Taidan vihata miehiä...?

Olen ollut lomalla miehen kanssa tämän viikon alusta, ja kyllä ottaa voimille. Mies on kiltti mutta ei osaa tehdä mitään hiljaa. Jos hän on keittiössä, kuulen kaiken, mitä hän tekee. Kun hän on olohuoneessa, tv on päällä ja samalla hän kuuntelee musiikkia. Minua kakofonia häiritsee, häntä ei.

Aiemmin ajattelin, että pitää vain sopeutua. Nyt kun lapsemme on isompi ja huomaan, että hänkin elää miestäni hiljaisemmin - en esim. lapsen keittiössä käydessä kuule sieltä mitään - on alkanut tuntua, että haluan muuttaa omaan kämppään.

Isäsuhde on mulla ollut aina etäisempi ja olen koettanut etsiä läheistä yhteyttä mieheen, koska en ole vielä tavannut yhtään miestä, jonka kanssa olisin tuntenut olevani samalla aaltopituudella. Kun odotin lasta, toivoin poikaa osaksi sen takia, että oppisin ymmärtämään miehiä, mutta tyttö tuli. Ehkä tämä on kohtalo.

Ystävättäreni eivät oikein ymmärrä, mikä mua vaivaa, kun valitan miehestäni toisinaan. He eivät ymmärrä sitäkään, että isänikin voi olla toisinaan todella hankala. Naiskaverit kehuvat omia miehiään ja pitävät miehiä tavallisen järkevinä ihmisinä. Mulla on aina semmoinen olo, että olisi kiva tavata joskus joku järkeväkin mies. Ystävättäret tuntuvat jotenkin ihannoivan miehiä eivätkä näe heidän heikkouksiaan.

Mun mielestäni miehet ovat yleensä kyllä kiinnostavia, mutta en yleisesti ottaen pidä heitä kovin ihailtavina.

kommunikaatio koostuu valituksesta.

Sulla on vertailukohteena 2 miestä, isäsi ja aviomiehesi ja yleistät: taidat vihata miehiä = miehesi pitää meteliä. En ymmärrä tätä aloitusta...

että mulla ei ole lähipiirissä miehiä juuri ollut. Olen jo aika iäkäs. Veljiä ei ole, enokin oli etäinen, isoisääkään en ymmärtänyt. Olen aina tullut paremmin toimeen naisten ja mummojen kanssa.



En mielestäni valita kauhean paljon tästä noin yleensä. Ystävättäret ovat mielestäni jotenkin sokeita omien miestensä vioille, enkä ymmärrä, miksei asioista voi puhua avoimesti.



Olen töissä naisvaltaisella alalla. Siellä on ihan tavallista, että puhutaan suoraan parisuhdeasioista ja sen ongelmista.



Miesviha tuli mieleen eilen pitkästä aikaa, kun katsoin tv:stä ohjelmaa Sodan jaloissa. Se kertoi Itä-Preussin siviiliväestön tilanteesta toisen maailmansodan lopussa. Sotiinhan on aina liittynyt paljon siviiliväestön kärsimystä, joukkoraiskauksia ja muuta sellaista. Sitten oli ajankohtaisissa uutisissa vielä juttu Kazakstanin väkivaltaisuuksista ja joukkoraiskauksista. Miehethän niitä tekevät. Ja Afganistanissa talebanit...



Mua ihmetyttää, eivätkö muut naiset muka mieti tällaisia asioita?

väitän, että miehet ja poikalapset ovat meluisampia ja sotkevampia ja tumpelompia sosiaalisesti kuin naispuoliset. Aina naisia syytetään oikuttelusta ja hormonihuuruisesta käytöksestä. Mielestäni miehet vetävät vertoja ehdottomasti. Miehiä säätelevät alapää, machoilu ja pätemisen tarve sekä hyvä veli-systeemi. Ovat melko kyvyttömiä pyyteettömään empatiaan. Korostan, että tämä on kärjistystä, perheeseeni kuuluu poikia ja puoliso. Olen kuitenkin unelmoinut naiskommuunista, jossa käytännön asiat hoituu, ja miehiä käytettäisiin vain tilapäisissä tarpeissa ;o)

Ehkäpä tämä on keski-iän kriisiä...

Mun mielestäni miehet ovat yleensä kyllä kiinnostavia, mutta en yleisesti ottaen pidä heitä kovin ihailtavina.

En minä ymmärrä, miten jotain satunnaista ihmisryhmää yleensäkän voisi pitää ihailtavana. Yksilöiden väliset erot on aina paljon suurempia kuin tuollaisten ryhmien, puhuttiinpa sitten kansallisuuksista, sukupuolista tai vaikka ammattialoista.

Uskon, että olet itse keskimääräistä "rauhalllusiishakuisempi". Se ei ole vika, mutta kannatta ymmärtää, että kyse on lähinnä sinun omista tottumuksistasi, eikä siitä, että kaikissa muissa olisi jotain vikaa.

Toki miesten ja naisten käytöksessä on keksimääräisiä eroja, niin biologian (hormonit) kuin kulttuurinkin takia. Mutta noita on aika turha soveltaa omissa ihmissuhteissa, silloin mennään ikävien ja epäreilujen stereotypioiden puolelle.

En minä näe mitään syytä pitää omaa, kilttiä miestäni jotankin vastuullisena johonkin sotajoukon tekemään joukkoraiskaukseen, niin karmeita kuin tuollaiset jutut ovatkin.