Kaikki te, jotka ajattelette, että ylipainoinen syö valtavat määrät ruokaa, lukekaa:
"Ei lihava välttämättä mätä ruokaa kilokaupalla (harva itseasiassa niin tekee).
Ensinnäkin, ihmisten ns. perusenergiankulutus vuorokaudessa voi hieman vaihdella: toisella se on 1800 kcal ja toisella 2100 kcal.
Yksi "läskikilo" tulee 7000 ylimääräisestä kalorista.
Jos minun vuorokausikulutukseni on 1800 ja sinun 2100 (olettaen, että emme kumpikaan liiku lainkaan), ja jos taas oletetaan, että normaaliin ruokaan kuluu 1800 kcal päivässä.
Jos sinä syöt joka päivä jäätelöntuutin, et liho. Jos taas minä syön, lihon yli kilon kuukaudessa, eli 12 kiloa/vuosi.
Tätä jatkuu pari vuotta, sinä olet edelleen hoikka ja minä 24 kiloa ylipainoinen. Ja "mätämme" täysin samat määrät ruokaa.
Eli minä en saisi syödä sitä kuvainnollista jäätelötuuttia päivässä, vaikka sinä saatkin.
Kyse ei silti ole mielettömästä mättämisestä, vaan kiloja kertyy jo pienellä päivittäisellä ylensyönnillä (esim. voileipä päivässä).
Onko tätä mahdoton ymmärtää?
T: Vittuiluun kyllästynyt läski"
Tämä on NIIN totta. Kilot kertyvät useimmiten juuri noin, eli päivässä yksi leipä tai pikkupulla liikaa tekee helposti lihovalle tepposet.
Miksi aina kuvitellaan, että lihavat syövät joka päivä kymmeniä hampurilaisia ja pussitolkulla karkkia? Jos minä söisin niin, painaisin jo 600 kiloa tai olisin kuollut. Eiköhän suurin osa ole kilonsa kerännyt juuri pienellä "viattomalla" herkuttelulla.
Kommentit (46)
päivä vedetä mitään herkkuja. Siksi olenkin ollut aina 165/50 ja pirun tyytyväinen. Läskeillä on juuri se ongelma, ettei ymmärretä, ettei normipäivään kuuluu mikään jäätelö (ei edes se yksi).
yksi herkku päivässä tekisi kenestäkään lihavaa. Eipä ole tehnyt ainakaan minusta (165/50), vaikka syönkin käytännössä joka päivä jotain herkkua.
hoikat ihmiset usein liikkuvat enemmän kuin lihavat, ihan siis arkiaskareiden yhteydessä.
Jos ihmiselle on luontaista vain möllöttää paikallaan hievauttamattakaan itseään vaikka pari tuntia, "luontaishoikka" saattaa heilua samassa ajassa vaikka kuinka paljon. Liikuttelee jalkojaan, käsiään, päätään jne, vaikka istuisikin aloillaan.
Ottakaa selvää, mitä ihminen tarvitsee ravinnokseen. Kunhan korjaatte ruokavalionne; ravinnosta tulee RAVINTOA eli siitä saa laadullisesti sen mitä kehonne tarvitsee ei ole tarvetta herkutteluille tai millekään muulle sairaalle syömiskäytökselle, jonka elintarvikeTEOLLISUUS mainonnan avulla on luonut.
Hyvät ihmiset, opiskelkaa! Tietoa on netti pullollaan!
on ihan lääketieteellinen fakta että eri ihmisillä on erilainen metabolia. toisilla hitaampi kuin toisilla eikä suolisto sen nopeammin tee töitä vaikka liikkuisitkin enemmän. se ei ole mikään selitys eikä tekosyy, niin vain on. usein nämä läpipaskoilla on itseasiassa toiminnallinen vika GI-kanavassa eli ruoka kulkee liian nopeasti läpi ehtimättä kunnolla imeytyä. evoluutio on yrittänyt tehostaa ja hidastaa aineenvaihduntaa jotta suurinosa ravinnosta ehtisi imeytyä ja nämä nykyään "lihavat" ovat niitä joilla tuo toimii hyvin. tehokas ravinnon hyödyntäminen ja vararasvan kerääminen toimii...harmi vaan ettei se tähän elämänrytmiin sovi..
Siis ap tässä väittää, että henkilö lihoo syömällä ruokaa määrän x+jäätelötuutin joka päivä vuosien ajan. Verrokkina henkilö b, joka syö ruokaa tuon samaisen x verran. Ja ap väittää, että tämä ero painoissa on huomattava, ja voi kertyä kymmeien vuosien aikana jatkuvasti nousten.
Tässähän käy juuri nin kuin joku ylempänä esitti: henkilö a lihoo TIETTYYN RAJAAN asti, eli yhdellä jäätelötuutilla päivässä vain joitakin kiloja (ei ainakaan montaa kymmentä. Jotta henkilä a lihoisi huomattavasti, hänen täytyy koko ajan lisätä myös ruokamäärää x.
(Ap:n esimerkissä henkilöillä on erilainen peruskulutus, joten sinänsä eroja voi syntyä jo pelkästään ruokavaliolla x. Se ei ole oleellinen asia kuitenkaan tässä, samalla tavalla siitäkin syntyy ero joka tasoittuu ajan myötä, ts. henkilö ei enää liho jos kalorimäärä pysyy samana.)
Näin rautalangasta. Toki jos kuvioon lisätään esim. mainittuja sairauksia (suuntaan jos toisenenkaan) tai lääkityksiä, kuvio mutkistuu. Mutta ap:n väittämä ei tässä muodossa voi pitää paikkansa. Siis henkilö ei jatka lihomista ad infinitum henkilön b pysyessä samanpainoisena, jos erona ruokavaliossa on vain yksi jäätelötuutti päivässä ja elimistön toiminta on normaali.
arkiliikuntaa? rakastelee miestään yötä myöten?