onko parempi kertoa vai jättää kertomatta, on lopulta mielestäni jokaisen itse ratkaistava ja riippuu myös suhteen laadusta.
Sukulaisnaiselleni kävi niin, että hänen aikuinen tyttärensä kertoi isänsä pettäneen häntä. Vaikka monet varmaan ajattelevat tytön tehneen oikein - ja vaikka oli raskasta, että hän joutui kantamaan salaisuutta - mielestäni hänen tekonsa oli raju. Hän vei isältä mahdollisuuden kertoa itse ja liitolla ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia selviytyä, vaikka kyse oli satunnaisesta hairahduksesta. On siis pienempi paha yrittää pakottaa toinen kertomaan kuin ottaa kertojan rooli itse.
Tärkeämpää kuin rangaista miestä on ajatella, mitä kertominen aiheuttaisi naiselle.
Siinä olen samaa mieltä. Mutta mun mielestä se ei tarkoita sitä, että ollaan hiljaa. Vaan mun mielestä tuomariksi ryhdytään nimenomaan sillä, että ollaan hiljaa ja hiljaisuudessa hyväksytään miehen teko.
Ei tuollaista asiaa pidä vaieta, sillä se vasta olisi tuomarointia jos mikä! Mutta kuten edellä moni on viisaasti sanonut, niin on monia keinoja tuoda asia vaimon tietoon ja mustakin kuulostaa hyvältä tuo keino, että painostetaan miestä itse kertomaan. Sillä ei kenenkään tarvitse kantaa tuollaista taakkaa syyttään. Ja toisaalta jos mies haluaisi, ettei kukaan tietäisi, niin eihän mies olisi kertonut. Eiköhän mies hae ulospääsyä suhteesta ja lähtee kyllä ennemmin tai myöhemmin. Parempi lähteä ennemmin kuin antaa vaimolle vielä lisää katteettomia lupauksia.
Kyllä vaimo tuollaisessa tilanteessa huomaa joka tapauksessa, ettei kaikki ole kunnossa. Joten ei ihme, jos vaimolta menee järki, kun jokin epäilyttää, mutta ei oikein tiedä, että mikä. Kyllä se oikea tieto voi olla myös helpotus.
että mies halusi kertoa asiasta, noin tarkasti, ja vielä juuri teille. Tulee hakematta mieleen, että hän kärsii kovia tunnontuskia, ja lähes "toivoo", että kerrotte vaimolle hänen puolestaan. Jos kyseessä olisi ns. karski karju, ei taatusti lörpöttelisi tuollaista asiaa perheystäville!
Minua henkilökohtaisesesti suututtaisi kuulla tuollaista, en tahdo tietää noin henkilökohtaisia asiota ystävistäni. Tehkööt mitä tekevät, ei kuulu minulle.
Olennaista suhteen jatkumisen kannalta on mielestäni se, kertooko pettäjä tapahtuneesta itse ja miten hän siihen suhtautuu.
Tärkeämpää kuin rangaista miestä on ajatella, mitä kertominen aiheuttaisi naiselle.
eikä kukaan täällä av:lla.
Sepä olisikin pettäjälle näppärää, että vähäteltäisiin tarvetta rangaista häntä. Jospas kellään pettäjämiehen tuntevalla ei olisikaan oikeudentajua! Ihaninta pettäjämiehelle olisi, jos kaikki yrittäisivätkin hänen laillaan lytätä muita ihmisiä, jotka elävät elämäänsä suoraselkäisesti.
No, minä en usko että ne n. 50 % ihmisistä jotka jossain vaiheessa parisuhdettaan pettävät, ovat kaikki suoraselkäisten ihmisten lyttääjiä ja rangaistuksen tarpeessa. Uskon myös, että pettämisestä on mahdollista selvitä, mutta ei silloin, jos petetty kuulee siitä muilta kuin kumppaniltaan.
Uskon myös, ettei ole oikein syytää jo valmiiksi kovia kokeneen naisen elämää raiteiltaan vain siitä ilosta, että saadaan rangaistua pettäjää tai varmistettua oman ystävyyssuhteen jatkuminen.
Annettakoon tosiaan tarinan pariskunnan itse hoitaa asiansa.
...jos minä olisin petetty, en tahtoisi tietää. Eri asia on, jos mies on sika ja jatkaa pettämistä tai tilanne toistuu. Uskon kuitenkin että yksi lipsahdus voi tapahtua ja mikäli suhde on luotu kestämään, se kestää kyllä.
Mun mielestä vaimolla olisi oikeus tietää nyt kun pariskunnalla ei vielä ole niitä lapsia!
No, minä en usko että ne n. 50 % ihmisistä jotka jossain vaiheessa parisuhdettaan pettävät, ovat kaikki suoraselkäisten ihmisten lyttääjiä ja rangaistuksen tarpeessa. Uskon myös, että pettämisestä on mahdollista selvitä, mutta ei silloin, jos petetty kuulee siitä muilta kuin kumppaniltaan.
Nämä prosenttiluvut kuuluvat niihin tavallisimpiin puolustusmekanismeihin, joihin pettäjät häpeässään yrittävät vedota. Kun valitset pettämisen, sen teet sataprosenttisesti juuri sinä, ja selkärankaisempi ei sitä tee.
Mun mielestä vaimolla olisi oikeus tietää nyt kun pariskunnalla ei vielä ole niitä lapsia!
En voisi kuvitella enää kovin paljon kauheampaa kohtaloa kuin että olisin lasten kautta eli erittäin voimakkaalla ja pysyvällä siteellä sidottu selkärangattomaan, raukkamaiseen pettäjämieheen (jollainen exäni on).
Mun mielestä edelleen ehdottomasti paras ratkaisu on, että ap taivuttelee pettäjämiehen kertomaan vaimolleen. Vaimon on myös tuossa tilanteessa oikeus tietää, koska suunnittelee tämän miehen kanssa lasta. Jos asia tulee myöhemmin, tai ihan lähiaikoina ilmi, esim. jos vaimo tuleekin raskaaksi, niin se on hänelle ehkä vielä pahempi shokki kuin jos tietäisi nyt heti. He voisivat vielä keskustella asioista ennen kuin kuviossa on lapsia mukana.
Mutta mielestäni olisi kauheaa kuulla tällaista myös ystävältä. Se nöyryyttäisi jotenkin enemmän kuin jos kuulisi suoraan mieheltä itseltään. Ja kokemuksesta tiedän, että pettäjät osaavat valehdella häikäilemättömästi vaikka heidän omatuntonsa kuinka soimaisi. Useimmat miehet ajattelevat, että on parempi, jos vaimo ei tiedä. Eivät he ajattele sitä panoa pidemmälle, että mitä siitä seuraa.
. Annettakoon tosiaan tarinan pariskunnan itse hoitaa asiansa.
Mutta mies ei hoitanut asiaa pariskunnan kesken, vaan jakoi sen muiden kanssa. Siitä ei nyt enää tule vain pariskunnan välistä asiaa, koska vielä ei taida olla mahdollista siirtyä ajassa taaksepäin.
Itse olen niin tyhmän lojaali, että sanoisin tälle miehelle, että kumpi ekana kerkee vaimosi luokse, kertoo. Haluatko, että kuulee välikädeltä vai tunnustatko itse.
Sitten taas ymmärrän täysin tuon ajatuksen mustavalkoisuuden ja naiviuden. Elämä on monimutkaista.
Mutta että lapsettomuushoitoihin petturimeihen kanssa! Juhannus yhdessä! Kuvittelen kuvioon oman ystäväparini ja voin pahoin. Hirveä mies kun kertoi teille :-(
Jos mies tosiaan katuu ja tahtoi keventää sydäntään ja ehkä saada neuvojakin, niin antakaa myös miehelle luottamus ja lupaatte pitää asian salassa, jos hän aidosti katuu ja kärsii todella!
Hän tavallaan ripittäytyi kai teille sitten hyvinä ystävinä. Jos hän on kunnollinen mies, eikä ole odotettavissa, että tekisi sen uudestaan, niin ehkä kannattaa neuvoa pitämään asian salassa myös vaimoltaan. Jospa hän tajuaa todella, mitä tuli tehtyä ja rakastaakin vaimoaan tästä eteenpäin ikuisesti!
Ei tuollaisen takia kannattaisi pilata suhdetta, sillä se menee pilalle, jos vaimo saa tietää. Sellaista kun ei anna oikeasti ikinä anteeksi, vaikka niin luuleekin.
Luottamus menee ikuisesti.
että haluaa sun kertovan vaimolle
Jos on ylimielinen ja vaikuttaa, että ei tunne syyllisyyttä ja akoo jatkaa käyttäytymistään, voisin harkita kertomista.
Jos taas halusi avautua teille häpeissään/surullisena ja katuu, en löisi lyötyä ja pitäisi suuni kiinni. Epätoivoiset ihmiset tekevät epätoivoisia tekja ja vaikka se ei vaimoa kohtaan olekaan reilua, ymmärrän, että noin voi tapahtua, vaikkei saisi tai edes haluaisi
niin kerrot! Ainakin minä arvostaisin suuresti ystävää joka minulle totuuden kertoisi! En ole koskaan ymmärtänyt näitä, älä kerro, oma asia! Jos mieheni valehtelisi minulle (ts.tai jättäisi jotain noin oleellista kertomatta) eikä sitä ystävänikään tekisi vaikka tietäisi niin minut olisi pettänyt kaksi ihmistä!
mut hän kyllä vannotti että emme saa sanoa mitään. Miksi ylipäätään pitää sitten kertoa kenellekkään tälläistä? ahistaa ihan suunnattomasti :/ piti viettää heidän kanssaan yhteinen juhannus mut taidan kyllä perua koko jutun :/ ap
että jos vaimo saa tietää tapahtuneesta ja saa tietää vielä sen että me mieheni kanssa tiesimme pettämisestä menetän erittäin tärkeän ystävän. ap
Jos olet miehen ystävä, kuten kerrot viestissäsi, et tietenkään kerro. Voit tietenkin kertoa tälle miehelle mielipiteesi asiasta.
kertomaan vaimolleen ja olisin tukena tälle naiselle. Mä itse todellakin haluaisin tietää, jos mieheni minua pettäisi ja siitä ystävillemme kertoisi. Jos mies ei halua, että asiasta kukaan tietää niin olisi pitänyt turpansa kiinni. Tällainen mies ei vaimonsa luottamusta ansainnut.