Teinien ruokanirsoilusta aamupalalla -ketjusta tuli mieleeni!
On se sitten kumma, että joka puolella pyörii ylilihavia lapsia ja aikuisia, vaikka moni ei edes aamiaista "voi" syödä!
Mistähän johtuu?
Kommentit (86)
Kaikki nuo maun intensifioijat sekoittavat aivojen kylläisyyspisteen. Siinä kaiketi yksi syy ylensyöntiin. Mutta yhtä totta on - niinkuin jo joku tuossa aiemmin sanoi - että monissa perheissä vallalla oleva tapa: syö lautasesi tyhjäksi, vaikka itkien, lihottaa ihmistä. En tunne yhtäkään lihavaa aikuista,joka lapsuudessa on saanut itse annostella tuokansa. Toisin kuin aikuiset, jotka ovat joutuneet hyvää tarkoittavien vanhempiensa ylensyöttämiksi - he jatkavat alitajuisesti itse samaa tapaa aikuisina ja hupsista keikkaa lihovat vuosi toisensa perään muodottomiksi.
tämä liittyi taas aiheeseen miten? En ymmärrä miten noiden teinien tapaus liittyy siihen, että pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi. Tai sekään, että kaikkea pitää maistaa.
Tarkoitus oli pohtia, oliko teinien isä epäkohtelias, kun ilmoitti, että teidän pöydästänne ei löydy meidän lapsille mitään ja että me menemme kaupan kautta kotiin, niin saadaan teineille ruokaa.
Ei ollut kyse maistamisesta, syömään pakottamisesta, allergioista, epäkohteliaasta emännästä, ruoan tuputtamisesta tms. Ei niiden teinien tarvinnut syödä. Ja isä tai teinit itse olisivat voineet mainita, että eivät aamuisin pysty syömään, joten siitäkään ei ollut kyse. Olivathan menossa kaupasta ostamaan aamupalaa.
Kyse oli siitä, että runsaasta valikoimasta ei löytynyt teineille mitään, eivät siis juoneet eivätkä syöneet mitään, mutta sen jälkeen lähdettiin ostamaan aamupalaa heille. Oliko oikein? Jos jääkaappi on täynnä ruokaa eikä teineillenne kelpaal, juoksetteko kauppaan, jotta lapset ei jää nälkäisiksi?
Mielestäni siis teinit olisivat saaneet odottaa siihen, että muukin perhe aterioi esim. lounaaseeen, koska kerran eivät löytäneet mitään mieleistään varsin runsaasta valikoimasta. Oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että teinit syövät pelkkää roskaruokaa (hamppareita, ranskiksia jne). Tässä mielessä vanhemmat eivät siis hoitaneet omaa tehtväänsä vanhempina hyvin. Jos on runsas valikoima, sieltä varmaan löytyy jotain. Jos ei ruoka maistu, ei tarvitse syödä, ja ruokaa saa sitten seuraavalla aterialla. Eikö tämä ole yleensä ihan normaalia kasvatusta? Vai onko nykyään niin, että lasten oikkuja pitää noudattaa, koska muuten tulee traumoja???
että olette paskavanhempia ja toiste ei tarvi meille enää tulla kun ette osaa murkkuja kasvattaa.

Tarkoitus oli pohtia, oliko teinien isä epäkohtelias, kun ilmoitti, että teidän pöydästänne ei löydy meidän lapsille mitään ja että me menemme kaupan kautta kotiin, niin saadaan teineille ruokaa. Ei ollut kyse maistamisesta, syömään pakottamisesta, allergioista, epäkohteliaasta emännästä, ruoan tuputtamisesta tms. Ei niiden teinien tarvinnut syödä. Ja isä tai teinit itse olisivat voineet mainita, että eivät aamuisin pysty syömään, joten siitäkään ei ollut kyse. Olivathan menossa kaupasta ostamaan aamupalaa. Kyse oli siitä, että runsaasta valikoimasta ei löytynyt teineille mitään, eivät siis juoneet eivätkä syöneet mitään, mutta sen jälkeen lähdettiin ostamaan aamupalaa heille. Oliko oikein? Jos jääkaappi on täynnä ruokaa eikä teineillenne kelpaal, juoksetteko kauppaan, jotta lapset ei jää nälkäisiksi? Mielestäni siis teinit olisivat saaneet odottaa siihen, että muukin perhe aterioi esim. lounaaseeen, koska kerran eivät löytäneet mitään mieleistään varsin runsaasta valikoimasta. Oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi jää se, että teinit syövät pelkkää roskaruokaa (hamppareita, ranskiksia jne). Tässä mielessä vanhemmat eivät siis hoitaneet omaa tehtväänsä vanhempina hyvin. Jos on runsas valikoima, sieltä varmaan löytyy jotain. Jos ei ruoka maistu, ei tarvitse syödä, ja ruokaa saa sitten seuraavalla aterialla. Eikö tämä ole yleensä ihan normaalia kasvatusta? Vai onko nykyään niin, että lasten oikkuja pitää noudattaa, koska muuten tulee traumoja???
Kaikki nuo maun intensifioijat sekoittavat aivojen kylläisyyspisteen. Siinä kaiketi yksi syy ylensyöntiin.
Mutta yhtä totta on - niinkuin jo joku tuossa aiemmin sanoi - että monissa perheissä vallalla oleva tapa: syö lautasesi tyhjäksi, vaikka itkien, lihottaa ihmistä.
En tunne yhtäkään lihavaa aikuista,joka lapsuudessa on saanut itse annostella tuokansa. Toisin kuin aikuiset, jotka ovat joutuneet hyvää tarkoittavien vanhempiensa ylensyöttämiksi - he jatkavat alitajuisesti itse samaa tapaa aikuisina ja hupsista keikkaa lihovat vuosi toisensa perään muodottomiksi.