Minä en usko tutkimuksiin, joiden mukaan pienikin ruumiillinen kuritus on haitaksi lapselle.

yhteiskunnan tila paranee, jos lasten tukistamista ja luunappien antamista lisätään?





Eikö tuo nyt ole jo aivan mahdottoman yksinkertaista ajattelua?



Kyllähän nämä asiat ovat monimutkaisempia..

veljeni jatkaa tätä läpsimistä ja tukistelua omaan poikaansa ja arvatkaas mitä ongelmia pojalla on ollut pkssa ja koulussa? Läpsii, tönii, on aggressiivinen jne.

Sisarpuoliani ei, asuivat äidillä. Veljeni ja minä olemme korkeakoulutettuja, puolisisarukseni kouluttamattomia ja työttömiä. Hmmm....

Jos satunnaisuudella tarkoitetaan sitä, että jostain teosta joskus seuraa rangaistus, joskus ei, eikä omalla toiminnallaan voi tulevaa ennakoida ja rangaistusta toimintaansa muuttamalla välttää. Tällainen "rankaisu" on paljon pahempi stressin aiheuttaja kuin ennakoitava, "reilu" ja vältettävissä oleva rankaiseminen.



Yleensäkin rangaistusten ongelmana on se, että niitä yleensä käytetään asioihin, joita lapsi ei saa tehdä vaikka haluaisikin, sanotaan vaikka että lapsi haluaa kiivetä kirjahyllyyn tai kiusata pikkusiskoa, ja saa siitä rangaistuksen. Kuitenkin joskus lähes väistämättä käy lopulta niin, että lapsi pääsee tekemään kielletyn asian, eikä rangaistusta tulekaan, vanhempi ei näe tapahtunutta tai ei ehdi tai ei kehtaa rankaista, koska on vieraita katsomassa tms. Tällöin se satunnaisesti rankaisematta jääminen on lapselle palkitsevaa, ja hän tulee entistä enemmän yrittämään sitä jännän asian tekemistä, jos vielä onnistuisi siinä ilman kiinni jäämistä. Eli sen lisäksi että se itse kirjahyllyyn kiipeäminen on jännää, vielä entisestään siitä tekee kivempaa se jännitys ja tyydytys, että voi onnistua siinä saamatta rangaistusta. Tällöin ne kerrat kun noottia tulee, ei ole niin merkityksellisiäkään eikä mikään iso asia, vähän niinkuin puhelinmyyjillä, jokainen kieltävä vastaus lisää vie lähemmäs sitä yhtä onnistumista :D. Aina ei voi olla rankaisemassa, ja lapset huomaavat sen nopeasti. Toisaalta taas, jos rankaisu tehoaa kerrasta eikä lapsi enää koskaan yritä sitä kiellettyä asiaa, on vaikea uskoa ettei olisi käytetty liian kovaa voimaa ja lasta henkisesti vahingoitettu pysyvästi. Vähintään siinä on murrettu hänen yritteliäisyyttään ja itseluottamustaan ja rohkeutta kokeilla asioita.



Mutta tuosta ap:n ajatuksesta, minulla ei itselläni ole kokemusta 50-luvusta, tuskinpa ap:lläkään? Ja olen ihan varma, että monella joskus korvapuustin tai vaikka pienen selkäsaunankin saaneella voi varmasti olla lämpimät muistot lapsuudestaan, mutta tuskinpa se fyysinen rankaiseminen on sen onnellisuuden lähde ja syy? Vai kuulostaa järkevältä sanoa, että lapsuus ei voi olla onnellinen ilman fyysistä kuria? Ja miten voidaan suoraan verrata vaikka 50-luvun henkistä hyvinvointia tähän päivään, vaikka sattuisikin olemaan omakohtaista kokemusta? Ei mitenkään voida sanoa, että 50-luvulla kaikki oli paremmin koska kodeissa piiskattiin lapsia. Kyllä niitä lapsia piiskataan edelleen, ja myös 50-luvulla oli perheitä, joissa lapsia ei kuritettu fyysisesti.



Minä tiedän vain sen mitä olen 50-luvulla aikuisuuttaan eläneiltä isovanhemmiltani kuullut. Isoisäni on jo lähemmäs satavuotias, aikanaan tehnyt uran sekä suuren koulun opettajana ja rehtorina että osittain myös suurperheen (9 lasta, suurin osa poikia) koti-isänä. Hän on kertonut, että ei halunnut koulussaan käyttää pelkoon perustuvaa valtaa, eikä heidän kotonakaan lapsia piiskattu, hyvin harvoin edes korotettiin ääntä. Silti (vai juuri siksi) pakka pysyi kasassa, ja koulussakin järjestys, koulun irtaimisto pysyi kunnossa ja luokassa opiskeltiin, auktoriteetti hankittiin muilla tavoin kuin karttakepillä uhkaamalla. Olen käsittänyt, että tehokkain tapa on sen kunnioituksen ja luotettavuuden odottaminen, oletetaan että lapset ja nuoret käyttäytyvät hyvin ja näytetään itse hyvää esimerkkiä. Ja annetaan vastuuta. Opettajalle omasta mielestäni paras tapa saada kunnioitusta on tehdä se oma työ hyvin ja olla kiinnostunut työstään. Myös kotona voi omalle lapselle osoittaa, että minulla vanhempana on paljon tietotaitoa ja kiinnostusta johonkin asiaan, se on melkeinpä sivuseikka onko se asia puutyöt vai puutarhanhoito vai mikä, kunhan pystyy olemaan opettaja lapselle ja esikuva jossain asiassa.

veljeni jatkaa tätä läpsimistä ja tukistelua omaan poikaansa ja arvatkaas mitä ongelmia pojalla on ollut pkssa ja koulussa? Läpsii, tönii, on aggressiivinen jne.

Sisarpuoliani ei, asuivat äidillä. Veljeni ja minä olemme korkeakoulutettuja, puolisisarukseni kouluttamattomia ja työttömiä. Hmmm....

Karkea ajatusvirhe ihmiseltä, joka on ainakin yhden tutkielman vääntänyt..

Olisi kiinnostavaa lukea sun tulkintaa ja johtopäätöksiäsi..

Pahinta on se, että vanhemmat ovat kykenemättömiä näkemään tapahtumien taustalla vaikuttavia prosesseja.



Lapselle sisäistyy nopeasti oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys, mikäli ne ovat johdonmuaisina ajatusrakennelmina aikuisen mielessä.



Se edellyttää aikuiselta jatkuvaa oman toiminnan kyseenalaistamista ja kykyä nähdä ns. yläteemoja.



T. Kaksi onnellista omaa lasta aikuisuuteen "kasvattanut"..ja satoja muiden lapsia :)