Olen laihtunut vajaan 4kk aikana 13kg, miksei eräs ystäväni

Yksi tuttuni oli jäämässä äitiyslomalle ennen kuin tajusin hänen odottavan vauvaa. En vaan tajua katsoa tuttujen vyötärönympäryksiä.

ylipainoosi. Ehkäpä hän ei katso sinussa ulkokuorta vaan sisäpuolta - johon ei paino vaikuta millään tavalla.



Jos kertoisit ylpeänä saavutuksestasi, olen varma että YSTÄVÄ onnittelisi tai olisi iloinen puolestasi.

ei ehkä "näe" asiaa, jos ei sitä erikseen jostain syystä tule ajateltua. Tai sitten on huomannut, mutta jos et ole maininnut laihduttavasi, ehkä luulee, ettet halua asiasta puhua.

En ole alunperinkään ollut "edes" 100kg keijukainen Leeviä lainatakseni, en ole nähnyt ystävääni tänävuonna lainkaan vaan asia kävi ilmi puhelimitse ja kolmanneksi ystävälläni on ns massaa liikaa eli on mahaa, reittä jne, painoansa en tiedä.



Ap

sinä et ollut alunperinkään ylipainoinen mutta ystäväsi oli, ja sinä kehuit että olet laihtunut 13 kg entisestäänkin.



Ehkä se ei vain keksinyt mitä siihen olisi pitänyt sanoa?

Jos on hieno tukka, laukku, korvakorut ym niin kyllä sanon sen mutta mä en olekaan suomalainen.

Miksi sanoa ääneen itsestään selviä asioita? ("Olet käynyt kampaajalla"/"Sulla on uusi paita"/"Oletpa ruskettunut"/"Oletpa laihtunut")

silmä ikään kuin tottuu senhetkiseen ulkomuotoon.. tai sitten on korrekti tyyppi ja hiljaa. mä kyllä möläytän aina, jos joku on laihtunut, halusi sitä tai ei.

Mulla sama juttu.Olen laihtunut vuoden alusta 18kg eikä juuri kukaan kehtaa mainita...

Minusta on hienoja sellaiset ihmiset, jotka eivät noteeraa laihtumista. Miksi pitäisi? Sinähän teet sen itseäsi varten ja jos sinulla on todellisia ystäviä, olet heille merkityksellinen sellaisena kuin olet.

Toki laihtuminen voisi tulla puheeksi pidemmän keskustelun aikana, mutta minusta ei missään nimessä pitäisi ensimmäisenä sitä toitottaa, kun ovesta astuu sisään. Toki on tilanteita, joissa se voi olla mahdotonta. Esimerkiksi, jos henkilö on painon pudotuksen myötä muuttunut niin hurjasti, että ei meinaa tunnistaa, koska ei ole nähnyt pitkään aikaan. Mutta varsinkin, jos seuraa toisen hidasta laihdutusprosessia, niin miksi sitä pitäisi joka tilanteessa ihmetellä ensimmäisenä.

ehkä ystävälläsi on tärkeämpiäkin asioita pohdittavana kuin sinä ja painosi.

Mielestäni on korrektia ja helpointa olla puhumatta siitä. Eri asia, jos olisit etukäteen kovasti mainostellut dieettiäsi, eli se ei olisi mikään tabu.

ja muutama vuosi sitten onnistuin laihduttamaan reilusti. Eniten inhotti, kun joku suureen ääneen kailotti "oletpa sinä laihtunut, hei kaikki katsokaa, kun xxx on laihtunut paljon!" Ja sitten kaikki kääntyi katsomaan, että joo, onpa hienoa. Miksei siitä voinut mainita vaikka kahden kesken, jos oli pakko kommentoida?



Itse en kyllä huomaa toisten lihomista, laihtumista, uusia silmälaseja, kampausta tms. Saatan ajatella, että näyttää jotenkin erilaiselta, mutta en hoksaa, mikä on muuttunut.

ajoittain 15-20 kg: kun on bulimiakausi, lihon, ja kun pystyn syömään normaalisti, laihdun. Usein on käynyt niin, että kun olen päässyt normaaliin syömiseen ja laihdun, ihmiset alkavat huomautella painostani. Se on hirveän ahdistavaa ja loukkaavaa, mielestäni siinä ihmiset puuttuvat intiimille alueelle. Ei ole sopivaa kommentoida tisen laihtumisesta. Eihän ole sopivaa huomautella tosen lihomisestakaan!

Yleensä laihtuessani ihmisten huomauttelut laukaisevat ahmimis-oksentelukierteen, ja lihon taas sen 29 kg. :(



Siksi olen pyytänyt läheisiäni olemaan kommentoimatta painoani, oli se sitten nousussa tai laskussa.

se jeesustelu ja kauhistelu ja ihailu oli lähinnä kiusallista.

Siksi en mainitse toisille jos he ovat laihtuneet.



Varmaan nyt ajattelevat minua kateellisiksi. Mutta me olemme erilaisia. Joku oikein kaipaa kiitosta jokaisesta asiasta, itse laihdutin vain itseni takia, en ihailun ja huomion.

Ei välttämättä huomaa tuollaista asiaa, koska näkee sisusta muuta kuin ulkoisen olemuksen:)

ystäväsi on ihan sikakateellinen, että olet onnistunut laihduttamaan noin paljon, siksi ei kommentoi. Naiset on toisilleen niin susia....



JOku täällä ihan pokkana ylpeilee sillä, ettei koskaan sano mitään kivaa toiselle, ei kampauksesta, ei puserosta tms.



Voi juma. Tyypillistä suomalaista junttiutta, ei alkeellisimpiakaan käytöstapoja. Siis hei, kokeilkaapa kerran sanoa jotain kivaa jollekin tutulle, ihan mistä vaan, vaikka työkaverille, että ihana tehdä töitä sun kanssa, kun olet niin energinen, kaikki sujuu kuin vettä vaan....tai olen tässä katsellut sua, kuinka ihanan vaivattomasti sä saat kaiken sujumaan, tosi kiav tehdä sun kans töitä...



Näin siis jos ette kerta kaikkiaan saa kakaistua suustanne ulos jotain ulkonäköön tai vaatetukseen liittyvää positiivista.



Mä sanon joka ikinen päivä vähintään kerran, ihan kenelle vaan, jotain kivaa, positiivista. Itsellekin tulee kiva olo kun näkee, kuinka toinen ilahtuu!



Mut eihän suomalainen junttinainen osaa kehua toista kun ei sitäkään koskaan kehuta, ja suomalainen tapahan on se, että mieluummin sanotaan jotain negatiivista tai VAIETAAN. Se onkin paras rangaistus jollekin vaikka 20 kg pudottaneelle, ei sanota sanaakaan, vaikka taatusti huomataan...siinähän sitten kärvistelee, -kele ja ihmettelee, eikö me huomata...

Kyllä minun työpaikallani läheisimmät työkaverit kommentoivat ja niin teen itsekin. Jos joku on laihduttanut, aina joku huomaa ja kehuu ja sitten muutkin pääsevät kehumaan. Itse yritän huomata kampaajalla käynnit, mutta olen kyllä huomannut, että ihan kaikki ei pidä siitä, että siitä huomautellaan. Pitää jotenkin yksityisalueensa loukkaamisena. Mielestäni kyllä positiiviset kommentit (hei, onpa ihanat korvakorut, oletko käynyt kampaajalla, sun on täytynyt laihtua, kun näytät noin hyvältä) eivät loukkaa ketään ja niitä myös viljelee moni suomalainen. Ongelmana ovat vaan nämä estyneet tyypit (joita siis kaikkialla on), jotka sitten nyrpistelevät naamaansa ja saavat jotkut lopettamaan nämä työpäivän piristykset, kun ei välttämättä sitä itseluottamusta löydy niin paljoa.



Enemmänkin tällainen junttius on jotain, josta yritetään tehdä suomalaista normia ja yleensä aina muutaman tyypin toimesta. Sitten hiukan epävarmemmat kommentoijat onnistutaan laittamaan ruotuun. En itsekään enää kommentoi ihan kaikille, kun tiedän, että saan vain tympeitä katseita heiltä. Kommentoin vain niille, joiden tiedän ilahtuvat + uusille tyypeille, joiden reaktion sitten näen.

jos olet tosi läski niin ei tuota määrää edes huomaa

Mulle oma painoni on erittäin arka asia, enkä suurin surminkaan kertoisi kenellekään että olen laihiksella. Kiusaantuisin myös paljon siitä jos joku kehuisi laihtumisesta, sillä sehän on selvä merkki siitä että mun lihavuuteni oli muiden mielestä vastenmielistä, ja mä haluan teeskennellä edes itselleni etteivät kaverit välitä siitä. Voi olla että petän itseäni, mutta haluan niin tehdä.

Kerran laihdutin 10 kg ja oli ihan kamalaa huomata, miten haltioissaan muut ihmiset olivat. Tuli kyllä todella selväksi, miten pahalta olin näyttänyt aikaisemmin.

Kyllä mä siitä sanon jos jollakulla on uusi kiva kampaus tai kauniit kengät tai vaikka hieno koti, mutta painosta en sano koskaan, ja toivon ettei kukaan minullekaan sano.

VAIETAAN. Se onkin paras rangaistus jollekin vaikka 20 kg pudottaneelle, ei sanota sanaakaan, vaikka taatusti huomataan...siinähän sitten kärvistelee, -kele ja ihmettelee, eikö me huomata...

Ainoastaan jos itse ottavat puheeksi ja ovat ylpeitä hoikistumisestaan, toki onnittelen ja saatan jopa kysellä jotain. Mutta ikinä en sanoisi kenellekään että vau oletpa hoikistunut, vaikka muutos olisi selkeäkin. Kyllä minä ne rekisteröin ja olen onnellinen heidän puolestaan, mutta kaikki painoon liittyvät keskustelut saa minut hyvin vaivautuneeksi ja niistä tulee sellainen olo etten todella ole samalla planeetalla muiden kanssa. Toki usein tekisi mieli hyvää ystävää onnitella hienosta saavutuksesta, koska tiedän että harvoinhan sitä kiitosta saa. Itse olen ylipainoinen, en ikinä puhuisi painostani muualla kuin tyyliin neuvolassa, ja tuntuisi niin kummalliselta se asetelma että olisin itse aina yhtä lihavana jotakuta onnittelemassa laihtumisesta. Kai se on sitä, etten halua todeta että taas on vähemmän yhteistä, tai että olen huonompi, kun en saa laihdutettua.



Ihan yhtälailla kuin tuntuu omituiselta se, että joku minua hoikempi valittelee lihomistaan, kun on nyt tullut kaksi kiloa lisää tai on makkaraa siellä ja täällä. Kerrankin yksi todella hoikka tuttava vitsillä mietiskeli, miten kamalaa olisi painaa 80 kiloa, miten siinä pääsisi edes kävelemään... Mitä siihen voi sanoa itse ylipainoisena, tulee sellainen olo että, miten luulet minun nyt samaistuvan tähän, luuletko että minä painan 60 kiloa ja että minulla pari kiloa lisää tai vähemmän tuntuu missään?



Yksi kerta on ollut sellainen, kun tuttava oli jo pitkään kärsinyt todella reilusta ylipainosta jolla oli jo terveydellisiä vaikutuksia, ja hän oli viime näkemältä laihtunut todella reilusti, vieläkin selvästi ylipainoinen mutta kuitenkin, ja näytti upealta. Häntä olisin mielelläni onnitellut, mutta jotenkin en uskaltanut. Sääli, olisi niin kiva olla täysin sinut itsensä kanssa, mutta kun en ole enkä halua asiaa kohdatakaan, niin...

että kaikki on kateellisia heille ja kuvittelee, että kaikki pyörii heidän navan ympärillä.



Eli jos en kommentoi kohteliaisuuttani toisen laihtumista, koska en tiedä, loukkaako se vai ilahduttaako se toista, tämä tyyppi kihisee orkkutippa pillussa, että hiii, se on varmaan kateellinen mulle.



Sairasta.