Hermoromahdus iski, täytyy myöntää että en jaksa enää 5-v:n kanssa!!!

joka on itsekin aika jäärä.



Lapsi on herkkä ja temperamenttinen, nyt jo koululainen



Meillä toimii erittäin selkeät rutiinit. Sääntöjä on vähän, mutta niistä pidetään kiinni. Huomaan että jos itse pistän kovan kovaa vasten niin tilanne menee ihan lukkoon. Aikuinenkin voi joskus joustaa!! Tärkeintä (ja vaikeinta!) on koittaa itse pysyä rauhallisena. Palkitseminenkin menee joskus pieleen, tuntuu että lapsi menee ylikierroksille jostain kivasta ylimääräisestä.



Koitan siis itse ottaa relasti ja keskittyä olennaiseen. Mielestäni ei ole kamalaa jos lapsi on joskus yöpuvussa vaikka koko päivän. Lapsi voi valita aamulla ottaako puuroa tai muroja. Jos ei maistu niin ei maistu. Ei se aikuisillekaan aina maistu. Seuraava ruoka on sitten ruoka-aikaan. Nukkuma-ajat on säännölliset, ulkoillaan joka päivä (kaikille tulee parempi olo). Ruokaa laitetaan säännöllisesti. Lapset tietävät mitä heiltä odotetaan.



Kiva tunnelma kotona on tärkeä ja satsaan siihen. Mielestäni se on tärkeämpää kuin että tukka on joka päivä kammattu. Ja äidille omaa aikaa jotta jaksaa olla lasten kanssa!!



5v kaipaa jo ohjelmaa ja kavereita, olisko mahdollista järjestää ohjelmaa tai vaikka naapuriperheen kanssa säännöllinen puistoreissu et aikuiset ja lapset saisi seuraa.

että sinä laitat tytölle aivan liian suuren vastuun, jos hän saa päättää syödäänkö aamupalaa vai ei, mennäänkö pesulle vai ei, puetaanko vai ei.



Meillä saa päättää syökö riisimuroja vai hunajamuroja. Tai jos äiti on keittänyt puuroa, niin silloin saa päättää syökö marjoilla vai sokerilla sen puuron. Tai syökö viisi lusikallista vai enemmän.



Meillä äiti päättää, että nyt harjataan hampaat. Ja lapsi saa päättää harjataanko sähköhammasharjalla vai perinteisellä. Tai harjaako äiti ensin vai itse ensin ja äiti vasta lopuksi.



Ja pukemisessa meillä toimii tällä hetkellä se, että laitan vaatteet lattialle, ja lapset saa päättää missä vaiheessa pukevat ne. Ja aina ovat lounaaseen mennessä pukeneet tai jos ollaan lähdössä ulos, niin sinne lähtiessä sitten. Mutta jos sun lapsi ei pue, niin sille ei silloin voi antaa noin vapaita käsiä. Vaan silloin lapsi voi valita parista paidasta tai kaikista t-paidoista mieleisensä tai voi valita pukeeko rauhassa vai puetaanko kilpaa.



Ethän sinä voi antaa vapaita käsiä lapselle asioissa, joista ei ole mahdollista tinkiä. Valinnan mahdollisuus annetaan sellaisissa asioissa, joilla ei ole aikuiselle niin väliä.

Ja sä loukkaannut aika herkästi lapsen sanomisista ja siitä, että hän ei osaa asioita. Loukkaannuit siitäkin, että lapsi sanoi sua tyhmäksi, kun annoit hänen olla tunnin pihalla liian vähissä vaatteissa. Miksi sä totuudesta loukkaannuit? Kyllähän sun aikuisena pitää tietää, että siinä on riskejä, jos lapsi on noin pitkään olemattomassa vaatetuksessa kylmällä pihalla. Ei lapsella ole riittävästi elämänkokemusta ymmärtääkseen tuollaisen asian, mutta sulla on, siksi vastuu tuossa tilanteessa oli sinulla.



Ja se, että lapsi ymmärtää sen yhteyden mikä on aamupalan syömisellä ja lounasajan näläntunteella, vaatii paljon selittämistä, kertaamista ja toistoa. Kaikki lapset ei tuota yhteyttä tajua ihan pian, eikä se mun mielestä ole mikään ihme. Tuon asian kasvattamisessa tarvitaan kärsivällisyyttä.



Eikä tuosta sun jutusta mitenkään pomppaa esille mitään erityisiä asperger-piirteitä. Enemmän mulla tulee mieleen, että lapselle annetaan liikaa vaihtoehtoja ja valinnanvapautta, ja vastaavasti rajoista ei pidetä riittävän tarkkaan kiinni. Tää lause saa sussa aikaan puolustusreaktion, mutta yritä silti miettiä tuota asiaa.



Mun neuvoni tuossa rajojen asettamisessa on, että mieti yksi asia, joka ärsyttää lapsen käytöksessä kaikkein eniten. Sitten mietit sille asialle sopivat rajat: Eli miten haluaisit lapsen käyttäytyvän siinä tilanteessa. Ja nyt otat projektiksi tämän yhden asian valvomisen, että sen asian rajoja noudatetaan milliäkään lipsumatta. Kun tää asia tulee kuntoon, niin sitten vasta siirryt seuraavan asian kimppuun.



Eli koska teillä on paljon tilanteita, joissa homma ei oikein toimi, niin on epärealistista ajatella, että nyt saisit kerralla kaiken kuntoon sormia napsauttamalla. Sen sijaan kun keskityt yhteen asiaan kerrallaan, niin sä jaksat olla tarkkana sen asian kanssa ja parissa viikossa saat sen yhden asian toimimaan lapsen kanssa. Ja jo sen yhden asian toimiminen helpottaa sun arkea huomattavasti. Seuraavaan asiaan siirtyminen onkin sitten jo paljon helpompaa.

eli en nyt kommentoi toisten kirjoituksiin, kun ei ole aikaa niihin perehtyä mutta oma neuvoni on

RAJAT JA RAKKAUS.



Elikkä rakkaudella kasvattaa muttei rajattomasti.

Lapsille kelpaa mikä vain huomio, negatiivinenkin. Toiset jopa tottuvat vain negatiiviseen huomioon, tyytyvät siihen ja osaavat hankkia sitä.

Muuta käyttäytymistäsi ja pidä tytärtäsi pienenä; hoivaa, auta, tee puolesta, lepertele, johonkin rajaan asti. ÄLÄ huomio negatiivista käyttäytymistä vaikka tekisi teidän sääntöjä vastaan (poistuu pöydästä kesken ruuan jne) , odota kunnes lapsi muuttaa toimintamallia ja anna positiivista palautetta.

-> toimii.

mullakaan aikoinaan, hyvin samanmoista oli. Parhaaksi koin sen kun kielsin kaiken sen minkä halusin hänen tekevän ja sallin sen mitä en toivonut hänen tekevän. Mutta sanoja piti aina miettiä tarkkaan ja koko ajan yrittää olla viisaampi kuin kakara ja olla askelen edelleen...

Täällä satakunnassa toimii ainakin kaupungin puolesta leikkikenttätoiminta joka on pari kertaaviikossa 9-12 omat eväätmukaan ja 4 vuotiaasta ylöspäin saajättää ilman vanhempia..

Sinne siis vaan niin lapsetkin saa jotain virikkeitä.

Mä luin kauhulla tätä ketjua, koska mulla on 3,5 v poika joka on aivan samanlainen. Ja jos se meno tosiaan jatkuu sinne yli 5 v asti ( on siis alkanut jo 1v) niin kyllä mä oon varmaan hoitokodissa kohta. Pikkuveli (pian 2v) on ollut ehdottomasti rauhallisempi ja kiltimpi tapaus, tosin nyt alkanut myös saada mielettömiä uhmis/raivokohtauksia.

kerralla voi olla vain yksi tehtävä harjoiteltavana. Eli jos koet että teillä nuo aamut ovat erityisen vaikeita, ottakaa niihin jokin tavoite. Vaikka se, että lapsi pukee vaatteet itse ja viimeistään kolmannella kehotuksella. Tai laitat kellon soimaan ja pukemiseen on aikaa 15 minuuttia - tämä tosin voi hermostuttaa lasta ja takaraja on ehkä liian ehdoton, parempi että voi pikkiriikkisen joustaa jos lapsi edes yrittää...



Sitten et ainakaan muutamaan viikkoon tarjoa palkintoa mistään muusta kuin siitä pukemisesta. Tietysti jos tyttö alkaa hoitaa muitakin hommiaan hienosti, kehut kovasti jne mutta tarroja tulee vain tästä yhdestä.

oli kanssa todella hankala poika,ja usein itkin illan päätteeksi että oon täysin epäonnistunut kun pojalle ei mikään käynyt..eskarivuoden aikana poika yhtä-äkkiä rauhottui ja nyt ekaluokalaisena

on ihan normaali tapaus eikä kiukkua turhasta,

Toivotaan että teilläkin lapsukaiset rauhoittuu=)

Itse olen vähentänyt nämä tuskaa aiheuttavat hetket minimiin. En harjaa lasten hiuksia. Lapset ovat samat vaatteet päällä yötä päivää, niin niiden vaihdosta ei tule tappelua. Vaihtavat itse, jos menee märäksi. Kerran viikossa olen pessyt lapset ja samalla vaihdettu vaatteet. Hampaiden pesusta olen pitänyt kiinni kerran päivässä, ettei tule reikiä. Jos ei ruoka kelpaa, esim aamulla, olkoot syömättä. Kyllä maistuu jo lounaalla.

meillä täälläpäin on.. seurakunnalla.. kyselepä

sitten myös joskus rauhallisena hetkenä mietitte yhdessä miksi äitiä pitää totella ja miksi pitää esim. käydä pesulla jne



oletko kokeillut palkitsemista tai ylläriä jostain jutuista?



"nyt kun käyt äkkiä hammaspesulla niin sitten ehditään vielä piirtää kukka... äiti näyttää miten piirretään hieno ruusu ja orvokki..." jne

olla minun kirjoittama teksti, paitsi etten ole raskaana mutta 2-v huolehdittavana ja tämä 5-v on opettanut senkin kiukuttelemaan. Kaikki aamupalat on aina yhtä huutamista, huoh. Anteeksi, en osaa auttaa, mutta meillä helpottaa vähän kun lapsi saa tehdä mieluisia juttujaan eli olla kavereiden kanssa ulkona, pelailla isänsä kanssa esim tietskapelejä, käydä mummoloissa, askarrella jnejne.

Joo, tuo on rankkaa ja varmaan monta keinoa olet jo kokeillut. Ei muuta kuin voimia!!!

Meillä kesällä 6v. täyttävä, joka on AIVAN samanlainen. Muutenkin meillä samanlainen tilanne kuin teillä, olen myös raskaana, LA reilun viikon päästä. Lapsi on ollut kotona koko toukokuun, kun minä olen ollut äitiyslomalla (myös nuorempi sisarus 3,5v. kotona).



Ajattelin alkuun, että kyllä se tästä lähtee, mutta ei. Pienemmän kanssa menee ihan ok, mutta isompi tosiaan vain vinkuu ja vonkuu ja mankuu, mikään ei tunnu kelpaavan/riittävän tälle vinkuintiaanille. Ärsyttää, kun on joskus keksinyt jotain kivaa ekstraa, niin ei mene kuin sekuntti sen jälkeen, niin jo on tämän tytön maailma taas nurinpäin ja vinkuminen jatkuu. :(



Odotan kauhulla kesää, kun vauvakin syntyy ja isommat molemmat tosiaan koko kesän kotona, elokuun puolessa välissä sitten tämä vinkuja aloittaa eskarin. (sitä odotellessa siis...)

Joku kesäkerho vois tosiaan olla paikallaan.

onhan se hänellekin suuri elämänmuutos!

Ehkä lapsi miettii, riittääkö äidillä enää aikaa ja rakkautta isommalle lapselle tai ehkä lapsi ei edes tunnista mistä oma huono olo johtuu. Varmasti lapsellakin on nyt monenlaisia tunteita, hankaliakin, mitkä sitten purkautuvat vinkunana ja vonkunana ja hankalana käytöksenä. Jos lapsi vaikka testaa näin äidin rakkautta ja välittämistä?



Meillä lapsen huonolla käytöksellä on taustalla aina jotain hankalia, käsittelemättömiä tunteita, ellei kyse ole vain väsymyksestä tai nälästä, sillä muuten lapsi on yhteistyöhaluinen ja perusluonteeltaan tyytyväinen.



Tietysti jos lapsi on jotain toista temperamenttityyppiä, syyt voivat olla toiset kuin meillä.

Mä olen miettinyt jo pitkään, miten tämä elämä voikaan olla pienellä tytöllä niin vaikeaa, ja miksei kenenkään muun lapsella ole vastaavaa tarvetta inttää, jankuttaa, taistella vastaan ja komennella. Meillä kyseessä on syksyllä 5v täyttävä tyttö, ja tosiaan kuvauksesi täsmää häneen ihan täysin.



Uhkailu, lahjonta, palkitseminen, keskustelut jne. eivät auta. Päinvastoin tuntuu, että varsinkin lahjonta ja palkitseminen tekevät hallaa, eli kun tyttö on saanut hyvän käytöksen, tottelevaisuuden tms. syyn vuoksi jonkin palkinnon, seuraavasta päivästä alkaa kuukauden mittainen jakso, jolloin käytös on entistä pahempaa. Jotenkin tuntuu, että tyttö tulkitsee nämä palkintosysteemit sellaisiksi itsestään selviksi etuuksiksi, joiden jälkeen hän voi käyttäytyä kuinka tykkää. Hän ei tunnu lainkaan käsittävän, vaikka miten yritän selittää, että palkinto tulee esim. tottelemisesta, ja jos hän ei tottele, palkintoa ei tule. Ei, vaan tyttö vinkuu palkintoaan ja se olenkin minä se paskapää, kun riistän häneltä hänelle kuuluvan palkinnon (vaikka miten selitän ja perustelen, miksi palkinto jäi saamatta).



Olen yrittänyt myös selittää ja perustella, vedota järkisyihin, miksi tytön pitäisi totella. Keskustelun aikana tyttö kyllä väittää ymmärtävänsä, muttei sitten käytännössä näytä siltä. Toisaalta harvemmin edes on sellaista rauhallista hetkeä, jolloin keskustelua voisi edes käydä, ja ylipäänsä meillä on tilanne sellainen, että kun yritän puhua vaikkapa tästä tottelevaisuusasiasta, tai mistä tahansa asiasta, josta tyttöä ei huvita puhua, tyttö kieltäytyy keskustelemasta.



Tiedän kyllä, että tytöllä on vahva temperamentti, ja tiedän senkin, keneltä hän on sen perinyt (minultapa tietenkin). Silti tuntuu jotenkin käsittämättömältä, harva se päivä mietin, voiko tämä olla normaalia. Olen puhunut tästä neuvolassa, mutta siellä sanotaan vain, että "sellaista se on, tytöllä on vahva luonne". Olen yrittänyt jopa päästä lastenpsykologille sekä perheneuvolaan, mutta tuntuu olevan jatkuvasti hirveät jonot, ja aina kun meidän aikamme olisi lähestymässä, tulee soitto, että nyt on taas kiireisempää ja akuutimpaa tapausta tulossa, emmekä sitten pääsekään.



Mä myös luulen, että yksi syy tähän ongelmaan on se, että meilläkin mies vetäytyy tästä vastuusta täysin. Kyllä hän muuten lapsia (tytön lisäksi perheessä on 1v poika) hoitaa, ruokkii ja näin edelleen, ja joskus yrittää tytölle kuria pitää, mutta ei mies jaksa kuunnella jankutusta ja valitusta, vaan taipuu tytön tahtoon. Varmaan tyttö on huomannut senkin, että äidiltä ei yhtä helpolla tule periksi, ja jotenkin tuntuu, että juuri sen vuoksi me olemmekin niin usein nokat vastakkain. Minun jääräpäisyyteni tuntuu yllyttävän tytön jääräpäisyyttä, ja myönnän kyllä, että myös päinvastoin. Mutta minun järkeni ja kaikkien kasvatusammattilaisten mukaan kuitenkin minun nimenomaan pitääkin pysyä siinä kannassani, eikä antaa tytön pomputella. Se vaan on ihan hillittömän väsyttävää, rasittavaa ja suorastaan itsetuntoa polkevaa. Usein tulee itkettyä niin sen vuoksi, että mun täytyy olla todella huono äiti, kun tämä on tytön kanssa tällaista, kuin senkin vuoksi, että 1v kuopus jää aivan tyystin huomiotta (pakollisia vaipanvaihtoja ja syöttämisiä lukuunottamatta), kun kaikki aika ja huomio menee tytön kanssa taistellessa.



Meillä myös puuttuvat ne lähisukulaiset yms. joille voisi tyttöä viedä kylään, ja meilläkin jäätiin kerhosta juuri kesälomalle. Kun muut odottelevat auringonpaistetta ja rannalle pääsyä, minä mietin, montako viikkoa kestää ennenkuin minä lähden suljetulle osastolle... No, toistaiseksi odottelen edelleen, josko pääsisin tytön kanssa joko sinne perheneuvolaan tai lastenpsykologille. Itselleni olen luvannut, että jos sovittua aikaa siirretään vielä kerrankin kuukaudella tai sitä enemmän, soitan itse lastensuojeluun ja pyydän apua sitä kautta (jos sitä ei kerran muuten saa).

kaikille vastauksista. Helpottaa edes vähän tietää että muillakin on vähän samanlaista. Meillä siis on tuon tytön lisäksi 1,5 v. toinen aika villi lapsi, joten tekemistä riittää minulla lasten kanssa varsinkin sitten kun vauva on syntynyt. En edes uskalla kuvitella miten sitten jaksan, mutta toisaalta oma olo varmaan helpottuu kun saa vauvan ja raskausvaivat pois.



Olen yrittänyt monia konsteja näihin aamujuttuihin, mm. tarrataulukkoa, josta saa tietyn määrän jälkeen palkinnon ym. hauskoja juttuja. Pienen hetken ne auttavat, mutta tuntuu että tytölle pitäisi olla aina jotain suurta ja mahtavaa palkinnoksi, jotta niistä olisi apua. Ja kun oppii että palkitaan, niin sitten hän käyttää sitä hyväkseen ja ihan joka asiasta pitäisi palkita.



Monia konsteja siis on kokeiltu, mutta taitaa olla keinot lopussa. Vielä tuon jäähypenkin voisi ottaa taas testaukseen, josko siitä olisi jotain apua. Tyttö ei vain tahdo uskoa että siinä sitten kans ollaaan vaan lähtee siitä pois, ja minulla vähän jo hankala pitää häntä paikallaan kun iso maha tuossa ja liitoskivut hankaloittaa. Fyysisesti en tiedä kauanko jaksan häntä siinä pakottaa olemaan.



Taidan myös tarkistaa onko tässä lähellä mitään kesäkerhoja, hyvä idea sekin.



Tyttö ollut siis kotihoidossa yli vuoden, ja välillä olen jo katunut sitä että hän sai lopettaa päiväkodin kokonaan. Nyt tuntuu että hänellä menee kotona huonosti, ja kaveripiirikin näyttää tässä naapurustossa olevan sellaista, ettei hänelle "kelpaa". On siis monesti mieluummin yksin kuin naapureiden lasten kanssa.



Jospa tämä tästä helpottaisi. Kiitos kaikille!

mun 5 v muuttuu tuollaiseksi pitkien lomien aikana. Rakastaa kaikkea ohjattua toimintaa ja kavereita. Kotona on tylsää, kun ei äiti jaksa viritellä jotain leikkejä, eikä leikkikavereita ole lähettyvillä. Silloin alkaa kitistä, mankua ja kiukutella, kaikki on tyhmää.