Lue keskustelun säännöt.
Onko oikeasti olemassa isovanhempia, jotka tarjoavat kahdenkeskistä aikaa teille miehenne kanssa?
01.06.2010 |
Kateellisena kuuntelen muiden juttuja (puistossa, töissä, ystäviltä), kuinka heidän lastensa isovanhemmat ovat avuksi monessa asiassa. Joku mummu ja pappa vievät perheen kaksi lasta asuntovaunumatkalle kahdeksi viikoksi kesällä niin, että vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa oikein urakalla kotona. Sinä aikana remontoivat kotona ja lapset ovat pois jaloista.
Toinen taas kertoi, että hänen vanhempansa ottavat heidän kaksi lastaan ja hänen veljensä kolme lastaan mökille koko viikoksi. Pappa suunnitellut viidelle serkukselle kalastusta, telttailua mökin pihassa, saunomista ja mummi taas leipomista ja muita tyttöjen juttuja.
Kuinka yleistä tällainen on? Että isovanhemmat tarjoavat teille kahdenkeskistä aikaa? Meille nimittäin ei ole lainkaan yleistä. Jos joku kolmesta lapsesta joskus otetaan mummien ja pappojen toimesta kylään, se tehdään täysin mummin ja papan toiveista käsin: koska heille sopii ja kuka lapsista saa kulloinkin tulla. Mummuilla on ikäänkuin oikeuksia lapsenlapsiinsa, mutta ei mitään velvollisuuksia. Koskaan lastenhoidon lähtökohtana ei ole ollut helpottaa meidän tilannettamme lasten kanssa tai auttaa, kun todella tarvitsisimme apua. Ja aina meiltä lähtee vain yksi kolmesta mummulaan. Tiedän, että sekin on tärkeää olla ainokaisena huomionkohteena, mutta joskus toivoisin, että ottaisivat kaikki kolme. Yhden poissaolo ei minun työmäärääni vähennä.
Erityisen paljon tämä harmittaa minua siksi, että omat isovanhempani viettivät paljon aikaa sisarusteni ja minun kanssani lapsuudessani. Mieheni jopa lähetettiin toiselle paikkakunnalle veljensä kanssa pienestä pitäen ja vanhemmat viettivät koko kesän kaksistaan. Itse käyn töissä ja mieheni tekee pitkää päivää ja on todella usein työreissussa viikkojakin. Talvella elämä on suoraan sanottuna rankkaa arkea ja kaipaisin kesällä pienen hengähdyshetken. Meillä ei ongelmana ole isovanhempien kunto tai ikä: ovat superhyvässä kunnossa ja jaksavat kaikkea, mitä minusta ei irtoa. Enkä halua kuulla mitään, ei mummuilla ole velvollisuutta hoitaa -juttuja. Sellainen mummu ja pappa ovat huonoja isovanhempia, jotka eivät juuri hoida lapsenlapsiaan, vaikka siihen kykenisivät. Minusta meillä kaikilla sukulaisilla on toisiimme nähden tehtävänä auttaa tarvittaessa toisiamme. Mistä helkkarista kiskon sitten sen tahdon auttaa, kun meidän mummut ja papat tarvitsevat minun apuani joskus tulevaisuudessa? Erityisen hankalaa se tulee olemaan anoppini ja appiukkoni suhteen, koska minulla ei ole heihin sellaisia tunnesiteitä kuin omiin vanhempiini. Eikä anopilla ole tytärtä, jotka hieman paremmin huolehtivat vanhempiensa asioista kuin pojat. Täytyykö minun vain nauttia tästä tulevasta vahingonilosta, että en auta teitä, koska tekään ette koskaan auttaneet meitä?
Kommentit (69)
... aina lastenhoidossa, kun olemme Suomessa. Nytkin olen päivittäin skypetellyt äidin kanssa, joka jo aivan innoissaan suunnittelee mökkireissua lasteni kanssa. On tehnyt oikein yksityiskohtaisia suunnitelmia kaikesta, ruokia myöten!
Me menemme sillävälin Haikkoon kylpylään miehen kanssa, luultavasti vain yhdeksi yöksi, koska kuopus vasta 1v.
Tuon lisäksi äitini aikoo ottaa lapset yökylään myös Helsinkiin palattuaan. Pappa on yhtä innokas lastenhoitaja ja erityisen hyvä hoitamaan vauvoja. Pääsemme miehen kanssa mukavasti stadiin terassille iltaa istumaan varmaankin ainakin pariin kertaan heinäkuussa, ihanaa!
Myös meillä vieraillessaan ovat aivan yhtä innokkaita auttamaan.
Äitini hoitaa myös oman, jo yli 80 v, äitinsä asioita mielellään, kuten myös äitini sisko. Vievät pankkiin ja lääkäriin, käyvät kaupassa, jne. Kyseinen isomummi hoiti minuakin paljon pienenä, on ihania muistoja niiltä ajoilta.
Olen kiitollinen, että meidän suvussamme sukupolvien yhteisöllisyysketju ei ole katkennut, vaan näyttää jatkuvan aina vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei meillä ainakaan auta.
Mun äiti ja isä on eronnut. Äiti soittaa tai laittaa kerran kahessa kuussa viestin ja isä käy noin kerran kuussa. Välimatkaa 170km.
Miehen vanhemmat asuu 20km päässä. Sielä käydään 2 viikon välein kahvilla ja juttelemassa.
Meillä 3v,4v ja 6v lapset. Anoppilassa ollut 6v kerran yön ja nuorimmaiset ei ollenkaan.
Esikoinen oli silloin pieni ja ainut pieni koko suvusta. Kun tuli toinen lapsenlapsi niin teki selväksi että ei hoida eikä auta koska itse työelämässä, omaishoitaja ja se mitä aikaa jää haluaa olla rauhassa.
Mennään vuorotellen ja toinen hoitaa lapsia kotona. Meillä käy myös kavereita kylässä että saadaan kontaktia ulkomaailmaan.
Ymmärrän kyllä että vanhemmilla ei ole vastuuta hoitaa ja jos sitä ei halua niin sitten ei. Pärjätään ilman apuakin vaikka olis joskus esim kerran vuodessa syödä rauhassa tai käydä yhdessä jossain.
3v, 2v ja 1v parhaillaankin viikon mummulassa.. :) mennään perjantaina hakemaan kotiin
minun vanhemmat jotka hoitavat lapsia, nyttenkin vajaan kahden viikon päästä lähdetään miehen kanssa reisuun 4vrk ja lapset menee vanhemmilleni. Lasten iät on 8, 4 ja 1v. Ja kesälomallaan on ollut perinteenä, että ottavat viikoksi mökille ja tämän ovat siis itse ehdottaneet, tosin tähän on "ikäraja", noin 2-3v eli nuorimmainen ei lähde ainakaan vielä tänä kesänä. Miehen vanhemmat hoitivat siihen asti kun oli vain 2, mutta nyt eivät ole ottaneet yökylään tai muutenkaan hoitoon kun on kolme.
Isovanhemmilla silti lämpimät välit lapsenlapsiinsa.
Lapset ovat jo isoja ja hyvin pärjättiin ne vuodet kun lapset olivat pieniä. Mutta ollaan muutenkin perhekeskeisiä ihmisiä ja tykätään puuhastella kotona porukalla yhdessä.
Lapsia on 4 ja eivät ole voineet olla mummoloissa yötä, koska kumpikin mummo on kroonisesti sairas, eikä pysty hoitamaan. Papat ovat kuolleet.
Nyt on kivasti aikaa kahdestaan kun lapset ovat kasvaneet. Älkää siis ahdistuko siitä, että muutama vuosi voi mennä, että ette pääse kahdestaan minnekään. Sekin aika kohta koittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ottavat n. 3 päiväksi luokseen tai mökille. Aika varmaan pitenee, kun lapsi kasvaa. Hoidossa n. joka toinen kk.
Vauvaa ovat hoitaneet vasta muutaman tunnin kerrallaan.
Asumme lähekkäin ja tapaamme päivittäin. Isommat lapset menevät usein koulusta mummolaan ja äitini tulee meille hoitamaan kuopusta, ettei sitä tarvitse raahata mukaan kauppaan y.m.
Taludellisestikin perheemme ovat yhtä. Ollessamme nuoria vanhempani avustivat meitä, nyt me vaivihkaa teemme suurimmat ostokset ja pyrimme siirtävään rahavirtaa meiltä vanhemmileni. Vielä otan enemmän apua kuin annan, mutta on itsestään selvää, että itse tulen olemaan se antava osapuoli kun vanhempani, tai omat lapseni tarvitsevat apua.
Joskus vähän häiritsee tietty itsenäisyyden puute, mutta mielestäni hyvät puolet ovat kuitenkin suuremmat. Vanhempani eivät varsinaisesti sekaannu elämäämme, mutta ovat aina tukena kun vähänkin tarvitsemme. Toivon, että pystyn antamaan saman omille lapsilleni tai, jos he haluavat aivan oman elämän, antaa heidän mennä, ja olla avuksi vain kun he pyytävät. Uskon, että laumaeläimenä ihminen on onellisin ryhmässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kolme lasta 6,4 ja 1v. Isovanhemmat asuvat 170km päässä. Minun äitisi ei voinut tulla, kun isäni ei selvinnyt (henkisesti) yksin. Nyt isä on kuollut, mutta kun nuorimman ollessa pieni kysyin joskus, josko äitini tulisi vaikka käymään meillä (ajatuksena tulla kylään ja ehkä myös olisi voinut käyttää isompia puistossa, kun vauva oli päivällä onneton nukkuja. Niin ja oli talvi) Ei kuulemma joutanut, kun on tuota tekemistä. Eläkkeellä, harrastaa lukemista ja kasvimaan hoitoa. Jos tarvitsen oikeasti apua, soitan anopille. Olen tosin huono soittamaan, kun tiedän, että ei sekään nyt niin vaan lähde ja en osaa ottaa anoppia sotkuiseen kämppään. Pitäisi siis siivota ja laittaa kunnon ruuat jne. On siis helpompi 'elää pellossa' omalla porukalla jos väsyttää. Emme ole siis miehen kanssa kahdestaan paljon päästy olemaan. Todellisessa tarpeessa helpointa olisi soittaa isompien lasten entiselle hoitajalle.
Meillä on ns. kolmet isovanhemmat. Isälleni ja hänenvaimolleen en antaisi lapsia edes kävelylle ilman, että olisin itse mukana. Heihin en luota tippaakaan. Muut neljä isovanhempaa ovat ihania ihmisiä ja olisivat yli-innokkaita auttamaan, mutta minä taas en tässä vaiheessa elämää halua apua kun lapsia on vain yksi ja on helppo ja kiltti. Ehkä tilanne saattaa olla eri joskus jos lapsia olisi enemmän tai kun tämä yksi kasvaa. Tällä hetkellä minua ahdistaa mennä edes appivanhemmille kylään kun tiedän, että en saa pitää lasta kyläilyn aikana olleenkaan sylissä kun yli-innokkaat isovanhemmat hoivaavat 24h/vrk. Joo, tiedän, että sanotte kiittämättömäksi kun rajoitan isovanhempia. Olen oman luonteiseni ihmiseni ja haluan, että vanhemmat hoitavat lapsensa itse ja isovanhemmat vain pyydettäessä. Uskallan kyllä pyytää jos todella tarvitsemme apua. (Ja kun lapsi kasvaa, oppii kyllä sitten pyytämään päästä isovanhemmille ja sitten luonnollisesti saa mennä:) Oma äitini ja hänen puolisonsa tulevat kyllä apuun heti ja mielellään jos sitä tarvitsemme, mutta eivät tuppaudu koska heille olen uskaltanut sanoa meidän perheen pelisäännöistä. Mieheni loukkaantuu kun sanon, että en halua hänen vanhempiensa hoitavan lasta muuta kuin silloin kun itse emme ehdi. Hän ei ymmärrä sitä, että omanikin hoitavat vain silloin kun itselläni on pakollinen meno mieheni ollessa töissä. Itse olen ollut lapsena todella paljon isovanhempieni kanssa, mutta nyt aikuisena liian tiiviit välit ahdistavat, sillä he loukkaantuvat kun ehdimme käydä tosi vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä ei kummankaan isovanhemmat auta yhtään. Tukiverkot puuttuu kokonaan.
Olen nyt 56 v ja minulla on 2 aikuista poikaa,aikoinaan emme saaneet apua kuin tosi hädässä,välimatkaakin on 300 km,mutta suhtautuminen oli omituista,kamala huoli äidilläni esim kaikesta,mutta aidosti eivät koskaan kohdanneet lapsiani tai antaneet heille aikaa ja kun olin masentunut tulivat apuun,mutta siitä ei saanut puhua,se oli häpeä,luonnollista yhteyttä lapsenlapsiin ei tullut anopiltakaan,nyt aikuisilla pojilla kohteliaat välit isovanhempiin,mutta kaikki lämpö ja tunteet puuttuvat...suren tätä..itselläni ei ole vielä lapsenlapsia...
mun isä on jo eläkkeellä ja äiti on vielä työelämässä isäni hoitaa päivisin kahta poikaamme toinen on koulussa ja toinen on kolmevuotias.
nyt tulevan hiihtoloma viikkona vanhempani hoitavat lapsia perjantai-keskiviikkona itse otin lomaa to ja pe, äidilläni on paljon lomia kun on ollut niin kauan työelämässä ja mihin ihmeeseen laitan koululaisen loman ajaksi, itselläni on vielä aika vähän lomakertymään =( noh ens kesästä lähiten 30 päivää jo onneksi =) onneksi olen kuntasektorilla töissä, että voin hoitaa tulevaisuudessa lapsiaNi koulun lomien aikana
nytkin lapset menevät viikonlopuksi mummilaan 3.2 en kyllä tiedä että menenkö itse perässä sinne jo lauantaina ku olisi siellä päässä asiota hoidettava...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehen vanhemmat ottaa lapsemme hoitoon tosi mielellään. Leipovat lapsen kanssa ja vievät esim. kotieläintilalle eläimiä katsomaan. Ottaisivat varmaan lapsen hoitoon viikoksikin jos vaan annettaisiin. Toistaiseksi kuitenkin alspi on ollut max. yhden yön kerrallaan hoidossa kun on vasta vähän yli kaksivuotias.
olen oikeasti ihmeissäni miten auttavia ihmisiä ja sukulaisia teillä muilla on. Olen jotenkin oman sukuni tylytyslinjaan varmaan tottunut. Meillä ei kummankaan puolen isovanhemmat ole ikinä hoitaneet sekuntiakaan, eivätkä hoida, kun eivät viitsi ja halua. Eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan muutenkaan, pakkopullaa ovat jotkut pakkokäynnit (synttärit) ja ajatus on jotenkin se että ääh, onko pakko, niistä on vaivaa.
Eli ei ole ollut sekunnin sekuntia parisuhdeaikaa sitten esikoisen syntymän. Ventovieraalle en halua jättää niin kauan kun on pieniä jotka eivät puhu.
Tähän vielä lisään sen että aikanaan molempien omat vanhemmat saivat kymmeniä tuhansia tunteja hoitoapua omilta vanhemmiltaan, eli me olimme mummolassa AINA, mummo hoiti monta kertaa viikossa ja vanhemmat kävivät useamman kerran vuodessa viikon kahden parisuhdelomilla. Lisäksi oltiin aina kesälomat (eli 2kk) mummolassa. Eli ITSE ovat apua saaneet mutta siitä ollaan tarkkoja että sekuntiakaan ei anneta apua vastavuoroisesti eteenpäin!
Paska tuuri, kahdet paskat isovanhemmat, lapsilla ei mitään tunnesidettä sinnepäin (ja vielä vähemmän sieltä tännepäin...)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempieni kanssa matkoilla, on siellä kesät hoidossa, soittaa kätevästi vaarille, kun on joku hätä ja me olemme jossain kauempana, joululomat menee mummulassa ja he eivät ihan hirveästi suunnittele mitään erikoista, mutta ihan tavallista hengailua on tiedossa kyllä.
Mutta tärkein apuväline on ystäväperheemme, joiden kanssa hoidosta sopiminen on helppoa, vastavuoroista ja kätevää. Lapset on samanikäisiä ja hyviä kavereita. Viikonloppu menee ihan heittämällä ja illat nyt ainakin. Helpottaa elämää suuresti. Pitää myös yllä romantiikkaa ja sykettä kun saa vapaa-aikaa miehen kanssa vaikka hotellissa tai kaupunkilomalla.
ongelma on se, että minä olen tavattoman huono pyytämään apua. Olen vierestä nähnyt kuinka mieheni veli ja oma veljeni ovat käyttäneet mummoja häpeilemättä ja syyllistymättä hoitoapuna aina, kun tarvis, kesäisin viikkojakin. Itse olen kuitenkin nähnyt sekä myös mummojen suusta kuullut, kuinka väsyneitä he ovat olleet ja sanoneet suoraankin, että kunpa lapset voisivat joskus mennä toiseen mummolaankin.
Joten kun meille lapsia alkoi tulemaan arastelin jo alusta lähtien pyytää apua, kun pelkäsin heidän väsyvän. Monesti tarjoutuvat itse ja mielellään ottavat, mutta ehkä kaksi kertaa vuodees ovat yökylässä ja saamme miehen kanssa aikaa toisillemme, yleensä pyydän hoitoapua esim. parturikäynnin yms. ajaksi. Asian toinen puoli on se, että äitini on töissä pk:ssa, tosin jo osa-aikaeläkkeellä, mutta kuitenkin hän hoitaa lapsia jo muutenkin ja anoppi jaksaa päivän ihan ok, mutta esim. yökyläilyltä haettaessa on jo selvästi ihan stressaantunut (ikää 65v eläkkeellä) ehkä kiukkuinenkin, eikä hirveästi sitä lapsilta peittele.
Joten tämä on aina ollut hyvin kaksipiippuinen juttu. Onneksi esikoisella ja kuopuksella on niin ihanat kummit, jotka tulevat välillä väkisin iltahoitajiksi ja käskevät miehen kanssa ravintolaan (tietävät siis tuntemuksistani), heille olen äärettömän kiitollinen ja jos joskus saavat omia lapsia, korvaan kaiken tuhatkertaisesti!
ottaa lapsiamme, jotta saamme omaa aikaa. Lisäksi miehen vanhemmat hoitavat lapsia. Olen todella kiitollinen saamastamme avusta.
Emme olisi ikinä pärjänneet ilman lapsenhoitoapua. Lapsemme ovat olleet todella vaikeasti hoidettavia.
Sekä mieheni että minun vanhemmat ovat eronneet. Oma äitini on niin alkoholisoitunut, etten uskaltaisi antaa kultakalaakaan hänen hoitoonsa. Sekä mieheni isä että oma isäni ovat uudessa parisuhteessa, ja kumma kyllä hoitaneet ja hoivanneet uuden naisensa lapsenlapsia kuin omiaan. Omat lapsenlapset eivät sitten kiinnostakaan yhtään.
Luojan kiitos miehen äiti, vaikka onkin jo yli 7-kymppinen, rakastaa lapsenlapsiaan yli kaiken. Ottaa kaksi lastamme pari, kolme kertaa vuodessa hoitoon max kahdeksi päiväksi, jotta saamme vähän omaa aikaa. Enempään hän ei kerta kaikkiaan terveyssyistä pysty, vaikka haluaisikin.
En oikein osaa sanoa tähän mitään, ihmettelen vain sitä miksei pappaa/vaaria yhtään omat lapsenlapset kiinnosta. Ovat kyllä yhteydessä viikkotasolla, mutta ei heille tule mieleenkään tulla hoitamaan lapsia tai pyytää lapsia sinne. Joskus olen hätäpäissäni pyytänyt isääni tänne hoitamaan sairasta lasta päiväksi, mutta hän (eläkeläinen) ei ehtinyt, koska oli menossa tekemään remonttia naisystävänsä tyttären (työtön) luokse. Näin kiireistä on työttömien ja eläkeläisten elo...
Perheessäni sama juttu, tyttäreni ovat 6 ja 9 -vuotiaita ja kerran äitini on "armollisesti" suostunut hoitamaan heitä näiden vuosien aikana. Tytöt ovat aina olleet kilttejä ja viihtyvät keskenään hyvin, joten heidän kanssaan oleminen ei ole edes kovin työlästä.
Äitini on juuri jäänyt muutama vuosi sitten eläkkeelle ja isäni kuoli juuri, joten aikaakin olisi.
Häntä ei vaan kiinnosta eikä ole ikinään kiinnostanut.
Kaikki perhejuhlat hän jättänyt väliin eikä edes aina muista tyttöjen syntymäpäiviäkään. Kummallinen sukupolvi ja mikä menetys äidilleni!
Omat mummoni muistan kultaisina ihmisinä joiden kanssa sain pienestä pitäen luotua läheiset välit. Se oli antoisaa aikaa!
Jos ovat fiksuja niin menevät yksityiseen palevlutaloon, joka tosin syö teiltä perinnön, mutta takaa heille hyvän vanhuuden.
Ja jos asuvat kotona, niin erilaiset aviomiespalvelut jne. talkkarit tulevat paljon halvemmiksi kuin lasten antama apu.
en tajua ollenkaan tuota viimeistä lausetta, että "en auta teitä, kun ette koskaan auttaneet meitä".
Meillä ei isovanhemmat eikä kukaan muukaan suku ole lapsiamme hoitaneet. Mutta jos he antaisivat aikaansa meidän lapsille, kuten ap:n lapset saavat jokainen yksitellen mummolassa, olisin ikionnellinen. Meillä kaikki mitä lasten kanssa tehdään, on aina meidän vanhempien vastuulla ja voimilla, ja mitä me vanhemmat taas teemme, kaiken teemme lasten kanssa, emme koskaan kahdestaan.