Lue keskustelun säännöt.
Arjen sietokyky on välillä niin koetuksella, tekisi mieli sanoa p-kele
20.05.2010 |
Meillä on hyvin vilkas taapero ja toinen lapsi tulossa. Periaatteessa asiat ok, käytännössä hermot menee. Väsyttää juosta villin tenavan perässä, jonka suurin tehtävä tuntuu olevan sotkea sisällä ja karkailla ulkona, uhmata kuten ikäisensä kuuluukin. Usein myös sairasteluja, lääkärit jos jonkinmoiset tulleet tutuiksi.
Minä pyöritän tätä arkirumbaa, mies käy töissä. Sinänsä hän osallistuu kyllä lapseni hoitoon, leikittää ja ulkoiluttaa, mutta toisaalta tekee kaiken jotenkin laiskasti ja paljolti saan minä olla huolehtimassa ja vahtimassa. Esim jos nukuttelee lasta päiväunille, niin tämä karkaa ja isä jää makkariin, ei viitsi lähteä perään ja hakea takaisin.
Minä saan kyllä omaa aikaa jos otan ja lähden kaupungille tai lenkille, mutta kotona on sitten entistä kovempi kaaos ja mies toteaa että ei se suostunut syömään yhtään päivällistä ja viskoi maidot lattialle. Jotenkin se pieni oma aika ei virkistä, kun kotona sama show taas odottamassa.
Mä huomaan että arjen sietokyky on nyt todella koetuksella, se näkyy äkkihermostumisina ja huudan miehelle tai lapselle liian helposti. Odotan vain iltoja ja omaa rauhaa, mutta sitten väsyttää niin ettei mitään enää jaksa. Toki mä ymmärrän että mies käy töissä eikä jaksa olla niin aktiivinen enää kotona, hänkin harrastaa muutaman kerran viikossa mutta muuten ei käy juuri missään vaan sinällään keskittyy perheeseen. Paljon huonomminkin voisi siis olla.
Olen myös "pettynyt" itseeni, kun en jaksa tätä kaikenkattavaa äitiyttä ja kotielämää, tiedän että lapsen uhma kuuluu ikään ja tämä on vaan tämä elämänvaihe nyt, miksi mun sietoraja sitten niin alhainen? Tahtoisin jaksaa paremmin, olla ilosempi ja arvostaa tätä perhe-elämää enemmän.
Kommentit (13)
Yritä ajatella, että mies tekee parhaansa, mutta jos/kun on sellainen oikein perus suomalainen mies, niin ei se hirveästi kotihommista tai lapsista ymmärrä. Ajan myötä ne ehkä oppii, tai sitten ei.
Yritä ottaa rennommin, kun teillä on pari lasta, ja joku päivä ehkä vielä enemmän, niin opit kyllä suodattamaan enimmät kiukuttelut, huumorilla ja höpsöilyllä päästään monista kiukuista, uhmakohtauksista jne. räjähtämättä. Toisaalta, muista ottaa sitä omaa aikaa, ja nukkua riittävästi, väsyneenä kaikki ottaa ohimoon enemmän.
Eikä ne taaperon uhmat ja kiukuttelut onneksi ikuisuutta kestä (vaikka se sille välillä tuntuu), ja toisaalta, ei se lapsi siitä rikki mene, antaa huutaa ja kiukuta jos sille tuntuu, kyllä ne leppyy kun aikansa mesoo.
Ja ne sotkut, siivoukset, pyykit jne. Teet sen minkä sillä hetkellä jaksat, ja jätät loput myöhemmäksi, ei nekään mihinkään karkaa. Ja miehiä on vaan patistettava tekemään omat hommansa, ei ne niitä muuten tajua tehdä.
Ja muista, että mitä enemmän arvostelet miestä siitä kuinka hoitaa lasta, sitä vähemmän sillä on kiinnostusta siihen hommaan. Isien pitäisi antaa löytää se oma tyylinsä olla lapsen kanssa. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että vastuista voi luistaa, ja siivoukset jättää tekemättä, mutta ylipäätään, pitäisi osata luottaa siihen, että kyllä se mies lapsen kanssa pärjää, niiltä putkiaivoilta ei vaan useimmilta onnistu monen asian tekeminen yhtä aika (esim. lapsen hoito ja siivous).
Ja anteeksi jos sanoin jotain loukkaavasti, tai muutenkaan mieltäsi pahoittavaa, toki sitä jokainen joskus tuntee olevansa väsynyt siihen miten arki menee. Toisaalta, kolmen lapsen äitinä ja vieraitakin (pieniä) lapsia työkseni kotonani hoitavana tiedän hyvin millaista se arki on monen taaperon/uhmiksen/jne kanssa, ja parhaiten järjissään pysyy, kun ottaa huumorilla niin paljon kuin pystyy, suodattaa enimmät ärsytyksen aiheet ja ottaa ylipäätään vähän lunkimmin. Kyllä ne asiat siitä lutviintuu! Ja miehet on miehiä..niiden takia ei kannata liiaksi päätään vaivata.
Tsemppiä arkeen ja leppoisaa kesää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On täysin normaalia ja kuuluukin asiaan että välillä väsyttää eikä jaksaisi ja kaikki tuntuu toivottomalta. Se on myös tätä lapsiperhe-elämää.
se sietokyky saa välillä olla alhainen. Muuta en osaa sanoa kuin, että laita lapselle nyt kunnolliset, tiukat rajat (tai pidä niistä ehdottoman tiukasti kiinni, jos ne ovat jo kunnossa). Sitten ainakin tiedät, että tilanne joskus helpottaa.
Ehkä tiesitkin tämän, mutta halusin varmistaa, ettei kukaan luule, että uhma itsekseen loppuu...
Isot kiitokset jo kommentoijille, ei todellakaan loukkaavaa vaan helpottavaa tekstiä! Nimittäin pelkäsin että kuulen olevani pahasti masiksessa, että olet ihan surkea ja mene äkkiä hakemaan apua tai miten olet noin uusavuton kun et jaksa jne... Ihanaa lukea, että tavallaan nämä fiilikset ihan normaaleja eikä niin "vakavasti otettavia", mulla tosiaan tapana ylisuorittaa ja päällepärmäröidä. Jotenkin vaan kaipaisin enemmän happea tähän elämään, ja jotain iloa ja irrottelua. Kyllä mä sitä yritänkin aina järkätä, lapsen kanssa, mutta kaitpa omaa rauhaa ja omia kiinnostuksen kohteita kaipaisin.
Sanokaa, miten tiukkana olla parivuotiaan kanssa sotkemisesta? Levittää omat lelunsa hetkessä pitkin poikin, siis oikein nauttii kaaoksen tekemisestä, minkä verran voin vaatia tuon ikäistä siivoamaan jälkiä? Äidin kanssa yhdessä toki, mutta kuitenkin. Entäpä miten saada se syömään paremmin? Sotkua saa tulla kunhan itse yrittää, mutta kun tämä pistää ruokailun leikiksi eikä ole kiinnostunut syömisestä ylipäätään, viskaa lautasen menemään tai kaataa maidot pöydälle ja tahtookin pois pöydästä. Laiheliini olisi vaikka koko päivän syömättä jos en jotenkin huomaamatta saa ujutettua pöydässä ruokaa suuhun. Äärimmäisen rasittavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsiko ei ole miehen oma? Siksi se ei varmaan viitsi ottaa siitä niin paljon vastuuta.
Miksi et laita kovaa kovaa vastaan ja vaadi kunnollista vastuunottoa?
En tajua, kun aikuista miestä pitää paapoa kuin taaperoa. : P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vähän suurpiirteisempi. Parivuotias on vielä kovin pieni, ei meidän 6- ja 9-vuotiaatkaan osaa vielä pitää huonettaan siistinä, 17-vuotiaasta puhumattakaan...
Ruokailutilanteessa minä olen tehnyt niin, että jos lapsi ei ole ollenkaan kiinnostunut muusta kuin sotkemisesta, ruoka viedään pois pöydästä ja ruokailu loppuu siihen. Ruokaa saa sitten seuraavalla aterialla. Maitoa kyllä saa niin paljon kuin haluaa (maito muuten sisältää lähes kaikki lapsen tarvitsemat ravintoaineet, joten silläkin pärjää jo hyvin pitkälle).
Pikkulasten ruokahalu vaihtelee hyvinkin suuresti, lapsi kyllä syö kun on tarpeeksi nälissään.
Tulee pitemmän päälle raskasta.
Himoitsetko miestä, joka ei käyttäydy aikuisen lailla?
Seuraavan kerran et tule apuun, kun lapsi karkaa, vaan annat miehen hoitaa tilanteen. Sanot lapselle, että isi hoitaa nyt tämän ja tuijottelet vaikka kynsiäsi sillä väin, kun mies hoitaa homman loppuun saakka. Teet myös miehelle selväksi, että haluat elää parisuhteessa aikuisen ihmisen kanssa, et pikkukakaran, joka pitää aina "pelastaa" pulasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitusvirhe vaan, siis on yhteinen lapsi tämä tapaapero kuten tulevakin.
säilytä lelut niin, ettei lapsi pääse niihin itse käsiksi, esim. laatikoissa korkealla. Ja anna kerralla vain esim. nuket tai palikat tms. Silloin ei tartte siivota kuin ne yhdet ja siitä sotkemisesta ei tuu leikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toi on totta, että mä koen monesti että eletään kun äiti-poika-suhteessa miehen kanssa.. niin monessa on avuton, kysyy neuvoja ja mä opastan ja selitän. Jos jätän juttuja sen vastuulle, se ei saa aikaiseksi/osaa hoitaa niitä ja lopulta jää mulle. Intohimoa ei ole.
Toisaalta se on välillä yllättävänkin topakka, ja huumoriakin riittää, se pelastaa paljon.
Tuttu tunne, kommentteja kaipaan minäkin..