Lue keskustelun säännöt.
Onko oikeasti olemassa isovanhempia, jotka tarjoavat kahdenkeskistä aikaa teille miehenne kanssa?
01.06.2010 |
Kateellisena kuuntelen muiden juttuja (puistossa, töissä, ystäviltä), kuinka heidän lastensa isovanhemmat ovat avuksi monessa asiassa. Joku mummu ja pappa vievät perheen kaksi lasta asuntovaunumatkalle kahdeksi viikoksi kesällä niin, että vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa oikein urakalla kotona. Sinä aikana remontoivat kotona ja lapset ovat pois jaloista.
Toinen taas kertoi, että hänen vanhempansa ottavat heidän kaksi lastaan ja hänen veljensä kolme lastaan mökille koko viikoksi. Pappa suunnitellut viidelle serkukselle kalastusta, telttailua mökin pihassa, saunomista ja mummi taas leipomista ja muita tyttöjen juttuja.
Kuinka yleistä tällainen on? Että isovanhemmat tarjoavat teille kahdenkeskistä aikaa? Meille nimittäin ei ole lainkaan yleistä. Jos joku kolmesta lapsesta joskus otetaan mummien ja pappojen toimesta kylään, se tehdään täysin mummin ja papan toiveista käsin: koska heille sopii ja kuka lapsista saa kulloinkin tulla. Mummuilla on ikäänkuin oikeuksia lapsenlapsiinsa, mutta ei mitään velvollisuuksia. Koskaan lastenhoidon lähtökohtana ei ole ollut helpottaa meidän tilannettamme lasten kanssa tai auttaa, kun todella tarvitsisimme apua. Ja aina meiltä lähtee vain yksi kolmesta mummulaan. Tiedän, että sekin on tärkeää olla ainokaisena huomionkohteena, mutta joskus toivoisin, että ottaisivat kaikki kolme. Yhden poissaolo ei minun työmäärääni vähennä.
Erityisen paljon tämä harmittaa minua siksi, että omat isovanhempani viettivät paljon aikaa sisarusteni ja minun kanssani lapsuudessani. Mieheni jopa lähetettiin toiselle paikkakunnalle veljensä kanssa pienestä pitäen ja vanhemmat viettivät koko kesän kaksistaan. Itse käyn töissä ja mieheni tekee pitkää päivää ja on todella usein työreissussa viikkojakin. Talvella elämä on suoraan sanottuna rankkaa arkea ja kaipaisin kesällä pienen hengähdyshetken. Meillä ei ongelmana ole isovanhempien kunto tai ikä: ovat superhyvässä kunnossa ja jaksavat kaikkea, mitä minusta ei irtoa. Enkä halua kuulla mitään, ei mummuilla ole velvollisuutta hoitaa -juttuja. Sellainen mummu ja pappa ovat huonoja isovanhempia, jotka eivät juuri hoida lapsenlapsiaan, vaikka siihen kykenisivät. Minusta meillä kaikilla sukulaisilla on toisiimme nähden tehtävänä auttaa tarvittaessa toisiamme. Mistä helkkarista kiskon sitten sen tahdon auttaa, kun meidän mummut ja papat tarvitsevat minun apuani joskus tulevaisuudessa? Erityisen hankalaa se tulee olemaan anoppini ja appiukkoni suhteen, koska minulla ei ole heihin sellaisia tunnesiteitä kuin omiin vanhempiini. Eikä anopilla ole tytärtä, jotka hieman paremmin huolehtivat vanhempiensa asioista kuin pojat. Täytyykö minun vain nauttia tästä tulevasta vahingonilosta, että en auta teitä, koska tekään ette koskaan auttaneet meitä?
Kommentit (69)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta esim. omat vanhempani oikein kannustavat meitä makustamaan kahdeksi esim. pitkäksi viikonlopuksi jonnekin ja näin olemme tehneet noin kerran vuodessa. Lapset ovat sillä aikaa mummolassa.
Anoppini taas itsenäisesti tarjoutuu tulemaan meille esim. mieheni pitkien työmatkojen aikaan ja silloin jos molemmille sattuu matka samaaan aikaan. Meillä ollessaan on valtavan iso apu, tekee kaikki ruoat, hoitaa pyykkirumbaa jne. Vaikka siis sanon aina, että anna olla, rentoudu ja ole vaan lasten kanssa.
Päivittäiseen ja akuuttiin tarpeeseen emme vanhemmilta siis apua saa, mutta en ole sellaista osannut kaivatakaan. Sen sijaan nuo yhteiset hetket ovat meille vanhemmille ja toisaalta isovanhemmille ja lapsille kultaakin kalliimpia. Suhteet ovat läheiset. Myös minun ja anoppini, soittelemme kerran viikossa kuulumiset. Meillä kunmpiinkaan isovanhempiin suhde ei siis tietenkään ole mikään auttamiseen perustuva juttu, vaan lähtee isovanhempien rakkaudesta lapsenlapsiinsa ja perustuu vapaaehtoisuuteen kuten pitääkin.
Ei meistä vanhemmista. Me ollaan aika harvoja kertoja itse pyydetty lapsia yökylään mummolaan.
Meillä on tilanne että mummolat ottaa lapsia, ihan vaan että saa lapsia luokseen. Ja tämän takia lapset haluaa niihin!
Varsinkin anoppini on ihminen joka pyytää lapsia yökylään ja he puuhaavat kaikkea keskenään.
Äitini taas ottaa lapsia muutamaksi tunniksi, että voidaan käydä jossain ilman lapsia. Äidilläni on alkoholin kanssa ongelmia ja lapseni on kerran ollut sielä yötä.
Mitä nyt itse tässä ajattelen tulevaisuutta, toivon että omat lapset huolii apuani lastenhoidossa. Haluan olla läsnä, oppia tuntemaan heitä.
Ja minulle on ollut ihanaa että lapset pääsee mummolaan -ja me vanhemmat päästään ravintolaan kahden, istumaan elokuvateatteriin.
On se erilaista kahdenkeskeistä aikaa kuin illalla kotona kun lapset nukkuu.
Omasta äidistäni olen huomannut että hän käyttää lapsimme aseena omaa äitiään vastaan, ilmoittelee tälle että miten hän on jälleen ollut apuna.
Ja mummoni kertoo sitten tämän minulle.
Mummoni kuuluu tähän kastiin jotka hoitavat itse lapsensa.
Minusta pyytteetön apu on parasta: ei se että koitetaan päästä hyötymään jotenkin.
Äitini ei isosiskoni lapsille ollut läsnä ja ihmettelee miksi siskoni lapset ei nyt aikuisena käy hänen luonaan vaan siskon anopilla (tämä taas leikki ja oli kiinnostunut lapsista).
Munilla ei ole yhtään muistikuvaa lapsuudesta että äiti olisi leikkinyt meidän kanssa, oltaisiin menty jonnekin (äiti selitti että ei voi mennä mihinkään koska ei ole ajokorttia). Siihen loppui äidin mielikuvitus.
Äitini oli kodinhengetär ja sitten ei riittänytkään liiton liimaksi siisti koti.
tarjosivat meille yhteensä 12 vuotta kahdenkeskistä aikaa, eivät sotkeentuneet elämäämme. Sitten syntyi ensimmäinen lapsi ja oli aika jatkaa elämässä eteenpäin perheenä.
Jos on noin paha tarve saada olla miehen kanssa kaksistaan, niin ehkä kannattaisi hakea apua muualta kuin sukulaisilta. Sinä olet vastuussa lapsistasi, joten jos haluat heistä eroon niin laita leirille, hanki hoitaja, joka vie 2 vko ajaksi etelään tms. mutta älä vaadi isovanhempia korjaamaan erehdystesi satoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos he ryhtyisivät pitämään "parisuhdeviikonloppuleirejä" lastenlapsille ikähaitarissa 0 - 13v niin aika äkkiä palaisivat loppuun. Molemmat ovat vielä työelämässä, eikä sitä 60v iässä enää palaudu viikonlopussa kuin ennen. Ja jos ottavat vaikka 3 lasta kerralla niin kuluisi 6 vko, että jokainen perhe olisi ansaitsemikseen katsomansa vapaat saanut.
Jos kääntäisit asian niin päin, että ryhtyisit itse toimimaan siten, että isovanhemmat voisivat iloita lapsistasi. Kävisitte yhdessä kyläilemässä, mummi tai ukki katsoisi lastenlasteh perään ja sillä aikaa pesisit ikkunat ja pyyhkisit pölyjä sieltä yläkaappien päältä, minne mummi ei enää uskalla kurkottaa jne. Olisit itse esimerkkinä siitä, mitä haluat perheellesi tapahtuvan. Voisit loihtia monen ruokalajin aterioita tai laitella pihaa kuntoon yhdessä miehesi kanssa, jos niissä olet taitava ja sillä aikaa muut huolehtisivat lapsista.
Ei ole koskaan tarjonneet apua, eikä ole ikinä hoitaneet sekuntiakaan poikaamme. Poika on nyt reilu vuoden vanha. Kahden keskinen vapaapäivä tms. on kyllä täysin uusi juttu näin lapsen saamisen jälkeen, mitä ois varmaa kiva kokeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini on perheemme elämässä mukana about joka toinen päivä. Tekee pikku juttuja pyytämättä. Tuo vaikka kaupasta ruokaa, käy ulkoiluttamassa koiria tai lapsia jne.
Miehen vanhemmat ovat suoraan taivaasta. Ottavat kolme pientä lastamme heille hoitoon. Itse saan perään soitella, että koska toisivat kotiin. Lapset viihtyvät niin, että ovat aina valmiita lähtemään mummulle ja papalle.
Miehen äiti juuri eilen kertoi, että aikoo varata minulle ja miehelleni hotelliyös kylpylästä, jotta saadaan pieni katko lapsiperheelämään ja uuden talon remppaan.
Annamme myös mieheni kanssa toisillemme myös omaa aikaa. Kavereiden kanssa pääsee silloin tällöin mökille ja vaikka viikonloppureissulle.
En tiedä kovinkaan montaa lapsiperhettä jossa asiat olisivta näin, joten yleisyyteen en osaa ottaa kantaa.
Tiedän olevani onnekas ja arvostan isovanhempien panosta suuresti.
tarjosivat meille yhteensä 12 vuotta kahdenkeskistä aikaa, eivät sotkeentuneet elämäämme. Sitten syntyi ensimmäinen lapsi ja oli aika jatkaa elämässä eteenpäin perheenä.
Jos on noin paha tarve saada olla miehen kanssa kaksistaan, niin ehkä kannattaisi hakea apua muualta kuin sukulaisilta. Sinä olet vastuussa lapsistasi, joten jos haluat heistä eroon niin laita leirille, hanki hoitaja, joka vie 2 vko ajaksi etelään tms. mutta älä vaadi isovanhempia korjaamaan erehdystesi satoa.
Ikä? Koulutus? Ammatti? Työpaikka? Omat lapset? Onko sinulla ystäviä? Poltatko tupakkaa ja käytätkö alkoholia? Varallisuutesi? Suothan anteeksi, mutta tekstistäsi pystyy päättelemään jo paljon edellä mainituista seikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös huono tilanne. Miehen äiti hoiti lapsia aina, kun sitä pyysimme. Hän touhusi varsinkin esikoisen kanssa kaikenlaista ja piti häntä mökillä kesälomalla. Valitettavasti tuo ihana mummo menehtyi viime talvena ja nyt meille jäi hoitoavuksi vain oma äitini. Hän ei ole koskaan ollut erityisen innokas lastenhoitaja. Kertaakaan hän ei ole itse pyytänyt lapsia kylään tai hoitoon. Lapsemme ovat jo 3v ja 5v, joten heidän kanssaan voisi touhuta kaikenlaista. Mutta ei äitiäni kiinnosta semmoinen..
Oikeasti olen todella surullinen lasteni puolesta ettei heillä ole meidän vanhempien lisäksi aikuisia, jotka tahtoisivat viettää heidän kanssaan aikaa.
Meillä mummi tykkää kovasti lapsen lapsestaan,mutta aika tuntuu olevan kortilla.Viikolla rankka työ ja viikonloppuna omat jutut.Joskus vaan tuntuu kummalta,että miten hän sitten ehtii niin paljon käyttää aikaa oman isänsä asioiden hoitamiseen versus tavata lapsen lasta.Oma isä ei tarvi mitään päivittäistä apua,mutta paperiasioita ym.Tuntuu,että lapsenlapsi jää kaikelle kakkoseksi tai kolmoseksi..Lapsi toistelee mummi,mummi ja ikävöi,mutta mummi käy kerran parissa viikossa pari tuntia moikkaamassa.Olisi kiva,jos he tekisivät joskus jotain yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omat vanhempani hoitavat lapsiamme, silloin harvoin kun pyydetään. (yleensä on kyllä ollu joku työjuttu, että on tarvinu apua...)
Jatkossa hoitavat ehkä enemmänkin, kun jäävät molemmat eläkkeelle. Ja ottavat luokseen samalla tavalla myös mieheni meillä asuvat lapset!
Anoppi taas on sanonut minulle, ettei lapsiperheessä kuulu vanhemmilla ollakaan yhteistä aikaa; kun on kerta lapset tehty, niin niiden kanssa sitten ollaan!
Ja täytyy tunnustaa, että itse kaipaan enemmän ihan OMAA aikaa, kuin kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa... huolestuttavaa...
mutta äitini kuoli juuri ennen lapseni syntymää. Nyt papalla on vaihtuvia naisystäviä eikä aikaa lapsenlapsille. Siskoni lapset ehtivät olla mummolassa mummin ja papan kanssa monta kesää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on työssäkäyvä ihminen, joten hänellä on viikko täynnä työtä ja viikonloppu menee työviikosta toipuessa. Hän tosin kuljettaa lapsia jonkun verran harrastuksiin mikä on suureksi avuksi. Muut isovanhemmat ovat kuolleet.
Meillä miehen vanhemmat asuvat lähellä, mutta keskittyvät miehen veljeen lapseen ja meidän lapsi on kuulemma liian villi hoidettavaksi. Joten en vaivaa heitää lapsenlapsella.
eikä ole turvaverkkojakaan. Itse täytyy miehen kanssa jaksaa aina ihan kaikki.
Jos esim. miehen vanhemmille joskus vähän vain avautuu, eli kertoo miten oikeasti menee, sieltä ei tule kuin haukkuja ja syyttelyitä vaan.
on juuri tuollainen. Harmi että alkaa olla kovin sairas ettei jaksa enää oikein(lapset 7v. ja 2,5v.) Nykyisin käydään vaan leffassa ja syömässä mutta mukavaa on sekin.
Kahdenkeskistä aikaa siis...
Minusta tärkeämpää on ollut se, että lapset saavat isovanhemmilta aikaa. Esim. nyt kesällä lapseni menevät isovanhemmilleen yökylään viikoksi. Lomalle. Ikää lapsilla 5 ja 8. Onneksi on isovanhemmat, jotka haluavat ottaa lapset vastaan.
Me vanhemmat käymme kylläkin töissä sen ajan, emme siis vietä kahdenkeskistä laatuaikaa ;) Vaan paiskimme urakalla hommia, että voimme sitten lasten kotona ollessa taas tehdä normaalipäivää. Tokikin, jos lapset olisivat kotona, emme urakoisi tätä yhtäkään kesän viikkoa.
Minulla on siinä mielessä loistava tilanne, että sekä omat vanhempani (jotak asuvat kauempana, n. 300km päässä) että mieheni vanhemmat läheltä tulevat mielellään lapsia hoitamaan.
Kuten muutamat täällä jo sanoivatkin, tärkeämpää on laajennettu perhekuva kuin oma aika. Minäkin toki kaipaan silloin tällöin omaaa tai kahdenkeskeistä "miesaikaa", mutta yleensä ottaen emme ole mitenkänä erityisesti viettämässä tuota omaa keskinäistä aikaamme. Lapset ovat aika harvoin pitkillä reissuilla, kerta kesään, viime kesänä ensimmäisen kerran. Toivottavasti isovanhemmat jaksavat vielä muutaman vuoden lapsia pitää kylässä.
Muutaman kerran vuodessa ovat lyhyemmästi yökylässä toisilla isovanhemmilla. Ehkä kolmisen kertaa vuodessa. Lisäksi isovanhemmat molemmin puolin tarvittaessa ovat meillä hoitamassa lapsia työpäivän ajan. Joskus, muutaman kerran olemme mieheni kanssa käyneet elokuvissa ja syömässä. Mutta aika tosi harvoin.
Miehen äiti HALUAA olla paljon lapsenlapsensa kanssa. Jos ei nähdä niin ainakin soitellaan päivittäin. Lapsi on noin yhden (tai kaksi) yötä viikossa mummilla. Miehen isä ja minun vanhempani asuvat kauempana, eikä heillä ole mahdollista olla lapsenlapsen elämässä niin paljoa kuin toivoisimme ja he haluaisivat. Joskus mummia täytyy jo vähän toppuutellakin, että mekin haluamme olla lapsemme kanssa. ;)
Eli siis arkinen elo on aina pyöritetty keskenämme, kun mummut ja muut on kaukana, mutta esim. parin viikon unelmaloman toteutimme, kun anoppi oli hoitamassa lapsiktaraamme. Hän kyllä tulee, kun ajoissa sovitaan (ja antaa rahaakin, vaikka emme tarvitse). Nyt kesällä taas lähdemme kaksin jonnekin. Lasten kanssa joku etelänmatka erikseen.