Voiko omaan puolisoon rakastua uudelleen....

sinullekin kun palautit nämä ajatukset maan tasalle. Toivottavasti sitä tahtoa alkaisi löytymään ja ehkäpä alkaakin kun kerran tännekin kirjoittelen.... Olen kanssasi samaa mieltä että se rakkaus lähtee niistä teoista ja ainakin meillä kun mies ei ole mitään maailman puheliaimpia ( varsinkin kun pitäisi puhua pintaa syvemmältä ).

ap

PerseinenKäsi:

Aika usein se vaan näyttää vaativan jonkinasteisen kriisin ennen kuin ne hautautuneet tunteet sieltä taas putkahtavat ulos. Mä en usko että pelkkä asian vatvominen auttaa vaan teot. Puhumisen tärkeyttä aliarvioimatta teot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tilaisuudet viettää aikaa kaksin kannattaa käyttää hyväksi. Ehkä huomaat jossain vaiheessa miten kivaa teillä on kahdestaan yhdessä ja löydät sen mikä teidät yhteen on joskus liittänyt.

Nyt kun sä olet jollain tapaa jo päättänyt että susta tuntuu " ei miltään" tai pahalta miehesi seurassa, niin asiaan ei voi vaikuttaa muut kuin sinä itse.

Parisuhteessa suurin osa on sitä TAHTOA rakastaa, loput yhteistä kemiaa. Jos sinä tahdot ja miehesi tahtoo että pysytte yhdessä ja rakastatte toisianne, JA OIKEASTI TEETTE ASIAN ETEEN SEN MINKÄ VOITTE, niin teillä on mahdollisuuksia löytää toisenne uudestaan. Mut jos sun mielipide on vain se että " ei hyvä" niin ei siitä hyvää koskaan tulekaan. Että tälleen.

tätäkin olen miettinyt.....

ap





" Teeskentelyä. Petoksen jälkeen kaikki " uudestaanaloittaminen" on itsepetosta."

jos vaikka joku vielä kommentoisi.....

" sydämessä ei tunne sitä lepattavaa tunnetta enää" Ei kai kuulukaan enää monen avioliittovuoden jälkeen. Rakastuminen muuttuu rakkaudeksi. Kun lähtee uuteen suhteeseen ja tulee taas se tunne sydämeen, niin sekin aikanaan loppuu ja taas pitää hakea uusi kumppani. Ei sen noin kuulu normaalielämässä mennä. Vaan pitää juuri opetella nauttimaan arjesta ja siitä rakkauden tunteesta joka tuntuu ehkä enemmän kumppanuudelta ja ystävyydeltä ja halulta olla oman puolison kanssa. Turvallisuuden tunnetta yms.

Ja kyllä omaan puolisoon voi rakastua uudelleen.

Mikään ei ole niin totaalisen mennyttä kuin mennyt rakkaus (tarkoitan tällä intohimoa).



Eri asia sitten on, onko se läikähdyttävä rakkaus elämän perusta. Ei välttämättä. Esim. minulla on kaikin puolin hyvä mies, ja viihdymme toistemme seurassa. Läikähtely ja kiihko seksissä on jäänyt monien vuosien taakse, joten ne tunteet haen muualta. Mutta ei tulisi mieleenikään vaihtaa miestä, se olisi putoamista ojasta allikkoon, sillä läikähtely loppuu jokaikisen partnerin kanssa ennemmin tai myöhemmin.

Tein ihan konkreettisia tekoja. Tein listan hyvistä ja huonoista puolista. Kävin ne ajatuksella läpi. Mitkä ovat asioita, jotka voin hyväksyä, mitkä voisi parantaa ja mitkä unohtaa. Jos teet listan, niin muista kirjata tasaveroisesti niin negatiivisa, kuin positiivisakin ajatuksia.



Joskus aikoinaan luin artikkelin, jossa kerrottiin, että valokuvia katselevat parit ovat onnellisempi. Jäin miettimään syytä ja onhan siinä varmasti järkeä. Katsellessasi kuvia, alat muistelemaan kivoja juttuja menneisyydestä. Saatat muistaa asioita ja tunteita, jotka olet jo unohtanut. Saatat muistaa alkurakkautenne syyt.

Mieti, onko jotain, millä saisit edes osan tunteista takaisin. Tarvitsisitteko pari päivää täysin lapsivapaata aikaa? Tehkää teille yhteisiä ja mieluisia asioita yhdessä. Osa kahden kesken, mutta halutessanne myös kavereiden kesken. Nauttikaa toisistanne!

Ottakaa vaikka kännit, jos ei muuten suut ja ajatukset aukene=)



Toinen konkreettinen teko on toisen huomioiminen. Mahdatko nykymielitilassasi enää esim. halailla miestäsi? Annatko satunnaisia pusuja, tai suudelmia? Ajatteletko vain negatiivisia ajatuksia, vai muistatko ajatella niitä hyviä puolia? Keksity nimenomaan hyviin ajatuksiin. Jos jotain tylsää tulee mieleen, niin kylmän rauhallisesti työnnät sen mielestäsi.



Löydät varmasti omat keinosi. Nämä vain näin suuntaa antaviksi ajatuksiksi. Minulla ne toimivat aina yhä uudestaan ja uudestaan. Rakastan miestäni suuresti, kuten myös hän minua! Olen ikionnellinen, etten aikoinaan päättänyt suhdetta. Tiedän, että olen juuri minulle tarkoitetun miehen kanssa!

Aivan tuli vedet silmään lukiessa :)

Ja tuo valokuvajuttu on varmasti ihan totta. Nimittäin yksi ilta katseltiin kuvia eräältä matkalta ja naureskeltiin kun sensuroitiin osa pois ettei lapset vaan niitä löydä...

ap

Vierailija:

Tein ihan konkreettisia tekoja. Tein listan hyvistä ja huonoista puolista. Kävin ne ajatuksella läpi. Mitkä ovat asioita, jotka voin hyväksyä, mitkä voisi parantaa ja mitkä unohtaa. Jos teet listan, niin muista kirjata tasaveroisesti niin negatiivisa, kuin positiivisakin ajatuksia.

Joskus aikoinaan luin artikkelin, jossa kerrottiin, että valokuvia katselevat parit ovat onnellisempi. Jäin miettimään syytä ja onhan siinä varmasti järkeä. Katsellessasi kuvia, alat muistelemaan kivoja juttuja menneisyydestä. Saatat muistaa asioita ja tunteita, jotka olet jo unohtanut. Saatat muistaa alkurakkautenne syyt.

Mieti, onko jotain, millä saisit edes osan tunteista takaisin. Tarvitsisitteko pari päivää täysin lapsivapaata aikaa? Tehkää teille yhteisiä ja mieluisia asioita yhdessä. Osa kahden kesken, mutta halutessanne myös kavereiden kesken. Nauttikaa toisistanne!

Ottakaa vaikka kännit, jos ei muuten suut ja ajatukset aukene=)

Toinen konkreettinen teko on toisen huomioiminen. Mahdatko nykymielitilassasi enää esim. halailla miestäsi? Annatko satunnaisia pusuja, tai suudelmia? Ajatteletko vain negatiivisia ajatuksia, vai muistatko ajatella niitä hyviä puolia? Keksity nimenomaan hyviin ajatuksiin. Jos jotain tylsää tulee mieleen, niin kylmän rauhallisesti työnnät sen mielestäsi.

Löydät varmasti omat keinosi. Nämä vain näin suuntaa antaviksi ajatuksiksi. Minulla ne toimivat aina yhä uudestaan ja uudestaan. Rakastan miestäni suuresti, kuten myös hän minua! Olen ikionnellinen, etten aikoinaan päättänyt suhdetta. Tiedän, että olen juuri minulle tarkoitetun miehen kanssa!

Jos vain haikailee sen ensihuuman perään ei kasva eikä löydä sitä paljon syvempää ja upeampaa rakastumista ja rakkautta mikä kaiken sen tysydenkin jälkeen on todellakin mahdollista ja löydettävissä. Ihan toisin kuin 21 väittää, valitettavaa, ettei hänellä ole ollut mahdollisuutta sitä saavuttaa.

Elämä ei koskaan voi olla yhtäjaksoista onnenhuumaa. Se on kuin kermakakku, kun sitä syö tarpeeksi se kyllästyttää ja ruisleipä maistuu enemmän. Pitkään parisuhteeseen mahtuu aina monia jaksoja, myös onnen ja intohimon huumaa vielä vuosienkin jälkeen, kunhan vain tahtoa riittää. Tahtoa rakastaa, vain sitä kysytään. Tahtoa silloinkin kun vastamäki. Vastamäki on joskus pitkä tylsä ja puuduttava, mikään ei maistu ja uskokin meinaa loppua. Mutta sen jälkeen voikin olla jotakin ihan uutta ja upeaa. Rakkaus ja yhteiselo on enemmän tahdon asia, ei tunteiden. Tunteita ihmiselle ja tulee ja menee, siihen on vain sopeuduttava. Eihän kukaan paljoa pysty masennuksillekaan, synnytyksen jälkeen tunnetiojen heittelylle jne. Se tunnepuoli siis on vain jotakin aivojen kemiaharhaa ei todellisuutta, järki ja tahtominen on se minkä varaan pysyvä suhde rakennetaan. Tunteet tulevat sitten aina kaupan päälle, niin hyvät kuin huonotkin. Pelkkä tyhjä tuuliviiri on ihminen joka elää tunteidensa mukaan. Ja siis tämä ei todellakaan tarkoita, että elämä olisi vain ja ainoastaan synkkää puurtamista, mutta kun jaksaa yhdessä tehdä työtä parisuhteen eteen ja välillä yksinkin, se ihana huuma, intohimo ja rakastuminen ovat aivan yhtä mahdollisia myös pitkässä parisuhteessa, kunhan vain ei sulje sitä mahdollisuutta pois. Eihän se ensirakastuminen keneenkään muuhunkaan tule käskemällä, vaan humpsis, mikä lie kun se välillä kolahtaa. Ihan samoin se kolahtaa uudelleen samaankin ihmiseen, kunhan sille on tilaa ja sopivat olosuhteet, oma henkinen ja psyykkinen otollisuus. Ihminen on siinä suhteessa aika kummallinen eläin ja noiden tunteiden hallinta ei kuvitelmista huolimatta ole kenelläkään ihan itse hallittavissa. Se kuitenkin on mitä niillä tekee ja mihin ryhtyy, miten suuntaa ja mille antaa tilaa. Omalle puolisolle vaiko jollekin ulkopuoliselle ihastukselle.

T: 26

AP:n ensimmäinen viesti oli niin tuttu, että voisi olla minun kirjoittamani. Itsekin mietin usein asiaa. Yksin olisi niin paljon helpompi olla mutta kaikkea saavutettua ei halua heittää romukoppaan.



Yleisin neuvo on muistella hyviä aikoja. Kokeilin sitä, mutta en edes muista koska meillä olisi ollut oikeasti hauskaa. Surullista mutta totta. Olemme niin kaukana ajatustasollakin toisistamme, että yhteistä puhuttavaa (lapsista jos ei aina jaksa puhua) on vaikea löytää.



Toinen yleinen neuvo on lähteä kahdenkeskiselle viikonloppumatkalle. Ilman lapsia en halua lähteä!



Seksi on minulle välttämätön paha, jota silloin tällöin joudun kestämään yleisen rauhan nimissä. En tunne saavani siitä yhtään mitään. Ennen ei näin ollut.



Ajatuksia, joita pyörittelen päässä, en voi ääneen lausua miehelle, en halua loukata häntä niin pahasti.



Todennäköisesti elän näin kuin elän loppuelämäni, ellei mies sitten lopeta rakastamasta myös ja kaikkeen kyllästyneenä lähde pois. Tällä hetkellä kantava voima on miehen rakkaus ja minun tilanteen sietäminen. Lasten takia en halua lähteä, joten tyydyn kohtalooni. Tämä oli minun elämäni.

Puhut asiaa, sitä tahtoahan tässä varmasti nyt tarvitaan. Ihana lukea noin kannustavaa tekstiä.



ap

mitä itse olen saanut.

Niin kuin yhdessä vastauksessa mainitsin niin itse ehkä sorrun välillä siihen että yritän liikaa. Parempi varmaan olisi antaa asioiden mennä omalla painollaan. En tarkoita tällä sitä että loppuelämä täytyisi rypeä onnettomasti, mutta kun lapset on pieniä niin ei kannata tehdä hätäisiä ratkaisuja.

ap

Vierailija:

AP:n ensimmäinen viesti oli niin tuttu, että voisi olla minun kirjoittamani. Itsekin mietin usein asiaa. Yksin olisi niin paljon helpompi olla mutta kaikkea saavutettua ei halua heittää romukoppaan.

Yleisin neuvo on muistella hyviä aikoja. Kokeilin sitä, mutta en edes muista koska meillä olisi ollut oikeasti hauskaa. Surullista mutta totta. Olemme niin kaukana ajatustasollakin toisistamme, että yhteistä puhuttavaa (lapsista jos ei aina jaksa puhua) on vaikea löytää.

Toinen yleinen neuvo on lähteä kahdenkeskiselle viikonloppumatkalle. Ilman lapsia en halua lähteä!

Seksi on minulle välttämätön paha, jota silloin tällöin joudun kestämään yleisen rauhan nimissä. En tunne saavani siitä yhtään mitään. Ennen ei näin ollut.

Ajatuksia, joita pyörittelen päässä, en voi ääneen lausua miehelle, en halua loukata häntä niin pahasti.

Todennäköisesti elän näin kuin elän loppuelämäni, ellei mies sitten lopeta rakastamasta myös ja kaikkeen kyllästyneenä lähde pois. Tällä hetkellä kantava voima on miehen rakkaus ja minun tilanteen sietäminen. Lasten takia en halua lähteä, joten tyydyn kohtalooni. Tämä oli minun elämäni.

Me pelattiin eilen illalla seksikaupasta tilaamaani parisuhdepeliä " kahden kesken" .



Aluksi tuntui teennäiseltä, mutta kyllä se oli aika hyvä. Sai kysyä kysymyksiä esim. tunnetko koskaan riittämättömyyttä sängyssä ( ja mun mies vastasi, että kyllä, jos mä en saa orkkua). Ja joutui tekemään tehtäviä (nuole niskaa, kutittele korvia jne ja mies nautti!).



Tekisi mieli kysyä ne kaikki kysymykset mieheltä esim- fantasioitko musta, kokeilisitko parinvaihtoa, onko lävistykset kiihottavia jne asioita, joita en hänestä tiedä!

Jos siis muuten parisuhede ja puoliso ovat olosuhteiltaan ok. Eli en nyt tarkoita erityisiä ongelmia, pettämistä, alkoholismia jne toisen taholta. Mutta siis jos elämä on vain tylsää, parisuhde ei itseä innosta, puoliso tuntuu väärältä ja mielenkiinnottomalta, seksikään ei kiinnosta jne. Tosin itseni on sanottava se seksin kiinnostamattomuus ei ole minulle koskaan kolahtanut, joten siitä olen vähän jäävi sanomaan mitään.

Mutta siis muutoin olisi oivallettava se oma osuus asioihin ja omiin tunnetiloihinsa, muut eivät ole lopulta niistä vastuussa ollenkaan siinä määrin kuin me monesti kuvittelemme. ikäänkuin odotamme, että kunhan tuo toinen nyt muuttuisi ja olisi erilainen, niin kyllä minä sitten olisin onnellinen. Sen todella oppiminen ja oivaltaminen on hirveän vaikeata, että se olenkin minä jonka pitää muuttua, siis siten, että ymmärtää ottaa toisen juuri sellaisena kuin hän on. Pitää ikäänkuin nollata odotukset ja vaatimukset, ja asennoitua toisin, mitä minä voin antaa tälle suhteelle ja itselleni. Jokainen meistä voi antaa itselleen luvan olla onnellinen myös tässä olemassa olevassa suhteessa, ja nauttia siitä sellaisenaan. Silloin, ihan oikeasti voi löytää ihan uusia ulottuvuuksia, jotakin sekä itsestään, että toisesta. On ihanaa saada rakastaa toista omine puutteineen ja vikoineen ja hyväksyä myös omansa. Ja se on ehkä tässäkin lopulta se tärkein, hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

että monta kertaa sitä ehkä odottaa että se toinen tekisi jotain. Itselläni ainakin kolahti.

Minäkin yksi päivä melkein pakotin itseni halaamaan miestäni ( en muistakaan milloin olisin sen viimeksi tehnyt oma-aloitteisesti ja kuitenkin olen aina ollut se aktiivisempi osapuoli siinä asiassa ) ja tulipa ihan mukava olo sen jälkeen.



Tuo seksipelikin on varmaan tosi kiva juttu. Täytyypä kokeilla.



ap