Pelkään että tästä ei selvitä, liian rankkaa

asun mieheni syntymä kaupungissa.

Ehkä olisi syytä muuttaa takaisin "kotiin" missä mummi pappa lähellä. Yksin en jaksa.



Ystävät asuvat juuri siellä, puhelinapu ei nyt auta. Tarvitsen apua joka päiväisessä elämässä.



Sitä on syyllinen olo, ei haluaisi kaataa kaikkea toisten niskaan. Jokaisella on omat ongelmansa.

Voimia sinulle ja lapsille!!!

ainakaan miksikään luovuttaajksi ajattele.

Minä itkin kolme kuukautta (olen siis aiempi kirjoittaja, jolla oma rakas lähti oman käden kautta)..

Kyllä lastenkin nähden voi itkeä, kerrot että sinulla on isää ikävä. Pidä lapsia sylissä ja kerro että rakastat.



Saatko mistään apua lastenhoitoon? Vähän liian rankalta kuulostaa olla yksin noin pienten kanssa.

Missä päin aloittaja asut? Jos samoilla suunnilla kuin minä, tulen auttamaan lasten hoidossa!

et voi padota kaikkea sisääsi.

Tunnet varmasti myös vihaa, miksi mies teki näin ja jätti sinut yksin? Se kuuluu asiaan.



Kunpa sitä osaisi sanoa jotain mikä auttaa.

Eikai sua kukaan täysjärkinen halveksi, älä edes mieti sitä. Onko sulla ketään kaveria tai sukulaista tukena? Voimia

Voitko lähteä vanhempiesi luokse lastesi kanssa? Vaikak tilanne on kyllä vanhemmillekin tietysti raskas, he joutuvat rakkaan tyttärensä suuressa surussa tukemaan.

Mutta apua ja tukea tarvitset ehdottomasti nyt!!

Älä edes kuvittele, että sinun pitäisi yksinäsi selvitä!

itken jo pelkästä ajatuksesta..asumme Kotkassa, muutto kotipuoleen Jyväskylään suunnitelmissa.



Lapset aistii asioita , vaikka kovin pieniä ovatkin.



Olen väsynyt henkisesti sekä fyysisesti kaikesta valvomisesta ja murehtimisesta. Jo nukkuminen ehkä unilääkkeiden turvin olisi taivas.



Vanhempani ovat vielä töelämässä, siksikin eivät pääse apuun.



Kiitos kaikesta tuesta, ette tiedä mitä se merkitsee.

ja selviät tästä.



Mitään latteuksia ja neuvoja en käy jakamaan.

Hae apua! Olet sen velkaa itsellesi ja lapsillesi.



Päivä päivältä elämä alkaa sujua paremmin, lupaan sen. Olet ajatuksissa.



-saman kokenut

Voi surku, olen itse Satakunnassa..

Lapset kyllä tietävät surusi, vaikka miten sitä yrittäisit piilottaa.. Siksi suosittelen, että annat itkun tulla ja kerrot, että äidillä on isiä ikävä ja siksi itkettää, mutta että lapset ovat rakkaita.. ja että joskus aikuisiinkin sattuu niin kovin, ettei voi kuin itkeä..



Lähde kuitenkin sinne vanhemmillesi lastesi kanssa, jos se on mahdollista. Turvalliseen tuttuun ympäristöön.



Ota yhteyttä kaikkiin mahdollisiin ystäviisi, ja kerro mitä on tapahtunut ja että tarvitset olkapäätä..



Itse jäin ihan yksin.. Kukaan ei halunnut tulla lähelle, pelkäsivät kai surun tarttuvan.. Ja olen niitä ihmisiä, jotka viimeiseen saakka sinnittelevät yksin, hammasta purren "kyllä mä pärjään!" ja en muuten pärjää! Etkä pärjää sinäkään surussasi! Lapsesi ovat niin pieniä, niin hoidettavia, että nyt tarvitsee jonkun tulla tekemään ruokaa, nukuttamaan, vaihtamaan vaippoja! Ihan ehdottomasti!

Jos ei ystäviä, tuttuja, sydämellisiä ihmisiä mistään löydy, niin mites sitten neuvolan, sosiaalitoimiston, kautta jotain kotiapua?



Älä missään nimessä jää yksin!!

Luulisin, että tuollaisessa tapauksessa voisit saada myös kotipalvelusta tms. konkreettista hoitoapua. Kriisikeskuksissa voivat myös avustaa näiden asioiden selvittelyssä, sinulla ei varmasti ole paljon voimi "byrokratian kiemuroihin".

Että teitä joku HALVEKSII? Kuulostaa kovalta tai siltä että et ole ollenkaan kiinni todellisuudessa.

vaikka vain väliaikaisesti aluksi, jos siellä on apujoukkoja enemmän.

Aluksi: Ette ole luovuttajia!! Ei kukaan kaihda eikä halveksi teitä!



Sitten: Nyt hae äkkiä apua itsellesi!! Käy keskustelemassa jossakin. Ja parasta muuttaa kotipuoleen takaisin, että saat tukea!



Jaksamista. Nyt toimi!

sitä on yrittänyt rämpiä omin voimin, vain huomatakseen ettei jaksa..



Käytännön järjestelyt saa hoitaa joku toinen, muutan takaisin pesueen kanssa kotipuoleen.



Kunhan pääsen takaisin jaloilleni, maksan kaiken takaisin korkojen kanssa.



Sekava olo johtunee unenpuutteesta. enköhän saa unilääkkeitä lääkäriltä, että saan nukuttua.



Soitin äidilleni ja hän hakee meidät kotiin...

Ihanaa jakaa vastuu ja saada apua.

ajattelutapa ettei murheita eikä asioita voi kaataa kenenkään niskaan eikä ketään saa vaivata missään tilanteessa. Olet sellaisessa tilanteessa että saat vaivata ja sinun kuuluu pyytää apua vaikka omalta kaupungiltasi, olet tuossa tilanteessa oikeutettu sitä apua saamaan. Mitä vanhempiisi tulee niin vaikka ovat työelämässä niin voisin kuvitella että heidän oman lapsensa ollessa noin rankassa elämäntilanteessa voisivat ottaa töistä pakottaviin perhesyihin vedoten vaikka himpun vapaata ja tulla avuksesi. Pyydä ja vaadi apua äläkä häpeä sitä yhtään, sinun ei tarvitse ajatellakaan että tulee selvitä yksin.

kun tietää ettei tarvitse jaksaa yksin. Ei se heikkoutta ole, vaan viisas teko.



Tarvitset nyt perusasiat kuntoon, jotta voit pureutua suruun ja arjen pyörittämiseen.



Koska olet viimeksi syönyt? -tarvitset voimia.

nukkuminen on perustarve. Kukaan ei pärjää ilman unta. Sinua valvottaa murheet ja pienet lapset. SE on liikaa kenelle tahansa.

Olet ajatuksessani. Voimia ja halaus. Pärjäät kyllä ja uudet ihanat tuulet puhaltaa hieman myöhemmin!

Sinä olet nyt suurissa saappaissa, mutta varmasti ajan kanssa selviätte.

Kuinka kauan tuosta ikävästä tapahtumasta on? Ymmärtääkö 3 vuotias jo ettei isi tule takaisin? Oliko tekotapa traaginen?



Olen varma että selviydyt. Kukaan ei pidä sinua luovuttajana. Voimia. Uskalla pyytää apua. Jäikö konkurssin myötä sinulle paljon velkoja yms. Varoittiko miehesi etukäteen tuleasta vai tuliko täytenä yllätyksenä?



Anteeksi nämä kysymykset, mutta olisin kiitollinen jos pystyisit puhumaan. Tuttavapiirissäni on vastaavanlainen kriisi päällä, mitään tosin ei ole tapahtunut vielä. :`(