Sellileskiä? *varovasti kyselee...?*
En oikein tiennyt millä palstalla kysymykseni esittäisin, ei tuntunut sopivan oikein muiden otsikoiden alle... Siispä: onko täällä muita odottajia, tai jo lapsen saaneita, joiden mies on kaltereitten takana? Olisi kiva saada vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa, ja kuulla kokemuksia niiltä joille asia on ennestään tuttu. Toivoisin keskustelua ilman syyllistämistä, ylenkatsomista, utelua... siis taustoista riippumatta, puhdasta kokemusten/ajatusten/tunteiden vaihtoa. Toivottavasti täältä löytyy edes joku... Mulla menossa rv 15+3.
Kommentit (243)
Täällä on näköjään kaksi linkkiä sellileskille...Voi että mitenkäs tämän nyt alottaisi!Kirjoitin niin pitkän stoorin toiseen linkkiin..Minulla on 1v poika ja mieheni on ollut 1v ja 6kk kiinni.Minulla on tärkeä kysymys tai mietin vain että olisikohan teillä samanlainen ongelma... Minä en ole saanut elatusapua, koska olemme mieheni kanssa avoliitossa eli osoite on sama.Entiedä pitäisikö meidän leikisti/ns. erota että saisin mitä kuuluu?? Ja onnistuukohan perhetapaamiset jos miestä ei enää ole vuokrasopparissa tai kirjoilla? Soitin kivitaloon, mutta en saanut suoraa vastausta.Hänelle tuli/on pitkä tuomio 8v eli on poissa vielä n.3v. Ellei se lokakuussa pienene hovissa. hmmmmm On niin paljon kysymyksiä mihin ei ole vastauksia..Onneksi tämmöinen linkki löytyi minulle " kerrottiin" tästä aihe on vapaa linkissä..No kello on tosi paljon täytyy mennä pehkuihin.. Kaikille teille paljjon jaksamisia myös
t.miiksulainen
Joo, tuo toinen ketju pantiin pystyyn siksi, että heti otsikosta näkee ton yhteisö-homman... johon muuten lämpimästi suosittelen liittymään, ohjeet löytyy siitä toisesta ketjusta ;) !
Mulla on samansorttinen tilanne kuin sulla - sillä erotuksella että me ollaan mieheni kanssa naimisissa. Näin tosiaan on, että jollette virallisesti eroa niin et saa elatustukea etkä lapsilisän yh-korotusta. Vaikka miehen tuomio olisi miten pitkä, ja vaikkei millään tavalla pystyisi avustamaan perheen elatuksessa. Itse siis kitkutan pelkän hoitorahan ja -lisän varassa, ja asumistukea toki saan... Voisihan tuota erota paperilla, mutta meille on molemmille " vakava" asia tuo avioliitto ja etenkin tässä tilanteessa jotenkin se kummasti vahvistaa meidän sidettä toisiimme. Plaah, kuulostipas reginalle ;D Kaikkea ei voi mitata rahassa, eli itseään saa syyttää ahdingostaan tämä ikuinen romantikko! Kuntalisä kun lakkaa, on pakko palata takaisin pienipalkkaiseen työhönsä vaikka mieluusti olisin pojan kanssa kotona vielä ainakin vuoden... on siis nyt 1v2kk.
Mun käsitykseni mukaan perhetapaamiset onnistuu vaikka ette asuisikaan samassa osoitteessa, ainakin niin että lapsi on mukana (koska täytyyhän isän saada tavata lasta, ja noin pientä ei yksin voi lähettää), olen joskus portilla odotellessa jutellut yhden naisen kanssa jolla tilanne oli juuri tämä. Vaan enpä tiedä kuka osaisi varmaksi vastata, pastori ehkä...?
Enivei, tervetuloa ja hauskaa että löysit meidät!!!
moi!minulla on menossa raskausviikko 14+3 ja minun aviomies on menossa kiven sisään tuossa keväällä muutamaksi vuodeksi.oon jollain tavalla totuttautunu tähän kun hän on istunu ennenkin ja pääsi kesällä pois!:) ei se mitään helppoa ole.....
Mä olin 2v sitten samassa tilanteessa.. Raskausviikkoja oli n.17.. Se oli elämäni kauheinta aikaa.. Yksin jouduin synnyttämäänkin :/ surullisinta on että lapsen isällä on poikaamme hyvin ohut side, kun ei ole ollut synnytyksessä, ristiäisissä, ei jouluina, ei 1v synttäreillä. Poikaa näkee vähintään kerran viikossa 45min. Surullista!! Mieheni sai ekakertalaiseksi kovan tuomion 8v. 2v on mennyt jotenkin hujauksessa.. Poika kasvaa ja sitä myöten elämä helpottuu.. Ruusuilla tanssia ei ole sen voin sanoa. Mutta sehän on vain omavalinta odottaako vai ei!!!! Toivon paljon voimia sinulle!!!
Täysin ulkopuolinen olen, mutta nostanpa kuitenkin..
Sattumalta eksyin tänne... :) Onpas " kiva" huomata, että on muitakin joilla on samanlainen tausta kun meillä. Toivottavasti vielä mahtuu mukaan jutustelemaan(?)
Meillä pahin takana, ainakin toivottavasti. Mies sai 6 vuoden tuomion josta osan istui ja osan sai muunnettua palvelukseksi. Odotusaika meni siinä. Synnytykseen saatiin jo isukki mukaan. Me siis tutustuimme tuon palvelus tuomion aikana enkä ole koskaan varsinaisena " selli leskenä" ollut. Tuntuu silti, että elämä tälläisen kokeneen kanssa ei koskaan ole ihan " normaalia (mikä nyt sitten on normaalia ja mikä ei). Meillä ainakin miehellä jonkun verran esim. masennusta jne. vaikka on työelämässä ja arkea eletään siinä missä muutkin. Miten teillä muilla? Onko mies sopeutunut täysin vai hiertääkö ns. entinen elämä?
Kiva olisi kuulla muiden arjesta ja siitä miten parisuhde sujuu. Varmaan näistä olette jo jutelleetkin, myönnän etten jaksanut alusta loppuun kahlata viestejä, mutta perhedyn niihin kyllä kun on aikaa :)
Anteeksi vielä vähän tökerö teksti, jotenkin taas saa järkevästi sanottua sitä, mitä tarkoittaa...
Sattumalta eksyin tänne... :) Onpas " kiva" huomata, että on muitakin joilla on samanlainen tausta kun meillä. Toivottavasti vielä mahtuu mukaan jutustelemaan(?)
Meillä pahin takana, ainakin toivottavasti. Mies sai 6 vuoden tuomion josta osan istui ja osan sai muunnettua palvelukseksi. Odotusaika meni siinä. Synnytykseen saatiin jo isukki mukaan. Me siis tutustuimme tuon palvelus tuomion aikana enkä ole koskaan varsinaisena " selli leskenä" ollut. Tuntuu silti, että elämä tälläisen kokeneen kanssa ei koskaan ole ihan " normaalia (mikä nyt sitten on normaalia ja mikä ei). Meillä ainakin miehellä jonkun verran esim. masennusta jne. vaikka on työelämässä ja arkea eletään siinä missä muutkin. Miten teillä muilla? Onko mies sopeutunut täysin vai hiertääkö ns. entinen elämä?
Kiva olisi kuulla muiden arjesta ja siitä miten parisuhde sujuu. Varmaan näistä olette jo jutelleetkin, myönnän etten jaksanut alusta loppuun kahlata viestejä, mutta perhedyn niihin kyllä kun on aikaa :)
Anteeksi vielä vähän tökerö teksti, jotenkin taas saa järkevästi sanottua sitä, mitä tarkoittaa...
yhteisössä on käynnissä nimenhuuto. Jos siis täällä joku hiljainen jäsen sattuu pyörimään, niin käykäähän ilmoittautumassa!
Aviomieheni on ollut kerran vankilassa, nyt viikonloppuna otettu taas kiinni ja tutkintavakeudessa. On milenkiintoista lukea, kuinka ihminen joka myöntää olevansa täysin tietämätön vastaavanlaisista elämäntilanteista, kokee olevansa tarpeeksi valaistunut kritisoidakseen meitä tai meidän miehiämme.
Minä olen rakastunut ihmiseen, en rikoksiin. Olen rakastunut tietämättä näistä asioista mitään, eivätkä virheet joita mieheni tekee muuta sitä rakkauden määrää, vaikka nuo rikokset tai niiden seuraukset sekä tekijälle että uhrille satuttaisivat myös minua. En suostu häpeilemään enkä salailemaan rakkauttani, enkä mieheni olinpaikkaa. Ne ihmiset, jotka tuomitsevat tuntematta ja tietämättä kyseisistä asioista ja niihin liittyvistä tunnetiloista ja vaikeuksista mitään, eivät ole sen kaltaisia ihmisiä jotka ansaitsisivat tuntea minut, lapseni tai edes miestäni.
Toivottavasti kriittinen ja suppea elämänkatsomuksesi tekee sinut tyytyväiseksi.
Terve kaikille tutuille ja tuntemattomille!
Ajattelin ihan vain ajankuluksi kirjoittaa kuulumiset. Lyhyesti: meille kuuluu hyvää. Kaikki elämän alueet on pikkuhiljaa loksahdelleet paikoilleen, mies on saanut erinomaisen hyvän duunin ja meillä alkoi reilu puoli vuotta sitten talonrakennusprojektikin. Miehen kanssa tosi harvakseltaan puhutaan tuosta ajasta kun oli lusimassa, itsestäkin se tuntuu jotenkin jo niin kaukaiselta, ihan kuin eri elämästä.
Mitäpä tässä muuta.. ei ole elämä enää niin värikästä (siis huonossa mielessä) kuin ennen. Tasaista perhe-elämää, ja kyllä sitä aina jaksaa arvostaakin, aina jos tuntuu tylsältä voi miettiä millaista oli silloin, kun mies oli vielä huonossa jamassa tai lusimassa... kyllä tämä sen aina voittaa!
Mutta joo. Eipä mulla muuta. Oikein hyvää jatkoa kaikille, uusille ja entisille sellileskille!
T: Korttiakka
Hei kaikki!
Itsekin ilmoittautuisin varovasti keskusteluun... Vaikken äiti olekaan.
Oma mies lähdössä 6-10 vuoden tuomiota suorittamaan (ensikertalaisena puolet). Nyt on tutkinta-aika menossa ja kolmas kuukausi erossa.
Tulevaisuus epävarma ja vaikea, mutta usko tallella ja rakkaus vahvempi kuin koskaan!
Hei kaikki!
Itsekin ilmoittautuisin varovasti keskusteluun... Vaikken äiti olekaan.
Oma mies lähdössä 6-10 vuoden tuomiota suorittamaan (ensikertalaisena puolet). Nyt on tutkinta-aika menossa ja kolmas kuukausi erossa.
Tulevaisuus epävarma ja vaikea, mutta usko tallella ja rakkaus vahvempi kuin koskaan!
Hei kaikki!
Itsekin ilmoittautuisin varovasti keskusteluun... Vaikken äiti olekaan.
Oma mies lähdössä 6-10 vuoden tuomiota suorittamaan (ensikertalaisena puolet). Nyt on tutkinta-aika menossa ja kolmas kuukausi erossa.
Tulevaisuus epävarma ja vaikea, mutta usko tallella ja rakkaus vahvempi kuin koskaan!
Anteeksi, ei ollut tarkoitus jankuttaa :) Ilmoitti vain minulle että " viestisi ei ole luettavissa" jolloin testasin pariinkin kertaan, ja siellähän ne oli kaikki :)
Kauan odotettu hovi on takana ja tuomio aleni reilusti eli loppu tulos on 10 kuukautta ehdollista! Mun sellilesken ura siis ei alkanutkaan... vaikka kyllä tämä kolme vuotta on tuntunut lusisimiselta tämäkin!
Kiitos kaikille mukana eläneille ja terkut sellisteille jotka ei vielä kuulu postituslistalle jolla aion kyllä mukana roikkua!!
Ihanaa syksyn jatkoa meille ja teille!!
Pertti
Ihan mahtavat uutiset! Tuo kolme vuotta odotusta tosin tuntuu melkoisen kohtuuttomalta...no toisaalta tuollaisista tilanteista (olenhan itsekin joutunut odottelemaan miehen tuomiota jne. vähän pahempaakin tietoa) olen yrittänyt oppia elämään päivän kerrallaan huomista sen kummemmin murehtimatta.
Meillä on muuten nyt kaksi poikaa. Pikkuveli syntyi tuossa kesällä. Ja muutenkin meillä on mennyt todella hyvin, ja jotenkin (koputtaa puuta) en nyt mitenkään näe miksei menisi jatkossakin. Mies ei ole törttöillyt yli puoleen vuoteen ollenkaan, ja sitä ennenhän törttöily oli varsin harvinaista silloinkin. Mutta tää 8kk siviilissä törttöilemättä on ennätys.
Joten leppoisaa ja ihanaa kuuluu meille. TOivottavasti myös muille sellisteille! Tää oli tällainen kuulumispäivitys täältäkin, kun en vieläkään ole onnistunut järjestämään itseäni listalle. Olen joskus yrittänyt, mutta en onnistunut, ja olen tällaista helposti lannistuvaa sorttia : )
T: Korttiakka
Vankila koskettaa elämäämme suurelta osin. Asumme vankilan läheisyydessä ja lähes päivittäin näen vankeja pihapiirissämme, mutta mieheni on kylläkin linnassa avaimet taskussa, joten siihen nähden olen eri tilanteessa kuin te.
En kuitenkaan kirjoita sen takia että haluaisin " kehuskella" että asiat olisi paremmin. Ymmärrän kyllä miten vaikeaa teillä varmasti on, kun mies istuu lusimassa. Monesti vankeja näkiessäni mietinkin, että millaisetkohan taustat heillä on ja tästä eteenpäin mielessä varmaan käy ajatus, onkohan heistä joku teidän mies?!
Opiskelen sosaali-alaa ja tarkoitus olisikin tulevaisuudessa tehdä opinnäytetyö liittyen vankeihin, mutta tarkempaa aihetta en ole vielä pohtinut. Aihe kuitenkin kiinnostaa kovasti..
Voimia Teille sellilesket ja auringonsäteitä syksyynne!
Toivottaa: pampun vaimo
Jos et ole yhden yhtä viestiä pariin päivään saanut, niin sitten jossain on vika - olen nääs viimeksi tänään käynyt laittamassa lyhkästä viestiä yhteisöön. Miten on? Muuten on siellä hiljaista kyllä, ilmeisesti kaikilla on asiat sen verran kohdillaan ettei tartte tukijoita just nyt :) eli ehkä ihan positiivista että on hiljaista...? Ite ainakin tuppaan kirjoittelemaan lähinnä silloin kun on joku juttu mikä painaa mieltä tai muuten vaan tarttee jakaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa, muutenkin oon vähän laiska kirjottelija ja kun aikaakin on niin naftisti ja seli seli... Sielläpä tuo yhteisö joka tapauksessa on ja odottaa kun seuraavalle tarve iskee avautua :)