Luunappi, onko pahoinpitelyä?
Sain selville että lasteni isä on alkanut harrastaa luunappeja lasten tehdessä jotain "väärin"(mm. toinen poika kattoi maidon pöydälle vahingossa ja sai ohtaansa luunapin ja huudot päälle). Toinen poika ei pelkää silti isäänsä.. Toinen on asiasta ahdistunut ja pelkää isäänsä. Miten tulisi toimia? En voi puhua lasten isälle asiasta kun hän alkaa heti uhkailee kaikella mahd. paskalla.
Kommentit (40)
annoin kerran luunapin n. 4 v lapselleni (en edes muistan enää mistä) ja meillä oli vielä tuttu opettaja kylässä silloin. Hävetti ja nolotti, enkä edes ymmärrä miksi annoin silloin luunapin, koska en ollut koskaan ennen sitä tai sen jälkeen antanut luunappia ! No, ehkä kerta ei ole kuolemaksi eikä kivittämisen aihe....
mutta annoin itse lapselle luunapin kun kaatoi maidon kolmannen kerran saman ruokailun aikana ja ihan tahalleen. Se oli ensimmäinen ja varmasti viimeinen luunappi minkä annan. Lapsella tuli itku ja itellä myös. Typerä ja turha teko, meni vaan hermo. Viikonloppu ilman lapsia alkaisi olla paikallaa.
mutta varmasti perheneuvolastakin osaavat auttaa. Tuohan on hyvä juttu, että lapsi on "jo" 6-vuotias eikä nuorempi kuten olin kuvitellut. Tuon ikäiseltä ammattilainen saa varmasti kyselemällä selville totuuden. Varmaan lapsi nyt ei ihan heti vieraalle avaudu, mutta kyllähän ammattilaiset ovat pahoinpideltyjä lapsia nähneet, ja osaavat heihin suhtautua. Tuon ikäinen osaa jo hyvin esim. kuvailla asioita, joista huomaan onko kyseessä totuus vai ei. On myös hyvä, että lapsi on tuon ikäinen, eli ymmärtää kun sinä/muut hänelle kertovat, ettei isän toiminta ole mitenkään hyväksyttävää tai normaalia. Se, että isä satuttaa lasta EI ole normaalia, vaikka lapsi voisikin niin luulla tai itseään syyllistää.
...miten esim. perheneuvola suhtautuu jos menen ja kerron tästä! Jos saan poikani puhumaan asiasta niin uskookone 6vuotiaan sanaa? Jos isä kieltää tehneensä mitään. Pelkään juuri sitä että isä sanoo ettei mitään ole tehnyt ja laittaa kaiken minun syyksi. Alkaa hakemaan minusta syitä(osaa hyvin manipuloida ihmisiä). Poikani kyllä kertoo asiasta jos vaan ahdistukseltaa pystyy puhumaan vieraalle ihmiselle.
Sinänsä en ihmettele, jos toinen pojista pelkää isäänsä, jos et sinäkään oikein halua ottaa asioita tämän kanssa puheeksi mm. uhkailun takia. Siis jos isä reagoi sulle uhkaavasti, niin hän tekee sitä lapsilleenkin (ja päinvastoin).
Tietty voi olla, että toinen lapsista tosiaan on sen verran kovapäisempi, ettei vähästä hätkähtä eikä isostakaan. Luunappi ei ole kovin mukava kasvatuskeino, mutta kohtuullisen tavallinen.
Silti vastaan otsikkoosi, että kyllä se on pahoinpitelyä. Erityisesti, jos lapsi kovasti pelkää. Tiedän veljeni kohtelevan lastaan tuolla lailla ja se on inhottavaa. Mutta tiedän senkin, että hän tekee vain samalla tavalla kuin oma isämme aikanaan, eikä paremmasta tiedä.
on se että joo meillä ns luunappi annetaan taaperolle jos väärin toimii kielloista(useista) huolimatta. (sen verran loiva että tuskin oma sormi edes lapseen osuu) minun lapseni ei minua pelkää ei eikä ketään muutakaan joten tiedän ettei häneen ole sattunut ja tiedän kyllä sen jo omasta itsestäni että se ei häneen satu. jos lapsi pelkää on nappi liian voimakas. eikä mielestäni luunapista kuulu itkeä tai ei sen kuulu sattua. sama voima kuin jos vain lasket sormesi hänen kädelleen että 'ei' on meidän periaate. joku tapa joka ehkä näyttää jollekkin hurjalta.itse olen pienenä saanut luunapit ja voimalla silti ilman minkäänlaista traumaa. ehkäpä tuo luunappi on joillekkin sitten erikäsite kuin meille olen päätellyt kun nähnyt että joidenkin lapset niistä itkee ja vanhemmat selvästi kiehumispisteessä. silloin minun mielestäni ei kuuluisi lasta edes komentaa vaan mennä ensin ja rauhottua ettei riistäydy käsistä.
Isäni antoi joskus minun ollessani hyvin pieni (n. 4-7v) luunappeja kämmenselälle (ei koskaan esm kasvoihin), jos olin tehnyt jotain todella typerää, kuten kiusannut pikkusiskoa (meillä oli pienenä pahoja riitoja, lelut ja kirjat lenteli). En ole kokenut tuota mitenkään traumdtisoivaksi ja oletettavasti tekisin samalla tavalla omille lapsilleni samaisissa tilanteissa. Siis vasta jos järkipuhe ei auttaisi. Hui kauhistus, kutsukaa sosiaalitädit kimppuuni, olen lastenhakkaajahirviö!
sinä, ilmoittaisin siitä ensin exälle, että se loppuu nyt. Jos luunapit toistuu, ilmoita sossulle ja sano että olet käskenyt exääsi lopettamaan. Kerrot, että lapsi/lapset ei enää halua isälleen ja mielestäni lapsi voi kieltäytyä menemästä sinne. Ei siellä pakko ole käydä jos ei lapsi halua. Äitinä en ikinä voisi pakottaa lastani menemään sellaiseen paikkaan (en edes lapsen isän luo), jossa lasta ei kunnioiteta ja hoideta asianmukaisella tavalla, lapselle huudetaan ja jossa lapsi ahdistuu.
ei pitäisi kenenkään lapsen kärsiä vanhemmiltaankaan.
Minua ei mies saa läpsiä, eikä antaa luunappeja, vaikka mitä tekisin. Saatika kun sattuu vahinko.
Kaipa te puhua pystytte tästä asiasta, aika heikoilla kantimilla on yhteishuoltajuus jos puhe ei onnaa.
Silloin suosittelen kyllä menemään ammattimiehen pakeille.Ota asia kerrallaan nyt asiaksi tuo kuritus, elä mene pitemmälle ajatuksissasi, että jos ja jos ja jos...tapaamiset jne.
ASIA kerrallaan, älä oleta, vaan vain toimit.
Saakos sun mies rajoittaa sun "tietokoneaikaa", laittaa sut jäähylle, tai kotiarestiin, saako kieltää sulta herkut? Niitähän tarjotaan fyysisen rankaisemisen vaihtoehdoksi.
Mä en hyväksy fyysistä rankaisemista, enkä puolusta sitä, mutta en myöskään hyväksy sitä, että aina vedotaan, ettei aikuisellekaan saa tehdä sitä tai tätä. Ei mun ainakaan tarvi kasvattaa mun miestä, eikä mieheni mua.
Näin isäni antavan luunapin veljelleni kerran ja pelkään että niin on tapahtunut useamminkin. Lapsuudestani muistan että isäni oli tiukka ja en kyllä yhtään ihmettelisi jos hän olisi tehnyt saman minulle. Katsoin vain vierestä kun hän antoi veljelleni luunapin ja pelkäsin tehdä mitään. En halua että niin tapahtuu uudestaan ,mutta en tiedä mitä tehdä, auttakaa.
Saako työkaverille antaa luunapin? Entä pomolle? Miksi lapsella olisi vähäisemmät ihmisoikeudet?
[quote author="Vierailija" time="14.02.2012 klo 16:33"]
ei pitäisi kenenkään lapsen kärsiä vanhemmiltaankaan.
Minua ei mies saa läpsiä, eikä antaa luunappeja, vaikka mitä tekisin. Saatika kun sattuu vahinko.
Kaipa te puhua pystytte tästä asiasta, aika heikoilla kantimilla on yhteishuoltajuus jos puhe ei onnaa.
Silloin suosittelen kyllä menemään ammattimiehen pakeille.Ota asia kerrallaan nyt asiaksi tuo kuritus, elä mene pitemmälle ajatuksissasi, että jos ja jos ja jos...tapaamiset jne.
ASIA kerrallaan, älä oleta, vaan vain toimit.
Saakos sun mies rajoittaa sun "tietokoneaikaa", laittaa sut jäähylle, tai kotiarestiin, saako kieltää sulta herkut? Niitähän tarjotaan fyysisen rankaisemisen vaihtoehdoksi.
Mä en hyväksy fyysistä rankaisemista, enkä puolusta sitä, mutta en myöskään hyväksy sitä, että aina vedotaan, ettei aikuisellekaan saa tehdä sitä tai tätä. Ei mun ainakaan tarvi kasvattaa mun miestä, eikä mieheni mua.
Täsmälleen näin. Ja jos menen ihan silkkaa ilkikurisuuttani kaatamaan lasillisen maitoa mieheni syliin kolme kertaa peräkkäin päivittäin ja tikahdun hihitykseeni kun yrittä kieltää tai puhua järkeä, olisin aika yllättynyt jos ei tulisi avokämmenestä.
Miksipä ei. Jos aihetta on. Kannatetaan.
Järjetöntä kieltää luunapit ja tukka pöllöt, mut koulussa nämä lapset saa ampua sit aseilla 😂
Vierailija kirjoitti:
on se että joo meillä ns luunappi annetaan taaperolle jos väärin toimii kielloista(useista) huolimatta. (sen verran loiva että tuskin oma sormi edes lapseen osuu) minun lapseni ei minua pelkää ei eikä ketään muutakaan joten tiedän ettei häneen ole sattunut ja tiedän kyllä sen jo omasta itsestäni että se ei häneen satu. jos lapsi pelkää on nappi liian voimakas. eikä mielestäni luunapista kuulu itkeä tai ei sen kuulu sattua. sama voima kuin jos vain lasket sormesi hänen kädelleen että 'ei' on meidän periaate. joku tapa joka ehkä näyttää jollekkin hurjalta.itse olen pienenä saanut luunapit ja voimalla silti ilman minkäänlaista traumaa. ehkäpä tuo luunappi on joillekkin sitten erikäsite kuin meille olen päätellyt kun nähnyt että joidenkin lapset niistä itkee ja vanhemmat selvästi kiehumispisteessä. silloin minun mielestäni ei kuuluisi lasta edes komentaa vaan mennä ensin ja rauhottua ettei riistäydy käsistä.
Aamen❣️ joku kasvatus täytyy olla. Se on vanhempien vastuu miten lapset käyttäytyy ja miten sulautuu yhteiskuntaan.
On heitteillejättö, jos et opeta lasta.
Ei ole.
Väkivalta on hengenvaarallista toimintaa, luunappi ei todellakaan ole.
Sinne sossuun yhteyttä, ei todellakaan ole oikein ja asiat pitää saada muuttumaan, tapaamisia pitää tukea eli paikalla voi olla vaikka perhetyöntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Lasten isä on ammatti-ihminen, eli tekee töitä lasten parissa.. Lukenut paljon lapsista ja kasvatuksesta. MIKSI, MIKSI hän nyt tekee omille lapsilleen näin!!
Olen niin raivoissani ja surullinen kun en tiedä mitä voin sanoa tai tehdä! Pelkään... Kukaan ei usko alle kouluikäisiä lapsia jos heitä vastaan on isän sana joka on tunnettu ammatissaan!
-Jos lasten isä on "alan ihmisiä" ja tunnettu, niin luulisi että hänelle olisi hyvin tärkeää ettei maine mene. Tee tietttäväksi että joko luunapit ym fyysinen kurittaminen loppuvat, tai sitten asia menee eteenpäin. Et saa pelätä hänen reaktiotaan, lapset ovat tässä tärkeämmät!
Ja kyllä, luunappi on sekä fyysistä että myös henkistä väkivaltaa. Se on todella nöyryyttävää ja alentavaa! Olen kokenut niitä itse lapsuudessa usein ja muistan, miten itkin kiukusta ja harmista aina kun tällaisen rangaistuksen isältäni sain. Vaikka luunappi teki kipeää, kaikkein pahinta siinä oli juuri se nöyryyttäminen. Lapsena pelkäsin ankaraa isääni, ja välimme jäivätkin etäisiksi, osittain varmaan juuri tämän takia.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole.
Väkivalta on hengenvaarallista toimintaa, luunappi ei todellakaan ole.
Ai sinustako esimerkiksi selkäsauna ei ole väkivaltaa, kun se ei uhkaa lapsen henkeä? Höpö höpö. Mitä muutakaan se on, kun iso ihminen pieksee pientä lasta???
Mun isä antoi lapsena tosi kovia luunappeja, korvatillikoita ja tukistuksia, tuli kuhmuja, irtosi paljon hiuksia, korvasta tuli kerran verta jne.
Isäni myös piiskasi aivan suhteettoman kovaa milloin risulla ja milloin remmillä. En voinut istua kunnolla piiskaamisen jälkeen moneen päivään. Väkivalta oli suhteettoman kovaa ja juurikin turhasta syystä (vahingossa kaadoin maidon, vahingossa paiskasin oven kiinni liian kovaa.
Järkyttävintä on silti se että isäni on antanut mulle luunappeja ja tukkapöllyä AIKUISENA. Useampaan kertaan. Aivan häiriintynyt psyko joka kokee että hänellä oikeus väkivallalla alistaa toinen tahtoonsa.
Se luunappi sattu ihan helkatisti myös aikuisena.
Ystäväni lapsen isä sai tuomion koska tukisti ja antoi luunappeja. Lapsen oma kertomus asiasta riitti, isä oli pahoinpidellyt häntä ikävuosina 3-5. En ikinä antaisi lasta tapaamiseen jos häntä satutetaan siellä. Mikäli et ota asiasta yhteyttä lastensuojeluun ja poliisiin, asia voi kääntyä sinua vastaan mikäli myöhemmin käy ilmi että olet tiennyt lapsia satutettavan. Lapsen tahallinen satuttaminen on laitonta. Tämä ei ole mielipidekysymys. Lapselle ei ole menetys jos väkivaltainen isä lopettaa yhteydenpidon tultuaan ojennetuksi. Kaikkien tahojen tulee tehdä lastensuojeluun ja poliisille ilmoitus tuollaisesta kun se tulee heidän tietoonsa. En saata ymmärtää miten vielä mietit ja odotat asian kanssa. Isän touhut ja suhde lapsiin eivät ole sinun vastuullasi, mutta lain mukaan lähivanhempi on vastuussa siitä että lapset voivat hyvin. Rikot lakia jos et puutu asiaan.
Kamalaa miten jotkut aikuiset kohtelee omia lapsiaan!
Voitte miettiä miten siinä säikähtää ja miten se sattuu vaikkei pahempaa vauriota aivoihin tulisikaan.
Suosittelisin hakeutumaan hoitoon jos ette voi hillitä hermoja lastenne kanssa.