Arhg...sisarussuhteista!!

otsikko johti harhaan

Eihän tuo kuulu sinulle mitenkään.

Äitisi hoitaisi lapsia heidän omassa kodissaan. Kaikki ongelmat selviäisivät. Sisaresi maksaa lasten ruoat, vaipat jne. Isäsi ei ärsyynny lapsiin ja saa olla rauhassa. Lapset saisivat samat hoitojärjestelyt, vain eri paikassa.

Kaikki osapuolet voivat huonosti. Mutta eivät sitä myönnä. Mielestäni voisit kyllä vielä koota kaikki saman pöydän ääreen ja kertoa suoraan, mitä kukin on sinulle kertonut. Siinäpä miettivät, kannattaako valittaa.



Mutta muista, että viestintuojat usein ammutaan.

mielestäsi ei ole oikein käyttää äitiä tuolla tavalla hyväksi. Sano, että äiti on väsynyt ja rahaton jo isänkin sairauden takia.

Kyllähän tuo siinä mielessä kuuluu myös minulle, että kyseessä on toisaalta omat vanhempani, jotka ovat molemmat ilmeisen väsyneitä tilanteeseen ja toisaalta myös siksi, että minulle siitä valitetaan kahdelta suunnalta. Olen yrittänyt puhua siskolleni, että ehkäpä kannattaisi miettiä päiväkotipaikkaa lapsille, edes osa-aikaista, mutta ei ole ottanut ideani tuulta alleen. Ja kun yritän puhua siskolle ihan asiallisesti, hän ottaa sen kateutena ja jauhaa sitten yhteisille tutuillemme asiasta. Että sikälikin asia kuuluu minulle.

mielestäni käyttäydy aivan aikuismaisesti hänkään.



Äitisi tehtävä on puhua asiasta vanhimman tytärensä kanssa. kerrot äidillesi, että sisaresi on nyt suuttunut sinulle ja levittää sinusta ilkeitä juoruja tuttavapiirissä.



Äitisi saa luvan itse selvittää ja tehdä selväksi siskollesi, että hyväksikäyttö menee liian pitkälle.

vaan tuo äitisi. A) hänen pitää pitää omat rajansa ja B) kommunikoida sen tyttärensä kanssa, eikä tämän selän takana.

Joo tietty olet huolissasi vanhemmistasi. Mutta ei sulla oo tuohon tilanteeseen sananvaltaa (kuten olet jo huomannutkin). Vaan se on nimenomaan äitisi tehtävä selvittää asiat lapsensa kanssa. Kun puhuvat sulle, niin sanot vaan, että mitä jos puhuisivat keskenään.



Ja tuo, että sisko jauhaa asiaa yhteisille tutuillenne johtuu ihan vain siitä, että sinä oot sille tyrkyttänyt neuvojasi. Älä puutu, niin siskollasi ei ole mitä jauhaa.

Kateus motivoi kyllä hyvinkin sekoittamaan lusikkansa soppaan...

Varsinkin ap jos olet lapseton ja vaativassa työssä, niin lastenhoito olisi varmasti antoisana vastapainona muulle elämällesi. Jaksaisit tehdä palkkatöitäkin entistäkin ankarammin.



Lapsista saa voimaa! Mummo rauhaan!

nyt ovat niin itsekkäitä, etteivät tajua oman käytöksensä olevan suoraa hyväksikäyttöä. Tietenkin homma toimii siskosi mielestä, kun ilmaiseksi saa kaiken.

Jos pitää alzheimer-potilaan käytöksestä valittaa, niin vieköön lapsensa muualle hoitoon. Olisin itse tuossa tilanteessa kyllä vääntänyt rautalangasta siskolle, että hyväksikäyttö loppuu tähän. Isälläsi on oikeus olla kotonaan niin päin kun haluaa, häiriintyä metelistä ja haluta olla rauhassa.

On hoidattanut perheensä asioita vanhemmillaan melkein 20 vuotta. Nyt lapset ovat teini-ikäisiä, ja sama meno jatkuu. Mummi ostaa lapsille vaatteita, vie nuorinta kampaajalle, ja vanhimman kanssa käy työvoimatoimistossa (!) jne. Aikaisemmin isoisä vei lapset muskariin, mummi hoiti lapsia viikoittain, isoisä teki monta vuotta vanhimman kanssa läksyjä. Mummi pesee perheen matot, leipoo pullaa pakkaseen jne. Sukulaisen puoliso lähti kävelemään muutama vuosi sitten, koska oli täysin ulkopuolinen perheessään. Mummi oli mukana perheen lomilla ja asui samassa huoneessa oman lapsensa kanssa, ja puoliso sai jakaa huoneen omien poikiensa kanssa.



Nyt vanhemmat ovat iäkkäitä, toinen toisen omaishoitajana, ja sama meno jatkuu. Avuntarve on loputon, eikä teineiltä voi vaati kotitöiden tekemistä.



Kamalaa katsella.

Mutta tuli tuossa mieleeni, että mikähän siinä on, että jotkut äidit eivät osaa kasvaa aikuisiksi. Eli mun mielestä on ihan ookoo, että pikkulapsiaikana autetaan ja silloin se apu onkin parhaiten tarpeeseen, etenkin jos on vähänkään vilkkaat tai vähäuniset lapset.



Mutta jotkut sitten jämähtävät tähän avuttomuuteen. Lapset kuitenkin kasvavat omatoimisemmiksi iän myötä, ovat päivät koulussa, osaavat puhua, jne. Niin edelleen muka tarvitaan niin mahdottomasti apua. Isovanhemmat ovat kuitenkin tuossa välissä ikääntyneet jo 10 - 15 vuotta, ja se ei siinä iässä ole ihan vähän. Että miten jotkut jumittuvat avuntarpeeseen ja muuttuvat sen vaatimisessa niin armottomiksi.