Mihin kaatui ensimmäinen seurustelusuhteesi?

Eka poikaystävä ja oikeastaan eka poika, jonka lähellä edes olin ollut. En osannut edes silmiin katsoa tai jutella paljon mitään, vaikka olin aivan hulluna rakastunut häneen. Seksielämää kyllä oli, mutta muuten taisin olla aika tylsä. Hän jätti sitten 4kk:n jälkeen.



Meni melkein vuosi ennen kuin osasin olla luontevasti poikien kanssa, ja nykyään mua ei varmaan samaksi ihmiseksi edes tunnistaisi.

kaatui siihen että ihastuin toiseen, joka tosin oli saavuttamaton kohde. Se kuitenkin avasi silmät sille, etten voinut enää uskotella itselleni sen silloisen poikaystäväni kanssa viettäväni loppuelämääni, vaikka se olikin kaikin puolin suloinen ihminen.



Rehellisyyden nimissä jo puolisen vuotta sitä ennen oli vaivannut klaustrofobia (jolta kovasti koitin ummistaa omatkin silmän) koska oltiin oltu kuin paita ja peppu. Tunsin oikein hukkuvani sihen symbioosiin.



Epäilemättä siitä pojasta on sittemmin joku (toivottavasti mukava nainen!) saanut itselleen aivan älyttömän kivan, hellän ja huomaavaisen miehen. Ja se ajatus saa minut onnelliseksi. :)

31

Vastapuolen petollisuuteen. Ensimmäinen suhde oli tosin jo 20 v sitten. Toinenkin päättyi samasta syystä 15 vuoden jälkeen. Kolmatta ei tule!

Oltiin silloin 16v.



Eka vakavampi juttu päättyi kai siihen, että oli jäänyt jotain kokematta. Oltiin yhdessä 5v, joista 4v asuttiinkin yhdessä. Olin 23v kun erottiin.



Nykyään silloinen avomieheni on perheellinen mies, varmasti ihana sellainen, vaikka kai se mua vieläkin muistelee, on sanonut niin.



Mulla on mies ja lapsia ja olen onnellinen. En olisi ollut onnellinen hänen kanssaan, jos olisin niin nuorena jäänyt siihen suhteeseen.

Lähinnä mietin, miksi ylipäätään aloin seurustelemaan ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Hän oli ylimielinen, vittuileva ja dominoiva rääväsuu. Ihastuin kuitenkin kovasti alkuun ja olimme 4,5 vuotta yhdessä. Parikymppisenä mitta tuli täyteen ja käytin suhteesta irrottautumisessa apuna suurta ihastusta toiseen aivan yhtä epäkelpoon poikaan :) Noista ajoista on jo kymmenen vuotta aikaa ja elän onnellisessa suhteessa nykyisen mieheni kanssa.

Olisinkohan 8-9 luokalla ollut ja poika vuokden vanhempi. Ihan oikeasti aivan ihana tyyppi ja kertoi rakastavansa (?) mua enemmän kuin ketään aiemmin, mutta mulle iski hetken kyllästyminen. Olin usein roudannut mukana parasta kaveria ja kyllästymisen hetkenä yllättäen kaveri olikin sitten toiminut poikaystävälleni "olkapäänä". Siinä vaiheessa oli enää myöhäistä perua puheitani =( Oltiin kyllä ihan kaikki keskenämme kavereita senkin jälkeen, vaikka tän pojan kanssa koinkin ekan suudelman ja sänkysähläykset.

koin aivan valtavan huumaavan ensirakkauden vaihtarivuonna USA:ssa. Vaikka kovasti molemmat vannottiin ikuista rakkautta tuon pojan kanssa, niin siinä vain kävi niin, että aika lyhyessä ajassa välimatka viilensi tunteet. Ensin soitetiin ja kirjoiteltiin monta kertaa viikossa, sitten kerran-pari kuussa ja muutaman kuukauden päästä kotiinpaluustani todettiin, että eiköhän tämä ollut sitten tässä.



Mutta ihana tuota poikaa on vielä näin 15 vuoden päästäkin väsyneenä perheenäitinä muistella :)

Lisäksi meidän kotoa tuli kova painostus suhteen lopettamiseen.

Oli tosissaan fiksu mies (ts. nuorukainen). Seurusteltiin liki pitäen 1.5 v ja jo sitä ennen pideltiin yhteyttä kauan.



Mä vain kyllästyin, oli liian kiltti mulle (vaikken itsekään mikään pahis oo). Ts. sellanen, joka teki kaiken minkä pyysin... Ajatukseni erottuamme oli, että joku saa oikeasti siitä hyvän miehen, mutta mä en jaksais ikuisuuksia sellaista. Heh, avioitui sitten luokkakaverini kanssa, saivat 3 tyttöä ja ovat uskoakseni oikein onnellisessa parisuhteessa: )



Mutta kun lopetin seurustelun, mies oli todella murheen murtama.Haikaili perääni kuulemma kauan, useita vuosia ja tästä tunsin syyllisyyttä.



Erostamme on jo 26 vuotta...Emme ole tavanneet tuon päivän jälkeen muuta kuin kerran niin, että kävelimme isossa tapahtumassa samassa pihapiirissä.En halunnut mennä juttelemaan, kun mieheni ja poikani oli vieressä ja hänellä vaimonsa ja lapsensa. Erosimme kuitenkin aikoinaan ihan ystävinä, joten luultavasti hänkin muistelee yhteistä aikaamme ihan myönteisesti kuten minäkin: )



Joskus olen miettinyt, kuinka erilainen eämäni olisikaan ollut, jos olisin avioitunut hänen kanssaan...Olisin asunut pienessä sivukylässä ja luultavasti en olsi akateemisesti kouluttautunut kuten nyt...

kaatui siihen, kun poika yhtenä iltana keksi, että hän haluaa seksiä juuri nyt ja heti. Hän löi, kuristi ja yritti raiskata minut, mutta mun onnekseni pojan äiti (poika asui vielä vanhempiensa luona) oli ravintolassa riitaantunut miehensä eli pojan isän kanssa ja lähtenyt aiemmin kotiin. Tämä äiti vielä vei minut omaan kotiini, ja pitkään keskusteltiin ja itkettiin autossa kotitaloni parkkipaikalla tapahtuneesta. En ole oikeastaan juuri seuraillut tuon exäni tekemisiä eromme jälkeen, eli noin 10 vuoteen. Aina silloin tällöin jossakin sivulauseessa tulee joku kaveri maininneeksi hänenkin touhuistaan. Ilmeisesti edelleen parisuhteet hänellä ovat noita puolivuotisia, ja kaatuneet väkivaltaan tai sen uhkaan tai jotakin. Ilmeisesti se, kun minä 5 vuotta sitten menin naimisiin ja sain ensimmäisen lapseni vähän sen jälkeen, oli tälle exälle aika kova paikka. En tiedä, miten se on ilmennyt, näin minulle vain kerrottiin.

Olin 15. Nyt tuosta on jo 15 vuotta aikaa ja olen onnellisesti naimisissa. Ja ehdin ennen miestäni tapailla jos jonkinlaisia miehiä, joten sellaiseen ei enää ole hinkua.

16-vuotiaana. Seurusteltiin huimat 1,5 kuukautta. Kaatui kaiketi ikäeroon, hän hyppäsi baareissa jne. Sänkyynkin olemme joskus vuosien varrella eksyneet uudestaan ja vielä 15 vuotta myöhemminkin välillämme on kemiaa.

Lähinnä mietin, miksi ylipäätään aloin seurustelemaan ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Hän oli ylimielinen, vittuileva ja dominoiva rääväsuu.

kaatui siihen, kun poika yhtenä iltana keksi, että hän haluaa seksiä juuri nyt ja heti. Hän löi, kuristi ja yritti raiskata minut, mutta mun onnekseni pojan äiti (poika asui vielä vanhempiensa luona) oli ravintolassa riitaantunut miehensä eli pojan isän kanssa ja lähtenyt aiemmin kotiin. Tämä äiti vielä vei minut omaan kotiini, ja pitkään keskusteltiin ja itkettiin autossa kotitaloni parkkipaikalla tapahtuneesta.



En ole oikeastaan juuri seuraillut tuon exäni tekemisiä eromme jälkeen, eli noin 10 vuoteen. Aina silloin tällöin jossakin sivulauseessa tulee joku kaveri maininneeksi hänenkin touhuistaan. Ilmeisesti edelleen parisuhteet hänellä ovat noita puolivuotisia, ja kaatuneet väkivaltaan tai sen uhkaan tai jotakin. Ilmeisesti se, kun minä 5 vuotta sitten menin naimisiin ja sain ensimmäisen lapseni vähän sen jälkeen, oli tälle exälle aika kova paikka. En tiedä, miten se on ilmennyt, näin minulle vain kerrottiin.

päivänä mies rupesi ärsyttämään minua kauheasti ja päätin lopettaa jutun. Oltiin oltu yhdessä siis joku kolme kuukautta. Kerroin päätöksestäni sähköpostilla.

kun itse seurustelin, ei ollut sähköposteja keksittykään. Meillä oli yksi lankapuhelin, joka oli eteisessa ja kaikki kuulivat, mitä puhuttin.. ;))

kun aloin vaan seurustella tosi myöhään, taisin olla 22. 21- vuotiaana en edes ollut nähnyt miestä tai poikaa paidatta.

luulin, että pystyn rakkaudella parantamaan riippuvuuden. Lopulta päätin rakastaa itseäni enemmän ja jätin pojan. Sen jälkeen häneltä lähti koko touhu lapasesta, sai linnaa ja puukotettiinkin. Koin hieman syyllisyyttä siitä, että mun päätös todennäkösesti suisti hänet lopullisesti raiteilta.

nykyisen mieheni. Olimme silloin yläasteella.

löysin uuden ja rakastuin.

Kuusi vuotta suhteessa ja tuli halu kokeilla omia siipiään.

Tyttöystävä oli minuun pitkään tyytymätön ja sai lopulta tarpeekseen. Pian hän löysi paremman ja on yhä tämän kanssa, minä taas en ole koskaan päässyt sinuiksi asian kanssa enkä pysty kohtaamaan häntä millään tasolla.