Tervehdys, olen 32-vuotias mies ja mieltäni askarruttaa
sellainen kysymys, että mikä on totuus tuossa synnyttäneiden naisten alapään kireydessä, onko synnytyksillä siihen vaikutusta vai ei? Olen jutellut asiasta kollegojen ja muiden miesten kanssa, mutta asiasta ei ole yksimielisyyttä löytynyt. Useat sanovat, että väljistyy ja jotkut sanovat että ei. Tosin myöntävät, että välissä saattoi olla kuukausienkin selibaatti, joten muisti saattaa tehdä tepposet.
Syy miksi kysyn tällaista on että seurustelen parhaillaan 28-vuotiaan naisen kanssa, joka ei ole synnyttänyt ja seksielämämme on erittäinkin tyydyttävää. Kuitenkin joku kipinä väliltämme puuttuu ja olenkin yhä enemmän ja enemmän ollut yhteydessä erään työkaverini tutun kanssa, joka on 35-vuotias kahden lapsen äiti. Välillämme on siis todellista sielujen sympatiaa ja olemme henkisesti täysin samalla aallonpituudella.
Nyt minua kuitenkin arveluttaa siirtyä eteenpäin näissä parisuhdekuvioissa juuri tuon seksiasian vuoksi.Olen sitä mieltä, että pettämään en ala nykyistä tyttöystävääni tämän asian vuoksi vaan asia on saatava selvitetyksi muuten.
Pystyttekö auttamaan minua tässä asiassa? Vaikka kysymään miehiltänne tai pyytää heitä vastaamaan tänne?
Kiitos etukäteen arvokkaasta avustanne.
Kommentit (63)
ettei tälle äitinaiselle ole tehty emättimen pienennysleikkausta?!
Minä 2lapsen äiti väljistyin synnytyksistä erittäin paljon,mutta teetin emättimen pienennysleikkauksen (kaikki lihakset, myös virtsarakon ja peräsuolen lihakset kiristettiin).
Nyt tiukempi, kuin ennen lapsia :).Tsemppiä ja kaikki on mahdollista!
että millainen operaatio tuo emättimen pienennysleikkaus on? Meillä on nyt lapsiluku täynnä, joten tuo voisi olla se minunkin vaihtoehtoni?
Saako sen ihan normaalin terveydenhuollon kautta? Paljonko tuli maksamaan? Oliko mitään haittavaikutuksia? Kauanko kesti prantua? Onko siinä jotain aikarajoja kauanko pitää/saa olla viimeisestä synnytyksestä?
"Ja mitä tuohon pettämiseen tulee, niin en missään tapauksessa halua tehdä mitään pettämiseen viittaavaakaan tälle nykyiselle tyttöystävälleni.
-ap kysyjä"
Tiedoksi, että petät tyttöystävääsi jo nyt OIKEIN PAHEMMAN KERRAN!!
Vai mitä tuumaisit jos hän miettisi jättävänsä sinut JOS TOLLA AP:N KAVERILLA VAAN VARMASTI SEISOO JOKA KERTA KUN HALUAN SEKSIÄ!!
ole vielä jossain ketju jossa on alapää kuvia synnytyksen jälkeen :DD