Leimataanko mut pk:ssa hysteeriseksi esikoisen äidiksi, jos
toivon, ettei lapselleni annettaisi makeisia tai jäätelöä viikoittain (esim. syntymäpäivien yhteydessä). Esikoiseni menee 1,5-vuotiaana päiväkotiin ja olen tähän mennessä pystynyt pitämään "erossa" makeista. Tiedän, ettei tätä tietenkään ikuisesti kestä, mutta hirvittää hieman ajatus, mitä tuleman pitää, jos päiväkodissa on jonkun synttärit lähes joka viikko.
Kommentit (94)
Ei minusta tuo ap:n kysymys ole mitenkään hysteerinen. Jokaisella on omat näkemyksensä ja niin pitää ollakin. Vanhempainillassa olisi hyvä ottaa tuo aihe keskusteluun, jolloin vanhemmat voisivat yhdessä sopia, että se synttäriherkku olisi joku muu kuin karkki. Se, että muut lapset syö karkkia ja oma lapsi saa jotain porkkanoita ei toimi päiväkodissa oikein hyvin, sillä kyllä nuo pienet jo tajuavat karkin ja porkkanan eron ja haluavat saada samaa kuin muut.
miksi lapsen herkkujen syömisestä täytyy olla NIIN tarkka?? Itselleni on erittäin tärkeää, että arkena syödään terveellisesti ja monipuolisesti, ja en halua lapseni saavan tavallisina päivinä mehuista ja jugurteista lainkaan sokeria. SYömme maustamatonta jugurttia jne.
Mutta jos karkkia on tarjolla jonkun synttäreillä niin lapsi saa todellakin syödä sitä! On hienoa oppia, että arki- ja juhlaruuat ovat erikseen ja joskus voi pistää suun makeaksi. Se ei pilaa hampaita eikä lihota.
Me olemme koko perhe hoikkia ja lapsi syö reippaasti kaikkea ruokaa. En ihan oikeasti käsitä miksi karkin syömisestä tehdään sellainen haloo. Paljon pahempaa on se, että lapsi saa JOKA PÄIVÄ maustettuja jugurtteja. Piilosokeri "tavallisessa" ruuassa on terveyden ja painon kannalta sata kertaa vaarallisempaa.
Ei minusta tuo ap:n kysymys ole mitenkään hysteerinen. Jokaisella on omat näkemyksensä ja niin pitää ollakin. Vanhempainillassa olisi hyvä ottaa tuo aihe keskusteluun, jolloin vanhemmat voisivat yhdessä sopia, että se synttäriherkku olisi joku muu kuin karkki. Se, että muut lapset syö karkkia ja oma lapsi saa jotain porkkanoita ei toimi päiväkodissa oikein hyvin, sillä kyllä nuo pienet jo tajuavat karkin ja porkkanan eron ja haluavat saada samaa kuin muut.
että asia erikseen on se että kyllä juhliakin voi ilman sokeriherkkuja. Eikö esim. tuoreesta mangosta, melonista ja ananaksesta tehty lautanen olisi myös ihana herkku lapsille?
Ystäväni vanhemmat tarjosivat lapsilleen vain kasvisruokaa, nyt aikuisena ystäväni ei syö yhtään kasvisruokaa ja haluaa nimenomaan lihaa aterioilla. Toinen ystäväni ei saanut karkkia lapsena, joten aikuisena "kiellettyä hedelmää" eli karkkia syö enemmän kuin kukaan.
Eli miettikääpä opetatteko lapsenne himoitsemaan kiellettyä karkkia tulevaisuudessa vai annatteko mallin kohtuukäyttäjästä?
Ei tod sokeria tuon ikäiselle!! Toivottavasti meidän tulevassa pk:ssa ei pienille ujuteta sokeria, kotona sitä ei ainakaan tulla antamaan.
on sovittu, että tuodaan merkkipäivänä esim. muumikeksiä, ei siis karkkia.
Kauhistuttaa, että ap:n esikoinen joutuu 23 lapsen ryhmään noin pienenä. Ap voikin varautua poissaoloihin töistä, tuon kokoisessa ryhmässä varmasti saa taudin jos toisenkin.
Meillä kuopuksen ryhmässä on 12 lasta (alle 3vuotiaat) ja esikoisen 17 lasta (viskarit ja eskarit). Taudit jyllää nimenomaan tuossa pienten ryhmässä(:
on terveellisempiä kuin karkit? Nehän on mielestäni vielä pahempia kun jäävät hampaisiin kiinni muhimaan.
Itse en ole mikään hysteerikko, kotona syödään herkkuja, mutta olen oikein tyytyväinen, että päiväkodin henkilökunta on tehnyt päätöksen, ettei herkkuja tuoda synttäreille tai muiden juhlien takia. Isossa ryhmässä kun lapsia on paljon, herkkupäiviä on usein, tämä oli peruste.
Juhlivat synttäreitä onnittelulauluin, sankari saa kruunun päähänsä ja kortin, saa myös puhaltaa kynttilän :)
Eipä tartte miettiä mitä allergioita kelläkin on, mitä uskaltaa viedä
Karkin kieltämisen yhteydessä kielsin myös lisätyn sokerin käytön päiväkodissa. Meillä, kun ei kotonakaan käytetä sokeria muuhun kuin leivontaan, niin ei siihen päiväkodissakaan tarvitse opettaa.
Ei sokeria puuroon, ei lettuihin yms. Ja hyvin on lapsi viihtynyt, ja ruoka maittanut päiväkodissa.
lapsen (1,5v) pph on ihana täti mutta nyt olen kiinnittänyt huomiota että välipalaksi on joka päivä jotain "sokeriherkkua": vanukasta, kakkua,pannaria,suklaamuroja,piparia,pullaa, ym ym. Siis mä en koskaan ostais kotiin vanukkaita tai hyi hitto suklaamuroja! En viitti sanoo mitään kun kohta jää pois hoidosta,mutta sitten kun joskus mennään uudestaan ja uuteen paikkaan niin aion kyllä etukäteen sanoa asiasta.
että älä tee sitä lapsellesi!!! Vähennä mielummin sokeria kotona ja mummolassa. Sillä synttärikarkilla on suuri sosiaalinen merkitys ja ne jotka sitä eivät saa, ovat itkuun purskahtamaisillaan. Päiväkodin tädit eivät yleensä myöskään osaa olla asian suhteen kovin hienotunteisia, eivätkä varsinkaan muut lapset. Mitä tekee terveydellä, jos on henkiset traumat? Lapsesi ei tule ymmärtämään valintaasi edes aikuisena.
mustakin tuo 23 lapsen ryhmä kuulostaa PALJON pahemmalta kuin karkki tms herkku muutamna kerran kuussa! Vähän on taas suhteellisuuden taju kateissa...
toivon, ettei lapselleni annettaisi makeisia tai jäätelöä viikoittain (esim. syntymäpäivien yhteydessä). Esikoiseni menee 1,5-vuotiaana päiväkotiin ja olen tähän mennessä pystynyt pitämään "erossa" makeista. Tiedän, ettei tätä tietenkään ikuisesti kestä, mutta hirvittää hieman ajatus, mitä tuleman pitää, jos päiväkodissa on jonkun synttärit lähes joka viikko.
ja lisäksi lapsesi kärsii jos joutuu olemaan erilainen kuin muut tässä asiassa. Sinua "hirvittää ajatus mitä tuleman pitää"... Nii-in, mitä kauheita seurauksia voi olla jos saa vaikka kerran viikossa palan kakkua??
lapsen (1,5v) pph on ihana täti mutta nyt olen kiinnittänyt huomiota että välipalaksi on joka päivä jotain "sokeriherkkua": vanukasta, kakkua,pannaria,suklaamuroja,piparia,pullaa, ym ym. Siis mä en koskaan ostais kotiin vanukkaita tai hyi hitto suklaamuroja! En viitti sanoo mitään kun kohta jää pois hoidosta,mutta sitten kun joskus mennään uudestaan ja uuteen paikkaan niin aion kyllä etukäteen sanoa asiasta.
Että pph tarjoaa tuollaisia välipaloja. Periaatteessa pitäisi tarjota pk ruokalistojen mukaan. Toki poikkeuksia tulee itselläkin paljon tehtyä, mutta herkkuja en kyllä isommin syötä välipalla, muuten kuin erityispäivinä. No, kesällä kyllä helle ilmoilla ollaan jäätelöä syöty, mutta vanhemmilta on aina lupa erityisherkkuihin.
pph
terveen maalaisjärjen käyttäminen?? Siis nämä jutut on ihan uskomattomia. Ehkä se karkin syöminen ei ole niin pahasta silloin tällöin. Mielestäni jokainen voisi pohtia ennemminkin sitä, että tarjoaako lapselle terveellistä ja monipuolista ruokaa kuin saako lapsi ehkä 23 kertaa vuodessa karkkia. Päiväkodissa kun muuten syödään noudattaen valtakunnallista linjausta lasten terveellisestä ruokavaliosta. Ihan kiva, että on näitä "periaatteita", mutta järjen käyttö on toki suotavaa. Ja ainahan jokainen voi muistella omaa lapsuuttaan ja verrata sitä siihen mitä itestä tuli.
jos kontrollifriikin maailma kaatuu parista karkista sillointällöin. Syökää niitä porkkanoita ja ituja...
ole tarkoitus opettaa lapsille, että karkit, keksit ja muut herkut kuuluu juhliin ja erikoispäiviin, arkena syödään sitten muuta. Kategorinen jako "hyviin" ja "pahoihin" tai "kiellettyihin" ruokiin on omiaan synnyttämään syömishäiriöitä ja ihan varmasti lapsi tuntee olevansa luonnonoikku ja poikkeavansa ryhmästä rusinoidensa ja pikkuporkkanoidensa kanssa. Tiedän monta tapausta, jossa terveysmarttyyriäidin lapset eivät saaneet koskaan lapsena karkkia tai muita herkkuja ja sitten teininä tai omilleen muutettua ei ole mitään rajaa syömisessä, menee kilo irtareita tai pari jätskipakettia koska vihdoin saa itse päättää ja kiellettyyn tulee aina himo.
Jos lapsi arkena syö monipuolista ja terveellistä arkiruokaa, ei keksi tai kettukarkki päiväkotikaverin synttäreiden kunniaksi todellakaan tee terveydelle mitään haittaa. Sanoisin jopa, että mielenterveyden kannalta tällainen juhlaherkuttelu on pelkästään hyvä asia.
Itse en ole mikään hysteerikko, kotona syödään herkkuja, mutta olen oikein tyytyväinen, että päiväkodin henkilökunta on tehnyt päätöksen, ettei herkkuja tuoda synttäreille tai muiden juhlien takia. Isossa ryhmässä kun lapsia on paljon, herkkupäiviä on usein, tämä oli peruste.
Juhlivat synttäreitä onnittelulauluin, sankari saa kruunun päähänsä ja kortin, saa myös puhaltaa kynttilän :)
Eipä tartte miettiä mitä allergioita kelläkin on, mitä uskaltaa viedä
Missä näin on?
Ap siis taas palasi kyselemään.
P.S.Kiitos muuten hedelmällisestä keskustelusta jo osallistuneille!
Kuka ihme sellaisia sinne roudaa?