Riparileirillä kännykät pois.
Onko normaalia, että nuorilta otetaan leirillä kännykät pois? Eivät voi lähettää viestiä kotiin tai soittaa, eikä heitä saakiinni.
Lapseni on ollut leirillä keskiviikosta asti ja en ole hänestä mitään kuullut. Olen laittanut pari viestiä, samoin isänsä----ei vastausta.
Pelkään, että jotain on tapahtunut.
Kommentit (18)
ensinäkin ne kännytkät pitää kerätä pois, nuoret eivät tarvitse niitä leirin aikana.
Toisekseen sieltä on mahdollisuus soittaa kotiin jos nuori haluaa.
Ja jos jotain sattuu niin hälytysnumeroon soittamisen jälkeen ihan varmasti soitetaan vanhemmille.
Kävin riparin 80-luvulla, silloin ei todellakaan ollut kännyköitä. Leirikeskuksessa oli jossain 1-2km päässä yleisöpuhelin (mökkimme sijaitsi samalla alueella, mutta tuon 1-2km:n päässä päärakennuksesta), sieltä pystyi soittamaan kotiin ruokailujen yhteydessä jos halusi - kukaan meistä ei tainnut soittaa kotiin :) Viikon leirin aikana oli yksi vierailupäivä, jolloin vanhemmat ym. tulivat käymään.
että hän alkaa aikuistumaan eikä tarvi äidin hössötystä ihan joka päivä. Noloa siellä on alkaa kotiin soittelemaan, jos muutkaan ei niin tee. Siellä ollaan kavereiden kanssa kimpassa koko ajan, miten siinä nyt alat äidille lässyttämään, että ihan kivaa täällä on, joo on ruoka hyvää, on uiti kyllä, ei oo valvottu myöhään...
Ja voihan se nuori itsekin tietää, että jos soittaa, niin ikävä iskee, joten älyää olla soittamatta ihan oman hyvinvointinsa vuoksi.
Murrosiän tarkoitus on vanhemmista irtaantuminen. Tää on nyt just sitä. Koita äiti kestää.
on hyvä.
Kai nyt ne ilmoittaisivat, jos jotain olisi sattunut!
Hyvä, että joutuvat keskittymään joskus johonkin muuhun kuin kännykän räpläämiseen.
mutta miksi ne leirin vetäjät olisi siitä teille ilmoittaneet. Ne varmaan ajattelee, ettei teitä kiinnosta.
Siltä sun mussukalta on varmasti akku lopussa, kun se ei älynnyt ottaa laturia mukaan.
siellä on tarkoitus hiljentyä/ rauhoittua. Jos lapsellesi olisi jotain sattunut niin kyllä sinulle olisi jo ilmoitettu. Ihmeellistä rippileirin mollaamista.
ja on ihan normaalia että kännykät otetaan pois, meidän kahden vanhimman lapsen riparilla kännykät luovutettiin tuntien alkaessa klo 9.15 ja takaisin sen sai päivän virallisen osuuden päättyessä noin klo 17-18.
Ihan hyvää tekee nuorille kun ei koko ajan ole puhelin käden ulottuvilla.
suositellaan, ettei niitä oteta lainkaan mukaan. Ja siellä kyse voi olla ihan 7-10 -vuotiaistakin.
Syynä on se, että soittaminen aiheuttaa koti-ikävää ja valitettavasti se on hyvin tarttuvaa. Jos yksi alkaa vollottaa, niin sitten toinenkin. Kyllä se on kaikkien etu, että kännyköitä ei ole.
Kyllä leirin vetäjät soittelee, jos on tarpeen.
oletteko muutenkin aivan avuttomia?
Teille on varmaan jotain kautta tiedotettu jonkun leirin vetäjän yhteystietoja, pappi, isonen, joku?!?! Ja jos ei (vähän ihme jos ei mitään yhteystietoja ole annettu) niin sitten selvittämään miten sinne muuten saa yhteyden. Siis jos olette oikeasti huolissanne ja haluatte sinne yhteyden saada.
lapselle kesken koulupäivänkin ja sitten ihmettelee kun lapsi ei vastaa kesken tunnin, että onpa törkeä ope kun ei anna lapsen vastata kännykkään?
kuule mitään moneen vuorokauteen????
Ehkäpä nuorella vaan ei ole asiaa
oletteko muutenkin aivan avuttomia? Teille on varmaan jotain kautta tiedotettu jonkun leirin vetäjän yhteystietoja, pappi, isonen, joku?!?! Ja jos ei (vähän ihme jos ei mitään yhteystietoja ole annettu) niin sitten selvittämään miten sinne muuten saa yhteyden. Siis jos olette oikeasti huolissanne ja haluatte sinne yhteyden saada.
kuule mitään moneen vuorokauteen????
Sitäpaitsi jos huolettaa, soita rippipapille tai vastaaville. Kyllä meillä ainakin annettiin muistaakseni kuuden eri ihmisen yhteystiedot rippileirille ja ottivat kyllä meidänkin tiedot ylös.
Taitaa nyt joillakin olla vieroitusoireita kun lapsei on katkomassa napanuoraansa kotiin. Monille nuorille ripari voi muuten olla eka kerta kun ovat noin pitkän ajan pois kotoa yhteen menoon.
sellaisessa paikassa, jossa on paljon kavereita ja tekemistä.
Jos lapsesi ei halua soittaa kotiin, niin se on lapsen asia... En kyllä ihmettelisi tässä mitään leirikäytäntöä.
Itse oli 15-vuotiaana 3 viikkoa harrastusreissussa Saksassa ja en soittanut kertaakaan. Ei se tuntunut tarpeelliselta silloin.
sillä lapsihan on annettu sinne muiden aikusiten vastuulle.
kuule mitään moneen vuorokauteen????
Oli ollut kolmisen viikkoa Suomessa, kun mamma Sisiliasta soitti kouluun hätääntyneenä, että onko poikaa näkynyt, kun ei ollut ottanut mitään yhteyttä kotiin. Kyseessä siis melkein 25 vuotias mies =))). Poika vain totesi, ettei ollut huomannut soittaa äidille vielä. :D:D:D:D
eikä edes halunnut kännykkää mukaan. Eikä ollut ikävä. :o)
Miettikääpä omaa rippikouluaikaanne: ei silloin ollut kenelläkään edes kännykkää! Leiri kesti kaksi viikkoa ja enpä muista, että olisin juuri kotiin soitellut, äiti taisi soittaa leiriaikana pari kertaa.
Ja välit kotiin oli tosi hyvät.
Nyt oma tyttöni on menossa leirille, jossa ovat 4 päivää. Kehotin jättämään kännykän kotiin (on ulkoleiri), jotta ei vain mene hukkaan.
Ja joo, RAKASTAN lapsiani, ja minua on rakastettu! Mutta kun apsi on turvallisessa paikassa jossa valvonta, on itsestäänselvää, että jos jotain tapahtuu, kotiin otetaan yhteyttä.
Ja tuo, että ei soittele kertoo vain siitä, että lapsellasi on mukavaa eikä nyt rippikouluikäisellä ikävä ruukaa kai kotiin olla kovin helposti - mä ehkä olisin enemmin huolissaan, jos lapsi ikävöisi.
Toki kuulumisia voisi halutessaan soittaa, mutta nuorella toki on enemmän siellä tekemistä ja ajateltvaa kuin äiteellä kotona :D