Yliopisto on yliarvostettu

pääaineena englantilaista filologiaa (toki "tieteellisempiäkin" aineita tuli opiskeltua), ja silti kasvatustiede tuntui ihan tyhjänpäiväiseltä lätinältä. Lisäksi ihmettelen vieläkin mitä relevanssia sillä oli opettajan työlle. Saman tietosisällön kuin aineenopettajan opinnoista saa helposti esimerkiksi lukemalla sanomalehtiä silloin tällöin. Sanomalehdistä saattaa lisäksi oppia jotain ihan oikeasti käytännöllistäkin, esim. adhd-asioista, jotka opettajalle ovat hyvin tärkeitä. Kasvatustieteessähän näistä ei tietenkään puhuttu halaistua sanaa.

Hänen mukaansa kätevää, kun ei tartte etsiä lähdekirjoja. Sen kuin kaivaa ensimmäistä tekelettä suuntaan tai toiseen eri näkökulmasta. Sosiologia vasta kökköä onkin, voi jestas mitä tiedettä.

ja yliopistojen rahoitusta karsittaisiin alkuun vaikka 50%. Siis humanistisista ja yhteiskuntatieteellisistä aineista.

Yliopiston perustehtävä on tutkimus ja opetuksen tarkoitus löytää se pieni promille ihmisiä, jotka voivat esim. fysiikan saralla oivaltaa jotain uutta. Yliopistot ovat täysin tietoisia siitä, että suurin osa väestä ei kelpaa juuri mihinkään. Yliopiston voi suorittaa monella tavalla, mutta kahvia juomalla ja toisteisia esseitä kirjoittamalla ei ehkä työura urkene.

Toivottavasti et ole kenenkään lasten opettajana. Kuulostat juuri sellaiselta matikkavääpeliltä, joka istuu luokassa ja jupisee käsittämättömiä. Sinulta ei kyllä kukaan tule oppimaann mitään :( Valitettavasti koulut ovat täynnä teitä wannabe tieteilijä opettajia, jotka eivät tiedä kasvatuksesta paskaakaan

Itse asiassa opettajana juuri toimin ja kehuja tulee niin vanhemmilta kuin oppilailtakin. Melko tiukka olen vaatimuksineni, mutta koska osaan asiani (siis opetettavan aineen) niin todella myös panostan opettamiseen, nimenomaan niin, että luennointi jätetään mahdollisimman vähälle ja enemmän on ymmärtämiseen tähtäävään opastettua, yksilöllistä tehtävien tekemistä. Paras kiitos oli käytävästä luokkaan kuulunut oppilaiden keskustelu, jossa he pohtivat että koulumme toisen opettajan tunneita saisi helpommin hyvän numeron (pitää todella helppoja kokeita), mutta mielummin he käyvät tunneillani koska haluavat oikeasti oppiakin jotain!

Toisaalta ensisijainen tehtäväni mielestäni nimenomaan on opettaa, ei kasvattaa. Vaikka kasvatuksen ottaisinkin elämäntehtäväkseni, eivät suorittamani kasvatustieteen opinnot siinä kyllä mitään auta vaan puhdas maalasjärki. Mutta mielipiteitähän saa olla jokaisella, eikä niistä sen tieteellisempiä tule vaikka ne missä kirjassa julkaisisi jos ei ole esittää todisteita teorioilleen.

mutta näinkin ajattelevia ihmisiä on ja itsekin gradua lykänneenä olin sortua samoille ajatusurille.

Älykäs ja oivaltava ihminen ei välttämättä gradua tarvitse, mutta sinua keskeneräisyys selvästi vaivaa kun olet vaivautunut itsellesi perustelemaan tekemättömyyttäsi. Fiksuna ihmisenä tiedät varmasti, ettei sinun ole pakko tehdä nollatutkimusta vaan voit hakea gradullesi pohjaa jostain oikeasti mielenkiintoisesta ja tämänhetkisessä työssäsi tarpeellisesta ongelmasta. Jos olisit maisteri, löytyisi varmasti aihe ihan väitöstyöhön asti.

on ollut se, että olen ihan liian älykäs yliopistoon. Kokemusta ja viisauttakin on kertynyt niin paljon, että on todella vaikea motivoida itsensä vuosia sitten kesken jääneen gradun tekoon. Varmaan minut on kasvatettu liian kyseenalaistavaksi tai jotain, mutta kuukausien tuhlaaminen johonkin älyttömään ketään kiinnostamattomaan mukatutkimukseen tuntuu ihan mahdottomalta.

ja aika heppoisesti perusteltua kirjallisuutta ainakin tenteissä.



Muuta kokemusta kielten, psykologian, filosofian ja muutaman lääkiksen kurssin opinnoista.

Oma kokemukseni on, että sisään pääseminen oli tehty vaikeaksi, perustutkinto vaatii lähinnä istumalihaksia.



Jatko-opiskeluihin ja tohtoritaistoihin ei riittänyt kiinnostusta. Veikkaan, että siinä kohtaa seula hieman tihenee.

alta pois ja valmistua, koska tutkinnon suorittanut on osoittanut pystyvänsä suunnilleen suunnitelmalliseen työntekoon. Työelämässä ja varsinkin taantuman aikaan se, jolla on tutkinto, on paremmassa asemmassa kuin se, jolla ei ole tutkintoa. Ja mielestäni aivan oikein niin.

on ollut se, että olen ihan liian älykäs yliopistoon. Kokemusta ja viisauttakin on kertynyt niin paljon, että on todella vaikea motivoida itsensä vuosia sitten kesken jääneen gradun tekoon. Varmaan minut on kasvatettu liian kyseenalaistavaksi tai jotain, mutta kuukausien tuhlaaminen johonkin älyttömään ketään kiinnostamattomaan mukatutkimukseen tuntuu ihan mahdottomalta.

Kaikki on vähän yliarvostettua.

että monet tuntuvat pelkäävän ja kunnioittavan sitä liikaa: kuvittelevat siellä olevan jotenkin ihmeellistä ja ylivaikeaa ja kaikkien opiskelijoiden olevan joitain kympin tyttöjä. Varmaan varsinkin duunariperheistä tulevat arastelevat vähän liikaa. Niin minäkin arastelin, ja edelleenkin välillä pelkään olevani jotenkin huonompi kuin kaikki muut yo-opiskelijat, mutta todellisuudessa taso on tosi kirjavaa ja riippuu paljon tiedekunnastakin.



Enkä minä kyllä ole törmännyt mihinkään syrjimiseen tai pissismeininkiin, tosin en ole aktiivisesti ollutkaan missään ainejärjestötoiminnassa tai muussa mukana.

Itse en ole yliopisto-opiskelua myöskään noteerannut kovinkaan korkealle, mutta vuosien mittaan olen huomannut, että kyllä se antaa työelämässä kuitenkin valmiuksia käsitellä asioita ihan eri tavalla kuin joku muu koulutus. Käytännön työntekoa se ei ehkä opeta, mutta senhän oppii sitten työtä tekemällä. MInusta yliopiston arvo on siinä että se opettaa suhtautumaan asioihin analyyttisesti, tekemään työtä omilla aivoillaan - joita tarvitaan elämässä muuallakin kuin työssä- laajentaa perspekstiiviä- toisin sanoen sivistää.

Mun alalla ainakin ihmiset jotka ovat valmistuneet yliopistosta ovat paljon monipuolisempia ja itsenäisempiä kuin ne jotka eivät ole.

kasvatustieteen kanssa. Kasvatustiede on se aine, josta heitetään vasemmalla kädellä opintoviikot, kun se on ihan oikeasti koko yliopiston kevyin aine opiskella. Aika monet lukee siitä pitkän sivuaineen vasemmalla kädella ja puolivahingossa. Avoimessahan sitä approa suorittaa joka toinen tuosta vaan.

Mutta voin kuvitella sen silti osoittautuvan hankalaksi toisenlaiseen ajatteluun ja ilmaisuun tottuneelle. Jos vielä sosiaaliset taidot ja ymmärrys muista ihmisistä on vajaata, ei kasvatustiede välttämättä käy järkeen.

Edellä kuvatussa tilanteessa toki kirjojen lukemisestakaan ei ole apua, vaan ihan toisenlainen oppi olisi tarpeen. Joku joskus sanoikin, että opettajankoulutus on siinä mielessä turhaa, että jos ei ennen sitä ole osannut opettaa, on täysin väärällä alalla. Mielestäni tässä on vinha perä, vaikken ihan 100%:sti väitettä allekirjoitakaan.

kasvatustieteen kanssa. Kasvatustiede on se aine, josta heitetään vasemmalla kädellä opintoviikot, kun se on ihan oikeasti koko yliopiston kevyin aine opiskella. Aika monet lukee siitä pitkän sivuaineen vasemmalla kädella ja puolivahingossa. Avoimessahan sitä approa suorittaa joka toinen tuosta vaan.

tuo kasvatustiede on edes otettu mukaan yliopistoon? Se jos mikä kuuluisi niin selvästi AMK-opintoihin.



Ja mitä siihen gradun tekemättömyyteen tulee, niin on monia töitä joissa taidot ovat papereita tärkeämmät. Esimerkiksi kielten alalta tiedän monta FM-tutkinnon suorittanutta, joiden kielitaito on heikkoa kahvipöytäkeskustelutasoa, eikä se tilanne tule ikinä muuttumaan. Kielitaito on yksi esimerkki taidoista, jotka vaativat vuosien itsenäisen työn ja mm. pitkää oleskelua kyseisen kielisessä maassa ennen kuin olet uskottava kielen "asiantuntija". Sama pätee varmasti moneen muuhun alaan. Se tutkintopaperi on varmasti välinearvoltaan suuri, mutta työn kannalta monesti aika turha. Monella alalla paljon vähempikin opiskelu, esim. kandin tutkinto ajaisi ihan saman asian, mutta yhteiskunnalta säästyisi pitkä sentti kun opiskelijat tuhlaisivat resursseja muutaman vuoden vähemmän.

t. FM

aina ajatellut että yliopisto-opiskelijat ovat kaikki jotain neroja :). Mutta kun itse pääsin sinne opiskelemaan, niin olen sitä mieltä että kuka vaan pääsee :). No riippuu varmasti alasta..



Yhteiskuntatieteet (jota opiskelen) on aika diipadaapaa, kasvatustieteitä opiskelen sivuaineena ja helpolla tulee sieltäkin opintopisteet.



Kohta olen jo valmistumassa, ja mitään en oo varsinaisesti oppinut ;). No ehkä yleissivistys on hieman parantunut....

nuoret joiden suvuissa ei ole korkeakoulutetuja, ajattelevat helposti että yliopisto on vain erityislahjakkailla. Koulutettujen vanhempien lapset eivät tällaista pelkää. Siksi koulutus "periytyy" (ja se on harmi!).



AMK on monetta tapaa raaempi laitos, opiskelijoita vahdataan siellä enemmän ja laiskat heitetään laidan yli (ei ehkä kaikilla aloilla). Yliopistossa ei kukaan huolehdi yksittäisestä opiskelijasta.

Olen lukenut kasvatustieteitä sen verran, että olen pätevä opettaja. Kasvatustiede on tosi helppoa lässynlässyä.



Olen lukenut myös markkinointia, johtamista ja viestintää. Niissä tenttikirjoja pitää opetella ulkoa, mutta maalaisjärjelläkin selviää pitkälle. Psykologia jäi kesken, kun olisi pitänyt opiskella tosi pikkutarkkoja turhanpäiväisiltä tuntuneitä tietoja tyyliin "minä vuonna x kehitti teorian y".



Mistään matikasta ja fysiikasta en pääsisi ikinä läpi! Pakolliset tilastomatikan kurssit sentään olivat helpohkoja.



AMK:n osalta taso on vaihteleva. Joissain aineissa vaaditaan enemmän kuin yliopistossa, mutta joittenkin opintojen kohdalla tutkinnon saa suoritettua lukematta ainoatakaan kirjaa!



Olen siis itse opettanut markkinointia amk:ssa ja nyt olen töissä yliopistossa lehtorina. Se on sinänsä mielenkiintoista, että ammattikorkeakoulussa opettajilta vaaditaan opettajan pätevyys, mutta yliopistossa voi opettaa kuka vaan.. Vakiviran kanssa on tarkempaa, mutta niissäkin katsotaan enemmän tutkimusansioita kuin opetusansioita.

Olen ajatellut hakea opiskelemaan sitä, mutta ovatko opinnot kovin helpot? Arvostetaanko psykologian maisterin tutkintoa edes?