Inhoan ikääni ja kadehdin nuoria naisia

mutta kun miehenne vaihtaa nuorempaan niin mitä mieltä siittä olette?

Toisaalta mä tunnen niin paljon pareja jotka on olleet vuosikymmeniä yhdeässä, että ei ne kaikki jätä. Etukäteen on turha murehtia.

Mä olen tyytyväinen itseeni ja elämääni. Ihana perhe, kiva työ, ollaan terveitä. Ei mitään syytä valittaa!

kun ei ole töitä eikä ammattia.

Vanha ketju, mutta jos joku lukee.... itse olen ollut tyytytväinen elämääni , mutta nyt viiskymppisenä, voi voi. En osannut tällaista odottaa, ikäkriisikö minulla on. Nuorimmaisemme on teini-ikäinen (14 v), kaunis ja suosittu poikien keskuudessa. Ja voi miten olen alkanut kaivata sitä aikaa, nuoruutta ja vapautta, kun kaikki on vielä edessä. Kaipaan sitä säpinää ja oleilua poikien kanssa, kun pieni "vahingossa" kosketus saa sähköiskun aikaan ja ne viipyilevät katseet. Haluaisin olla taas nuori.

Tämä on mennyt jo liiankin pitkälle, koska huomasin itsessäni jonkinlaisia masennuksen oireita. Olin vähän aikaa sitten saamaton, en jaksanut / viitsinyt mitään. Itketti kaikki ja ahmin herkkuja. Nyt vähän parempi, mutta tympääntyminen omaan elämään jatkuu. Tiedän etten voi muuttua taas teiniksi, tiedän, että olen viiskymppinen ja tästä mennään vaan kohti kuuttakymppiä - mikä kamala ajatus.  Haluaisin nuoruuden huolettomat ajat takaisin.

Minulla ei ole mitään odotettavaa. Vanhenemista vaan. Tylsässä työssä käymistä. Olen hyödytön. Elämä on tylsää. Vihaan tätä.

[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 09:47"]

Vanha ketju, mutta jos joku lukee.... itse olen ollut tyytytväinen elämääni , mutta nyt viiskymppisenä, voi voi. En osannut tällaista odottaa, ikäkriisikö minulla on. Nuorimmaisemme on teini-ikäinen (14 v), kaunis ja suosittu poikien keskuudessa. Ja voi miten olen alkanut kaivata sitä aikaa, nuoruutta ja vapautta, kun kaikki on vielä edessä. Kaipaan sitä säpinää ja oleilua poikien kanssa, kun pieni "vahingossa" kosketus saa sähköiskun aikaan ja ne viipyilevät katseet. Haluaisin olla taas nuori.

Tämä on mennyt jo liiankin pitkälle, koska huomasin itsessäni jonkinlaisia masennuksen oireita. Olin vähän aikaa sitten saamaton, en jaksanut / viitsinyt mitään. Itketti kaikki ja ahmin herkkuja. Nyt vähän parempi, mutta tympääntyminen omaan elämään jatkuu. Tiedän etten voi muuttua taas teiniksi, tiedän, että olen viiskymppinen ja tästä mennään vaan kohti kuuttakymppiä - mikä kamala ajatus.  Haluaisin nuoruuden huolettomat ajat takaisin.

Minulla ei ole mitään odotettavaa. Vanhenemista vaan. Tylsässä työssä käymistä. Olen hyödytön. Elämä on tylsää. Vihaan tätä.

[/quote]

Rankkaa sulla. Mun äiti kuoli sinun iässäsi, ei jäänyt näkemään omia lapsenlapsiaan, kokemaan isoäitiyttä enkä minä saanut jakaa hänen kanssaan iloa lasteni syntymästä. Myös ikävä jäi kova meille lapsille, isälleni ja hänen ystävilleen.

Mutta jatka sinä vain suremista tylsän elämäsi puolesta ja matkaa sinne kauheaan kuuteenkymppiin. Muista kuitenkin joskus avata silmäsi huomaamaan elämän kauniitkin puolet. Muuten voi siellä kasikymppisenä hieman kaduttaa.

Mä luin juuri jostain tutkimuksesta, jonka mukaan ihminen oikeasti nuortuu jos kuvittelee itsensä nuoremmaksi. Se oli tehty oikein kunnon vanhuksilla, heidät oli viety johonkin täysin 50-lukumaiseen ympäristöön ja jonkun ajan kuluttua papat olivat luopuneet kävelykepeistäänkin tämän vaikutuksesta :) Kliiniset kokeet osoittivat soluissa tapahtuneita muutoksia hyvään suuntaan.

Yksi asia on myös hymy. Jos katsoo itseään peilistä vihaisen näköisenä tai murjottavana, ja sitten ottaakin iloisen hymyn niin erohan on valtava! 

[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 09:47"]

Vanha ketju, mutta jos joku lukee.... itse olen ollut tyytytväinen elämääni , mutta nyt viiskymppisenä, voi voi. En osannut tällaista odottaa, ikäkriisikö minulla on. Nuorimmaisemme on teini-ikäinen (14 v), kaunis ja suosittu poikien keskuudessa. Ja voi miten olen alkanut kaivata sitä aikaa, nuoruutta ja vapautta, kun kaikki on vielä edessä. Kaipaan sitä säpinää ja oleilua poikien kanssa, kun pieni "vahingossa" kosketus saa sähköiskun aikaan ja ne viipyilevät katseet. Haluaisin olla taas nuori.

Tämä on mennyt jo liiankin pitkälle, koska huomasin itsessäni jonkinlaisia masennuksen oireita. Olin vähän aikaa sitten saamaton, en jaksanut / viitsinyt mitään. Itketti kaikki ja ahmin herkkuja. Nyt vähän parempi, mutta tympääntyminen omaan elämään jatkuu. Tiedän etten voi muuttua taas teiniksi, tiedän, että olen viiskymppinen ja tästä mennään vaan kohti kuuttakymppiä - mikä kamala ajatus.  Haluaisin nuoruuden huolettomat ajat takaisin.

Minulla ei ole mitään odotettavaa. Vanhenemista vaan. Tylsässä työssä käymistä. Olen hyödytön. Elämä on tylsää. Vihaan tätä.

[/quote]

En yhtään ihmettele tuntemuksiasi. Tämä on nuorien ja kauniiden maailma! Tai niin ainakin median kautta halutaan kovasti rivien välistä väittää. Me muut ollaan yhdentekeviä. :/

Ap. on nyt 42v. Olisi kiva kuulla mitkä fiilikset. :D

Yksi ainoa elämä. Mennyttä eivoi muuttaa, mutta tulevaisuudelle voi yleensä tehdä paljonkin ja joka päivässä on jotain nautittavaa. Itsesääli pilaa oman ja läheisten elämän.

Ja oikeastihan olet vielä nuori, joten ongelmasi on muut asiat kuin vanheneminen.

Mä oon tyytyväinen siitä että meidän esikoinen on tyttö, nyt 16-vuotias.



On se nätti ja nuori ja kaikkea. Mutta kun pääsen näinkin läheltä seuraamaan nuorta, niin pakko sanoa että "luojan kiitos mä en oo enää tossa iässä tai edes parikymppinen".



Nyt mä olen nainen, hyväksyn että ikä tuo mitä tuo. Itse myös voi vaikuttaa paljon ulkonäköönsä, voi olla "vanha" mutta hyvällä tavalla nuorekas. Ja mikä tärkeintä, tässä iässä ei stressaa niin paljon kuitenkaan ulkonäön takia, ei mun joka hiuksen tartte olla ojennuksessa, voi mennä kauppaan ilman meikkiä jne. Puen päälle sitä mikä tuntuu ja näyttää hyvältä, ei tartte mennä muodin mukaan mutta tyylikäs voi silti olla, tai nuorekas.



Ihanaa olla 38-vvuotta :)

ja miehenikin katselee nuorempia naisia, tiedän että saisi koska vaan 20v niin miksi semuhun tyytyisi?

Mutta kuulostaa siltä, ettet taida rakastaa tai edes pitää itsestäsi?

minussa vaan ei ole mitään mistä voisin itsessäni pitää.

Nuoruus on rasittavaa aika. On mukavaa kun lapset on tehty ja kohta lentävät jo pesästä poiskin.

perään. Parempi elää yksin, on paljon seesteisempi ole. Keskittyy lapsiin ja muuhuh.

tunne-elämältään epävakaasta persoonallisuudesta.



Nuoret naiset ovat kauniita ja inhoan itseäni. Ryppyjä, riipputissejä, mahanahkaa, raskausarpia...katselen kaihoisasti vanjoja kuviani.

niistä asioista, joihin olet tyytyväinen itsessäsi. Oletko esim. synnyttänyt ihanat lapset? Osaat tehdä ihanaa ruokaa? Mikä ulkonäössäsi on hyvää?



Jos olet miehen saanut, niin tuskin voit ihan hirvitys olla :)

Tunsin itseni lastenteon jäljiltä noin 80-vuotiaaksi, sekä henkisesti että fyysisesti. Yritin vuosia laihduttaa vauvakiloja pois, siinä onnistumatta. Sitten lopetin laihdutuksen ja päätin keskittyä pääsemään hyvään fyysiseen kuntoon. Kuvittelin itselleni näkyvät vatsalihakset. Rupesin liikkumaan tosissani (hitaasti aloittaen, se pitää muistaa). Nyt olen 40-vuotias, paria kiloa vaille ihannepainossani, hyväkuntoisempi kuin koskaan nuorena. Juuri tänään ihailin itseäni peilistä ja pari kuukautta sitten joku kehui mua nuoren oloiseksi ikäisekseni (se ryhti!). Ei kannata luovuttaa! Oikeasti olet vielä nuori.

Parikymppisenä mulla oli toki upea kroppa, mutta heikko itsetunto, joten nyt aikuisena tunnen itseni paljon kauniimmaksi kuin silloin, vaikka muutama kilo onkin sittemmin kertynyt.



Mulla on hyvä koulutus, työ, josta nautin, ihana perhe ja talous mallillaan.



Mistään hinnasta en palaisi nuoruuden epävarmuuteen ja opiskeluaikojen taloudelliseen kitkutteluun.

Koeta löytää järkevämpiä arvoja mittariksesi kuin se ulkonäkö.



Jos sinulla on perhe, lapset ja mies sekä koti niin niistä saa paljon iloa. Muuten ei ne miehetkään nelikymppisinä enää mitään prinssejä ole.



Ole sovussa itsesi kanssa ja iloitse pienistä asioista.