Poikien äidit! Onko teillä muilla vaikeuksia jaksaa/ymmärtää poikien rajua maailmaa?

Olen äitini mukaan ollut kovin raju tytöksi (noh, hänen käsityksensä on se, että tytöt leikkii nätisti nukeilla jne.). Pikkusiskoni kanssa leikittiin todella paljon sotaa yms. pitkin metsiä. Kaikenlaiset leikkiaseet sun muut olivat ehdottomia suosikkeja eikä nukeilla leikkiminen pahemmin kiinnostanut. Ehkä siksi ymmärrän poikani (4v) leikkejä loistavasti enkä osaa ärsyyntyä niistä, vaikka olisi joskus kiva, kun hän malttaisi keskittyä vaikka palapelien tekoon =D

mutta muista että se on vaan leikkiä ja mielikuvitusta! Eihän tytötkään oikeesti ole prinsessoja kun leikki loppuu.

Mutta kyllä meidän pojissa on herkkää ja hellää puolta myös, tullaan kattomaan nalle puhia ja kuuntelemaan satuja vaikka on jo 10 v. ja 9 v.

Ainakin meillä näin.

Varmaan ne pojat muutenkin ovat kiinnostuneita taisteluista yms, mutta se että niitä myös katsellaan televisiosta vahvistaa tuota puolta.



Usealla tuttavallani on leikki-ikäisiä poikia, joilla elämään ei kuulu kovinkaan paljon taisteluleikkejä ja starwarseja. Heillä ei myöskään näitä ohjelmia katsota, vain Pikku Kakkosta.

Lapsille on myös ostettu leluja, joilla voi leikkiä tauhanomaisempia leikkejä, kuten legoja, autoja ja junia jne koneita, leikki-elämiä, lautapelejä jne. Ihan hyvin niilläkin leikit sujuvat. On se vähän vanhemman omista valinnoistakin kiinni, mistä lapset ovat kiinnostuneita.

Ja vaikka onkin Star Wars fani ja leikkii rajujakin leikkejä, niin kyllä sen kanssa aina on voinut jutella muustakin. Toki itsekin olen oppinut valtavasti, esim yhtään Star Warsia en ollut nähnyt. Mutta legot ja pienoismmallijunat sinänsä on kohtuullisen kiinnostavia. Toki välillä nyökyttelen vain ja esitän kiinnostunutta, mutta kyllä mä välillä kiinostunkin sen kiinnostuksen kohteista. Nyt lapsi on innostunut vanhoista rahoista ja eurokolikoista, samlaa on opiskeltu siinä maantietoa ja historiaa niiden varjolla:-)

meidän poika on aina ollut kova leikkimään autoilla ja myöhemmin kiinnostus levinnyt juniin, lentokoneisiin ym. joten ne sota ja taisteluleikit on jääneet kai välistä vielä. telkkarista katsellut pikkukakkosta ja esim. tuomas veturi dvd:tä. ei ole maksullisia kanavia joista näkisi taistelu ohjelmia (star wars?) olin ihan ihmeissäni kun pihalla muut 4-5v pojat leikki pyssy ja miekkailuleikkejä ja kaikenlaisia vihollis juttuja joka päivä. meidän poika katsoi ihmeissään, meni innoissaan mukaan muttei oikein tajunnut kuitenkaan mistä kyse. mieluiten ajaa pyörällä ja on hippaa. pyssyt ja miekat ei meille ainakaan sisäleluiksi tule. kai tuo on viettänyt liikaa aikaa naisten kanssa :D

joten onko ihme että poikien leikit on jo lapsena tuollaisia. Toivon mukaan teidän poikanne tulevat kuulumaan siihen 5% miehistä joka ei koskaan syyllisty väkivaltarikoksiin.

En huomannut ensimmäisessä viestissä mainita, että kiinnostus näihin star warsseihin, bakuganeihin jne ei ole tullut tv:n myötä vaan päiväkodista. Katsotaan aika vähän tv.tä ja ainakaan star warsia tai spidermania poika ei ole koksaan tv.stä nähnyt. ja itseasiassa kun kysyin kerran että mitä ne star warsit on poika mietti hetken ja vastasi että " sellaisia taistelijoita...kai" :)



Siihen voin todellakin puuttua mitä meillä tv.stä katsotaan, mutta siihen en mitä lapsi päiväkotikavereiltaa oppii ja niistä sitten kiinnostuu. Ja nuorempi poika meillä tietystä matkii isoveljeä joka-asiassa ja kiinnostuksen kohteet näin ollen samat.



ap

Maksukanavia ei olla katsottu ja muutenkin olen tosi niuho telkkarin, ikärajojen, pelien yms suhteen. Mutta nuoria miehiä kovasti veri vetää aseiden ja miekkojen yms maailmaan. Mun pojat nyt 7, 9 ja 11 ja tosi paljon he saavat ihan kaikesta taistelua aikaiseksi, oikein ruokkivat toisiaan, oppivat kavereiltaan koulussa ja muualla. Legoilla taistellaan, pihalla taistellaan, piirrokset on taistelua jne. Toki heissä kaikissa on paljon muitakin puolia, musiikkia, eläimiä, kieliä yms harrastetaan paljon, liikutaan, matkustellaan ja tehdään monenlaista. Aika aktiivinen ja "rasittava" äiti saa silti olla, muuten koko elämä olisi pelkkää taistelua, hirviöitä, sotaa, ritareita, miekkoja, pyssyjä, kiväärejä.. Huoh. Loppuukohan tämä koskaan?!

ja pojat vajaa 3v ja vajaa 2v rakentaa legoista pyssyjä, joilla ampuu harakoita..



mä en tajua, miksi vanhemman pitäisi jotenkin päästä hirveän hyvin sisään lapsen maailmaan, siis tarkoitan, että miksi ahdistuu suotta, jos ei jaksa jotain ampumis- tms leikkejä. Antaa lasten leikkiä ja nauttii lasten kanssa niistä asioita, joita lasten kanssa voi tehdä yhdessä.

mutta kyllä hän hyvin tajuaa sen leikiksi. Ja siinä on säännöt, kuten oikeassa miekkailussa. (Jota hän haluasi harrastaa) Meillä saa tuollaista harrastaa, mutta video- ja tietsikkapelien suhteen ollaan aika tiukkoja. Wii-pelikonsoli meillä on, muttei muita. Lapset haluaa pelata,ja jos ei liikaa pelaa eikä väkivaltaisia pelejä, niin saa sitä tehdä kohtuudella.

Ihan pienenä ajeli pikkuautoilla, sitten löysi Legot ja kouluikäisenä Star Warsin. Legoilla rakentelee mitä ihmeellisimpiä rakennelmia, muttei leiki sotajuttuja. Erilaisilla ukkeleillakin (Star WArs jne.) leikkii, mutta enemmän seikkailuja ja tarinallisia juttuja, kuin räjähdyksiä. On lukumiehiä, eli eskari-ikäisenä saattoi helposti valita kirjan rajujen leikkien sijaan ja katseli sohvalta menoa + lueskeli omiaan.



Nyt kouluikäisenä on liikunnallisempi, mutta leikkivät kavereiden kanssa sääntöleikkejä (rosvo ja poliisi jne.), käyvät luistelemassa ja pyöräilemässä, harjoittelevat parkour-liikkeitä jne. Ei mitenkään hirveästi mitään sotaleikkejä tai rajuja painileikkejä.



Lapset ovat erilaisia ja esim. siskonpoika on sellainen, että sotaleikit kiinnostavat ja kaiken pitää räjähtää tai kuolla. En minäkään niitä juttuja ihan loputtomiin jaksa, mutta en kyllä jaksaisi sitäkään, että mulle tultaisiin esittelemään joka ikistä pihalta löytynyttä hämähäkkiä. :O Enkä jaksaisi sitäkään, jos olisi vaaleanpunaisista röyhelöistä kiinnostunut "kato kun tää vauva nukkuu" -tyyppinen lapsi.



Tämän pohdiskelevan lukutoukan kanssa tulen hyvin toimeen ja itse koitan välillä kannustaa rajumpaankin liikkumiseen, esim. otetaan kunnon lätkämatsia tai juoksukisaa. Onpahan vain tuollainen rauhallinen, pohdiskeleva ja neuvotteleva lukutoukka.

että meillä kyllä tunnetaan Star Warsin historia, eli ei vain mennä jonkun villityksen mukaan, vaan otetaan selvää mistä on kyse. Star Warsista ei tosin tarvinnut ottaa selvää, mutta ihan jokaiseen baku-chiqu-dagukeen -hömpötykseen ei olla lähdetty mukaan. Jotain kriittisyyttä pitää olla lelu- ja viihdeteollisuutta kohtaan. Parempi, että tutustuu yhteen aiheeseen, esim. star warsiin, kunnolla, kuin että vaihtelee leluja viikon välein sen mukaan, mitä milloinkin sattuu telkkarista näkemään.

rakennan legoilla poikien kanssa, pelataan jalkapalloa, pelataan Nintendolla tai Wiillä tasohyppely/urheilupelejä, luetaan, piirretään jne. Ja kyllähän ne rosvoa ja poliisia leikkii ja välillä jollain örkeillä, mutta toisaalta taas ovat kovia suukottelemaan ja halailemaan ja tuovat äidille kukkia jne. Minusta omien lasten touhujen seuraaminen on mielenkiintoista. Toisaalta taas olen itse hiukan kaksijakoinen nainen, kun tykkään leipomisesta/ruoanlaitosta, sisustamisesta ym sekä metsästyksestä ja olen käynyt armeijan.

joten en koe näitä taisteluleikkejä mitenkään ahdistaviksi :D Tarpeen tullen kyllä sitten rauhoitan tilannetta. Pojat 5.5v ja 1.5v



Enemmän menee hermot 5v:n jatkuvaan kyselyyn ja höpötykseen.

5v:llä nämä taisteluleikit alkoivat oikeastaan siinä 4 vuoden tienoilla, mutta 1.5 v hakkaa nyt jo autoja yhteen ja huutaa AAAUUUU ;D

Meillä lapset eivät saa katsoa mitään rähinäohjelmia, olen aika tarkka siitä, mitä tv:sta näytetään. Mutta yhtäkaikki poikien leikeissä on bätmäneitä ja hämiksiä ja taistelurobotteja ja vaikka mitä. :)



Minua tämä ei ole ärsyttänyt mitenkään. Olen kasvanut veljessarjan keskellä ja tottunut, että leikeissä on usein huutoa ja taistelua. Mutta omien lasteni kanssa pidän huolen myös siitä, että välillä rauhoitutaan (esim. palapelit, kirjojen lukeminen, lautapelit) ja että kiinnostus suuntautuu myös rakentavammin kuin pelkkiin bakuganeihin.



Esimerkiksi dinosaurusinnostusta ruokittiin niin, että hankimme lapsille dinoista kertovia tietokirjoja. Vaikka leikeissä dinot tappelivat, pojat tietävät nykyään myös, mikä ero on varhaisella matelijalla ja dinosauruksella ja miten maailma on syntynyt.



Omasta mielestäni on paljon aikuisista kiinni, antaako poikien vain tapella keskenään vai suuntaako sitä loputonta virtaa johonkin rakentavaankin.

ettei mun poika ole koskaan kiinnostunut muista ukkeleista, eikä Bionicleistä yms. Star Warsista tietää varmaan kaiken, sekä legoista (on iso kirja asheesta, jossa on kuvattu kaikki ilmestyneet legot) sekä filmeistä.

Poika (5-v.) leikkii mielellään kotia, kauppaa, laittaa leikkiruokaa ja pelaa lautapelejä, askartelee, piirtää jne. Mutta se toinen puoli on sitten taistelua ja riehumista. Autot törmäilee, junille tulee kolari jne. ja Star Wars juttuja on oppinut hoidossa ja pikku veljen kanssa painitaan ja riehutaan. Tekee myös joskus leikkiaseita duploista tai joku keppi ulkona jne., vaikka ei meillä kotona näe tv:stä kuin lastenohjelmia ja selkeitä lasten dvd:tä.



Itse en koe poikien maailmaa mitenkään vaikeana, vaikka kaikki riehuminen ärsyttääkin. Olen yllättynyt miten olen poikien maailmaan oppinut ja sopeutunut ja selostan lapselle tulivuoren toimintaa kuin mietin auton moottorin toimintaa.



Olen ollut hyvin negatiivinen leikkiaseita ja miekkoja kohtaan, mutta nyt olen lieventänyt suhtautumista niihinkin, vaikka meillä ei niitä (vielä) ole. Uskon, etä tietty taistelu ja metsästäminen on osittain pojilla ja miehillä geeneissä. Ja oletanhan, että poikani isona menee armeijaan ja puolustaa tarvittaessa maatansa tai 1000 vuotta sitten olisi metsästätänyt syötävää perheelle, niin miksi hän ei saisi leikkiä taisteluleikkejä? Ja ehkä jos niitä sotaleikkejä saa pikkupoikana leikkiä ei isona tarvitse enää tapella? Mutta en siis missään nimessä nyt tai koskaan kannusta lapsiani sota- tms. leikkeihin, mutta olen lieventänyt hyvinkin negatiivista ajatteluani.

..usein puhuu ja kirjoittaa. Eli että etenkin äitien on vaikea tajuta sitä, että tietty taistelu, nujuaminen ja painiminen vaan kuuluu poikana oloon. Toki se vaihtelee yksilöittäin, mutta kuitenkin lähes jokaisessa tätä esiintyy toisin kuin tytöissä noin keskimäärin.



Kaipa tässäkin kultaisen keskitien löytäminen on tärkeää. On olennaista, että äiti tajuaa mitä poikana olemiseen "kuuluu", mutta toisaalta on tärkeää että poikaa tuetaan kokonaisvaltaisesti. ELi että koko elämä ei ole vain taistelemista, vaan siihen kuuluu myös lukemista, rakentelua, pelailua yms. yms. rauhallisempaa olemista.