Osaatko tulkita tytärtäni - minä en.

Mitä ihmettä tämä lapsi ajattelee ja mihin hän pyrkii sillä, että juuri koskaan hän ei tee sitä, mitä häneltä pyydetään, minkä hän tietää kuuluvan hänelle ja koskaan hän ei halua toimia aikuisen (ei kenenkään) mieliksi, kuten tiedän monen hänen ikäisensä lapsen mielellään tekevän. Itsekin muistan, että minulle oli tärkeää, että en pahoittanut turhaan tai koskaan tahallaan äidin mieltä.

Älä hyvä ihminen kasvata "kilttiä pikkutyttöä" jonka koko oleminen perustuu toisten miellyttämiseen! Jos itse olet nöyrä miellyttäjä, joka ei osaa asettaa rajoja oman jaksamisensa kanssa, niin älä opeta samaa kulttuuria lapsellesi.

Siivoaminen on tylsää kenestä tahansa, anna lapsen kapinoida. Loppujen lopuksihan hän siivosi jälkensä.

esikoululaisilla todella tulee toinen uhmakausi, joka varmasti koettelee aikuisen hermoja.



tiedän monia suloisia lapsia (jo työnikin puolesta), joiden persoona muuttuu hetkellisesti esikouluvuoden aikana.



uskalletaan olla tosi röyhkeitä aikuisille ja kyseenalaistetaan säännöt jne.



tärkeää on, että lasta kuunnellaan, mutta aikuisen tehtävä on asettaa rajat. tällaiset pikku-tyrannit eivät itse niitä rajojaan tunne ja ovat loppujen lopuksi aivan tyytyväisiä, kun joku ne laittaa!



ja ensi vuonna jo varmasti helpottaa, kun sinulla onkin yllättäen ihana ja fiksu, kaikentietävä ekaluokkalainen!

Tsemiä!

jyrkät mielipteet. Mutta tällä kertaa olen itsekin vähintäin yhtä jyrkkä: minusta sinä ap olet epämiellyttävä äiti tyttärellesi. Toivottavasti hänellä on joku toinen läheinen ihminen, jolta hän saa pienen lapsen ansaitsemaa huomiota ja rakkautta - tavallasi ei puhu äiti, joka rakastaa lastaan.

1: Oli epävarma, koska ei tiennyt onko eskarin puolelta sallittua lähteä yksin portista ulos. Ristiriita: äiti odottaa hänen tulevan, mutta toisaalta eskarin hoitajat eivät näytä siltä että olettaisivat hänen lähtevän, joten tyttö meni hämilleen.



2: Taas ristiriita. Tyttö puolustaa huutamalla ja kiukkuamalla omaa kantaansa, joka on se että koska pikkuveli aloitti sotkemisen ja sotki (varmaankin) enemmän, ei hänen kuuluisi siivota kaikkea. Toisalta varmaankin tiesi olevansa niin iso ettei tuo ole järkevää, mutta tilanne vei mukanaan ja koki kuitenkin että hänen osuutensa asiassa oli vain pieni. Siksi raivostui kun juuri häntä syytettiin ja hänen piti siivota.



Usein tuo 6v ikä onkin sellainen että oma tahto ja oma puolustus, itsenäinen ajattelu korostuvat ja tulee raivareita yms.

Eli ongelma on äidissä.



Käytöskin taatusti muuttuisi jos häntä kohdeltaisiin reilusti iälleen sopivalla tavalla.

jaksaako täällä muka kaikki äidit olla aina täydellisen kilttejä ja oikeudenmukaisia. sekä toimia johdonmukaisesti tilanteessa kuin tilanteissa?



eiköhän me äiditkin olla ihmisiä kaikkine tunteinemme ja koeteta vain kasvaa lastemme mukana.



oma poikani on 15-vuotias ja edelleen kasvatamme toinen toisiamme. välillä lentelee sammakot suusta, mutta silti oma lapsi on maailmassa kaikkein tärkein ja, jonka puolesta olisi tosiaankin valmis vaikka kuolemaan.



hyvä, että tällaiset aiheet herättävät keskustelua, mutta minusta ap on aivan normaali äiti, jolla on tunteita lastaan kohtaan ja huoli.

Ehkä lapsella oli kiva leikki kesken eikä halunnut lähteä, tai ei muistanut mitä olikaan sovittu tehtäväksi kun äiti istuu autossa pihalla. Mielestäni ei kuitenkaan voi odottaa, että eskarilainen osaisi ajatella miten äidin kuume vaikuttaa äitiin (eli osaisi ajatella ettei halua äitiä rasittaa), tietysti voisi odottaa että selkeästi sovittu juttu voisi pysyä mielessä, mutta toisaalta taas, lapsi on pieni. Ja vaikutti ainakin minusta aika monimutkaiselta ohjeelta muistaa. Täytyy leikkien keskellä vahtia koska äiti tulee ja mennä heti hakemaan täti, ei saa (oletan) lähteä itse parkkikselle... Mitä jos kukaan täti ei ollut siinä lähellä, tiesikö lapsi että niille tädeille on kerrottu asiasta, jospa luuli että hänen täytyy mennä selvittämään tädin kanssa tilanen ja selittämään että nyt se äiti tuli ja minun pitäisi lähteä, voitko auttaa. Voihan se olla vain väärinkäsitys lapselta, ja lapsi ei osaa sanoa mitä oli ymmärtänyt väärin, joten on mieluummin hiljaa kun asiasta kysytään, koska tietää että nyt meni jotain väärin.



Toinen tilanne taas: Lapsi on ilmeisesti pitkään ollut ainoa lapsi, ja nyt pikkusisarus on hänen vastuullaan. Yritti heittäytyä avuttomaksi tai ilmaista kiukkuaan epäreilusta tilanteesta, huomasi ettei äidiltä saa enää sillä tavalla huomiota, taktiikka ei toimi joten parempi vain taipua ja olla hiljaa ja hoitaa ne pikkusisaruksen sotkut. Varmaankin sai sillä tavalla sitten kiitosta äidiltä, toivottavasti. Mutta toivottavasti ei jää ikuiseksi rooliksi tuo, että isompi ja niin paljon fiksumpi isosisko joutuu aina vahtimaan pikkusisarustaan ja pitämään tämän tyytyväisenä, ja sitten yksin korjaamaan jäljet.

Toki ap vaikuttaa vaativalta ja ehkä ei niin empaattiselta kasvattajalta, mutta kyllähän tyttökin olisi voinut toimia toisin. 6v on vaikea ikä jolloin aiemmin erittäin fiksu ja kiltti (oletan ap:n tytön tätä olleen) voi muuttua aiempaa vähemmän älykkäämmän oloiseksi ja vähemmän kiltiksi, hetkellisesti.

Eli ongelma on äidissä.

Käytöskin taatusti muuttuisi jos häntä kohdeltaisiin reilusti iälleen sopivalla tavalla.

Katso päivä katso aika ,Perheen äiti vapalla. Meidän lapset Mummulla mies kans, on laatu aikaakin .Kun suljen tämän.

Mitä ihmettä tämä lapsi ajattelee ja mihin hän pyrkii sillä, että juuri koskaan hän ei tee sitä, mitä häneltä pyydetään, minkä hän tietää kuuluvan hänelle ja koskaan hän ei halua toimia aikuisen (ei kenenkään) mieliksi, kuten tiedän monen hänen ikäisensä lapsen mielellään tekevän. Itsekin muistan, että minulle oli tärkeää, että en pahoittanut turhaan tai koskaan tahallaan äidin mieltä.

Älä hyvä ihminen kasvata "kilttiä pikkutyttöä" jonka koko oleminen perustuu toisten miellyttämiseen! Jos itse olet nöyrä miellyttäjä, joka ei osaa asettaa rajoja oman jaksamisensa kanssa, niin älä opeta samaa kulttuuria lapsellesi. Siivoaminen on tylsää kenestä tahansa, anna lapsen kapinoida. Loppujen lopuksihan hän siivosi jälkensä.

Minut kasvatettiin kiltiksi ja nöyräksi toisten miellyttäjäksi. Mikä minusta tuli? Huono itseluottamus, helposti hyväksikäytettävissä, kynnysmatto, kiltti miellyttäjä... haluatko ap, että jatkan listaa vielä?

Mitä teen nyt? Kapinoin 30 vuotiaana itseäni ja kaikkia muitakin vastaan... töissä, parisuhteessa, kaikkialla. Onko se kivaa? Ei. Parisuhde kärsii, koska aluksi olin liian kiltti ja mies tottui siihen, nyt alan vasta vaatimaan oikeuksiani tasa-arvoiseen suhteeseen 13 vuoden yhdessäolon jälkeen. Töissä olen alkanut sanomaan liian kärkkäästi takaisin ja minusta ei pidetä enää kuten ennen, huomaamatta kasvatan lapsiani kilteiksi ja tunnen epäonnistuneeni äitinä, en kestä lasten omapäisyyttä ja kiukkua, koska itse en ole saanut ikinä niitä lapsena näyttää. Elämäni on tällä hetkellä todella kaaoksessa ja sekaisin. Miksi? Koska minut kasvatettiin kiltiksi ja vasta nyt uskallan kapinoida.

Anna lapsesi olla lapsi. Tietyt säännöt ja rajat pitää olla, mutta älä odota pikku sotilasta, joka tottelee eka käskystä.

jos eskarilaiselta on muka liikaa vaadittu kävellä parkkipaikalle, mikä näkyy eskarin pihalle.



moni ekaluokkalainen joutuu kulkemaan kävellen koulumatkansa ja joutuu totuttelemaan siihen nopeastikin syksyllä. semmoinen muutos on aika suuri lapselle, saati sitten sellaiselle, joka ei ole saanut muutaman kymmenen metrin matkaa kulkea ilman lupaa.



6-vuotiaalta voi vaatia jo oikeasti pikkasen vastuuta pienemmästä sisaruksestakin, esim. ap:n tapauksessa tuon suihkun ajan. ei ole liikaa vaadittu 6v:lta katsoa hieman pienemmän perään, ettei tapahdu mitään ei-sallittua.



tulevana koululaisena tuon ikäisen pitää jo oppia ottamaan vastuuta omista tekemisistään ja muistakin ihmisistä. jälkiensä siivoaminen, turha sotkeminen ja tavaroiden rikkominen pitäisi tuon ikäiselle olla jo itsestäänselvyys.



meillä useampia lapsia, enkä koe olleeni liian vaativa äiti lapsille tai hellyydetön julmuri.

Tuohon ekaan tapaukseen voisi kuvitella omalla kohdallani vastaukseksi myös sen, että päiväkodin säännöissä sanotaan, että vanhempien on tuotava ja haettava esikouluikäinen(kin) lapsi itse, lapsi ei saa itse tulla omia matkojaan eikä lähteä päiväkodin pihasta. Näin siis meidän päiväkodissa on sääntönä. Lapsella saattoi olla ristiriita siinä, totteleeko äitiä vai päiväkodin sääntöjä.



Tuo toinen selittynee juurikin tuolla eskariuhmalla.

Molemmilta onnistuis tuollainen käytös :-o. Onneksi tuolta 10v enää harvemmin, mutta usein vastaus on "en ole ollut minä vaan tuo". Hullutuksiin on heti valmis eikä vastuu paina kuin hetkittäin.



Rajojen hakuahan se vaan on. Johdonmukaisuus ja rakastaminen, moitteet käytöksestä ei lapsen luonteenlaadusta; ei kai siihen sen kummempia lääkkeitä ole.

Esikouluikäisen tyttäreni käytöksestä kaksi esimerkkiä tältä viikolta:

1. Olen pahassa flunssassa ja kuumeessa ollut loppuviikon. Sovin tyttäreni kanssa perjantaina aamulla, että kun eskaripäivä päättyy (he viettävät viimeisen vartin ulkona), tyttäreni ottaa reppunsa ja kävelee omatoimisesti parkkipaikalle, ettei minun tarvitse kuumeisena nousta autosta häntä hakemaan.

Ajan auton siten, että tyttäreni näkee autoni takuuvarmasti, huomaan hänen huomaavan minut, vilkuilevan suuntaani monta kertaa, mutta mitään ei tapahdu. Viiden minuutin odottelun jälkeen nousen autosta ja haen tytön. Kun kysyn, miksei hän tullut heti minut nähtyään, hän ei osaa vastata.

2. Sama lapsi leikkii 1½-vuotiaan veljensä kanssa olohuoneessa nenäliinapakkauksellani siten, että kaikki nessut ovat silppuna olohuoneen lattialla kun tulen suihkusta. Pyydän tyttöä siivoamaan silput pois. Tytär sanoo, että ajatus ei ollut hänen vaan veljen. Totean, että sinä olet isompi, tiedät enemmän, mikä on sallittua ja että sinulle siksi kuuluu enemmän vastuuta. Pyydän tyttöä uudestaan siivoamaan silput, joiden kokoaminen kestäisi arviolta 15 sekuntia. Tyttö alkaa huutaa ja itkeä, että hän ei siivoa. Huutamista kestä 10 minuuttia, minkä jälkeen hän siivoaa ja maassa on taas rauha. Miksi käyttää 10 minuuttia ja mieletön määrä huutoenergiaa kun voisi selvitä parin sekunnin työllä?

Tällaista tapahtuu viikottain. Mitä ihmettä tämä lapsi ajattelee ja mihin hän pyrkii sillä, että juuri koskaan hän ei tee sitä, mitä häneltä pyydetään, minkä hän tietää kuuluvan hänelle ja koskaan hän ei halua toimia aikuisen (ei kenenkään) mieliksi, kuten tiedän monen hänen ikäisensä lapsen mielellään tekevän. Itsekin muistan, että minulle oli tärkeää, että en pahoittanut turhaan tai koskaan tahallaan äidin mieltä.

liikaa vastuuta, ei hänen tartte muistaa koko päivää, miten tulikaan toimia (hakeminen)

Ei hän ole vastuussa opettamaan pikkuveljelleen kuinka tulee käyttäytyä.

Minusta tässä ei ollut kyse siitä että ap:tä luultaisiin julmaksi tai etteikö äiti saisi tehdä virheitä tai ap:tä pitäisi sääliä, eihän hän valitellut ja hakenut sympatiaa, vaan hän kysyi apua lapsensa käytöksen tulkintaan noiden esimerkkien pohjalta. Ja moni kirjoittaja vastasi, että noissa tilanteissa on syy voinut olla mikä vaan muukin kuin joku yleinen anarkismi kuusivuotiaassa. Eli monen mielestä ap voisi vähän höllätä vaatimuksia ja panostaa oikeudenmukaiseen kohteluun, jos kokee että tulee tuollaisissa asioissa turhia konflikteja.



Minusta ei ole paljon vaadittu, että kuusivuotias kävelee parkkikselle, mutta voi olla paljon vaadittu että lapsi leikin keskellä muistaa miten se ketju nyt menikään. Aikaisemmin on toimittu eri tavalla ja yksin parkkikselle lähteminen on ollut kielletty, nyt olisi pitänyt mennä hoitajaa kysymään heiluttelemaan kättä aidalle ja siitä lähteä sitten autolle, minusta lapsi voi jopa ajatella että ei uskalla mennä tädille selittämään että äiti käski nyt tällaista. Minä ainakin olin lapsena sellainen, että en millään olisi meinannut "vierailta" aikuisilta kysyä johonkin sääntöpoikkeukseen lupaa, en halunnut ketään vaivata ja selittää kenellekään jotain vanhempieni omia systeemejä, vaikka vanhempien kanssa olisikin sovittu, jos epäilin että niiden toteuttaminen on nyt poikkeuksellista ja "ei ihan oikein". Ehkä ap:nkin lapsi on sellainen, mutta sen sijaan että lähtee sitten itse mielinkielin hoitamaan asioita muidenkin puolesta, jättää koko homman tekemättä jos ei ole pakko. Koulusta kotiin kävely oli taas ihan eri juttu, kyllä se sujui, mutta kaikenlainen kommunikointi vieraiden aikuisten kanssa oli vaikeaa.

Musta toi kuulostaa ihan selvältä tapaukselta.



Eskariasiassa tyttö ei tiennyt, miten toimia. Olitko sinä ottanut tytön kuullen asian esiin pk-tätien kanssa? Tiesivätkö he teidän sopimuksestanne? On aika iso juttu 6-vuotiaalta alkaa selittää tädille tuollaista lähtöä ja sen syitä. Uskon siis, että tyttö ei vaan osannut toimia ja meni hämilleen. Vaikka olisitkin sopinut asiasta etukäteen myös tätien kanssa, vähänkin ujompi lapsi menisi todennäköisesti puihin, jos pitää omatoimisesti mennä tädille sanomaan, että nyt se äiti tuli, kerätä kamppeensa jne. Musta on paljon enemmän vaadittu, että eskarilainen hoitaisi lähdön itse kuin että sairas äiti nousisi autosta ja kävelisi parikymmentä metriä.



Mitä tuohon toiseen tapaukseen tuli, toimit todellakin mun mielestäni epäreilusti ja tytölläsi oli syytäkin itkeä.

Olitko ottanut särkylääkettä? Jos et jaksa kävellä parkkipaikalta pihaan, niin et kyllä ole ajokunnossakaan.

En kertonut kaikkia yksityiskohtia, koska niiden kertomiseen olisi mennyt mielestäni liikaa tilaa ja aikaa (tyyliin, että eskarin open kanssa mieheni oli aamulla myös sopinut asian, että haen lapsen parkkipaikalta. Tyttäreni kanssa oli sovittu, että kun hän huomaa minun, tulevan, hän käy sanomassa tädille, joka tulee heilauttamaan kättään minulle jne).

Ongelma on tyttäreni käytös. Kaipaan kommentteja siitä, en muusta. En todella ole ainoa ihminen, joka on kiinnittänyt huomiota hänen omapäisyyteensä. Tämä taisi olla turha foorumi kysellä asiaa.

Ap.

Sain nelisenkymmentä vastausta asioista, joita en kysynyt. Pari, kolme siitä, mitä kysyin: eli mitä tyttäreni viestittää tällä käytöksellään. Olette kovia takertumaan täysin epäolennaisiin asioihin.



Pari korjausta haluaisin kuitenkin tehdä: lapseni ei ole päiväkodissa vaan koulun eskarissa, jossa liki puolet oppilaista lähtee eskarin loputtua klo 13 YKSIN koteihinsa. Loput haetaan taksilla. Pyysin tytärtäni siivoamaan ne nessusotkut, koska joka kerta aiemmin hän on pistänyt veljensä siivoamaan ja itse seisoo vieressä. Siispä pyysin HÄNTÄ tekemään sen kerrankin. Tyttäreni ei ole todellakaan mikään kiltti ja hiljainen nössö, vaan kovinkin reipas, ulospäinsuuntautunut, rohkea, joskus jopa liiankin kanssa. Hän on lisäksi terävä, osaa paljon asioita ikäisekseen ja välillä tuntuu, että vaadin hänen ikäänsä ja osaamiseensa nähden häneltä liian VÄHÄN, ei suinkaan liikaa. En halua kasvattaa kynnysmattoa, vaan toiset ihmiset huomioivaa ihmistä, joka kantaa oman osansa kekoon.



Yksi esimerkki lisää hänen käytöksestään: söimme ruokaa, jota syötiin käsin. Kun ruokailu oli päättynyt, kehoitin lapsia käsipesulle. Tyttäreni meni suoraan sohvalle eikä ollut kuulevinaankaan. Muutaman kerran jälkeen talutin hänet vessaan ja avasin hanan. Lähdin pois ja kuvittelin, että kädet on pesty. Kohta kuulen tyttäreni kuiskaavan veljelle olkkarissa, että en pessyt, annan äidin vain luulla niin. Miksi ihmeessä nämä tämä kaikki vaiva protestoida kaikkea? Tämä on se minun ydinkysymys, ei buranan tai kuumeen määrä tai joku muu täysin naurettava seikka. Olen mielestäni todellakin ihan normaali äiti, joka jopa rakastaa kumpaakin lastaan maailmassa yli kaiken.



On lapsellista, raukkamaista ja tyhmää haukkua toista äitiä nimettömänä täällä. Puratteko sillä omaa pahaaoloanne? Voisiko joku vastata, kiitos?



Ap.