Lue keskustelun säännöt.
Synnäri on ihan oma maailmansa!
09.11.2004 |
Kolme kertaa synnyttäneenä on kokemusta, että se synnytysosasto on ihan oma maailmansa. Siellä kulminoituu ihmiselämän suuret tunteet. Toisaalta se on raaka kokemus: kipua, hikeä,verta,huutoa..Mutta se palkinto kruunaa kaiken. Tuntuu kuin maailma olisi hyvin kaukana, kun ikkunasta katsoo ihmisvilinäistä kaupunkia, autot tööttäilevät aamuruhkassa, ihmiset juoksevat keretäkseen bussiin ja töihin...
Synnytysosastolla ei ole kiire mihinkään, vauva määrää tahdin, syödään ja nukutaan ja syödään ja nukutaan...
Tuulahduksen ulkomaailmasta tuo mies ja lapset, jotka tulevat välillä vierailulle.
Muistan aina sen tunteen, kun katselin ikkunasta synnytyksen jälkeen, mietin minne ihmisillä voi olla kiire vaikka täällä on juuri syntynyt SUURI IHME..
Senkin muistan, kun mies ja lapset tulivat hakemaan minua ja vauvaa sairaalasta, ajettiin kaupungin läpi, pelotti aivan se vilinä ja kiire, tuli vaistomainen tarve suojella lapsiaan...
Anteeksi sekava kirjoitus, mutta nämä tunteet on niin suuria, että niitä on vaikea pukea sanoiksi...Toivottavasti vielä kerran saisi kokea sen SUUREN IHMEEN syntymän...
Kommentit (48)
Lukekaahan kaikki ja saakaa vauvakuume! :)
ja ottakaa hyvät ihmiset nukahtamislääke, jos ette pysty nukkumaan sairaalassa. Minä sain viime kerralla 2 iltana sellasen, kun pyysin. Ja uni tuli.. Sitten aamuyöstä hoitaja toi vauvan syömään tisua ja se oli niin ihmeellistä ja ihanaa..
Tahtoo pian uudestaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nämä i-ha-nat kirjoitukset sai vedet tulemaan silmiin ihan kyselemättä ..
Kerrankin jotain positiivista täällä AV:lla!
Ja kyllä! vauvakuume iski täysillä!
Ja kaikille kätilöille, Kiitos teille, teette arvokasta työtä!
Yhtenä yönä näin jo unta uudesta kääröstä.
arvostetaanko työtänne tarpeeksi, mikä on kätilöiden mielipide?
ja siellä synnytysosastolla olis ihana olla töissä. Se tunnelma on jotenki niin ihana. Onkohan se, vaikka se olis oma työpaikka..?
Mutta siellä ei ole sairaita ihmisiä sillä tavalla, niinku jollakin muulla osastolla. Synnytyksestä toipuvia äitejä ja ihania, pieniä, lämpimiä kääröjä..
itsellä kuudes ihmisentaimi masussa, ja aina on ollut samat tunteet ja yhtä onnellinen saadessaan sen uuden pienen ihmeen ihasteltavaksi. Ja saanut tutustua rauhassa pieneen kääröön muutaman päivän ajan. Olla valmiilla ruualla, ei pyykinpesua, ym arkisia kotiaherruksia.
Toivottavasti sen tunteen koen vielä monta, monta kertaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jossa hoitajat eivät ehdi/välitä auttaa, huonetoverien vieraat ja itkevät vauvat eivät salli lepoa, hormonihuurut vievät äidiltä viimeisetkin järjen hippuset.
Samoin sanoin olen itse kuvannut tuntemuksiani muille.
kolme lasta on minullakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma lapseni joutui teholle ja sänkyni vieressä oli tyhjä paikka. Kamala tunne. Sitä en haluaisi kokea uudestaan.
Oma maailmansa, muttei aina niin ruusunpunainen.
Niin kauniisti osasit sanoiksi pukea..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi kertaa olen sen ihanan tunteen tuntenut: nyt se on ohi, ei se ollutkaan niin kamalaa, mä olen tuon pienen äiti.
Pakkasaamu -25 astetta, savupiippu tuprusi ja ihmiset kiirehtivät töihin. Minä ihailin maisemaa synnytyssalin ikkunasta ja tunsin olevani ONNELLINEN ensi kerran elämässäni. Ihmeissäni katsoin vauvaa joka nukkui auringon välkkyessä verhojen takaa, minä tein tuon ihmeen.
Syksyinen aamu, syksyn viimeinen lämmin päivä. Aurinko nousee ja jälleen ihmiset kiirehtivät töihin, minä katselen jälleen synnytyssalin ikkunasta ulos juoden teetä ja ajatellen että tein sen sittenkin vielä kerran...ja tunnen jälleen ONNELLISUUDEN.
Voih...ehkä vielä joskus :,)
Ihana kirjoitus ap.
Kahdeksan kertaa olen saanut minäkin kokea syntymän ihmeen. Yhdeksäs oli myös ihana kokemus vaikka niin surullinen olikin kun synnytin pienokisemme kuolleena rv38+6. Tunnelma oli kyllä erilainen, mutta silti lämmin ja uskomattoman puhutteleva. Henkilökunnan suhtautuminenkin ennen ja jälkeen oli ihana ja tukea antava...
Nyt sit odotetaan seuraavaa ihmettä tapahtuvaksi muutaman kuukauden kuluttua. Siihen vain on niin pitkä matka.
Oli mitä oli ja tuli mitä tuli ennen ja jälkeen " laitoksen" , niin siellä oli aika on mullekkin ollut aina ihana.
Te kätilöt ette arvaakkaan kuinka isossa roolissa olette.
Vaikka aikaa kuluu ja kokemuksia kertyy, niin aina jokainen kokemus säilyy omanaa kirkkaana mielessä. Kiitos täältäkin tekemästänne hienosta työstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ei välttämättä kaikille niin ihana maailma kuitenkaan. Ainakaan meille herkkäunisemmille.
Kotiin vain tekisi mieli. Nukkumaan ei pysty. Yötä myöten trafiikkia ees taas käytävillä. Hulluksi tulemisen fiilarit varmaan just sellaisia:( Vauva on ihana, mutta siitäkin nautin kunnolla vasta kotiuduttuani.
Vierailija:
jossa hoitajat eivät ehdi/välitä auttaa, huonetoverien vieraat ja itkevät vauvat eivät salli lepoa, hormonihuurut vievät äidiltä viimeisetkin järjen hippuset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se sairaalaan meno ja sieltä tulo+ pari ensimmäistä kuukautta olivat niin ihanaa huuma aikaa että haluaisin sen kokea vaikka tuhat kertaa, se on aina niin ihmeelistä, kaunista ja kaikinpuolin ihanaa aikaa.
No se ei sitten olekaan enää niin ihanaa ja huumaa kun se lapsi kasvaa ja rupeaa temppuilemaan ja känäämään, kuten taas juuri äsken tuo puolitoistavuotiaani veti raivelit :)
niin samalla on vähän kuitenkin kateellinen, että ne saa kokea syntymän ihmeen niin monta kertaa..
Olishan se hauska nähdä vaikka parikymmentä variaatiota omista geeneistään, mutta taidan tyytyä näihin neljään...ehkä..
Muistot nousi tuosta sinun kirjoituksesta.
Jos tämä elämä näin jatkuu, minä en koskaan pääse kokemaan tuota... *niisk* Olen ihan hirveän kateellinen jokaiselle naiselle, joka on saanut lapsen. Muistakaa, vaikka pahimman känkkäränkän vaivatessa, että TE olette sen ihmeen aikaansaaneet, ja on sellaisia, jotka eivät siinä onnistu.
Mutta ap, aivan ihana kirjoitus. Kunpa pääsisin joskus kokemaan sen itsekin...
Toivon sydämestäni, että saat kokea myös sen SUUREN IHMEEN! Älä luovuta, hyvää talven odotusta sinulle ja kaikille muille!
t.ap
Synnytyssalin ovesta, kun astuu sisään on se ihan oma maailmansa!
Olen itkenyt joka kerta, kun on ollut kotiinlähdön aika. Ikävä kyllä näyttää siltä, että enää en sinne pääse :(
Muistan kun viimeksi lähdimme vauvan kanssa kotiin ja haikeana mietin pääsenkö sinne takaisin enää koskaan. Nyt toukokuussa olisi näillä näkymillä uusi vierailu odotettavissa :) . Minusta oli ihanaa hiihdellä siellä pitkin käytäviä vaaleanpunaisessa aamutakissa ja työntää uutta ja ihmeellistä ihmisenalkua muovikaukalossa. Hoitajat pitivät huolta, ruoka tuotiin eteen, sukulaiset ja tuttavat kävivät onnittelukäynneillä ja elämä oli yhtä juhlaa, mitä nyt öisin ei saanut nukkua tarpeeksi.
Ja synnytyssalikätilöille sanoisin, että kunnioitan ihan hirveästi teidän ammattikuntaanne. On kyllä melkoinen vastuu teillä joka päivä. On varmaan hurjaa lähteä töihin joka päivä ja päätyä sinne keskelle perheiden suuria ja hienoja ja välillä kauheita, mullistavia hetkiä.