Onko muita joilla ei ole ystäviä

eikä miestä!! 5vuotta jo yksin!! olin hänen kaverinsa 4vuottaa kunnes...kateus iski!! nyt tämä muija viestittelee mun ystäville...säälittävää!

Haluan vaan olla omissa oloissani, en jaksa enkä halua pitää yhteyttä ihmisiin. Jostakin syystä, musta kyllä pidettäisiin, vaan en halua pitää yhteyttä keneenkään.

Voi herran jumala, ystävyyden eteen täytyy tehdä samalla tavoin töitä kuin parisuhteen. En yhtään ihmettele, mistä tämän palstan yksipuoliset ja naurettavat kommentit useimpiin viestiketjuun tulee, jos äideillä ole mitään muuta sosiaalista elämää kuin oma mies ja lapset. Tulee tosi kova sääli tällaisia ihmisiä kohtaan. Mitäs sitten kun se mies pettää ja jättää. Äidillä ei ole minkäänlaista tukiverkkoa. Niin kuin joku tuossa kirjoitti, miehellä eron jälkeen kyllä ystäviä, naisella ei. Miten voitte elää niin, että ette jaa elämän iloja ja suruja, omaa pahaa oloa, lasten juttuja hyvien ystävien kanssa? Kyllä ystäviä löytyy ja kannustan kaikkia etsimään niitä aktiivisesti. Itse olen juuri lähdössä naisporukan kanssa ravintolaan syömään ja juomaan ja parantamaan maailma. Kyllä on sitten kiva tulla illalla kotiin lasten ja miehen luokse, kun on saanut jutella rauhassa ihanien ystävien kanssa.

Voi herran jumala, ystävyyden eteen täytyy tehdä samalla tavoin töitä kuin parisuhteen. En yhtään ihmettele, mistä tämän palstan yksipuoliset ja naurettavat kommentit useimpiin viestiketjuun tulee, jos äideillä ole mitään muuta sosiaalista elämää kuin oma mies ja lapset. Tulee tosi kova sääli tällaisia ihmisiä kohtaan. Mitäs sitten kun se mies pettää ja jättää. Äidillä ei ole minkäänlaista tukiverkkoa. Niin kuin joku tuossa kirjoitti, miehellä eron jälkeen kyllä ystäviä, naisella ei. Miten voitte elää niin, että ette jaa elämän iloja ja suruja, omaa pahaa oloa, lasten juttuja hyvien ystävien kanssa? Kyllä ystäviä löytyy ja kannustan kaikkia etsimään niitä aktiivisesti. Itse olen juuri lähdössä naisporukan kanssa ravintolaan syömään ja juomaan ja parantamaan maailma. Kyllä on sitten kiva tulla illalla kotiin lasten ja miehen luokse, kun on saanut jutella rauhassa ihanien ystävien kanssa.

Ei se ole kaikille niin helppoa!!!! Mistä niitä ystäviä saa kun on itse harmaavarpunen, eikä kiinnostava???

niitäkään en näe kuin harvoin.



ikää 37-vuotta, 2 lasta

aloin jostain syystä kerätä hirveitä roikkujia ympärilleni, jotka vuodattivat vain omia murheitaan ja hakivat multa ratkaisua. Kyllästyin ja päätin alkaa elellä omaa elämää itselleni.



Tyytyväinen 'erakko' tällä hetkellä. Ei ole vaikeuksia solmia tuttusuhteita, mutta ketään en päästä enää sen lähemmäs. Liian tiivis ystävyyssuhde vastaa rakkaussuhdetta, kun sellaista ei tarvi niin sitä ei sitten tarvi!

ei kaikki ole tuollaisia sosiaaliroikkujia kuin sinä.

Mitä 'maailmanparantamiseen' tulee, yhtä tyhjän höpinäähän kaikki on lopulta.

Voi herran jumala, ystävyyden eteen täytyy tehdä samalla tavoin töitä kuin parisuhteen. En yhtään ihmettele, mistä tämän palstan yksipuoliset ja naurettavat kommentit useimpiin viestiketjuun tulee, jos äideillä ole mitään muuta sosiaalista elämää kuin oma mies ja lapset. Tulee tosi kova sääli tällaisia ihmisiä kohtaan. Mitäs sitten kun se mies pettää ja jättää. Äidillä ei ole minkäänlaista tukiverkkoa. Niin kuin joku tuossa kirjoitti, miehellä eron jälkeen kyllä ystäviä, naisella ei. Miten voitte elää niin, että ette jaa elämän iloja ja suruja, omaa pahaa oloa, lasten juttuja hyvien ystävien kanssa? Kyllä ystäviä löytyy ja kannustan kaikkia etsimään niitä aktiivisesti. Itse olen juuri lähdössä naisporukan kanssa ravintolaan syömään ja juomaan ja parantamaan maailma. Kyllä on sitten kiva tulla illalla kotiin lasten ja miehen luokse, kun on saanut jutella rauhassa ihanien ystävien kanssa.

jotain yhdistysjuttua, yhteisiä harrastuksia ja intohimoja, joita on helpompi toteuttaa kun on isompi porukka.

Ja ystäviä voi myös löytää aikuisena.

Minulla on kaksi hyvää ystäväporukkaa. Toisessa meitä on kolme naista, toisessa neljä. Välillä tapaamme tosi usein, jopa viikon tai kahden välein, välillä voi mennä puolikin vuotta (varsinkin, kun yksi on muuttanut kauemmas), että ollaan kaikki koossa yhtaikaa. Nämä kaveriporukat syntyivät lukiossa.

Ystävyys edellyttää aktiivisuutta. Käymme yhdessä matkoilla ja päiväretkillä, kahvilla kahviloissa tai toistemme luona, teatterissa, elokuvissa, museoissa. Käymme aina porukalla testaamassa kaupungin uudet ravintolat. Mutta tämä vaatii sitä, että joku aina ottaa tehtäväkseen sopia, soitella ja varata.

Lisäksi minulla on siskoni kanssa yksi hyvä yhteinen ystävä. Yhden ihmisen kanssa ollaan tutustuttu tanssikurssilla. Yksi ystävä on peräisin entisen poikaystävän kaveripiiristä. Ja sitten kuulun pariin yhdistykseen, jossa yhdessä on vain 10 jäsentä ja siitä on muodostumassa myös uusia ystävyyssuhteita. Vaikka olen 33 ja porukan seuraavaksi nuorin jo 45.

Suosittelen liittymään itseä kiinnostavaan yhdistykseen, jos ystäviä haluaa. Ja vieläpä sellaiseen yhdistykseen, joka ei ole kamalan iso, jotta kaikkien panosta tarvitaan. Ja sitten pitää olla myös valmis osallistumaan yhdistyksen toimintaan ahkerasti. Saadakseen on opittava myös antamaan omaa aikaa, huomiota, ideoita, viitseliäisyyttä.

Ystävyys on elämän suola ja pippuri.

kun valittaa ettei ole _enää_ ystäviä. Minä en ole menettänyt yhtään ystävää tai kaveria, tuli milloin kenellekin eroja tai lapsia jne.



Tässäkin ketjussa joku kirjoitti ettei jaksa olla enää aina se joka ottaa yhteyttä. Miksi? Miehillä on ystävät ja pysyy juuri siitä syystä, etteivät he anna mitään sivumerkityksiä millekään. Jos kavewri ei soita ja hänet haluaa nähdä niin on hyyvä ja ottaa itse yhteyttä eikä mieti kuinka on jo kaksi viime kertaa ollut se joka soittaa.



Eli kun ihmisten elämäntilanteille ja tavoille on suvaitsevainen, suhteet toimii hyvin. Minun ystävät ja kaverit on tosi erilaisia ja sehän on vaan rikkaus.

Itse kanssa välttelen sitä ihmistyyppiä, mutta onneksi minulla on silti paljon ystäviä, eivät kaikki sentään hulluja.

aloin jostain syystä kerätä hirveitä roikkujia ympärilleni, jotka vuodattivat vain omia murheitaan ja hakivat multa ratkaisua. Kyllästyin ja päätin alkaa elellä omaa elämää itselleni. Tyytyväinen 'erakko' tällä hetkellä. Ei ole vaikeuksia solmia tuttusuhteita, mutta ketään en päästä enää sen lähemmäs. Liian tiivis ystävyyssuhde vastaa rakkaussuhdetta, kun sellaista ei tarvi niin sitä ei sitten tarvi!

on yksi ustävä ja se on aivan mahtava, nyt vaan matkoilla niin en näe häntä 2kk =/



siihen se sitten jääkin, tottakai haluan uusia ystäviä, mutta ei oikeastaan vaan jotenkin synny ystävyyttä, enkä osaa hirveesti keskustella.



niin ja ikää 23v!

ehkä kerran parissa kuukaudessa. Siinä se. Turhia "ystävyyssuhteita" en enää kaipaa, vaan aitoa kaveruussuhteita.



Joskus on yksinäinen olo, useimmiten ei.

löytyy samanlainen ja ikääkin vasta 23v

Se mistä haikailet on amerikkalaisten sarjojen ja elokuvien väärää todellisuutta. Ystävyyttä ei aikuisille ole. Se on lapsuuden juttu.

ja ikää on jo 28vee

ei teitä haeta kotoa, kuin lapsena. Ystävät eivät rimputa ovella kelloa ja pyydä pihalle leikkimään.

Ystävyys on ryyppäilyä keskenään.

Eipä oo ollu viimesen kolmen vuoden aikana yhtään ystävää tai kaveria ja ikää on 24w

Kun peruskoulu loppui, silloiset vähät kaverit muuttivat opiskelemaan kuka minnekin. Kauaksi ainakin. No en heitä sitten kaipaillut edes ole sen koommin.

Aloin seurustelemaan aika nuorena kaiken lisäksi enkä ollut sitten kun mieheni kanssa. Miehellä ei ollut myöskään kavereita. Saimme lapsen ja kaikki asiat pyörivät hänen ympärillään tietysti, silloin muutimme oudolle paikkakunnallekin asumaan. Mutten sielläkään saanut ystäviä. Työt loppuivat ja muutto kotiseudulle josta olivat kaikki vanhat kamut siis lähteneet. Ero tuli. Nyt on mies jolla on kavereita - minulla ei. Hän ei sitä taida ymmärtää. Hänellä niitä frendejä tuntuu piisaavan kyllä.

ei pahemmin ole ystäviä. Oikeastaan kaksi: toinen muuttunut nyt todella paljon, en näe häntä enää juuri koskaan. Toisellakin on paljon kiireitä.



Taidan olla reppana?

löytyy... on muutama kamu ja ystävä.mut en tapaa koskaan enää niit.asuvat vähä kauempana.ja kaikil aina nii "kiire"...

ikää 33...