Lue keskustelun säännöt.
Anteeksi että olen olemassa, en voi mitään etten kelpaa noille (jatkuu)
14.06.2010 |
aina pärjääville, töitä helposti löytäville, kaiken jaksaville, kaiken kestäville superihmisille.
Miksi edes olen olemassa? Ei minusta ole mitään hyötyä kenellekään. Kärsin sosiaalisista peloista ja sen lisäksi olen koko ikäni pelännyt lähes kaikkea: isoja autoja, kaupassa käymistä, puhelimella soittamista, esitelmien pitoa, opettajille puhumista, vieraille ihmisille puhumista (kaupassa, virastoissa jne.), junalla matkustamista jne.
En osaa oikein mitään hyödyllistä, ainoat taitoni ovat sellaisia ettei niillä nykymaailmassa elätä itseään. En kykene keskittymään pitkäjänteiseen työhön mutta en kestä liikaa vaihteluakaan. En saa töitä sillä olen arka, en osaa tehdä kunnon hakemuksia ja teen huonon ensivaikutelman jos pääsen haastatteluun sillä olen sosiaalisesti kömpelö. Olen myös "laiska", en vain jaksa tehdä niin paljon kuin muut (töitä, kotihommia yms.) vaan tarvitsen paljon lepoa ja omaa rauhaa.
Joten mitä tehdä kun ei vaan ole tarpeeksi hyvä mihinkään. Nytkin täällä joku moittii mielenterveysongelmaisia. Monien mielestä pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja muuttaa elämä paremmaksi. Sitä olen jo 15 vuotta yrittänyt, eikä ole onnistunut. Apua en saa mistään sillä minulla ei ole mitään varsinaista mielisairautta.
Joten sori vaan teille vahvat että olen olemassa. En pyytänyt syntyä tähän maailmaan, enkä tällaiseksi mutta tässä olen enkä muuta voi.
Kommentit (38)
että ap:llä ei ole ongelmaa, koska hekin jaksavat. Sehän on av:n uskonjulistus: kun minä jaksan, täytyy muidenkin jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ap:llä ei ole ongelmaa, koska hekin jaksavat. Sehän on av:n uskonjulistus: kun minä jaksan, täytyy muidenkin jaksaa.
tai ainakaan, ettei se ole mitenkään kivaa tai helppoa. Ainakaan minulle. Olen väsynyt, ahdistunut jne. todella usein, kärsin unihäiriöistä. Mutta silti suoritan tätä elämää eteenpäin, ja olen ulkoisesti jopa "menestynyt" monellakin akselilla (enkä siis ole kotiäiti). Mutta se ei todellakaan tarkoita sitä että minulla olisi jotenkin hyvä olla. Mietin vaan, että olettaako ap että elämässä tulee olla jotenkin mukavaa, vai eikö hän todella pääse aamulla sängystä?
"faktatietoihin" aiheesta.
mutta lievemmässä muodossaan rakenteellinen dissosiaatio on erittäin paskamainen ongelma elämässä ja se tekee tavallisesta elämästä selviytymistä.
Onhan tässä välistä omat ongelmansa mutta "veljen" kanssa pidetty yhtä jo kakarasta asti niin en mä ilmankaan osaisi (enkä haluaisi!) olla :D
Ensimmäisenä mainittu persoona on pikkusiskon asemassa, mutta vuosia ollut sekin, ja itseasiassa "pääpersoonana" jo aika kauankin... että nää on menneet sen verran sekasin, että jos nyt alkais lääkkeillä poistamaan kahtakin "ylimääräistä", niin en kyllä yhtään osaa sanoa kuka se jäljellejäävä sitten olisi - KUKA MINÄ OLISIN???
Onhan tässä välistä omat ongelmansa mutta "veljen" kanssa pidetty yhtä jo kakarasta asti niin en mä ilmankaan osaisi (enkä haluaisi!) olla :D Ensimmäisenä mainittu persoona on pikkusiskon asemassa, mutta vuosia ollut sekin, ja itseasiassa "pääpersoonana" jo aika kauankin... että nää on menneet sen verran sekasin, että jos nyt alkais lääkkeillä poistamaan kahtakin "ylimääräistä", niin en kyllä yhtään osaa sanoa kuka se jäljellejäävä sitten olisi - KUKA MINÄ OLISIN???
dissosiatiivinen identiteettihäiriö? Mahdatkohan ihan tietää mistä on oikesti kyse? Ei noita dissosioituneita osia voi kyllä millään lääkkeillä poistaa?
mielenkiintoista. Hän ei olmeisesti ole ollut missään diagnosoitavana, sellanen kuva tästä viestistä tuli joten tuskin "on todettu".
Onhan tässä välistä omat ongelmansa mutta "veljen" kanssa pidetty yhtä jo kakarasta asti niin en mä ilmankaan osaisi (enkä haluaisi!) olla :D Ensimmäisenä mainittu persoona on pikkusiskon asemassa, mutta vuosia ollut sekin, ja itseasiassa "pääpersoonana" jo aika kauankin... että nää on menneet sen verran sekasin, että jos nyt alkais lääkkeillä poistamaan kahtakin "ylimääräistä", niin en kyllä yhtään osaa sanoa kuka se jäljellejäävä sitten olisi - KUKA MINÄ OLISIN???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tyytyväiseltä tilanteeseen. Sivupersoonahäiriöstä kärsivät on ns. tertiäärisestä dissosiaatiostä kärsiviä. Luulen että mulla on primääriä tai todennäköisemmin sekundääriä eli ns. päiväminä ei ole edes jakautunut, mutta elämä on näinkin ihan helvetin hankalaa ja mulle on hyvää vauhtia kehittymässä fobiat ihan kaikkea mahdollista vastaan.
Väsymyksen syykin löytyi: ms-tauti. Ylipäänsä aivosairaudet aiheuttavat henkistä väsymistä. Ja sairaus voi olla jossakin määrin olemassa, vaikka (vielä) ei olisi olemassa diagnoosiakaan. Monet tällaiset vaikeasti havaittavat sairaudet todetaan vasta monien vuosien päästä, mutta ne ovat olemassa pikku hiljaa jo ennen sitä.
Enkä tarkoittanut säikäyttää. Vaan sanoa, että on olemassa asioita jotka eivät ole tiedossa sinulla tai muilla. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielenkiintoista. Hän ei olmeisesti ole ollut missään diagnosoitavana, sellanen kuva tästä viestistä tuli joten tuskin "on todettu".
Just tän takia en olekaan mitään diagnooseja hankkinut enkä muutenkaan kovin julkisesti tätä asiaa levitellyt, koska aina hyökkää joukko ihmisiä tökkimään syyttävällä sormella "ei oo aitoo et tiiä mistään mitään lol joku wannabe!" :D Enkä jaksa tuntikausia vääntää kättä siitä asiasta...
Kyllä mä varmasti diagnoosit saisin vaikka mihin jos oikeen haluaisin, mutta ei kiitos - mä OLEN tyytyväinen elämääni, jokaisen kolmeen itseeni ja niiden omiin ajatusmaailmoihin ja luonteenpiirteisiin.
Ja nyt menemme kaikki nukkumaan. Öitä!
menee lohkoiksi siksi että pystyisi kestämään kestämättömän. Ja nää lohkot ei kommunikoi keskenään. Niin että trauman kokeneen keho voi jähmettyä kosketuksesta vaikka tietoinen "päiväminä" pitää kosketusta miellyttävänä ja ei-pelottavana. Dissosioitunut emotionaalinen osa on kesken jäänyt traumaattinen kokemus joka elää jatkuvasti traumaa yhä uudestaan ja uudestaan ja skannaa ympäristöstä vaaran merkkejä. Voin kertoa että tämmöinen tekee elämän järjettömän hankalaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sivupersoonia? Miten ne näkyvät arjessa? Miksi olet sivupersoonat kehittänyt, oliko sulla todella, todella rankka lapsuus?
ja olla siivoomatta tai hakematta töitä jne jne... (on vakkaripaikka)
mutta olen päättänyt että voitan pelkoni, se ei ole mahdottomuus ja aina kannattaa kokeilla, vaikka et onnistuisi, niin ei tarvitse jossitella... tsemppiä, itsesäälillä et saa mitään, kokemusta on! ei ketään oikeesti kiinnosta mitä sulle kuuluu, siksi pitää kunnioittaa ja rakastaa itseään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska aina hyökkää joukko ihmisiä tökkimään syyttävällä sormella "ei oo aitoo et tiiä mistään mitään lol joku wannabe!"
Mulla on vaan hyvin erilainen kokemus tästä asiasta ja olisi kiinnostava kuulla kohtalotoverin ajatuksia. Kyllähän minäkin joskus nauran näille osilleni, mutta oikeasti tää ei ole kauhean huvittavaa enkä voi sanoa että olisin tyytyväinen elämääni osieni kanssa. Sori jos olet vaan näyttänyt asiasta hauskan puolen, mutta mua vähän epäilyttää että sulla on pikemminkin vilkas mielikuvitus ja mielikuvitusystäviä - mikä on ihan mahdollista kai aikuisenakin - eikä niinkään dissosioituneita osia. Mutta todista että olen väärässä, mikäs sen kivempaa, jos noin voi sanoa.
sivupersoonoitasi, ne tuntuu pikemminkin persoonallisuutesi eri puolilta tavallaan, miten sen selittäisi. Ihminen voi haluta yhtä aikaa monenlaisia asioita elämässä, mutta se ei tee ihmisestä vielä sivupersoonallisuudesta kärsivää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...mutta nyt 38 vuotiaana minä tykkään elämästäni, osaan nauttia herkkyydestäni ja olen oman polkuni juuri löytänyt.
Opiskelen uutta alaa, nyt sosiaalialalle. Tiedän etten kykene vuorotyöympäristöön kokoaikaisesti. Mutta ei se haittaa, sillä olen oppinut elämään niin vähällä, että osa-aikainen ansio riittää minulle. Loput tienestit saan omilla töilläni.
Ei sinun tarvitse olla mikään super. Sinun tarvitsee vain löytää oma kolosi ja pitää sitten kiinni siitä. Muutama hyvä ihminen riittävän lähelle mutta ei liian lähelle - vähän niinkuin suojamuuriksi - ja siinä on ihan tarpeeksi.
Olisi mielenkiintoista tietää miten olet päässyt rauhanomaiseen rinnakkaiseloon sivupersooniesi kanssa. Ilmesesti olet saanut terapian avulla poistettua pahimman traumamateriaalin sivupersoonien sisältä? Ja sivupersoonallisuudet ovat silti jääneet?
Minun yksi "sivupersoonani" tai paremminkin emotionaalinen persoonallisuuden osa on vihainen tyyppi. Se ryhtyy suojelemaan minua aina havaitessaan että kiinnostun erityisesti muista ihmisistä. Se on sen mielestä vaarallista, koska ihmiset satuttavat. Tyypillinen tilanne on se että käyn kampaajalla. Tulen tosi hyvin kampaajan kanssa toimeen, meillä luistaa jututu aina hyvin ja nautin kampaajakäynnistä. Siinä tuolissa istuessa tää emotionaalinen osa näkyy vain tietynlaisena ylivireytenä ja ihan aidosti pidän tilanteesta, en mokaile, kaikki on hyvin. Tietoisessa mielessä en mitenkään tiedosta että suojeleva osa on aktivoitunut.
Kun pääsen kampaajalta ulos vihainen tyyppi aloittaa, se ryhtyy haukkumaan minua tyyliin saatanan kyrpäpaskahuora. Ei edes tee mieli kirjoittaa tuota, koska se on oikeasti niin pääpersoonallisuuteni vastaista puhetta. Tätä se jatkaa hetken kunnes rauhoittuu, ja toi on oikesati aika rasittavaa ja väsyttävää. Sellaiset jotka ei kärsi tämäntyyppisistä ongelmista saa voimaa kohtaamisesta kivojen ihmisten kanssa. Mulla toi loppuvaihe kyllä pikemminkin syö mehuja.
sillä erotuksella, etten [enää] pyydä keneltäkään mitään anteeksi.
Syötkö tarpeeksi monipuolisesti ja erityisesti lihaa ja C-vitamiinia? Moni on väsynyt yksipuolisen ruuan takia vain. Ei tarvitse olla mitään sen kummempaa vikaa varsinaisesti.
Itse olen huomannut, että jaksan paremmin kun syön tarpeeksi c-vitamiinia sis. kasviksia ja lihaa.
Leikitään että on kaksi ihmistä, toinen saa omenan syödessään aina kehun, toinen saa sähköiskun. Leikitään myös, että kumpikin unohtaa koskaan kehuja tai sähköiskuja saaneensakaan, mutta tieto säilyy alitajuisessa mielessä.
Entä sitten kun joku päivä näille molemmille ihmisille tarjotaan omenaa hienoimpana mahdollisena palkintona? Koehenkilömme yksi riemastuu ja menee iloisena ja tyytyväisenä ottamaan omenansa. Koehenkilö kaksi tietää että hänen PITÄISI olla omenastaan iloinen ja tyytyväinen, mutta miksi omenan hakeminen tuntuu niin vaikealta? Miksei hän pysty iloitsemaan omenasta vaan on niin "negatiivinen"? Miksi omenan vastaanottaminen uuvuttaa niin?