Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joilla ei ole ystäviä
14.05.2010 |
enää oikein yhtään kodin ohella? Töissä nyt on työkaverit ja harrastuksessa kaverit aina treenien ajan, sekä pari hassua muuta. Mutta aika vähillä sitä mennään siis.
Olen varmaan hyvin tylsä tyyppi muutenkin, juuri nyt ei ole rahaa matkustella, en oikein käy ulkonakaan kuin pari kertaa vuodessa, enkä oikein jaksa/pysty luomaan uusia ystävyyssuhteita koska en osaa puhua vain niitä näitä.
Eli kotona tulee oltua lasten ja miehen kanssa, mutta muuten ei pahemmin sosiaalista elämää ole :(
Muita samanlaisia?
Kommentit (25)
Minäkin olen enimmäkseen perheeni eli miehen ja lasten kanssa, mutta on minulla silti muutama hyvä ystäväkin. Harvoin näemme, mutta pidämme kyllä yhteyttä ja tiukan paikan tullen tiedämme että olemme valmiita toisiamme auttamaan. Emme laskeskele kuka soitti viimeksi tms. lapsellista.
Mullakin on muutama ystävä kauempana ja en koe tarpeellikseksi laskeskella yhteydenpidon määrää heidän kanssaan.
Mutta on myös niin että täällä lähellä asuvan "ystäväni" kanssa yhteydenpito on todella muuttunut yksipuoliseksi minun saatua lapsen. Hänellä itsellään on myös perhettä ja syys ei siis ole siinä että lapsi estäisi jotenkin tapaamiset ja yhteydenpidon :(
En enää kertakaikkiaan jaksa olla aina itse se joka kutsuu kylään, sopii tapaamisia, koska eipä ole nyt puoleen vuoteen kiinnostanut tavata meitä. Minulla ei täällä muita ystäviä ole ja kotipaikkakunnalle on matkaa. Kyllä todellakin välillä tuntee olevansa yksinäinen vaikka niitä muutamia ystäviä puhelimen ja sähköpostin välityksellä onkin. Kaipaan fyysisesti juttuseuraa... aikuiskontakteja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä myöskään työkavereita.Kotona kökötän lasten kanssa. Surettaa myös lapset perivät äidin kaverittomuuden.
eikä myöskään työkavereita.Kotona kökötän lasten kanssa. Surettaa myös lapset perivät äidin kaverittomuuden.
Ja ystäviä voi myös löytää aikuisena.
Minulla on kaksi hyvää ystäväporukkaa. Toisessa meitä on kolme naista, toisessa neljä. Välillä tapaamme tosi usein, jopa viikon tai kahden välein, välillä voi mennä puolikin vuotta (varsinkin, kun yksi on muuttanut kauemmas), että ollaan kaikki koossa yhtaikaa. Nämä kaveriporukat syntyivät lukiossa.
Ystävyys edellyttää aktiivisuutta. Käymme yhdessä matkoilla ja päiväretkillä, kahvilla kahviloissa tai toistemme luona, teatterissa, elokuvissa, museoissa. Käymme aina porukalla testaamassa kaupungin uudet ravintolat. Mutta tämä vaatii sitä, että joku aina ottaa tehtäväkseen sopia, soitella ja varata.
Lisäksi minulla on siskoni kanssa yksi hyvä yhteinen ystävä. Yhden ihmisen kanssa ollaan tutustuttu tanssikurssilla. Yksi ystävä on peräisin entisen poikaystävän kaveripiiristä. Ja sitten kuulun pariin yhdistykseen, jossa yhdessä on vain 10 jäsentä ja siitä on muodostumassa myös uusia ystävyyssuhteita. Vaikka olen 33 ja porukan seuraavaksi nuorin jo 45.
Suosittelen liittymään itseä kiinnostavaan yhdistykseen, jos ystäviä haluaa. Ja vieläpä sellaiseen yhdistykseen, joka ei ole kamalan iso, jotta kaikkien panosta tarvitaan. Ja sitten pitää olla myös valmis osallistumaan yhdistyksen toimintaan ahkerasti. Saadakseen on opittava myös antamaan omaa aikaa, huomiota, ideoita, viitseliäisyyttä.
Ystävyys on elämän suola ja pippuri.
Minäkin olen enimmäkseen perheeni eli miehen ja lasten kanssa, mutta on minulla silti muutama hyvä ystäväkin. Harvoin näemme, mutta pidämme kyllä yhteyttä ja tiukan paikan tullen tiedämme että olemme valmiita toisiamme auttamaan. Emme laskeskele kuka soitti viimeksi tms. lapsellista.