Mennessäni naimisiin/sitouduttuasi loppuelämäksesi toiseen ihmiseen, oletko ajatellut..

Mistä tiedät sen? Kuinka kauan olet ollut kumppanisi kanssa? Kuinka kauan olitte olleet yhdesssä kun tiesit asian?



ap

on aivan varma siitä, että haluaa olla yhdessä juuri tämän ihmisen kanssa ja asiaa ei tarvitse epäröidä!



Ja en nyt sitten tarkoita sillä oikealla sitä, etteikö niitä oikeita voisi olla useampikin maailmassa. Mutta kyllä naimisiin mennessä pitää olla varma tunne siitä, mitä on tekemässä. Päätös vaikuttaa koko loppuelämään.

omalta osaltaan samoin. Avioerojen määrästä päätellen aika moni EI tunne.

haluan viettää loppuelämäni.



Samaan aikaan tiesin hyvin, että maailmassa on vaikka kuinka paljon komeampia, mukavampia, isäksi sopivampia, rikkaampia, paremmin koulutettuja jne. miehiä.



Ei sellaista olekaan kuin se yksi ainoa sopiva. Jossakin kohtaa sitä vain haluaa sitoutua johonkuhun -tai sitten viettää sen loppuelämänsä kukasta kukkaan hyppien tai parhaassa tapauksessa yksin.



T: Naimisissa, jo 8 v

Kai se on kypsyyden mitta, pystyykö sitoutumaan vai onko koko ajan ikään kuin lähtökuopassa pareamman perään. Siinä vaan jos odottaa koko ajan paremapaa, niin lopulta huomaa että elämä jäi elämättä, biologinen kello tuli ja meni, lapset jäi hankkimatta, mutta ehkä jossain odottaa se unelmien prinssi. No voihan sen unelmien prinssin pyydystää nelivitosena sinkkuna, kun se prinssi on toisella kierroksella ja alkaa hoitamaan joka toinen viikonloppu sen lapsia.



Itse olen mennyt nuorena naimisiin ja pysynytkin naimisissa. En usko että olen tehnyt väärää valintaa ja vastaan ei ole tullut mitään mikä olisi pannut ajattelemaan. Olen tyytyväinen että olen uskaltanut elää.

Me tiesimme asian mieheni kanssa jo muutaman kuukauden jälkeen, sellainen 4-6 kk meni kun oltiin 100 % varmoja. Ja ei olla kumpikaan oltu varmoja koskaan aiemmin kenenkään muun kanssa, ekaa kertaa ollaan kumpikin menty kihloihin, muutettu yhteen ja menty naimisiin.

Mietin myös että voinko rakastaa jos toinen kaljuuntuu, lihoo, tuhoutuu tulipalossa kasvoiltaan tai kropaltaan, halvaantuu yms yms



Ja vastaus oli kaikkeen kyllä, niinpä annoin papin sanoa amen. Ja olen varma myös siitä että tämä liitto kestää.



t: 13 v yhdessä olleet

Tiedän sen siitä koska en ole koskaan haikaillut ketään toista, en koskaan katsonut toisia miehiä tämän miehen aikana, tämä kumppanini on täydellinen minulle joten en voi kuvitella parempaa kumppania.

Minä vaan tiedän että olen löytänyt sen oikean :)

Kyse on sitoutumisesta, ei siitä onko maailmassa joku vielä sulle paremmin kumppaniksi sopiva (luultacasti on) eikä siitä ihastutko joskus johonkin toiseen tai kyllästytkö kenties puolisoosi. Useimmille tai ainakin useille näin jossain pitkän parisuhteen vaiheessa käy, mutta kaikesta voi päästä yli kun on sitoutunut.



Vaikeita aikoja nimittäin tulee kaikille jotka ovat pitkään yhdessä.

Asiallisia vastauksia ja hyviä sellaisia.

Mä en tiedä mikä mua vaivaa, olen löytänyt miehen, jonka kanssa viihdyn ja joka pitää todella hyvää huolta minusta ja lapsestani. Tämä mies tekee mut todella onnelliseksi, vaikka on hänessäkin heikkouksensa (mm. herkästi suuttuvaa sorttia..). Ja mä todella myös haluan seksuaalisesti tätä miestä, palan halusta. Kaikki tuntuu olevan kohdillaan, mutta silti epäilen ja yritän löytää miehestä jotain vikoja miksi tämä ei voisi onnistua. Mulla on ongelma ja se on se, että en oikein usko parisuhteiden kestävyyteen. Liian monta katkennutta suhdetta takana.. ikää mulla on 30v.



ap

Toisaalta eihän sitä koskaan voi tietää mitä elämä tuo eteen, ihminen (niin itse kuin se toinenkin) voi muuttua. Mutta kyllä tarkotus on selvitä niistäkin muuttumisista ja elämän hankaluukissta yhdessä.



Ja kyllä mä aina välillä "haikailen" muuta, mutta en silti ikinä vaihtaisi miestäni johonkin sellaiseen joka on kadulla kävellyt ohi ja minulle ohimennen vähän flirttaillut ehkä olen flirttaillut myös vähän takaisin. Välillä saatan haikailla sitä että ilman miestäni asuisin nyt ulkomailla jonne olin jo muuttamassa, mutta en siltikään vaihtaisi kotiamme ja yhteistä elämäämme siihen ulkomailla asumiseen.



Kyllä mielessä pyörii aina silloin tällöin "jos olisinkin tehnyt niin tai näin" ajatuksia, ja toki meissä kaikissa on jotain mikä välillä ärsyttää toista ja mietin että jos olisikin mies joka tekisi asian toisin, mutta mielestäni ne ovat ihan normaaleja _ajatuksia_, en koe niitä mitenkään syntisiksi tms. Sillä kuitenkin olen aivan varma että rakastan miestäni maailman eniten, hän on ihanin mies jonka olen koskaan tavannut ja haluan varmasti olla hänen kanssaan.

..että tuo toinen ihminen on todellakin juuri se ihminen, jonka kanssa haluat viettää loppuelämäsi? Oletko ollut aivan varma, että missään ei ikinä voisi tulla vastaan parempaa kumppania? Oletko ollut aivan varma, että et koskaan tule haikailemaan jotain muuta? Tietääkö sen aivan varmasti, että toinen on se oikea?

Yhdessä ollaan nyt oltu yli 10 vuotta, naimisissa 7 vuotta - ja edelleen tiedän, että tämä mies on se oikea. En haikaile muuta ja olen aivan varma, ettei parempaa kumppania ole.

Jos näin ei olisi, en olisi mennyt naimisiin.

onkin siinä ettei sitä koskaan voi ihan varmasti tietää. Yhtä lailla huomenna voin jäädä auton alle tai vastaavaa. Mielestäni ei kannata miettiä "entä jos"..se on turhaa spekulointia. Pitää elää täysillä ja iloita siitä mitä on annettu nyt ja tässä.



Alkuaikoina kun mieheni kanssa alettiin seurustella, olin vielä tosi nuori ja silloin pyöri päässä vaikka mitä. Olin kova bilettäjä ja tottunut menemään ja tulemaan miten lystää. Muutaman kerran mokasin aika pahasti (ei mitään pettämistä) ja lopulta tajusin miten arvokkaan asian olin menettämässä jos en paranna tapojani! Ja opin virheistäni. Nykyään yhdessä ollaan ikionnellisia, lapsi tulossa ja elämä on ihanaa. Koskaan ei voi tietää, mutta pitää uskaltaa heittäytyä!!

Se on aika yleinen vaiva sun ikäluokassa.

Asiallisia vastauksia ja hyviä sellaisia. Mä en tiedä mikä mua vaivaa, olen löytänyt miehen, jonka kanssa viihdyn ja joka pitää todella hyvää huolta minusta ja lapsestani. Tämä mies tekee mut todella onnelliseksi, vaikka on hänessäkin heikkouksensa (mm. herkästi suuttuvaa sorttia..). Ja mä todella myös haluan seksuaalisesti tätä miestä, palan halusta. Kaikki tuntuu olevan kohdillaan, mutta silti epäilen ja yritän löytää miehestä jotain vikoja miksi tämä ei voisi onnistua. Mulla on ongelma ja se on se, että en oikein usko parisuhteiden kestävyyteen. Liian monta katkennutta suhdetta takana.. ikää mulla on 30v. ap

Edelleen kylmät väreet ja vatsanpohjassa tuntuu kun suudellaan ja huomionosoitukset ei ole 10 vuodessa huvenneet mihkään.. Siitä minä sen tiedän, että tuon kanssa haluan olla koko loppuelämäni :)

oli takana suhde josta 2 lasta..tuon suhten aikana opin tietämään mitä en elämältä todellakaan halua=)Nyt 5-vuotta suhdetta takana,ja

2-vuotta naimisissa..ensi treffeillä jo tuli sellainen olo että tässä se mun mies on ja tulee olemaan..varmaan ekan illan aikana tuli sovittua lapsiluvusta ja hääpäivästä:)Mies osti itselleen viikon kuluttua tapaamisesta auton,että pääsi meidän luo..välimatkaaa oli alussa 300km=)

Meillä on smanlaiset tulevaisiiden haaveet,enkä pysty uskomaan että mistään parempaa miestä voisin löytää.

Meiltä löytyy tahtoa olla yhdessä,yksi isompi kriisi on suhteesen mahtunut,mutta sekin on vain lähentänyt meitä=)

...vaikka on hänessäkin heikkouksensa (mm. herkästi suuttuvaa sorttia..). Ja mä todella myös haluan seksuaalisesti tätä miestä, palan halusta.

Millainen herkästi suuttuva? Tyyliin räyhää ja hermostuu pikkuasioista mutta leppyy nopeasti eikä kanna kaunaa (minä olen tällainen) vai tyyliin suuttuu, räyhää, haluaa tahtonsa läpi, painostaa, pitää mykkäkoulua, on jopa uhkaava ja/tai mustasukkainen (setäni oli tällainen)?

Ja tuo halu-puoli - mitä jos halut katoavat? Onko siinä toisessa muitakin piirteitä ja ominaisuuksia, jotka ovat vähintään yhtä tärkeitä tekevät hänestä "sen oikean".

Tuolla edellä joku sanoi hyvin tilanteesta, jossa puoliso vammautuu tulipalossa tai vaikka halvaantuu (esim. niin ettei seksiä enää ole) - haluatko olla hänen kanssaan myös tuollaisessa tapauksessa?

Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä 14v, kosin häntä 3v tapaamisestamme (sanoi heti kyllä:-)) ja tiesin silloin aivan varmasti, että hän on se oikea. Ja niin onkin, vaikka kyllä riitelemmekin, tiedän, ettei kenelläkään ole juuri tällaista huumorintajua ja samanlaista arvomaailmaa kuin minulla. Eikä haittaa, ettei hänen ulkonäkönsä ole silmiähivelevä eikä seksiäkään ole kujn tyyliin jouluna ja juhannuksena - hän vain on se oikea.

Jos itse epäilisin yhtään tai miettisin olisiko minulle olemassa jokin muu mies tuolla jossain yms. niin olisin jättänyt mieheni sillä sekunnilla.

Ei se ole sillon oikea jos epäilee asiaa tai ajattelee edes muita

voi olla, että joskus tulee vastaan joku, joka vie jalat alta. Olen kuitenkin tehnyt tietoisen päätökse, että Tahdon olla yhdessä mieheni kanssa, niin hyvinä kuin pahoina päivinä.



Yhdessä ollaan oltu 12 vuotta, niistä naimisissa 5v. Lapsia on nyt kaksi (syntyivät naimisiinmenon jälkeen).

Suhde on jo monessakin mielessä arkipäiväistynyt ja alkuhuumasta ollaan jo siirrytty todelliseen parisuhteeseen. Toisen kosketus kuitenkin saa perhoset lepattamaan vatsassa.. :)

(eksän kanssa tuo vatsanpohjan kutina katosi ensimmäisen yhdynnän jälkeen)



Kyllähän tuon miehen kanssa tulee välillä riideltyä ja välillä tekisi mieli vetää koko jätkä munistaan seinälle. Pahimmankaan riidan hetkellä on kuitenkin aina halu ja usko siihen, että tästä selvitään yhdessä.



Ehkä jossain on parempi kumppani, kuka tietää. Tämän nykyisen kanssa kuitenkin tahdon vanheta yhdessä.

10. hääpäivää vietetään puolen vuoden päästä.

Meillä on samanlainen huumorintaju, samat ajatukset tulevaisuudesta, samanlainen arvoimaailma... Mieheni on lämmin ihminen, erittäin hyvä isä ja aviomies. Miksi haavelisin mistään muusta, kun hänen kanssaan olen onnellinen ja meillä on hyvä olla?! Toki pitkässä liitossa tulee niitä vaikeimpiakin päiviä, mutta me olemme luvanneet rakastaa toisiamme myös silloin. Ehkä se on siis osittain myös tahdon asia. Ei luovuta heti kun tulee se ensimmäinen vastoinkäyminen.