Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Meidän lapset on ihanampia kuin teidän koska..
10.05.2010 |
Meillä on tosi ihanat lapset, kaikki tarhantäditkin sekä muut tutut ja vieraat ihmiset tykkää tosi paljon meidän lapsista. Meillä ei ole kasvatettu alistamalla tai vähättelemällä kuten tuossa yhdessä ketjussa monella:( Lapsiamme rakastetaan ja kehutaan, halataan, suukotellaan ja pidetään sylissä, kannustetaan ja heidän surunsa ja harminsa otetaan tosissaan. Lapsemme ovat siksi iloisia, ystävällisiä, avoimia, empaattisia ja suosittuja leikkikavereita joiden huomiosta mm. päiväkotiryhmässä kilpaillaan. He suhtautuvat muihin ihmisiin niinkuin ovat kotoa oppineet.
Koska lapset ovat oppineet rakastavan suhtautumisen kotonaan he soveltavat sitä myös kodin ulkopuolella. He eivät vähättele, eivät jyrää eivätkä alista muita koska eivät ole oppineet sellaista käytösmallia kotonaan. Sen sijaan he ovat oppineet ottamaan huomioon toisten tunteita ja heillä on hyvä itsetunto jonka vuoksi he ovat onnellisia ja iloisia mikä heijastuu myös ulospäin.
Pointtini oli että alistamalla, nöyryyttämällä, haukkumalla ja väheksymällä (joita moni harrastaa tuossa yhdessä ketjussa) kasvaa ihmisiä jotka tekee näitä samoja asioita muille. Minusta tuntuu ettei moni aina mieti millaisia ihmisiä kasvattavat. Tottakai se vaikuttaa ihmiseen otetaanko se syliin ja lohdutetaan kun satuttaa itsensä vai tiuskaistaanko "älä taas pillitä" tai sanotaanko epäonnistuessa että "miten sä olet noin tyhmä" vai että "tiedän että sinä olet hyvä ja taitava mutta tällä kertaa vaan kävi näin, rakastan sinua ja minusta olet kuitenkin maailman paras".
Sanon ihan avoimesti lapsilleni miten taitavia, älykkäitä, kauniita ja ihania he ovat. Lapseni uskaltavat sanoa olevansa kauniita ja söpöjä ja taitavia, 6v tyttö katsoi yks päivä peiliin kun oli pukenut valitsemansa asukokonaisuuden päälleen ja tokaisi ihastuneena: "vitsit mä näytän kyllä hyvältä":D Monesti hän tehtyään jonkin taideteoksen toteaa miten taitava hän on. Suomessa vaan on perinne ettei lapsia saa kehua ettei niistä kasva ylpeitä:o Kuitenkin ihmiset joilla on hyvä itsetunto ovat useammin tyytyväisiä siihen mitä heillä on eikä ole tarvetta haukkua tai kadehtia muita.
Kommentit (44)
Musta itsestä tuntuu, että koska mua on lapsena pidetty jollain tavalla älykkäänä ja lahjakkaana, mutta toisaalta mun koulutyötä ei ole yhtään valvottu eikä tuettu, tää on osittain pilannutkin mun elämää.
Jos mua olis pidetty enemmän tavallisena lapsena ja vähemmän jonain nerona, mulla olis varmaan nytkin helpompaa. Ei se tietenkään varmaan olisi kaikilta ongelmilta säästänyt, mutta olis varmaan auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos joku on omasta mielestään hyvä jossain niin suomalaiset on sanomassa et se on itserakas. Kauheeta ettei osata arvostaa hyvää itsetuntoo.
on fiksu. Jokaisen mielestä ne omat lapset on maailman ihanimpia ja täydellisiä ja oma äidinrakkaus on ehdottomasti suurempaa kuin kenenkään koskaan maailmanhistoriassa, mutta fiksu ei kerro sitä muille.
jos joku on omasta mielestään hyvä jossain niin suomalaiset on sanomassa et se on itserakas. Kauheeta ettei osata arvostaa hyvää itsetuntoo.
Jos ihmisellä on hyvä itsetunto, hänen ei tarvitse jatkuvasti mainostaa omaa erinomaisuuttaan, vaan hän osaa jättää toistenkin kyvyille ja olemiselle tilaa. Kun on hyvä itsetunto, ei tarvitse jatkuvasti päteä ja muistuttaa koko maailmaa siitä, että minä se vasta olen mahtava.
ja muistan vieläkin ihaillen niitä lapsia, jotka olivat suosittuja, mukavia ja ystävällisiä. Koskaan eivät kiusanneet, eivätkä liittyneet haukkujiin, eivät arvostelleet -vaikka syytäkin olisi joskus ollut.
Ihania, tasapainoisia ihmisiä jotka on varmasti kasvaneet arvostavassa ja rakastavassa ympäristössä jossa heidän ajatuksensa on otettu huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja muistan vieläkin ihaillen niitä lapsia, jotka olivat suosittuja, mukavia ja ystävällisiä. Koskaan eivät kiusanneet, eivätkä liittyneet haukkujiin, eivät arvostelleet -vaikka syytäkin olisi joskus ollut.
Ihania, tasapainoisia ihmisiä jotka on varmasti kasvaneet arvostavassa ja rakastavassa ympäristössä jossa heidän ajatuksensa on otettu huomioon.
henkilöt olivat juuri niita kiusaajia.
jotta sain huomionne;D ja se oli osoitettu vain niille jotka kehuvat miten lapsen kurittaminen ja alistaminen ja väheksyminen on oikein ja oikea tapa kasvattaa. En usko että niin kasvaa hyviä ihmisiä vaan ihmisiä jotka toistaa sitä samaa itse.
Mutta ihan oikeasti on miehen kanssa mietitty miksi meidän lapset on niin "helppoja" eikä meillä tarvitse juurikaan rangaistuksia käyttää. Ollaan päädytty siihen että ne saa niin paljon rakkautta ja asioista keskustellaan ja perustellaan eikä jyrätä, kiukutteluun on harvoin tarvetta koska sillä ei saavuta mitään eikä sitä tarvitse kun voi vanhemmille ihan sanoakin mikä painaa eikä vanhemmat väheksy vaan ottaa tosissaan.
Kerran 5v ihmetteli pihalla kun naapurin äiti karjui pienelle taaperolle joka ei tullut perässä vaan kävi maahan itkemään ja makaamaan. Tyttö mietti ihan samaa kuin minäkin "miksi ton vauvan äiti ei ota sitä syliin"? Munkin olis tehnyt mieli mennä sanomaan että turha sille yks veelle on karjua, ota syliin ja kanna kotiin.
Miten se on sinulta pois? Nämä vastaukset on juuri niin tyyppiesimerkkejä siitä suomalaisesta mentaliteetista että omista lapsistaan, itsestään tai omista saavutuksistaan ei saa olla ylpeä tai se on itserakkautta ja paheksuttavaa:o Ihmisen täytyy rakastaa itseään, jotta voi rakastaa muita. Jos ei ole tyytyväinen itseensä, on usein katkera tai kateellinen muille. Ihminen joka hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, hyväksyy helpommin myös muut ihmiset. Jokaisen niin lapsen kuin aikuisenkin pitäisi pystyä katsomaan peiliin niin fyysistä kuin henkistäkin itseään ja olla tyytyväinen siihen kuka on. Muuten ei voi olla oikeasti onnellinen. Olisiko sinulla hyvä mieli jos olisin kirjoittanut että tyttö piti itseään rumana? Jos olisi niin sun pitää varmaan miettiä miksi? Millä tavalla sulta on pois jos joku aikuinen tai lapsi on tyytyväinen ulkonäköönsä, laulutaitoonsa tai johonkin muuhun ominaisuuteensa?
Mutta kirjoittamasi toi minulle TODELLA pahan mielen? Oletko todella noin itsekeskeinen, että kirjoitat oikein pitkän listan lapsiesi ihanuudesta. ''6v tyttö katsoi yks päivä peiliin kun oli pukenut valitsemansa asukokonaisuuden päälleen ja tokaisi ihastuneena: "vitsit mä näytän kyllä hyvältä":D'' lapsesikin ovat oppineet jo olemaan itserakkaita! Itsetunto on hyvä, mutta itserakkaus pistää miettimään, ja se ärsyttää, TODELLA!
Mutta se on eri asia, kuin itsensä ja lastensa ylentäminen paremmaksi kuin muut (Ks. ap:n otsikko)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ne "lytätyt" napsii välipaloikseen :-(
Käytämme koulutusmuotona positiivista vahvistamista. Opin sen koirieni kouluttamisessa ja se toimii myös lapsilla.
Negatiiviset tai positiiviset rangaistukset eivät sovi lapsille, myös negatiivinen vahvistaminen on mielestäni vähän niin ja näin.
Ap on kouluttanut lapsensa nykyisten koiran koulutusoppien mukaisesti myös!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran 5v ihmetteli pihalla kun naapurin äiti karjui pienelle taaperolle joka ei tullut perässä vaan kävi maahan itkemään ja makaamaan. Tyttö mietti ihan samaa kuin minäkin "miksi ton vauvan äiti ei ota sitä syliin"? Munkin olis tehnyt mieli mennä sanomaan että turha sille yks veelle on karjua, ota syliin ja kanna kotiin.
Ehkä se yksivuotias itkikin siksi, että ap onkin oikeasti ruma ja lapsi pelkäsi häntä.
kasvatan minäkin. Lopputulos ei silti ole ihan yhtä herttainen kuin ap:lla. En ensinnäkin suinkaan ole sokea lapseni lukuisille heikkouksille ja huonoille puolille (eikä hän ole itsekään), vaikka yritämme parhaamme mukaan keskittyä niihin hyviin ja vahvistaa niitä edelleen.
Lapseni on oma persoonansa, jolla on oma tiensä kuljettavana. Koitan kasvattaa hänestä riittävän vahvan ja riittävän pehmeän, mutta on hirveän paljon sellaista, joka on minun tahtoni, keinojeni ja kasvatukseni ulottumattomissa. Näen sen nyt jo (lapsi on alakoulussa) ja vuosi vuodelta selvemmin.
Tämä ei ole millään muotoa eriävä mielipide ap:lle. Tämä on oma näkemykseni aiheesta. Itsetunnon täytyy rakentua realistiselle minäkuvalle, niin hyvässä kuin pahassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin mekin lapsiamme kasvatamme,
Ja silti: vaikka toinen lapsistamme on kuten ap:n tyttökin (varma söpöydestään, aktiivinen, ohjailee mielellään leikkejä jne), niin toinen taas ei. Hän katselee mieluummin vähän matkan päästä leikkejä ja odottaa että joku pyytäisi mukaan. Ei uskalla "tuputtaa" itseään minnekään. On kaiken kaikkiaan hiukan arka joskin hyvin tyytyväinen lapsi.
Eli samalla vahvistavalla kasvatuksella on saatu kaksi erilaista lasta.
Lyttäämällä ei tule kenestäkään onnellista, mutta on syytä muistaa, että jos näet aran lapsen, se ei välttämättä liity mitenkään hänen kasvatukseensa!!
että lapsikin tajusi että vauva tarvitsi syliä eikä karjumista. 5v totesi vielä että vauvaa varmaan väsyttää, siksi se itkee. Hän oli oppinut ymmärtämään toisten tunnetiloja koska häntä oli ymmärretty samankaltaisessa tilanteessa. 5v on vieläpä meidän lellitty kuopus, ei ole nähnyt miten pienempää hoidetaan, mutta hän on oppinut empaattiseksi ja hänen ratkaisunsa oli että vauva otetaan syliin koska niin tehdään pienemmälle kun se itkee. Jos malli kotoa olisi ollut että vähätellään itkua ja karjutaan lapselle niin ei varmaan olisi kiinnittänyt tilanteeseen erityistä huomiota koska se olisi ollut tavallista ja normaalia käytöstä aikuiselta.
Kerran 5v ihmetteli pihalla kun naapurin äiti karjui pienelle taaperolle joka ei tullut perässä vaan kävi maahan itkemään ja makaamaan. Tyttö mietti ihan samaa kuin minäkin "miksi ton vauvan äiti ei ota sitä syliin"? Munkin olis tehnyt mieli mennä sanomaan että turha sille yks veelle on karjua, ota syliin ja kanna kotiin.
Ehkä se yksivuotias itkikin siksi, että ap onkin oikeasti ruma ja lapsi pelkäsi häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on syytä muistaa, että jos näet aran lapsen, se ei välttämättä liity mitenkään hänen kasvatukseensa!!
Täsmälleen. t:36
on maailman kauneimmat ja fiksuimmat.teiän muiden lapset on ihan apinoita.oksettaa kattookin niihin päin.hyi helvetti.haha hahhaaaa...
pienempänä enemmän kun on sellainen herkkä tyyppi. Mutta iän myötä vaan enemmän ja enemmän reipastunut ja juurikin aran lapsen kohdalla on tärkeää että on hyvä itsetunto, sillä huono itsetunto vaan lisää arkuutta kun on itsestään epävarma. Kun lapsella on kuva itsestään että on osaava, taitava, pidetty ja hyvä tyyppi niin uskaltaa myös enemmän ottaa kontaktia muihin ihmisiin kun ei päällimmäisenä ole pelko tulla torjutuksi.
noin mekin lapsiamme kasvatamme,
Ja silti: vaikka toinen lapsistamme on kuten ap:n tyttökin (varma söpöydestään, aktiivinen, ohjailee mielellään leikkejä jne), niin toinen taas ei. Hän katselee mieluummin vähän matkan päästä leikkejä ja odottaa että joku pyytäisi mukaan. Ei uskalla "tuputtaa" itseään minnekään. On kaiken kaikkiaan hiukan arka joskin hyvin tyytyväinen lapsi.
Eli samalla vahvistavalla kasvatuksella on saatu kaksi erilaista lasta.
Lyttäämällä ei tule kenestäkään onnellista, mutta on syytä muistaa, että jos näet aran lapsen, se ei välttämättä liity mitenkään hänen kasvatukseensa!!
Kun lapsella on kuva itsestään että on osaava, taitava, pidetty ja hyvä tyyppi niin uskaltaa myös enemmän ottaa kontaktia muihin ihmisiin kun ei päällimmäisenä ole pelko tulla torjutuksi.
ujous ja arkuus on synnynnäinen temperamentti, josta ei ole kovin helppoa oppia pois eikä ainakaan lapsena. Omalla kohdallani kotona kannustaminen meni suureksi osaksi harakoille, kun koko muu maailma (koulu, kaverit, muut lapset ja aikuiset) antoivat arkuudesta ja minusta loputonta negatiivista palautetta. Toki tilanne olisi ollut varmastikin vielä onnettomampi, jos edes kotona ei olisi kannustettu.
Kodin merkitys on siis *erittäin* suuri ja koti on ilman muuta korvaamaton. MUTTA muita sosiaalisia kuvioita ei voi mitätöidä ja vertaisryhmän hyväksyntä tai sen puute ovat myös kasvavalle lapselle olennaisen tärkeitä. Ei yleensä riitä, että on kotona taitava ja pidetty, jos muun maailman mielestä on kaikkea muuta.
Periaatteessa voisin olla samaa mieltä kanssasi, mutta pitkä kirjoituksesi tuo lähinnä mieleen, että sananlaskun "mikäs kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse" tai sen nykyaikainen muunnelma "mikäs kissan hännän nostaisi, ellei paskan tulo". Tiedän, oli ilkeästi kirjoitettu. Pahoittelen.
käynyt että se lyttääminen voi kohdistua useimmiten lapseen, joka on muuten hirveä päällepäsmäri ja pomottaja? Eli että lyttääminen on hänen kohdallaan hyödyllistä kasvatusta ihan siinä kuin ujon ja syrjäänvetäytyvän lapsen perätön kehuminenkin?
Alue: Aihe vapaa
tässä:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1165053/onko_tama_he…
En ole lasteni kanssa aina enkä ole sanonut että ovat täydellisiä. Ja tottakai he tekevät tyhmyyksiä ja virheitä.
Pointti oli että koska heidät on kasvatettu alistamisen sijaan "ylistämisellä", ymmärryksellä ja rakkaudella he ovat niin ihania ihmisiä että saamme kuulla siitä aika usein. Heidän ihanuutensa perustuu siihen että he ovat lämpimiä ihmisiä, helposti nauravaisia, avoimia ja luottavaisia ja saavat nopeasti kavereita niin aikuisista kuin lapsistakin ja ovat ystävällisiä ja hyviä kavereita. Heillä ei ole tarvetta kiusata, alistaa tai vähätellä muita koska he ovat onnellisia ja heillä on hyvä itsetunto. Jopa niin hyvä että poika 5 vuotiaana uutena lapsena pihalla asettui yksin kaikkia muita (jopa 3 vuotta isompia) lapsia vastaan (uusia kavereitaan joihin juuri oli tutustunut) puolustaessaan yhtä kiusattua poikaa ja tätä jatkui viikkoja eikä antanut periksi vaikka joutui itsekin kiusatuksi, vaan puolusti toista ja kiusattukin otettiin lopulta porukkaan mukaan. Sellaisesta lapsesta on minusta syytäkin olla ylpeä. Kaikkia muita vastaan asettuminen vaatii itsetuntoa.
Pointti oli että näin kasvatetuista lapsista tulee onnellisempia kuin alistetuista.