Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kadehdin ihmisiä, jotka nauttivat pikkulapsiajasta
21.05.2010 |
Itsellä lapset 2- ja pian 4-vuotiaita. Nyt alkaa helpottaa, vaikkakin tuntuu, että elämä on ollut nyt 4 vuotta vaipanvaihtoa ja lyhyitä yöunia. Lisäksi tietysti se, että esikoisen uhma helpotti ja kuopus sen nyt aloittanut ei auta asiaan. Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan lapsiani yli kaiken. Silti kaipaan valtavasti edes sitä hetken hengähdystä aurinkolaverilla, siistiä kotia ja harrastuksia. Niitä ei ole ollut pitkään aikaan. Esikoisen kanssa on jo tosi kiva tehdä kaikkea yhdessä, shoppailla, käydä kirjastossa ja teattereissa jne. Odotan jo niin kovasti, että kuopuskin olisi sen 3 ja risat ja voisi olla vähän rennommin. Tehdä kunnolla perheenäkin eri asioita. Tällä hetkellä kaikki kodin ulkopuolella tapahtuvat asiat tuntuvat olevan yhtä tuskaa. Kuopus juoksee tielle ja haluaa jotain mitä ei voi saada ja tämän jälkeen ei ymmärrä miksi sitä ei voi saada ja siitä alkaa alamäki. Loppujen lopuksi kaikki on pinna kireällä ja ei auta muu kuin kotiin paluu...
Oi tätä autuasta perhe-elämää. Miten joku voi tehdä vielä useampia lapsia. Kyllä minäkin halusin useamman lapsen, mutta nyt tajuan, että meille kaksi on sopiva määrä.Lopussa kiitos seisoo. Sitä 3,5v ikää odottaessa...
Kommentit (18)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllä, rakastanrakastan tuota pikkuriiviötä yli kaiken! Hän on nyt 1v 7kk ja tutkimusmatkailjan ura hyvässä vauhdissa. Tekemällä oppii, mutta kun ei ihan joka päivä jaksa iloita siitä, että saa 895:nnen kerran nostaa lapsen pois työpöydältä tai irroitella pikkukätöset ruokapöydän päällä olevasta lampusta (!!!!!!) tai keräillä kukkamullat takaisin purkkiin tai noukkia viinirypäleitä crosstrainerin kolosista... =0) *huoh*
Isot jo osaa liueta näkymättömiin peläten, että joutuvat pikkuveikkaa vahtimaan (edes, että saan ruuat tehtyä), kun se on niin kamalaa.. vain pienen hetken ihmiselämästä, mutta juuri NYT ihan kamalaa!!!
Meilläkin 2 lasta ja enempää ei tule, en vaan kestäisi enää.
Pienempi on nyt juuri tuollaisessa iässä että vaan juoksee karkuun ja tekee tuhojaan.
Esimerkiksi eilen lähdin lasten kanssa rannalle, kuvittelin jotenkin hölmösti että istuttaisiin kivasti viltillä ja syötäisiin eväitä, ja että isompi uisi ja pienempi huljuttelisi varpaitaan rantavedessä.
Pa*kat.
45 min kestin, isompi kyllä ui ihan nätisti mutta kuopus juoksi koko ajan jonnekin suuntaan karkuun, pari kertaa uimarannan pukukoppiin (jossa oli joku!) ja muutamia kertoja yritti juosta syvälle veteen. Limsat kaatoi viltille ja voileivät heitti hiekkaan (myös minun leipäni). Huh huh. Ei muutakuin tuskastuneena kotiin ja ehkä ensi kesänä sitten uusi reissu.
Alun perin ajattelin, että olisi kiva jos saisi vielä kolmannen kun esikoinen siirtyy eskariin ja kouluun, mutta en usko, että jaksan aloittaa tätä enää alusta. Sitä se tietää kun aloittaa lapsen teon yli 30v. Olin esikoisen syntyessä 31v. ja varmasti oma jaksaminen ja elämän katsomus on erilainen verrattuna parikymppiseen.
t.ap
ja kyllä, rakastanrakastan tuota pikkuriiviötä yli kaiken! Hän on nyt 1v 7kk ja tutkimusmatkailjan ura hyvässä vauhdissa. Tekemällä oppii, mutta kun ei ihan joka päivä jaksa iloita siitä, että saa 895:nnen kerran nostaa lapsen pois työpöydältä tai irroitella pikkukätöset ruokapöydän päällä olevasta lampusta (!!!!!!) tai keräillä kukkamullat takaisin purkkiin tai noukkia viinirypäleitä crosstrainerin kolosista... =0) *huoh*
Isot jo osaa liueta näkymättömiin peläten, että joutuvat pikkuveikkaa vahtimaan (edes, että saan ruuat tehtyä), kun se on niin kamalaa.. vain pienen hetken ihmiselämästä, mutta juuri NYT ihan kamalaa!!!
Itsekin aina ajattelen tosi sinisilmäisesti kuinka hienosti meillä varmasti jokin reissu menee ja sitten tulee taas potkaisu maan pinnalle. Esikoistakin käy niin sääliksi kun yleensä hän nauttii tosi paljon jostain sellaisesta mistä kuopus ei ja sitten kuopus saa sen kaiken huomion. Myös negatiivisen huomion.
t.jälleen ap
Meilläkin 2 lasta ja enempää ei tule, en vaan kestäisi enää.
Pienempi on nyt juuri tuollaisessa iässä että vaan juoksee karkuun ja tekee tuhojaan.
Esimerkiksi eilen lähdin lasten kanssa rannalle, kuvittelin jotenkin hölmösti että istuttaisiin kivasti viltillä ja syötäisiin eväitä, ja että isompi uisi ja pienempi huljuttelisi varpaitaan rantavedessä.
Pa*kat.
45 min kestin, isompi kyllä ui ihan nätisti mutta kuopus juoksi koko ajan jonnekin suuntaan karkuun, pari kertaa uimarannan pukukoppiin (jossa oli joku!) ja muutamia kertoja yritti juosta syvälle veteen. Limsat kaatoi viltille ja voileivät heitti hiekkaan (myös minun leipäni). Huh huh. Ei muutakuin tuskastuneena kotiin ja ehkä ensi kesänä sitten uusi reissu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikäero toisen ja kolmannen välillä on noin 4 vuotta ja lähes 5 kk juuri sen takia, että en olisi jaksanut kolmatta siihen perään ja ajattelin juuri miten ikinä jaksaisikaan kolmatta. Sitten kun toka täytti sen kolme alkoi olla helpompaa. Sain hirmuisen vauvakuumeenkin hyvin varhaisen keskenmenon jälkeen. Ja kappas vaan, sen kolmannen kanssa on ollut paljon helpompaa, vaikka omat haasteensa on itse kussakin lapsessa. Ehkä sitä on itse jo niin hioutunut ekojen kanssa, että on todella jo ihmisenäkin erilainen. Voi olla ihan hyvä antaa vähän aikaa mennä ennen sitä kolmatta, mutta ei kannata ajatella, että ei meille enää kolmatta sitten kun on helpompaa, koska taas muka joutuu kärsimään pikkulapsia-ajan hankaluuksia. Ne voivat tuntua ihan eriltä siinä vaiheessa, esim. kolmas on mulla ainut joka vauvana säännllisesti noin kerran viikossa valvoi keskellä yötä, mutta en kokenut sitä silloin mitenkään kovin hankalaksi.
Se milloin helpottaa on todella, kun toinen on 3 vuotta. Sitten lapsesi alkavat leikkiä keskenään. Voi mennä tunti parikin niin, että he puuhaavat keskenään ja sinä voit huoahtaa. Omieni kohdalla ainakin on mennyt niin, että vasta kun nuorempi on sen 3 alkavat leikit sujua, samoin tämän kolmannen ja isompien suhteen. Voisiko isä hoitaa joskus nuorempaa ja sinä viettäisit silloin kahden kesken aikaa esikoisen kanssa, niin tulisi niitäkin hetkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
esikoisen kanssa kahdestaan n. kerran tai kaksi kuukaudessa jotakin kivaa tekemässä. Se on kyllä ihanaa meille kummallekin. Toisaalta tuntuu, että pitäisi alkaa myös käydä kahdestaan kuopuksen kanssa, mutta sitä ei oikein tuo meidän esikoinen hyväksy ja toisaalta kuopus ei ihan vielä saa varmaankaan siitä meidän kahden keskisestä tekemisestä yhtä paljon irti kuin esikoinen. Joskus tuntuu, että sitä huomiota ei kerta kaikkiaan riitä kummallekin (vaikka oikeasti riittää). Mutta kun aina on omantunnon tuskia siitä kun haluaisi antaa enemmänkin. Kiitos ihanista vastauksista. On hyvä välillä kuulla, että ei ole yskin tämän ajatuksen kanssa.
t.ap
me saatiin iltatähti kun nuorempi oli 7v. On ollut ihanaa aikaa ja rehellisesti voin sanoa nauttineeni joka päivästä! Oikeasti korjaava kokemus vanhemmuuden kokemisessa isompien lyhyehkön ikäeron (2v.)jälkeen. Suosittelen lämpimästi. Usko pois, kyllä se vielä helpottaa. Pahimpina aikoina mentiin ei päivä, vaan tunti kerrallaan... :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja viides tulossa.
En sano että aina on helppoa,mutta kyllä mä niin paljon rakastan vauva-aikaa ja näen enemmän miljoonasti enemmän hyviä hetkiä kuin huonoja,että en ala valittaan missään nimessä.Joitakin ei ole vaan luotu monen lapsen äidiksi ja kestämään painetta :)
onko ketään jolla olisi ollut todella helppoa ensimmäisten lasten kanssa, mutta kuopuksen hoito taaperona/leikki-ikäisenä rankkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapset 4v9kk ja 2v4kk enkä mä ole vielä törmännyt hankalaan ajanjaksoon lasten kanssa...
joten sinänsä ei valvomisten kanssa ole mitään ongelmia ettei jaksaisi.Tuo 2 kk ikäinen vauvakin nukkuu meillä melkein koko yön, tietenkin välillä syö ja on muutenkin tosi tyytyväinen vauva.Eipä nuo muutenkaan mitään kauhukakaroita ole ihan kiitettävästi totellaan, mutta omaa tahtoa kyllä löytyy myös.Meillä lapset siis 2v 4v ja 2kk
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ei itse ota ressiä .meillä on tällä hetkellä kolme teini-iän kynnyksellä,pojat 13 ja liki 12v,tyttö syksyllä 11 ja on kyllä NIIIIN esimurkku kun olla ja voi,koulu-uhmainen eskarilainen,välivaihetta viettävä 4 vuotias ja uhmaava 2v taapero.7.tulossa ja odotan innolla uutta tulokasta(niinkuin koko muukin perhe)
tsemppiä!! lapset on persoonia,toiset temperamenttisempia kuin toiset,mutta kaikki yhtä ihania,eikö:)
kun ei itse ota ressiä .meillä on tällä hetkellä kolme teini-iän kynnyksellä,pojat 13 ja liki 12v,tyttö syksyllä 11 ja on kyllä NIIIIN esimurkku kun olla ja voi,koulu-uhmainen eskarilainen,välivaihetta viettävä 4 vuotias ja uhmaava 2v taapero.7.tulossa ja odotan innolla uutta tulokasta(niinkuin koko muukin perhe)
tsemppiä!! lapset on persoonia,toiset temperamenttisempia kuin toiset,mutta kaikki yhtä ihania,eikö:)
että viimeiseen yli 6 vuoteen en ole yhtään koko yötä nukkunu.kaikki on heräillet reilu 2 vuotiaiksi,ja kuopus käy tissillä vielä-öisinkin:)
tämä aika kun on kuitenkin NIIN kovin lyhyt..kohta tuokin tissitakiainen on jo kouluun menossa,ja ihmettelen täällä mihi se aika meni :O
Pikkulapsiajasta nauttivalla varmaan onkin monta lasta ja lisää saisi tulla. t. viiden äiti.
Meillä on vain yksi lapsi. Yksi oli alunperinkin toiveissa - onneksi - koska synnytyskomplikaatioiden vuoksi emme voi toista saadakaan. Sitä emme toki tienneet etukäteen kun lapsilukumäärästä keskusteltiin miehen kanssa.
No joka tapauksessa. Olen nauttinut niin suunnattomasti jokaisesta hetkestä tässä pikkulapsivaiheessa tyttäreni kanssa joka on nyt 2v8kk. Syy siihen on se että olen tiedostanut tilanteen ainutlaatuisuuden alusta asti. Meillä tuli olemaan vain yksi vastasyntynyt- ja vauva-aikavaihe, meillä on vain yksi taapero- ja pikkulapsivaihe. Niistä kannattaa nauttia täysillä koska tiedän että tämä ei tule toistumaan koskaan. Ja voi hyvänen aika kuinka nautinkin!
Olen palaamassa töihin syksyn aikana. Kolmen vuoden poissaolo töistä on ollut aivan ihana asia näin akateemisellekin kun tiedän että tulen tekemään sen vain kerran. En palaa töihin vähäksi aikaa ja lähde sitten jo pikapuoliin uudelleen pois. Voin hyvillä mielin olla nyt sen 3v kotona kun tiedän ettei tulevaisuudessa ole tulossa toista 3v pätkää eteen. Luultavasti jos tilanne olisi ollut erilainen ja olisimme toivoneet enemmän lapsia (ja meillä olisi ollut mahdollista saada heitä enemmän) niin en olisi "voinut" (muka) olla näin pitkään yhden lapsen kanssa kotona. Kaksi jos olisi tullut suht. peräkanaa niin silti olisin "voinut" (taas muka) olla maksimissaan 4v kotona eli luultavasti nuorempi olisi mennyt hoitoon 2v iässä tai hieman alle.
ja tähän se jääkin. Nautin äitiydestä, mutta kaipaan jo muutakin elämää.
Meillä mies osallistuu paljon perheen arkeen, mutta tekee vaativaa työtä ja työpäivät venyvät pitkiksi, tästä syystä monet harrastuksetkin ovat jääneet tala- alalle vuosiksi.
Nyt lapset ovat 4- ja 6- v ja perhe- elämä on oikeastaan tosi ihanaa! Muistan kyllä ne ajat, jolloin yöunet olivat rikkonaisia, lapset vähän turhankin ehtiväisiä ja uteliaita ja oma jaksaminen niin ja näin. Tässä elämänvaiheessa alkaa eri tavalla olla aikaa jo itsellekin:)
Tsemppiä, kyllä se siitä alkaa helpottua! Varmasti jo vuoden kuluttua reissutkin sujuvat paljon vähemmällä sutinalla. Iloista kesää teille!
Alue: Aihe vapaa
Mutta kyllä tämä oikeasti on välillä myös aivan ihanaa!
T. Neljän äiti