***Club-30: viikko 40***
Mukavaa alkuviikkoa kaikille. Olipa työlästä raahautua ylös sängystä puoli seitsemältä tänään, kun oli ihan sysipimeää. :-/ Aamuheräämiset vaan vaikeutuu tästä eteenpäin. Onneksi enää 2,5 kk äitiyslomaan...
Kävin viikonloppuna ostamassa sen Patrician tukivyön, ja se tuntui oikein napakalta ja mukavalta päällä. Koitan pärjätä ilman sitä mahdollisimman pitkälle, sillä moni on sanonut sen veltostuttavan vatsalihaksia. Kun selkäkivut yltyy taas, otan sen käyttöön. Isoksi ongelmaksi mulla on muodostunut tarpeeksi isojen äitiysvaatteiden löytäminen! Kahdet H&M:n kuminauhalla löystettävät/kiristettävät housut natisevat jo ääriasennossa liitoksissaan, ja joudun ihan pian siirtymään niihin viime aikojen tosi isoihin housuihin. Tämä maha on tosiaan kasvanut vauhdilla, eikä ihme, että vatsalihakset on tosi kipeinä välillä.
Sitten muuta asiaa: hyvä ystäväni sai juuri vauvan, ja taas pisti se kateuden pistos, että miksi hän, jo nyt. Miksei me, puolitoista vuotta sitten. Tämä ystävä tuli tosi helposti raskaaksi, eikä oikein tajunnut miksi oikein kipuilen lapsettomuuden kanssa. Tiedän, että hän olisi itse ollut ihan yhtä rikki, kärsimätön kun on hänkin. (Soitteli mulle epätoivoisena toka kiertoa yritettyään ja kuukautisten alettua, kuinka epäreilua tämä on. Kyllä pinna kiristyi, kun itsellä oli jo yli vuosi takana siinä vaiheessa.) Sitten tuli plussan jälkeen vielä kommenttia, että " jos olisin tiennyt kuinka helposti tämä käy, olisin lykännyt lapsen hankintaa vielä vuodella" . Arvatkaa miltä se tuntui. Ja nyt heillä on jo nyytti sylissä. Kateus ei tietenkään ole enää niin paha kuin lapsettomuusaikana, mutta silti tuntuu epäreilulta. Jotenkin tulee sellainen ajatus, että he eivät tosiaankaan tiedä millaisen lahjan ovat saaneet, että nöyryys tämän asian edessä puuttuu kokonaan. Olisipa mukavaa, että lapsen " tekeminen" olisi itsellekin ollut noin helppoa.
Kyllä näköjään vieläkin tämän lapsettomuuden epäreiluus raivostuttaa. Ja saa raivostuttaakin, sitä mieltä olen. Koetan vain olla näyttämättä tunteitani liikaa tälle ystävälle, kun ei hän sitä ymmärtäisi.
Kommentit (24)
joganna:
Oliveralle piti vielä kommentoida että en kyllä usko, että vaikka kuinka orientoituisit nyt yhteen sukupuoleen, että olisi kuitenkaan mahdollista pettyä siihen syntyvään vauvaan. Uskon että syntyvä lapsi on joka tapauksessa äidilleen täydellinen eikä siinä keksi mitään vikoja.Ja Offe - tsemppiä vaan imetykseen. Juuri tuo sen sitovuus minua hieman pelottaa, kammoksuttaa olla niin kiinni siinä, mutta mitäs sitä ei tekisi lapsensa eteen. Tosi vaikea edelleen kuvitella, että se lapsi mikä silloin kun näimme viimeksi oli vielä mahassasi elää nyt itsenäistä elämäänsä!
Sukupuolesta: Minähän kuvittelin, että meille tulee tyttö. Kun poika sitten tuli, piti vähän aikaa orientoitua uudestaan. Pikkuisen olin jopa pettynytkin, vaikkei sitä varmaankaan saisi tunnustaa. Sittemmin olen iloinnut, että saan tämänkin sukupuolen kasvamisen nähdä. Esikoinenhan on tyttö :-)
Imetyksestä: Loppujen lopuksi imetys on lyhyt aika. Puoli vuotta sidoksissa (täysimetys) vauvaan tuntuu nyt jälkikäteen lyhyeltä ajalta. Esikoiselta siis. Yhteensä imetin 13kk. Joista 3kk niin, että olin jo töissä, mies kotona vauvan kanssa. Nyt on kuopuksen täysimetystä jo kolme kuukautta takana - enää vain kolme kuukautta edessä. Suren jo valmiiksi. Minä siis nautin imetyksestä ja sen sitovuudesta, kuten varmaan huomasittekin.
Aurinkoisia syksypäiviä kaikille!!!
Minua ei häiritse, että olen kiinni siinä vauvassa imetyksen vuoksi yleensä, koska hän juo pullosta ja aina voi antaa vastiketta, jos haluan lähteä jonnekin. Illat yleensä on vain sellaisia, ettei ehdi kissaa sanoa, kun vaan syödään ja se teettää ihan konkreettisia ongelmia, kun olen kuitenkin jonkun verran yksin kotona. Mutta tosiaan ei tätä kauaa kestä.
Ofelia72:
Minua ei häiritse, että olen kiinni siinä vauvassa imetyksen vuoksi yleensä, koska hän juo pullosta ja aina voi antaa vastiketta, jos haluan lähteä jonnekin. Illat yleensä on vain sellaisia, ettei ehdi kissaa sanoa, kun vaan syödään ja se teettää ihan konkreettisia ongelmia, kun olen kuitenkin jonkun verran yksin kotona. Mutta tosiaan ei tätä kauaa kestä.
Minkäs ikäinen teidän vauva olikaan nyt? Meidän esikoinen söi pahimmillaan yhdeksän tuntia putkeen, mutta n. puolentoista-parin kuukauden iästä syöntivälit harvenivat huomattavasti. Mitä nyt kolmen kuun iässä oli se tiheän tankkauksen kausi. Kuopus puolestaan on ollut harvasyömäri alusta asti.
Itse lohduttauduin esikoisen kanssa sillä, että tämä on nyt tätä eikä muuksi muutu, vaikka voissa paistais ;-) Ja sittenhän se muuttui. Nimittäin vauvat on niin ovelia, että juuri kun oppii tietään pikkuisen rytmin ja tavat, niin sehän menee muuttaan niitä. Ainakin mun vauvat on sellaisia.
Aurinkoista jatkoa jokkaiselle!
Äskeinen viestini kirjoitus keskeytyi kun yhtäkkiä lastenhuoneesta kuului hirveä rämähdys - ne juuri ripustetut verhot samoin kuin koko verholautasysteemi oli tippunut alas. Siellä on alkuperäinen 50-luvun s ysteemi, verholauta jossa yksi kisko. Toisessa päässä pettivät nyt ruuvit (taisivat vähän löystyä tuossa ripustamisprosessissa). Vähän lahoa tuntuu puukin olevan, ja ruuvit aivan ruosteessa. Ei siis mikään kovin luotettava järjestelmä. Heti rupesimme kuvittelemaan, että siinä jos olisi pienokaisemme ollut vähän verhoista kiskomassa ja koko systeemi olisi tippunut hänen päälleen... huh! No ensiapuna kiinnitimme kiinnikkeen verholautaan pidemmillä ruuveilla ja nostimme takaisin, ja nyt koko systeemi kyllä tuntuu olevan hyvin tiukasti kiinni, mutta täytyy kyllä silti miettiä mitä siellä tulevaisuuudessa tekee. Jos haluaa säilyttää verholaudan niin voisihan sen taakse laittaa seinään kiinni modernit kiskot joita saisi useampiakin ja paremmin toimivia. Tai sitten korvata tietysti koko hötäskä vaan verhotangolla (niinkuin osassa huoneista on jo ennen meitä tehty).
Niin mistäs olinkaan kirjoittamassa, niin tosiaan viime yönä alkoi supistelemaan ihan kipeästi ja sitä jatkui jo jonkin aikaa mutta en vielä herättänyt miestä vaan aloin seurata välejä, mutta sitten ne loppuivat ja nukahdin. Että kyllä noita merkkejä lähestyvästä synnytyksestä alkaa olla. No tässähän tuleekin jo 37 viikkoa täyteen. Saattaahan se silti kyllä vielä antaa odottaa itseään vaikka kuinka jo toivoisin että pääsisi synnyttämään.
Oliveralle piti vielä kommentoida että en kyllä usko, että vaikka kuinka orientoituisit nyt yhteen sukupuoleen, että olisi kuitenkaan mahdollista pettyä siihen syntyvään vauvaan. Uskon että syntyvä lapsi on joka tapauksessa äidilleen täydellinen eikä siinä keksi mitään vikoja.
Aninka, kiva että mielialat ovat kuitenkin ihan hyvät ja toivottavasti pääset vielä töitä maistelemaan! MInä olen tässä jo kaksi viikkoa ollut äitiyslomalla, ja tosi nopeasti on mennyt! Toisaalta en voi kyllä enää kuvitella töissä olevani, sen verran paljon on olo vielä tässä lomallakin tukaloitunut.
Ja Offe - tsemppiä vaan imetykseen. Juuri tuo sen sitovuus minua hieman pelottaa, kammoksuttaa olla niin kiinni siinä, mutta mitäs sitä ei tekisi lapsensa eteen. Tosi vaikea edelleen kuvitella, että se lapsi mikä silloin kun näimme viimeksi oli vielä mahassasi elää nyt itsenäistä elämäänsä!