Lue keskustelun säännöt.
Onko oikeasti olemassa isovanhempia, jotka tarjoavat kahdenkeskistä aikaa teille miehenne kanssa?
01.06.2010 |
Kateellisena kuuntelen muiden juttuja (puistossa, töissä, ystäviltä), kuinka heidän lastensa isovanhemmat ovat avuksi monessa asiassa. Joku mummu ja pappa vievät perheen kaksi lasta asuntovaunumatkalle kahdeksi viikoksi kesällä niin, että vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa oikein urakalla kotona. Sinä aikana remontoivat kotona ja lapset ovat pois jaloista.
Toinen taas kertoi, että hänen vanhempansa ottavat heidän kaksi lastaan ja hänen veljensä kolme lastaan mökille koko viikoksi. Pappa suunnitellut viidelle serkukselle kalastusta, telttailua mökin pihassa, saunomista ja mummi taas leipomista ja muita tyttöjen juttuja.
Kuinka yleistä tällainen on? Että isovanhemmat tarjoavat teille kahdenkeskistä aikaa? Meille nimittäin ei ole lainkaan yleistä. Jos joku kolmesta lapsesta joskus otetaan mummien ja pappojen toimesta kylään, se tehdään täysin mummin ja papan toiveista käsin: koska heille sopii ja kuka lapsista saa kulloinkin tulla. Mummuilla on ikäänkuin oikeuksia lapsenlapsiinsa, mutta ei mitään velvollisuuksia. Koskaan lastenhoidon lähtökohtana ei ole ollut helpottaa meidän tilannettamme lasten kanssa tai auttaa, kun todella tarvitsisimme apua. Ja aina meiltä lähtee vain yksi kolmesta mummulaan. Tiedän, että sekin on tärkeää olla ainokaisena huomionkohteena, mutta joskus toivoisin, että ottaisivat kaikki kolme. Yhden poissaolo ei minun työmäärääni vähennä.
Erityisen paljon tämä harmittaa minua siksi, että omat isovanhempani viettivät paljon aikaa sisarusteni ja minun kanssani lapsuudessani. Mieheni jopa lähetettiin toiselle paikkakunnalle veljensä kanssa pienestä pitäen ja vanhemmat viettivät koko kesän kaksistaan. Itse käyn töissä ja mieheni tekee pitkää päivää ja on todella usein työreissussa viikkojakin. Talvella elämä on suoraan sanottuna rankkaa arkea ja kaipaisin kesällä pienen hengähdyshetken. Meillä ei ongelmana ole isovanhempien kunto tai ikä: ovat superhyvässä kunnossa ja jaksavat kaikkea, mitä minusta ei irtoa. Enkä halua kuulla mitään, ei mummuilla ole velvollisuutta hoitaa -juttuja. Sellainen mummu ja pappa ovat huonoja isovanhempia, jotka eivät juuri hoida lapsenlapsiaan, vaikka siihen kykenisivät. Minusta meillä kaikilla sukulaisilla on toisiimme nähden tehtävänä auttaa tarvittaessa toisiamme. Mistä helkkarista kiskon sitten sen tahdon auttaa, kun meidän mummut ja papat tarvitsevat minun apuani joskus tulevaisuudessa? Erityisen hankalaa se tulee olemaan anoppini ja appiukkoni suhteen, koska minulla ei ole heihin sellaisia tunnesiteitä kuin omiin vanhempiini. Eikä anopilla ole tytärtä, jotka hieman paremmin huolehtivat vanhempiensa asioista kuin pojat. Täytyykö minun vain nauttia tästä tulevasta vahingonilosta, että en auta teitä, koska tekään ette koskaan auttaneet meitä?
Kommentit (69)
lapset hoitoon, mutta en uskalla antaa.
Omat vanhempani asuvat kaukana, ovat iäkkäitä ja isälläni on vielä lisäksi alko-ongelma. He haluaisivat lapset hoitoon, mutta en uskalla antaa.
Appivanhemmat taas sitten: no, ottaisivat ehkä, jos erikseen pyytäisimme. Anoppi on eläkkeellä, lievä mt-ongelma, mutta pahinta on kyvyttömyys pitää huolta lasten perustarpeista (mm. lämmin ruoka kahdesti päivässä - "yksi ateria hyvin riittää, kun syö kunnolla". No ei riitä meidän 2- ja 4-vuotiaille). Appi vielä työelämässä, viettää vapaa-aikansa golf-kentällä, eikä varmaan edes tiedä, missä heillä perunoita säilytetään.
Ymmärrän hyvin ap:n tuskan, mutta toivottavasti osaat iloita siitä, että isovanhemmille voi lapset ylipäätään antaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä kerran kuussa toinen mummu hoitaa pari tuntia, jos pyydän. Toisen puolen isovanhemmat ottavat pari kertaa vuodessa yöksi. Siinä se. Itsekkäitä idiootteja, ei voi muuta sanoa.
Viimeksi eilen anoppi meillä käydessään sanoi, että sitten syksyllä (kun lomien ja mökkiremonttien jälkeen paluu arkeen) voivat sitten tulla meille lapsia hoitamaan jos haluamme miehen kanssa kahdestaan käydä jossain. Nyt meillä nuorimmainen vasta vajaa 2 kk, mutta syksyllä mummo ja pappa voivat jo hoitaa parikin tuntia :)
Olenkohan ottanut liian itsestäänselvyytenä moisen käyttäytymisen?
Minusta se ongelma ei kaltaisissasi tapauksissa ole lopulta edes se vanhempien oma aika, vaan se mutkattoman perheyhteyden puuttuminen. Siskoni lapsille vanhempieni koti on aina ollut paikka mihin voi vaan mennä (välimatkaa tosin 150km), viihtyvät isovanhempiensa ja tätiensä sekä enonsa kanssa todella hyvin, ollaan yhtä suurta perhettä.
Siskoni sai nuorena monta lasta, enkä usko että olisi selvinnyt yhtä hyvin ilman meidän vilpitöntä apuamme. Siskon lapset eivät ole olleet mikään velvollisuus kellekkään meistä, vaan ilolla on osallistuttu heidän perheensä arkeen. Nyt nuo jo kohta aikuiset lapset vastavuoroisesti hoitavat minun ja toisen siskoni vauvoja ja tekevät sen mielellään.
Oma lapseni on vielä pieni, mutta uskon että mummola tulee olemaan hänelle kuin toinen koti, johon voi mennä esim. koulun jälkeen, kun vanhempien naama alkaa kyllästyttämään jne. Meillä perhe ei käsitä siis vain sitä ydinperhettä, vaan koko sisarusparvella on sekä oikeuksia että velvollisuuksia suhteessa toisiinsa. Joskus sekin on tietenkin hankalaa, kun pitää suunitelmissaan huomioda lähes kahdenkymmenen ihmisen tarpeet...
Pointtini ei ole kuitenkaan hehkuttaa sitä miten meillä on, vaan lähinnä antaa esimerkki siitä, miten asiat voi tehdä. Voithan ap toteuttaa paremman perheyhteyden omalla kohdallasi, etkä tee samoja virheitä kun vanhempasi. Ei tämä elämäntyyli tietenkään kaikille sovi, läheisiin menee paljon sitä "omaa aikaa" (ja oikeastaan myös rahaa, kun yhtäkkiä saatat kolmen ihmisen sijasta ruokkiakkin kolmeatoista :) )
Niin ja tosiaan tähän liittyy myös se kun jotkut ihmettelevät vl-äitien jaksamista: Niissä vl-perheissä, keitä tiedän, on tiiviit suhteet, nuoremmat sisarukset ja isovanhemmat auttavat pikkulapsivaiheessa olevia, tehdään talkoilla remontteja, juhlat järjestetään yhdessä jne. Kuvittelisin että on huomatavasti helpompaa jaksaa kahdentoista lapsen kanssa kun tietää että saa tarvittaessa apua ja tukea vrt. esim. kahden pienen lapsen vanhemmat joilta puuttuu turvaverkosto niin että kaikki lääkärikäynnit, sairastelut yms. vaativat hirveitä järjestelyjä.
Asuvat aika lähellä. Miehen vanhemmat asuvat 700km päässä joten heistä ei ymmärrettävästi ole kovasti apua. Pientä 2v ikäistä lasta emme halua "lähettää" noin kauas hoitoon pitemmäksi aikaa.
Mutta asiaan. Meillä aikatauluja tutkitaan yhdessä. Esim. juuri eilen juteltiin äitini kanssa tulevista kolmesta viikosta. Kummallakin kalenteri kädessä ja sitten ei kun vertailemaan. Löysimme kolmelta viikolta yhdessä kuusi sopivaa ajankohtaa jolloin hoitavat lastamme (meillä siis vain tuo yksi 2v ikäinen lapsi). Noissa kerroissa on yksi viikonlopun mittainen yökyläily (la ap - su ilta), muutama lähes koko päivää (lapsi lähtee aamupäivästä mummolaan n. 10 maissa ja tulee kotiin klo 19:30 aikaan jolloin aloitamme heti iltapuuhat) ja sitten useampi kolmen-neljän tunnin pätkä. Ollaan sitten miehen kanssa nyt suunnittelemassa kivaa ohjelmaa noihin pitempiin vapaa-aikoihin.
Meillä tämä on helppoa kun asumme ensinnäkin lähekkäin ja toiseksi vanhempani tekevät enää vain osa-aikatöitä. Aikaa siis löytyy suht. hyvin. Meillä tämä auttaminen lähtee kummankinpuoleisista toiveista ja koitetaan löytää aina yhdessä sopivat ajat. Kumpikaan osapuoli ei siis sanele toiselle milloin lapsi menee hoitoon.
Minulla oli todella läheiset välit isovanhempiini lapsena ja sama näyttää onneksi jatkuvan nyt oman lapseni kanssa. Toivon että saan ja osaan olla joskus yhtä hyvä isovanhempi oman lapseni lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin on samankaltainen ongelma:Mummi tulee kerran parissa viikossa pariksi tunniksi "viihdyttämään itseään"lapsen lapsen kanssa.No kyllä hän tulee jos on pakottavaa tarvetta,kuten satunnaiset ultrakäynnit ym.Mutta noin muuten hoitoapua ei juurikaan tarjota.Olen joskus pyytänyt,että päästäiskö mieheni kanssa risteilylle tms.mutta vastaus oli ainakin pari-kolme kertaa:katsotaan sitä sitten,niin en ole enää kysellyt.
Mummi on terve ja työelämässä.Viikonloput menee kai sitten niin tiiviisti omissa hommissa,ettei ehdi tulla.Mummolaan en lasta vie hoitoon,koska mummin mies on juoppo.
Minusta koko tämän nykyperheen ahdingon syynä isovanhempien suhteen on tuo nimenomainen lehti. Se on alusta asti toitottanut sitä, että isovanhemmilla on pelkkiä oikeuksia. Kautta maailmanhistorian ovat isovanhemmat kyetessään auttaneet kaikin mahdollisin tavoin nuoria perheitä. On toki totta, että jotkut mummut näännytettiin taakkansa alle, mutta olen varma, että enemmän isovanhemmuudesta on aina ollut iloa isovanhemmille kuin haittaa. ET aloitti hokemansa isovanhemmuudesta oikeutena ja heitti samalla lapsen pesuveden mukana pois, yhteyden omiin lapsiin aikuisina ja lapsenlapseen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, että ei ole ihme sekään, että isovanhemmista huolehditaan niin huonosta nykypäivänä. Ja jos vielä miettii sanaa isovanhemmuus: samaa kuin vanhemmuus, mutta pienemmällä potenssilla? Oikeuksia ja VELVOLLISUUKSIA.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiaankin jos terveet isovanhemmat eivät viitsi auttaa lapsenlapsiaan ja tukea perheiden jaksamista ottamalla lapset edes välillä hoitoon,niin turha sitten ihmetellä,jos lapset ovat tästä katkeria,eivätkä viitsi hoitaa vanhempiensa asioita,kun nämä ovat vanhoja ja vaivaisia.Vanhemmathan ovat juuri omalla käytöksellään opettaneet,ettei läheisiä tarvitse auttaa.Mitä isot edellä,sitä pienet perässä.
Anoppini ottaa lapsia pari-kolme kertaa vuodessa viikonlopuksi että me saamme omaa aikaa.
Olen erittäin kiitollinen kummallekin taholle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viime kesänä hammaslääkärissä kuuntelin, kun (nais)hammaslääkärini jutteli hoitajalleen anopistaan. Hän sanoi, että koko maailmassa on yksi ihminen, josta hän lastensa ohella tulee aina huolehtimaan - hänen anoppinsa! Kun HL:ni oli nuori ja kolmen pienen lapsen äiti, anoppi oli kuulemma aina se, joka tuli apuun, kun apua tarvittiin. Nyt kun anoppi on vanha ja tarvitsee apua, HL sanoi huolehtivansa kaikkensa, että anoppi saa aina sen avun, mitä tarvitsee ja enemmänkin. Kuuntelin suu auki, kahdesta syystä, heh. Ihanaa, että on ollut noin ihana anoppi ja vielä ihanampaa, että miniä muistaa sen vielä vuosikymmenten jälkeenkin.
vanhempani varmasti ottaisivat lapseni hoitoon, jos olisin halukas antamaan. En kaipaa omaa aikaa tai kahdenkeskistä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempani auttavat aina kun pyydetään (toki sanovat, jos joskus ei käy), hakevat lähes kerran viikossa lapset päiväkodista ja vievät heille illaksi hoitoon, viikonloppuisin nyt kesällä hoitavat koko päiviä, jotta päästään miehen kanssa golfia pelaamaan kahdestaa, ottavat joskus yökylään. Pidempiä aikoja eivät ole ottaneet hoitoon. Appivanhemmilla, jotka asuvat 500 km päässä, lapset ovat kesäisin muutamia päiviä, talvella tulevat joskus hoitamaan, jos tarvetta on.
meillä ei kummankaan isovanhemmat auta yhtään. Tukiverkot puuttuu kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ainakin niin ihana mies,että tosiaankin kaipaisin joskus kahdenkeskistäkin aikaa.Muutakin kuin illalla väsyneenä kymmen jälkeen.Mutta pärjätään me ilman hoitoapuakin,kun ei mummi ehdi.Toiset isovanhemmat taas asuu liian kaukana.Mutta ottavat varmaan lapsemme hoitoon,kun on niin iso,että voi jättää pariksi yöksi.
vanhempani varmasti ottaisivat lapseni hoitoon, jos olisin halukas antamaan. En kaipaa omaa aikaa tai kahdenkeskistä aikaa.
Tilanteet muuttuvat. En minäkään kaivannut koskaan hoitoapua, kun lapsia oli yksi ja se oli pieni. Kun niitä oli yhtäkkiä kolme, aloinkin kaivata pientä lomaa lapsista silloin tällöin, eikä se ole yhtään huonoa äitiyttä. Kannattaako kommentoida, jos asia ei kosketa? En anna neuvoja kenellekään asioissa, joita en ole itse kokenut.
pyydettäessä mun äiti tulee katsomaan lapsia, että päästään vaikka syömään ja leffaan kahdestaan. Pidempiä aikoja noita kolmea apinaa ei viitsi oikein mummoille sijoittaa.
lapseni ovat 17, 14, 7 ja 6 -vuotiaita. koskaan he eivät ole olleet äidilläni tuntiakaan. pääsiäisenä äitini käväisi täällä ja ihastui esikoiseeni - sanoi tämän olevan niin käsittämättömän hyväkäytöksinen, fiksu ja kaunis nuori nainen - ja pyysi tyttöä luokseen kesällä. tyttö kieltäytyi, sanoi, ettei ennenkään ole siellä ollut, eikä aio aloittaa nytkään.
mieheni vanhemmilla lapset ovat paljon olleet hoidossa, mutta vain tuntia kahta kerrallaan, koska mieheni vanhemmat olivat jo vanhoja, eivätkä jaksaneet olla lasten kanssa niinkään paljon kuin olisivat halunneet. kun molemmat kuolivat vuosi sitten muutaman kuukauden välein esikoinen vietti sairaalassa päiväkausia lukien, laulaen ja hieroen heitä.
olen sitä mieltä, että äitini menetys tämä on ollut.
ja isompi lapsi on ollut yökylässäkin monta kertaa ja pyytelee viikottain, saisiko mennä (mutta ikävät vanhemmat ei vaan aina päästä, kun lapsi on vilkas ja mummi varmasti väsyy vierailuista, vaikka ei myönnäkään). Anoppi myös tulee meille kylään ja auttaa silloinkin esim. katsomalla pienempää, kun imuroin tms.
Omat vanhempani hoitavat innokkaasti esim. muutamia tunteja tai yhden päivän mutta eivät oikein yökylään halua ottaa. Ehkä liian raskasta, kun meidän esikoinen tosiaan on tosi energinen. Mutta apua saan aina, jos on joku meno, ja monesti olen jättänyt jo pienemmänkin (4kk) kauppareissun ajaksi (noin tunti) vanhemmilleni hoitoon.
Aion myös tulevaisuudessa muistaa tämän hoitoavun (erityisesti anoppini) kahdella tavalla:
1) Autan isovanhempia, kun ovat kyvyttömiä huolehtimaan itsestään. Jo nyt autamme anoppia talon ja puutarhan hoidossa, mutta myöhemmin myös enemmän.
2) Aion viedä tätä hyvää eteenpäin ja jos joskus saan lastenlapsia, hoidan heitä yhtä innokkaasti. Mikään hoitoautomaatti en halua olla, mutta apua on tarjottava varsinkin pikkulapsivaiheessa.
Erityisesti mieheni suku on opettanut hyvän perheyhteyden merkityksen. Apua pyydetään ja tarjotaan ilman katkeruutta ja jälkipuheita, ja myös miehen siskon lapset ovat olleet meillä hoidossa, ja meidän poika vastaavasti heillä.
Oma perheeni vaalii enemmän yksityisyyttä, mutta myös siskoni on paljon hoitanut esikoistani ja äitini on vauvojen ensimmäiset kuukaudet kuskannut ruokaa yms. Tärkeintä ei mielestäni ole se hoitoapu vaan sellainen perheyhteys, josta tietää saavansa erilaista apua tarpeen mukaan. Joskus se voi olla vaikka siivousapua tai sellaista hoitoapua, että on vain useampia aikuisia läsnä ja itse pääsee tavallaan hengähtämään. Näin esimerkiksi isäni toimii. Hän tulee leikkimään esikoisen kanssa, ja minä voin keskittyä vauvaan.
Olen kyllä kiitollinen meidän perheyhteydestämme.
vahdeista. Meillä on nyt kolme lasta, nuorin 1 v. Veljeni ottaa lapset itselleen useinkin. Jopa pyytämättä. Heillä itsellään on pari lasta, joten serkukset tulevat toimeen loistavasti keskenään.
Ja sitten on tietysti lapseton siskoni, joka tulee aina pyydettäessä meille vaikkapa viikonlopuksi. Käymme mieheni kanssa aika usein, kerran kk, jossain naapurikaupungissa ja olemme yötä hotellissa. Se lähentää meitä ja me voimme pariskuntana todella hyvin.
Lisäksi nyt kesällä pääsemme kahdestaan lomalle, ku äitini ottaa lapset mökille viikoksi.
Annan myös vastuuta kasvatuksesta muille hoitajille. Esim. en puutu veljeni tapaan kasvattaa lapsiani silloin kun he ovat siellä. Tuen siis tätä "koko kylä kasvattaa"- ideologiaa.
Mutta vanhempani ovat töissä vielä ja asuvat eri paikkakunnalla eli mitenkään viikoittain emme apua saa. Mutta tasaisesti vuoden mittaan ja kesälomilla enemmän :)